Helvetilliset sisarussuhteet - kohtalotovereita?

Mulla on pikkusisko, elämä varhaislapsuuden jälkeen ei hänen kanssaan ole ikinä ollut mitään herkkua.
Mulla on yksi lapsi, aiemmin haaveilin useammasta. Oon kuitenkin tullu toisiin aatoksiin, koska oman siskon kanssa elämä on ollut IHAN KAMALAA syitä en hirmuisen tarkasti halua eritellä, mutta siskoni elämään liittyvät kauan kestäneet päihongelmat jne.
Tai siis, johtuen omasta suhteestani siskooni, en usko, että haluan ikinä lisää lapsia. :'(
Koville ottaa haaveista luopua, vaikka voihan toki olla, että mieli joskus muuttuu.

 

Mikä nuo ongelmat on aiheuttanut? Onko vanhemmissa jotain "syytä", oliko elämäntilanteenne hankala tms. Miksi sinun lapsestasi tulisi samanlainen kuin siskostasi? Ja jos tulisi, miksise olisi juuri tämä toinen eikä ensimmäinen.
Ymmärrän kyllä ajatuksesi, mutta pitäisiköhän sinun työstää tätä sisarsuhdettasi jonkun ammattilaisen kanssa. Ei sisaresi ja sinun suhde ole periytyvä ominaisuus.

 

surkeat suhteet on joo. Mutta niihin voivat vanhemmat vaikuttaa helkkarin paljon.Jos vanhemmat kohtelevat lapsiaan samanarvoisesti ja antavat lasten kertoa jos kokevat saavansa vähemmän, niin sisarussuhteetkin voivat olla ihan hyvät. Tietysti tämän lisäksi on sisarusten vietettävä aikaa toistensa kanssa, eikä luuhattava kavereilla. Omat vanhemmat eivät tuotakaan muistaneet, ohjausta ei tullut koskaan miihinkään asiaan. Ja sitä perheaikaa, jolloin opitaan tuntemaan toinen toisensa. ja välittämään.

 

Ei, mutta tietyt tavat periytyvät suvusta, tahtoi tai ei. Tai jos oikein tekee töitä, ei ne sitten kai periydy.

Jotenki vaan, ku tuntuu, että mitä vaan voi tapahtua kenelle vaan, enkä ikinä tahtois omalle lapselle asioita, joita itse olen joutunut kokemaan.:/

 

Itselläni on ongelmia sisarussuhteissa.ja tuntuu ettei muuta olekkaan kuin ongelmia enään.Itkut on itketty tämän asian takia,ja olen päätynyt vain siihen että kaikkien kanssa ei vain voi tulla toimeen.Olivat sitten sisaruksia tai ei.Kaikki ihmiset ovat erilaisia,eikä jonkun ihmisen kanssa "voi olla tekemisissä VAIN sen takia että hän on sisarus". Omia haaveitansa ei missään nimessä pidä sivuuttaa oman sisarussuhteensa takia!!

 

surkeat suhteet on joo. Mutta niihin voivat vanhemmat vaikuttaa helkkarin paljon.Jos vanhemmat kohtelevat lapsiaan samanarvoisesti ja antavat lasten kertoa jos kokevat saavansa vähemmän, niin sisarussuhteetkin voivat olla ihan hyvät. Tietysti tämän lisäksi on sisarusten vietettävä aikaa toistensa kanssa, eikä luuhattava kavereilla. Omat vanhemmat eivät tuotakaan muistaneet, ohjausta ei tullut koskaan miihinkään asiaan. Ja sitä perheaikaa, jolloin opitaan tuntemaan toinen toisensa. ja välittämään.

Siis minulla ei ole läheiset suhteet sisaruksiin, mutta johtuu siitä, että emme edes kunnolla tunne. En koe, että vanhemmat olisivat kannustaneet olemaan hyvää pataa sisarusten kanssa tai ohjanneet välittämään.

Lisäksi ovat avoimen epäreiluja, tai eivät tajua miettiä, miltä tuntuu toisesta lapsesta, kun toinen saa kaiken.

Meillä 2 lasta, mutta tarkoitus on panostaa siihen, että saavat samanarvoisen kohtelun eikä kateutta synny.

 

No, siinä vaiheessa kun toinen käyttää suonensisäisiä huumeita, ei vanhempien kannustuksella juurikaan enää väliä ole. Äiti on varmasti kaikkensa tehnyt, isäsuhde meillä molemmilla huono, isän päihde- ja mielenterveysongelmien vuoksi.

 

Mun veljelläni on paranoidinen skitsofrenia ja lisäksi hän käyttää sekaisin alkoa, pillereitä, huumeita, mitä vaan millä saa pään sekaisin. Lääkkeitä ei halua syödä koska olo tulee kuulemma jotenkin huonommaksi kun palaa todellisuuteen. Me kärsittiin toisen sisarukseni kanssa lapsuus ja nuoruus ton ihmisen takia. Täytyy sanoa, että meitä on todella varjeltu ettei ole käynyt mitään pahempaa. Veljeni sairaus todettiin vasta kun olimme kaikki muuttaneet omillemme. Noihin vuosiin mahtui jos jonkinmoista veljeni toimesta... Edelleen tulee paha mieli kun näkee sitä kaupungilla, yleensä se on jossain tokkurassa eikä edes tunnista minua enää. Koko sydämestäni toivon, että hän saisi elämänsä takaisin, mutta en silti usko. Ei voi auttaa jos ei itse ensin halua itseänsä autettavan.

 

Mun sisko on kyllä ollut kuivilla monia vuosia. Välillä oltiin ihan lämpimissäkin väleissä, ja jotenkin luulin, että kaikki on hyvin. Kunnes alkoi taas ihan hillitön vihamielisyys mua kohtaan.

Vaikka ymmärrän, ettei ihmisellä, joka on monia vuosia ollut "pois pelistä" kaman vetämisen takia, voi tunne-elämä olla välttämättä ihan normaalia, tunnen erittäin suurta surua siskoni käytöksen takia.

 

No, siinä vaiheessa kun toinen käyttää suonensisäisiä huumeita, ei vanhempien kannustuksella juurikaan enää väliä ole. Äiti on varmasti kaikkensa tehnyt, isäsuhde meillä molemmilla huono, isän päihde- ja mielenterveysongelmien vuoksi.

Ei, siinä vaiheessa ei enää olekaan vaan ennen sitä. Kerrotkin tuossa sen perimmäisen syyn, eli isäsi ongelmat. Onko teillä miehesi kanssa samoja ongelmia vai olisitteko parempia vanhempia, joiden kodissa voi kasvaa tasapainoisia ja onnellisia lapsia?

 

No, mun mies ei ole mun lapseni vanhempi. Perhe-elämä on joskus aika raskasta, mutta mielestäni ihan tasapainoista.
Perimmäistä syytä voi tietysti aina hakea, silti jokainen vastaa osaltaan omasta käytöksestään; onhan isänikin ongelmiin omat syynsä.
Lapsi on kyllä onnellinen ja tasapainoinen, jotenkin vaan pelkään tiettyjen käytösmallien periytymistä. Vaikka itse en em. tavoin toimikaan.