Henkinen kapasiteetti

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja eroaa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

eroaa

Vieras
Muilla tilannetta, jossa koette että henkinen kapasiteettinne eroaa puolison kanssa sen verran paljon, että vaivaa teitä välillä?
Meillä mies ei oikein kykene ""vaativiin henkisiin keskusteluihin"". Hän ei edes pidä sellaisista, ja jos koitan puhua (vaikka yhteiskunnallisista asioista) niin murahtaa jotain ja jatkaa telkkarin katsomista. Periaatteessa kyllä puhuu jutuista mistä lehdissä kirjoitellaan, mutta hänen kanssaan ei saa sellaista vakavampaa syvällistä keskustelua aikaiseksi. Ja huomaan, ettei hän ymmärrä edes mun puheita tai perusteluja jos tällaista koitan. Saattaa heittää jotain sellaista epäloogisuutta, mistä huomaan ettei ole koko asiaa käsittänyt ollenkaan.

Yleensä tämä on ihan ok, en minäkään jaksa arjessa käydä mitään hirveän pohdiskelevia juttuja. Mutta välillä kaipaisi enemmän sellaista älyllistä vastinetta toiselta, omansa kanssa kuitenkin viettää eniten aikaa joten olisi mielekästä myös puhua näistä hänen kanssaan.

Toimiiko tällainen suhde yleensä pidemmän päälle? Miten keskustelutaitoa voisi kehityttää?
 
kaikenlaisia ""henkisiä ryhmiä"" olemassa. Miksi sinun pitäisi puhua ihmisen kanssa, joka ei ole laisinkaan asiasta kiinnostunut ja haluaa relata kotona. Hän kuitenkin osaa jotain sellaista, mikä sinulla on vaillinaista esim. tekee eikä meinaa. Kunnioita näitä puolia ja pidä mölyt mahassasi... ja etsi se ""filosofiagruppi"" jostain muualta: saat siitä myöskin kivan uuden oman harrastuksen. Älä pakota toista erilaista ihmistä toimimaan, kuten itse haluat. Näin ilmapiiri saa lisää happea ja hups yhtäkkiä onkin niin kivaa yhdessä.

 
Minunkaan naiskumppani ei ole mikään järjen jättiläinen. Lukee seiskaa, katsoa, ohoa ja hymyä. Katsoo tv:stä salkkareita, tosi-tv:tä yms saippuaa.
Mutta laittaa hyvää safkaa, pesee pyykit, pitää huushollin puhtaana, ei naputa vaikka otankin oluen sillointällöin ja joskus väkeviäkin, EIKÄ pihtaa!

Siinä jäävät tiukkapierusiet mukasivistyneet pukunaiset kakkosiksi.
 
Minulla on kokemusta vastaavasta. Turhauduin, kun koin etten saanut kumppaniltani vastakaikua. Hän loukkaantui, koska ajatteli minun pitävän häntä tyhmänä. Erohan siitä seurasi. Ja parempi niin.
 
Minun ex haukkui minut typeräksi, koska ei ymmärtänyt mitä sanoin.
En voinut yhtään yrittää edes leikkiä sivistyneempää, esim. jos tiesin mitä joku latinalainen sivistyssana tarkoitta, mies tokaisi heti, että olen naurettava jos yritän esittää jotain järkevää muka.
Myöskään mitään neuvoja ei voinut ottaa vastaan, jos hän ei esim. tiennyt miten kirjahylly kootaan, niin käski minun painua vittuun siitä viisastelemasta, kun osoitin että tuo osa menis tuonne.
Jos minun neuvoni osoittautui sitten hyväksi, mies ei koskaan myöntänyt, että se oli minun ideani alunperin.
Myöskin oman alani asioissa hän ei luottanut ammattitaitooni, eli jos nyt olisin ollut esim. putkimies, niin hän olisi silti soittanut ulkopuolisen putkimiehen paikalle kun jokin vaati korjausta.
 
Alkuperäisen tilanne on minulle tuttu, mutta en ole sen antanut häiritä onnellista avioliittoamme. En ole itsekään mikään suuri ajattelija, mutta yritän edes jonkun verran pysyä kärryillä maailman tapahtumista ja ymmärtää jotain ajankohtaisista asioista. Mieheni sen sijaan lukisi mieluummin Aku Ankkaa kuin hesaria, ja tv:n keskustelu- tai ajankohtaisohjelmat ovat hänelle suurta kidutusta. Jos jostain aiheesta tulee puhetta, niin hänen kommenttinsa ovat tyyliin ""kaikki poliitikot on perseestä"" tms.

Muuten meillä menee hyvin, joten olen päättänyt keskustella yhteiskunnallisista yms. asioista kiltisti sellaisten kanssa, joita se kiinnostaa. Miehelleni olen sentään saanut opetettua, että pitää seurassa päänsä mielummin kiinni kuin menee laukomaan lapsellisia kommentteja.
 
Tuota... minkähän ihmeen takia te olette näiden 'bondi-siippojen' kanssa ylipäätään yhteen päätyneet?

Aikuisen uskoisi valitsevan kumppaninsa sen perusteella, miten hyvin henkisellä tasolla sopii kumppaninsa kanssa yhteen.

Minulla ei itseäni typerämmän kanssa yhteiselo sujuisi missään tapauksessa. Idiotismi ärsyttää ja aiheuttaa tarpeettomia vaaratilanteita, kuten kylpemistä leivänpaahtimen kanssa ;)
 
Niinhän sitä luulisi, mutta ihminen toimii aika paljon tiedostamattomien juttujen pohjalta. Parisuhteissa toistamme niitä toimintamalleja, joita olemme oppineet kotonamme ts. rakastumme toisessa siihen, mikä muistuttaa omasta lapsuudenkodista, isästä, äidistä yms. Etsimme tuttua, emmekä sitä, mikä meille olisi hyväksi.

Alkuperäiselle vastaisin, että tutulta kuullostaa ja kyllä siitä kärsinkin. Olen itsekin käyttänyt monesti tuota termiä ""älyllinen vastine"". Välillä mietin, että onko tämä suhde ollut alunperinkin tuhoon tuomittu ja monesti tuntuu, että en varmasti halua tuon kanssa loppuikääni elää. Yhdessä on kuitenkin oltu kohta 10 vuotta ja myös niitä kausia on, jolloin meillä on tosi hyvä olla yhdessä ja ajattelen, että en ketään muuta halua.
 
Kyllähän meidänkin perheessä miehen ja naisen henkisissä kapasiteeteissa on huimat erot, mutta ei se enää vaivaa minua yhtä paljon kuin seurustelusuhteemme alussa.

Minä elän omaa elämää ajatuksieni kanssa, eikä minulla ole enää välttämätöntä tarvetta jakaa ajatuksiani vaimoni kanssa. Olen tyytynyt siihen, että vaimostani ei ole nyt, eikä tulevaisuudessakaan iloa keskustelukumppanina. Tosin, pakko on myöntää, että kyllähän oloni on välillä hieman kuollut. Henkistä kuolemaahan tämä todellakin on.

PS. Mulla on kyllä viisi lasta, joten kyllähän niistäkin on kylliksi seuraa (ja riesaa).
 
Sama täällä, kärsin asiasta. Vähänkin vaikempi juttu menee miehelläni ""yli hilseen"". Se häiritsee sen verran, että tuskin hänen kanssaan olen loppuelämääni. Tietenkin hyviä puolia hänestä löytyy, en kai muuten alussa olisi ollut ihastunut. Hauskanpitoa, hyvää seksiä ym. Kyllästyminen vaan tuli sitten äkkiä, kun keskustelut ei suju. Olen yrittänyt sitten käydä sellaiset keskustella ystävien ja työkavereiden kanssa . Olen myös yrittänyt ajatella, että kaikkea ei voi saada yhdessä henkilössä. Häiritsee vaan, kun sitten seurassa saa pelätä niitä tyhjänpäiväisiä lausahduksia, vaikka ei ne muita tunnu häiritsevän. Ja olishan se kiva, että kotonakin voisi puhua muusta kuin siitä, kuka käy kaupassa ym.
 
Jännä juttu että kaikki vastanneet ovat olleet suhteessa se viisaampi ja älykkäämpi puolisko, tai ainakin niin kuvittelevat. No, meillä vaimo on todistetusti älykkäämpi kuin minä, mutta perhanan ylpeä siitä olen. Ei mulle tuota mitään vaikeuksia sitä tunnustaa eikä vaimokaan ikinä ole sanallakaan minua väheksynyt. Se on sitä oikeaa älykkyyttä ja viisautta kun osaa antaa arvon puolisolleen olipa se äo mitä tahansa. Se vielä ihmetyttää että kun joku totesi ettei voisi kuvitellakaan olevansa itseään tyhmemmän kanssa, niin kuinka tämä tyyppi luulee kelpaavansa kenellekään viisaammalle jos tämä ajattelee samoin?
 
Pete puhuu asiaa. ;-)

Ja jos joku ei nyt yhteiskunnallisista asioista jaksa syvällisiä puhua, ei se välttämättä ole tyhmyyden merkki. Kaikkia ei kiinnosta.

Itse pidän itseäni suht koht fiksuna ja välkkynä (ja pidän kyllä yhteiskunnallisesta maailmanparannuksesta; suorastaan lempiaiheeni) mutta esim. ydinfysiikasta tai auton moottorin käyttöjärjestelmästä en kyllä osaisi keskustella älykkäästi (koska ne eivät minua kiinnosta - en jaksaisi, enkä jaksa ottaa niistä selvää).

Ei ihminen voi kaikkea tietää.
 
tottakai ne no kaksi eri asiaa - mutta tietämättä mitään (ja olematta kiinnotustunut) auton moottorista tai SDP:n politiikasta, niistä on vaikea keskustella henkevästi ja älykkäästi.

Tietämättömyys ei ole ole tyhmyyttä. Nekin ovat eri asiat.
 
Ei tasaa! Päinvastoin iän lisääntyessä olen ainakain minä alkanut yhä enemmän antaa arvoa sille älylliselle kapasiteetille. En edes nuorena tuntenut minkäänlaista vetovoimaa älyllisesti ns. ei kovin fikuihin miehiin. Ulkonäkö saattoi olla kuin Adoniksella, mutta kun jo muutaman ensimmäisen sanan perusteella kävi selväksi, minkä on ns. ""henkinen kantti"", kiinostus lopahti välittömästi.
 
Nuorena en olisi voinut kuvitellakaan seurustelevani miehen kanssa, jonka älyllinen kapasiteetti on alhaisempi kuin minulla. Iän mukana vaatimustaso on laskenut ja ajattelin, ettei kaikkea voi saada ja ryhdyin tähän suhteeseen. Nyt vaan tuntuu, että ärsyyntyminen kasvaa kasvamistaan miehen tyhjänpäiväisiin fraaseihin ja ymmärryskyvyn riittämättömyyteen. Mies kyllä on minun älykkyydestäni ylpeä ja julistaa kaikille olevansa tyhmempi kuin minä :-(
 
Tarkoitin juuri tuota, että samassa ihmisessä ei välttämättä ole älykkyys, komea ulkonäkö, kiltteys ja loistava seksikumppani. Pitää vain nuorena rakastuneena miettiä mistä on valmis tinkimään. Kaikkea ei ehkä voi saada.
 
Minä ihmettelen, miten sellaisen kanssa sitten edes alkaa seurustella, jonka ""tyhmyys"" häiritsee. Ja miksi viedä tilanne niin pitkälle, että aletaan asua yhdessä? Luulisi sen tyhmyyden tulevan esille jo ensimetreillä. Eikös se sekin ole tyhmyyttä, että lyöttäytyy yhteen sellaisen ihmisen kanssa, josta voi sitten kymmenen vuoden yhdessä olon jälkeen huokailla, että kun se on minua niin paljon tyhmempi.

 
Kyllähän arkiset asiat saa toimimaan melkein kenen kanssa vaan. Itse kuitenkin edellytän, että kumppanini on älyllisesti suunnilleen samalla tasolla kuin minä. En voisi kuvitellakaan seurustelevani sellaisen ihmisen kanssa, joka ei ymmärrä juttujani ja jolle saa vääntää rautalangasta yksinkertaisimmankin asian.

Rima kannattaa pitää korkealla, eikä tyytyä ensimmäiseen vastaan tulevaan ""hyvään tyyppiin"". Kyllä älyä, kauneutta/komeutta ja huumorintajua voi saada samassakin paketissa! :) Ja vielä siitä keskustelutaidon kehittämisestä. Jos toinen ei osaa/ halua keskustella syvällisesti, se on vaan hyväksyttävä. Kannattaa pitää mielessä se tosiasia, ettei kauhalla voi ottaa siitä, mihin on lusikalla annettu.

On todella kurjaa, jos joku joutuu häpeämään kumppaninsa esittämiä typeriä kommentteja suuressa seurueessa. Kyllä siinä tilanteessa kannattaa jo tilata Sotkan miehet paikalle: vanha pois veloituksetta ja uusi tilalle. ;)

 
En itseänikään miksikään järjen jättiläiseksi kutsuisi, mutta toiselta odottaa kyllä ennen kaikkea sivistyneisyyttä ja käytöstapoja, jos nämä puuttuvat niin kiinnostus alkaa lopahtaa vaikka olisi miten komea mies.
Myöskään älyttömiä ihmissuhdepelejä ei enää tällä iällä jaksa, kuuluu johonkin teiniaikaan.
Vaikka ammatti sinänsä ei mielestäni ole tyhmyyden tai viisauden osoitus , (kukin tehköön sitä mistä tykkää) niin valitettavan usein kuitenkin sivistyneisyys ja käytöstavat puuttuvat juuri niiltä paljon parjatuilta ""hitsareilta ja rakennusmiehiltä"", toinen ääripää ovat sitten itseään muita viisaammiksi nostavat lääkärit ja muut...Ei sovi yleistää, kaikissa ammattikunnissa on varmaankin miellyttäviä ja älykkäitä ihmisiä.
 
Niin, kyllä myös se, että toinen käyttäytyy kuin moukka, on aivan kamalaa. Sellaisen ihmisen kanssa ei kehtaa tosiaan kulkea. Ja humala ei tässä ole lievenne: jos humalassa törppöilee, saa kyllä mennä myös.
 

Similar threads

V
Viestiä
0
Luettu
234
V

Yhteistyössä