~ Helmivauvat 2015 ~

Hei helmiodottajat!
Minäkin liityn joukkoonne, varovaisin askelin vielä tässä vaiheessa.
Aamulla sain haalean, mutta selkeän viivan testiin ja hypin jo ilosta, kunnes tajusin että voihan tuo plussana näyttää mahdollisen oviksen. Kierto on ollut ehkäisyn lopettamisen jälkeen tooosi pitkä ja nyt olin tänään terolutin aloittamassa, mutta päätin varalta testata. Apteekissakin meinasivat että herkkä testi voi positiivista näyttää oviksen aikaan.. muttamutta.. Pärstäkertoimen mukaan voisin kuvitella että jotain tapahtuu, nimittäin naama on kuin kukkapelto. Haluan uskoa että tämä on totta ja nyt varovaisena vielä liikoja innostumatta (niinpäniin) liityn joukkoonne mukavaan!
Siis Lainakengissä / 24 v / 2.lapsi/ oys lasketuksi ajaksi arvioisin 10.2 ..
voi nyt kun kirjoitan, niin aloin jo ihan todella miettimään, onko se sittenkin vain ovis, mikä testissä kummittelee.. hain digitestin apteekista, huomenna tai ylihuomenna sen kimppuun sitten :)
Niin ja onnea teille plussanneille!
 
Hei tänään olisi 4+5 ja yksi testi polttelee kaapissa, josko tuota uskaltaisi illalla testata. Pelottaa vain, jos se näyttää edelleen 1-2, vaikka eikös se pitäis näyttää ainakin 2-3? Oireita ei hirveesti ole ollut, ehkä vähä nännejä särkee, muuten ei juuri muuta.

Voimia kaikille joilla epävarmoja oloja :hug: .
Ja mukavaa, kun meitä on näin paljon =)
 
Ultrassa käyty. Löytyi viikkoja vastaava sikiöpussi jossa epämääräinen möntti. Lääkärin mukaan näyttäis et jotain sikiön tyylistä muodostumassa, mutta vielä ei noin pienestä varmaa voi sanoa. Mutta sikiöpussissa jotain kuitenkin oli ja sijaitsi kohdun yläosassa etuseinässä. :) Vuotoa edelleen on. Etenkin nyt ton ronkkimisen jälkeen. oik. munasarjasta löytyi kysta. kahden viikon päästä kontrolli ja nyt pitää vaan ottaa rennosti ja seurailla vuotoa. Hyv epävarma olo itsellä on, mutta toistaiseksi vielä ainakin raskaana ollaan. Tänään rv 5+0.
 
Viimeksi muokattu:
Toivottelen Rouva Kampiakselille paljon onnea ja toivottavasti kaikki sujuu hyvin :)

Itse tein TAAS testin tänään joka edelleen näyttää negaa. Alkaa pikkuhiljaa toivo hiipumaan vaikka raskausoireet oli niin vahvat viikko takaperin. Nyt täti viidettä päivää myöhässä. Ehkä jos oikein tosissani kuvittelin, näin jo erittäin haalean viivanpaikan mutta siihen se jäikin.

Onko teillä ollu kokemusta noista mammaksi.fi testeistä? Mulla on nyt niitä testipuikkoja. Sit ihan vahingossa tilasin kahdesta eri paikasta lisää eli ainakin tuolta raskauskeijulta on tulossa erittäin herkkiä testejä sekä vauvalasta.

Onneksi aurinko paistaa ainakin vielä toistaseks joten pääsee esikoisen kanssa ulkoilemaan ja saa vähäks aikaa nää negatestit mielestä pois.
 
Rouva kampiakseli
Osittain hyviä uutisia siis, nyt sitten stressi pois niin paljon kun pystyy, raskaana kunnes toisin todistetaan ;) Nautitaan me nyt kun vielä raksaana ollaan

S4nnn
Hmm, jos sulla arvot vaan kohoaa hitaammin ja vahvistuu pikkuhiljaa. Toivotaan parastas!

tänään poks 5+0
Olen edelleen raskaana, jee! Ekaa kertaa kolmeen vuoteen ja raskaus jatkuu edelleen :D
 
  • Tykkää
Reactions: Heilanga
Mulla vieläkii testit näyttää vahvaa plussaa, vaikka tässä vuotelen vielä pönttöön en siteeseen.. Mietin millo mie uskaltasin mennä gynelle näytille onko siellä ketään, siinä se että vastahan mä olin siellä toteemassa edellisen keskenmenon ja jotenki "nolottaa" mennä taas :headwall: Jos kaikki hyvin rv4+3 tänään.. vaan en oottele tällä hetkellä muuta kun vuoto loppuis kokonaan ei olis pönttö vuotamistakaan :ashamed:
 
lisään vielä ettei minulla lainkaan ole kipuja, ei sellasta niinku menkkojen aikana normisti on kovaa ja tuskallista maha/selkäkipuja.. Nyt ei mitää. Mä mietin jos mä ens viikolla vielä testaan plussan meen sitte gynelle :)
 
Tein tänään aamulla digin ja näytti 2-3 viikkoa, eli 4. tai 5. viikolla mennään siis! Voi hurja mikä väsymys iski kun istahdin koneelle, toki voi viimeyön lyhyet unet vaikuttaa.. Onkos teillä muilla ollut jo alkuraskaudessa si-nivel kipeänä? Ensimmäisessä raskaudessani en yhtäkkiseltään muista juuri selästä kipuilleeni, mutta nyt jo kävellessä alkaa tehdä tiukkaa..
 
  • Tykkää
Reactions: Heilanga
Heissuli
Ihan hassua fiilis, mä oon vieläkin raskaana!
Aamun ilmapallo vatsa oli hävinnyt ja oon huomattavasti muutenkin "laihemmassa" kunnossa kun tässä pariinviikkoon. :)
Alamaha juilii ja nyt on alkanut enemmän etomaan...
Ootteko te muut muuten ajatelleet tota seksielämää? Meinaatteko ihan normisti harrastaa vai otatteko rauhallisemmin?
Eilen tuli miehen kanssa vähän puuhailtua ja sen jälkeen alavatsaa juili jonkinverran. senverran säikäytti, että ei varmaan hetkeen mitään toimintaa ole.
Eikös sen sanota kuitenkin olevan suht vaaratonta raskaudenaikana?
 
Rouva Kampiakseli, osittain hyviä uutisia! :) Ainakin tiedät olevasti raskaana. Nyt ei auta muuta kuin odottaa. Tämä on piinallista ja varmasti vielä piinallisempaa vuodon kanssa! Tsemppiä! Toivottavasti kaikki hyvin!

S4nnn, kylläpä sinua nyt piinataan!! Toivottavasti hcg erittyy sinulla vain hitaammin ja pian saat kaksi viivaa!!

HooKoo-82, kuulostaa järkevältä suunnitelmalta. Siis että odotat ensi viikkoon ja sitten testi ja gynelle jos plussa. Pidän peukkuja, että kaikki hyvin! Eikä ole mitään syytä olla "nolona"!! :)

Lainakengissä, en kyllä muista, että minulla si-nivel olisi särkenyt. Mutta jokin aikaa sitten juttelin työkaverini kanssa joka valitteli, että alusta asti on oireillut (nyt muistaakseni rv 16) Toivottavasti helpottaa pian!

Heilanga, kysyitpä juuri sopivasti seksielämästä. Eilen oli nimittäin miehen kanssa siitä puhe tai oikeastaan sen puutteesta. Tiedän (tai niin minulle ainakin neuvolassa on sanottu), että se on raskauden aikana turvallista, mutta jotenkin se on nyt alkanut pelottaa. Minun ei tee mieli, koska pelkään, että se kuitenkin aiheuttaa ongelmia ja pahimmassa tapauksessa keskenmenon. Tiedän, että tämä on typerää, enkä yhtään ymmärrä, miksi nyt kolmannen kohdalla olen alkanut ajatella näin. Aikaisemmissa oltiin ihan normaalisti. Ehkä tämä varovaisuus johtuu myös siitä, että kaksi ekaa sai alkunsa heti ja tätä kolmatta yritettiin yli vuosi. Mies pitää minua ihan pöllönä :headwall:
 
Niinhän se piti eilen testi tehä ja sehän näytti 2-3 viikkoa =), eli toistaiseksi hormonit nousussa \0/. Teen vielä sunnuntaina testin sillon pitäs olla 5+3 ja testiki toivottavasti näyttää 3+, jos sitä sitten maanantaina soittelis neuvolaan. Viimeks kun meni kesken just tolla edellä mainitulla viikolla.
Toivottavasti meidän kaikkien pikkuset pysyvät matkassa :heart:
 
Heippa, ehkäpä uskaltaudun joukkoonne :)

Joku 3 vkoa sitten jätettiin ehkäisy pois ja Hyvin yllättyneenä ekasta kierrosta tärppäsi, ja nyt oon viikolla 5+2.

Asustelen pääkaupunkiseudun lähistöillä miehen ja 12/12 syntyneen pojan kanssa.

Ekassa raskaudessa kärsin 2kk todella pahasta pahoinvoinnista rv 5 alkaen... Välillä oli repäisykipuja, vihlontaa, rinnat oli todella kipeät ja paineen tuntu oli alavatsalla. Mutta ne on pientä ton pahoinvoinnin rinnalla.

Nyt siis pelkään että sama toistuu. Pari kertaa on tullut jo pahan olon aalto, mut onneksi mennyt pian ohi! Muita oireita ei juuri ole.. Vatsassa ei tunnu tällä kertaa miltään?! Rinnat on kyllä vähän arat, eipä muuta..

Jännityksessä eletään, mutta toivotaan että meillä kaikilla menisi raskaus hyvin :)

Kiva kun on tämmönen ryhmä olemassa :)

Listaan: Enny / 27v / la 2.2.2015 (mitä kaikkea siihen tulikaan)
 
Tervetuloa ja onnea uusille! :)

Tää on kuin veitsen terällä elelyä. Taas yltyi tuo vuoto ja vatsassa kipuilua. Ehtihän tässä muutaman tunnin olla huolettomampi. Tosin mietin et oisko se tutkimus voinu provosoida? Mulla on normi tilassakin yleensä sisätutkimuksen jälkeen vatsakipuja. Nyt jomottaa melko kovasti nivusia ja puukottaa oik. Alamahalla. Mutta pelkopersiissä eteen päin. Mä niin mieluummin vaikka oksentelisin kun tuskailisin näitä vuptoja ja kipuja.

Heilanga, meillä seksielämä jäissä ihan tän vuodon takia. Toisissa raskauksissa ihan normisti puuhailtiin.

HooKoo-82, näköjään suakin piinataan ihan kunnolla. Eikä siinä mitään noloa ole. Jos ei samoille halua niin sitten yksityiselta valkkaa jonkun joka kattoo tilanteen.
 
Hei!

Tulen kirjoittamaan tänne vähän taustatietoja vaikka enemmän varmaan jos tuonne facebook ryhmään pääsee tulee sinne kirjoiteltua loppujen lopuksi... =)

Tosiaan olen 22v ja aviomiehen kanssa asustellaan Länsi-Suomessa. Toinen lapsi olisi tulossa, esikoisen laskettuaika oli 1.8.13, syntyi 10.7.13.
Laskettuaika osuu todennäköisesti jonnekin helmikuun alkuun, mutta kierron epäsäännöllisyyden vuoksi ei tarkempaa tietoja viikoista ja 9.6 VU. :)

EDIT:: raskaus on poikennut jo näinkin alkuvaiheessa edellisestä. Nyt viikon kestänyt pahaolo ja sunnuntaina alkoi oksentaminen. Jos viikot on jotain 5 niin pahoinvointi alkoi muutaman viikon aikaisemmin kun edellisessä.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Pippurihäntä
Moi cockerspaniel - samasta elokuisten-13 ketjusta tuttu nimimerkki! Ehkä kaksoset tulossa, kun nyt jo noin öklöttää ;)?

Täällä taas vuorossa ns. oireeton päivä. Rinnat tuntuu ihan pusseilta ja ainoa, mikä voisi viitata johonkin tapahtumassa olevaan, on alaselän ajoittainen vihlonta ja palelu vaikka on hellettä. Ja tuleva ja menevä päänsärky. Yleensä se tulee mulle iltaisin. Toi rintojen tyhjyys kyllä ihmetyttää ja panee miettimään, että noinkohan kaikki on okei kun mitään ei tunnu siellä osastolla. Mutta niin kauan kun menkat pysyy poissa, niin mahdollisuudet on ihan hyvät raskaanaoloon :) Pitääkin selailla niitä edellisen raskauden oireluetteloita. Ainoa, minkä muistan, on että huono olo alkoi jo ennen kuin kuusi viikkoa oli täynnä, esikoisesta viikon myöhemmin. Miten sitä voikin unohtaa...

PH rv5+1 (menkoista laskien, voipi olla pari päivää vähemmänkin)
 
Mäkin olen nyt ottanu asenteen että niinkauan kun menkat pysyy pois, toivoa on. Nyt olis 4+4 jos menkoista lasketaan. Muuten oireetonta paitsi alaselkä on kipeä ja voisin edelleen nukkua vaikka 24 tuntii vuorokaudessa.

Kumpa vain saisin plussan niin loppuisi tämä hätähousuileminen :)
 
Heippa ja tervetuloa uudet! Ja siis onnea! :heart:
Mulla on taas se päivä kun pelottelen itseäni tuulimunalla. Ihan kauhia ajatus, mut väkisinkin mielessä. Nyt mietin, että aiheutanko turhaa tuskaa noin varhaisella ultralla. Mitäs jos sieltä ei löydy mitään! Pää ei kestä tämmöstä, mut kun ei osaa edes nauttia, kun ei tiedä. :headwall:
 
Eilen valitin oireiden vähyydestä, niin tänään ne kyllä palasi entistä ehompana takaisin. Eli älä pippurihäntä huoli, mulla tissikipu katosi eilen ja tänään tuli takaisin. :D Eilen ei myöskään juuri etonut.. tänään on taas sekin voimistunut ja päässä heittää jotenkin. Ei kunnon huimausta, mutta sinne päin. Onneksi on töissä oma työhuone, niin voi siellä maata lattialla ja oksentaa roskakoriin ihan rauhassa, jos tarvetta on. :D Toki aika paljon olen myös erilaisissa neuvotteluissa, jolloin olojen kanssa pitäisi pärjätä.

Onko teistä muuten kuinka moni työelämässä? Moni varmaan kotona lapsen/ lasten kanssa tai muista syistä.
 
Viimeksi muokattu:
Hei voisko mulle päivittää tohon listaan nimimerkin oikein :) Kun ei oo subflower, vaan sunflower..

Miulla on viikkoja vasta 4+3 ja kerroin jo kaikille läheisille! :D Pakko oli koska takana kaksi keskenmenoa, niin tarviin kaiken tsempin heti alusta asti, ja sit kaiken mahdollisen tuen jos tääki menee kesken.. Ärsyttää vaan kun töissäki jouduin jo tänään paljastaa raskauden vuorossa oleville, kun en voinu tehdä yhtä hommaa joka miulle ois napsahtanu.. Raskaana olevilta kiellettyä.. No kohta siis tietää koko työpaikka, ja eihän täällä oo kun vielä pieni solumöykky jolla ei vielä edes sydän syki :D No loppupeleissä kai se on sama tietääkö kaikki vai ei kukaan.. lopputulokseehan se ei mitenkään vaikuta.. :)
 
Viimeksi muokattu:
Päivitin listaa! :)

Täällä tuli tänään digiin "raskaana 2-3". Siispä kaikki toistaiseksi hyvin kun hcg on nousussa. Perjantaina vielä hcg:n määritys verestä labrassa, ihan vain oman mielenrauhani vuoksi kun sitä pyysin. :)
 

Yhteistyössä