Nähdään sunnuntaina siinä tarhan yhteydessä olevassa puistossa, koska nyt mä en käsitä yhtään et mistä toisesta te puhutte. Olis meinaan kiva olla samassa puistossa eikä miettiä yksinään toisessa et missäköhän mun piti olla
Hei, mäkin olisin halukas treffaamaan teitä! Ollaan käyty Roihiksen ja Herttoniemen leikkipuistoissa ja siinähän se Herttoniemenranta olisi puolivälissä Hiekkisseura olisi mahtavaa, mulla yksi poika 1 v 4 kk. Voisiko joku teistä laittaa mulle vaikka yv:tä josko seuraan mahtuu vielä?
Toivottavasti kaikkien waput sujuivat mukavissa merkeissä, meidän ainakin Ja Boogie; tervetuloa joukkoon munkin puolestani!
Nähtiin tänä aamuna Edla-Mamman ynnä pienokaisten kanssa (kiitos kaunis hiekkisseurasta, ja kertoilin siinä samalla tästä vko:stani. Eli jouduin töihin täksi viikoksi työkamua tuuramaan. Vaikka en siis vielä olekaan varsinaisesti palannut työelämään. Niinpä päästään liittymään hiekkisseuraan seuraavan kerran aikaisintaan vasta lauantaina/ sunnuntaina tai sitten ensi viikolla...
Tänään sitten kävi vähän heikommin tapaamiselle. Me oltiin puistossa kyllä mutta kumpaakaan teistä ei tunnistettu ei Boogieta tai kettua Oltiin ensin jonkun aikaa portin ulkopuolella päivystämässä ja sit oltiin siinä vauvakeinun luona. Likalla oli täysin pinkki puku ja pinkki Hello Kitty-pipo päässä. Kovasti koitin siinä arvuutella et kuka olis kuka... :/ Täytyy varmaan ens kerralla sopia joku tarkempi paikka siellä missä treffataan. Tänään oli vaan NIIIIIIN paljon porukkaa siellä pienellä alueella että oli se kyllä aika vaikeeta.
Kyllä mä olin siellä leikkipuistossa, joka oli täynnä äitejä joilla noin 1 v. tyttö! Oltiin hiekkiksellä, yritin kattoa kahta äitiä yhdessä, yhtä en tajunnu. Hitsi, olis pitäny olla jotain tunnusmerkkejä tiedossa. Ilmoitellaan sitten uusista treffeistä. Tällä viikolla oon tulossa kyllä puistoon perjantaina parin muun mamman ja lapsen kanssa. Josko joku on silloin paikalla niin tervetuloa seuraan!
Boogie, sun lapsella oli vissiin vaalea takki jossa kuvioita, eikö? Luulen ehkä jopa sut nähneeni Istuit siinä hiekkiksen laidalla? Meille ei perjantai sovi, mutta ensi viikolla sitten joku aamu? Tällä viikolla meille sopis keskiviikko sekä torstai eli huominen ja pe on ohjelmaa
Meillä alkaa loppu häämöttämään työviikossa (thank god), joten tekee mieli suunnitella jo hiukan ensi viikon ohjelmaa Ollaan suuntaamassa puistoon ainakin maanantaina ja torstaina kympin aikohin; haluaiskos joku liittyä seuraan?
Torstaina ehdottomasti! Meille on tulossa vieraita viikonloppuna enkä ole varma milloin lähtevät.. Mutta torstaina ainakin harmaat kolmipyöräiset rullaa puistoon!
Hyvä juttu, että ainakin KerttuRepussa pääsee to Nähdäänkö torstaina kympilta siinä pienemmässä puistossa (jossa on ne delfiinihärpäkkeet)? Siellä on sen verran vähemmän porukkaa, että ainakin tunnistetaan toisemme...!
Muutkin vaan mukaan rohkeasti, jos pääsette! Mennään tosiaan huomennakin puistoon (huomenna varmaan siihen isompaan), eli punakukallisissa haalareissa pyörivän taaperon äityliä saa tulla koputtelemaan olalle =)
Loistavaa; saatetaan siis olla koko porukka kasassa torstaina, jos hyvä tuuri käy
Boogie: lainaan alla Kertun varsin käyttökelpoista ohjeistusta delfiinipuistoon löytämiseksi!
"siinä on sellanen pikkupuisto hiekkatien varrella tuorinniemen leikkipuistosta länteen päin, osa alueesta laudoitettu, pieni katos ja piknikpenkki, hiekkapuolella liukumäki, hiekkaloota, kaksi delfiininytkytintä ja kaksi konttausputkea. on vähän piilossa. Aidan toisella puolella on niiden valkoisten kaksikerrosten rivareiden parkkipaikka."
Myöhässä tultiin ja kun vihdoin oletettavasti oikea puisto löydettiin ni eihän siellä enää ollu ketään :/ Kävelin vielä tuoriksenkin läpi mut eipä oikeen näkösiä tyyppejä löytyny. Kävin Viude varmaan teidän kotipihankin leikkipaikassa
No jos ens kerralla vaikka oltais ajoissa :ashamed: