// Helmivauvat 2015 - tammikuu //

Ihania masukuvia PH ja Pihlaja!

Sadana, vähiin käy sulla. pian pikkuinen kainalossa.

Heikko-peikko, hienoa kuulla, että tilanne on noin hyvä sulla. Toivottavasti sellaisena pysyykin.

Sairaalakassi on tosiaan täällä jo suurin piirtein pakattu. Laittelin vauvalle hoitopöydän, vaatteet ja nukkumapaikan tänään kuosiin. Enää ois vaunujen pesu ja pikkujuttuja vaan. Eli mun puolesta kohta ois jo lupa pikkumiehen tulla.

peetu, tervetuloa!

Painoarviota mie en ennen synnytystä saa. Mikä ois kyllä mun mielestä hyvä kun tuntuu isommalta vauvalta kuin edelliset.

ON: olo on väsynyt ja kärsimätön. Mieskin tuossa totesi että vaikutan jo kyllästyneen tähän pallomahaan. Joo. Kun öisin särkee lonkkia ja kyljen kääntäminen vaikeaa. Hyvä kun sukkiakaan saa enää itse jalkaan.

Tässä illalla tuli melkoinen rytmihäiriö joka kesti 1,5h. Pumppu muljus ja syke heitteli. Onneksi meni levolla ohi. Saunaan olisi hinkua, mutta ei taida uskaltaa.

Neuvolalääkärissä kävin eilen. Paineet 121/78 (mulle vähän koholla), hb 122 eli hyvin noussut, pissa puhdas, sf-mitta 31cm eli tipahtanut alakäyrälle. Vauva tosin oli jo laskeutunut ihan hollilleen. Ei meinannut päästä kohdunsuuta kokeilemaan kun pää painoi edessä. Ei ole kuitenkaan kiinnittynyt vielä. Muutoin oli sama tilanne kun edellisellä kerralla, mutta kohdunkaula lyhentynyt 0,5cm lisää. Eli paikat on pehmeenä. Maksa-arvot otettiin. Sappihappo vastataan ens viikolla, mutta alat oli normaali eli 10 ja afos 131 joka on koholla (viitea. 35-105). Ei kuulemma haittaa, jos mikään muu arvo ei nouse. Kutinaa on edelleen ja rasvaillut olen ahkerasti.

Ja vielä semmoinen että pinna on ollut kireällä kuin viulun kieli. Asiaa ei auta yhtään uudet naapurit jotka päättivät hakkuuttaa kaikki puut meidän talon ympäriltä. Eipä se niitä liikuta kun maisema ja meluhaitta tulee meille. He saavat vain rahat. Uni kärsii kun ison tien melut tulee nyt suoraan meille sen lisäksi että metsäkoneet käynnistyvät klo. 6. Olisivat edes varoittaneet ihan kohteliaisuus syistä.

Voikaa hyvin kaikki! pian on meidän vuoro saada pienet kainaloon!

Kampiakseli ja heebo rv 36+3

 

Pikainen päivitys - kävin yksityisellä synnytysvalmentajalla keskustelemassa siitä, mikä vaa vauvani viivyttelemään laskeutumista lantioon ja voiko asiaa auttaa nyt loppuraskaudessa ja ennen kaikkea kun synnytys käynnistyy/käynnistetään. Nyt kun siis jo kolmannen lapsen kanssa on sama juttu, niin ajattelin ettei tuosta haittaakaan ole.

Eikä ollut haittaa Juteltiin melkein puolitoista tuntia, ja sain yksityiskohtaisen arvion siitä, mitä tämä doulaksi kouluttautunut sikiön asentohoitoon erikoistunut asiantuntija näki olevan syynä mulla korkealla viihtyviin vauvoihin ja hitaisiin avautumisiin. Käytiin siis läpi kaikki synnytyshistoriat ja nykytilanne.

Mulla on ilmeisesti lantion yläosassa sekä luiden muodon sekä kudosten kireyden takia ahtautta, jonka vuoksi vauva jää pyörimään lantion yläosaan eikä asetu kuin vasta supistusten voimalla. Ja tietyssä asennossa eli joko naama eteen/taaksepäin. Sivuttain siellä kun ei ole tilaa. Sain konkreettisia neuvoja, millä tuota lantion tilaa voisi tässä vaiheessa ja synnytyksen alettua laajentaa. Käyn reilu viikon päästä myös osteopaatilla tasapainottamassa lantiota ja rentouttamassa kudoksia, kun tuo ohjaaja tunnisti ihan selvästi kireyksiä noilla kriittisillä alueilla. Yksi ihan järkeenkäypä syy on ristiluun/häntäluun asento, joka kyllä joustaa hyvin taaksepäin (eli vauvojen ulospääsy ponnistusvaiheessa helppo), mutta estää tässä odotuksen lopussa vauvan päätä laskeutumasta pelkällä painovoimalla. Uskon kyllä, että osteopatiasta on noihin lantion asennon ongelmiin aidosti apua. Ja ihan sama, mä voin kokeilla mitä vaan nyt. Tällä mammalla näköjään kiristää siis vähän muualtakin kuin päästä ;D

Lantion pyörittely, kävely (jos ei tartte pelätä liukastumista), lonkankoukistajien venyttely auttaa tässä vaiheessa, samoin alavatsalle asetettu tukivyö/huivi. Nyt ei muuta kuin jumppapalloa pumppaamaan ja sisäistä napatanssijaa etsimään Synnytystä varten sain myös ohjeita ja aion kokeilla niitä kyllä kunhan sinne asti päästään.

Kampiakseli - hyvälle kuulostaa, loppu lähenee teilläkin. Koitetaan vaan pitää nää kuupat kasassa, mieli on pikkasen kireenä ollut täälläkin, mutta nyt vähän helpotti kun tuntee että on kuunneltu, ymmärretty ja saanut jotain työkaluja selvitä. Ja sittenhän se synnytys lopulta kuitenkin menee niin kuin se menee, yllättää sekä alkamisellaan ja etenemisellään kuitenkin.

Nyt viikkaamaan vauvanvaatteita...

PH

 

Sadana saako udella että miksi sait sektioajan jo viikolle 37? Itse stressaan sitä että tulen saamaan ajan liian myöhäiseen ajankohtaan ja synnytys ehtii käynnistyä

 

Sadana saako udella että miksi sait sektioajan jo viikolle 37? Itse stressaan sitä että tulen saamaan ajan liian myöhäiseen ajankohtaan ja synnytys ehtii käynnistyä

Istukka on reilusti kohdun suun päällä. Viimeisimmässä mittauksessa se oli siirtynyt vielä enemmän siihen päälle. Joten lääkärit haluavat varmistaa ettei se repeydy mikä todennäköisesti tapahtuisi jos luonnollinen synnytys käynnistyisi.

RV 35+

 

Hippu: Sektiosta sen verran, että jos synnytys käynnistyy ennen sovittua päivämäärää, sektio suoritetaan päivystysleikkauksena. Näin kerrottiin ainakin minulle äitiyspolilla (suunniteltu sektio sovittiin rv:lle 39+2).

Sadana: Sinulla tosiaan käy aika jo vähiin ennen vauvan syntymää. Huikeaa!

Pippurihäntä: Uskon myös, että osteopatiasta on apua. Lantioseudun jumit vaikuttavat niin moneen asiaan kehossa. Raportoithan sitten meille?

Kampiakseli: Tsemppiä viimeisiin raskausviikkoihin! Toivottavasti rytmihäiriöt pysyvät aisoissa. Ärsyttää varmasti ihan hirveästi, että naapuri päätti kaataa puut. Nehän eivät kovin nopeasti kasva takaisin... : / Minulla myös tulee lonkat hirveän kipeiksi yöllä ja kääntyminen on tuskallista. Tukityynyistäkään ei ole enää apua.

Shamppanjapäärynä: Osanotto myös täältä koirasi poisnukkumisen johdosta. Todella raskasta aikaa…

Sinikuu: Onneksi meillä oli kummallakin tosi paljon tuuria, ettei kaatuessa käynyt pahemmin. Minä näen kaatumisesta tosin painajaisia vieläkin.

ON: Tällä viikolla käyty neuvolassa ja äitiyspolilla sopimassa sektioaika. Hemppa oli tippunut lähes 100:aan, ja olo onkin ollut tosi vetämätön. Muuten kaikki arvot olivat kunnossa. Sf-mitta oli 29 cm, ja tämän hetkiseksi kokoarvioksi saatiin äitiyspolilla 2100 g (rv 33+3).

Harjoittelin eilen harsojen taittelua kestovaippoihin. Aika epämääräisen näköisiä paketteja niistä tuli. :/ Pitänee jatkaa harjoittelua… On meillä tosin valmiita sisävaippojakin kestoihin, mutta harsot vaikuttavat pehmeämmältä vaihtoehdolta ainakin vastasyntyneelle. Aikooko joku muu käyttää kestovaippoja? Me taidetaan käyttää sekä kestoja että kertiksiä, sillä mies ei oikein innostu kestovaipoista ja epäilee, etten minäkään jaksa niiden kanssa värkätä kovin kauaa. Saa nähdä…

Puheletteko te muut vauvalle? Minä olen „uskaltanut“ alkaa puhumaan säännöllisesti vauvalle vasta viime päivinä. En ole tähän mennessä keskenmenon pelon takia halunnut jotenkin liikaa kiintyä vauvaan, vaikka kyllähän vauvaa rakastaa jo nyt ihan hirveästi että kyyneleet tulvii silmiin. :heart: Vasta viime päivinä olen alkanut uskoa, että ehkä kaikki menee sittenkin hyvin.

Ai niin, aikooko joku teistä käyttää pestäviä liivinsuojia? Osaako joku suositella jotain merkkiä? Kuinka monta paria liivinsuojia olisi hyvä olla?

Tulipas sekava postaus.

Rv 33+6

 

Sadana aa okei...

Möykkyliini joo tiedän ton, ja mullakaan kun ei ole muuta synnytystapa mahdollisuutta kuin sektio niin pakko se on tehdä tilanteessa kuin tilanteessa, suunniteltu sektio on vaan huomattavasti mukavampi vaihtoehto kuin kiireellinen, näin yhden kiirellisen jo kokeneena... Esikoinen kun lähti syntymään vesien menolla 37+1 niin ihan en jaksa uskoa et tääkään pysyis mukana sinne 39 viikolle :/

 

Nyt tulee todella omanapainen kirjoitus, eikä teksti ole kovin kaunista. Muillakin tuntuu olevan pinnan kiristymistä. Niin se on täälläkin.
Asiat on aivan päin persettä. Edelleen.. Miehen kanssa oltiin tuossa joulun tienoilla kaksi viikkoa täysin näkemättä ja puhevälejä ei ollut. Joulun jälkeen saimme jonkinlaisen puheyhteyden ja jopa noin 10päivää se kesti kunnes räjähti uudestaan. Helvetti että tämä syö. Minulle on tässä raskauden aikana tullut monia erilaisia fiiliksiä ja niitä positiivisiä ei mukana kovin hirveästi ole ollut. En ole koskaan ollut näin yksin asioiden kanssa. Tuntuu että pää ei kestä kovin kauaa. Viisi viikkoa käynnistykseen ja mietin että onko se liikaa.

Keväällä kun vauvaa alettiin "tekemään" oli puhe miten asiat menee ja miten elämä laitetaan järjestykseen.
Vaan miten kävi..
Olen tilanteessa johon en todellakaan olisi tahtonut. Olen vankina omassa kropassa raskauden myötä. Minun elämäni muuttuu väkisin, ja juuri siten miten en todellakaan olisi halunnut. On paljon asioita joita tahtoisin tehdä mutta en pysty. En vain voi. Miehen elämä ei ole muuttunut keväästä yhtään. Minun elämäni on nyt ollut 34viikkoa sellaista mitä en olisi halunnut. Olen ollut niin yksin tämän raskauden kanssa ja näiden asioiden kanssa. Mies voi edelleen trhdä mitä haluaa ja milloin haluaa, ei hänen elämä ole muuttunut yhtään. Mietin kokoajan että minun elämäni muuttuu täysin, ja paljon erilaiseksi vauvan myötä. Minun arki ja elämä menee vauvan ehdoilla. Mitenkä miehen elämä muuttuu?
Olen yrittänyt pohtia kuinka hoitaa vauvan ja miehen näkemiset. Kuinka mies osallistuu pojan elämään. Olen kysynyt ja kysynyt. Edelleen tuo kysymys on ilmassa. Vielä joku aika sitten ajattelin ja minusta tuntuikin siltä että mies pystyy kantamaan oman vastuun omassa arjessa pojan kanssa mutta ikävä kyllä enään en tiedä onko sittenkään näin. Miehen elämä on edelleen liian hektistä. Todella liian hektistä ollakseen pienen lapsen elämää. Hän eikä hänen elämänsä ole valmistunut vielä millään tavalla vauvan tuloon. Minusta se on aika pelottavaa.
Olen kysynyt miten ajatteli ja miten tahtoisi. Hän ei tiedä. Hän ei halua minulle kertoa.
Hänellä oli ajatus. Sellainen että vaikka meidän suhde loppuisi (eiköhän tämä ole jo tullut loppuun) niin silti minä kävisin pojan ja muiden lasteni kanssa viettämässä hänen luonaan viikonloppuja ja olisimme kuin perhe. Ikävä kyllä tämä ajatus ei istu minun mieleen mitenkään päin. En ole ihminen joka leikkii exänsä kanssa perhettä. Ja koska en tuohon pysty niin en kuulemma osaa ajatella lapsen parasta. Pidän lasta pelinappulana. Olen ehdottanut että heti pian pojan synnyttyä hän hakisi pojan päiväseltään hetkeksi hänen luokseen ja näin saisivat he tutustua omalla ajalla toisiinsa. Pojan kasvaessa tuota aikaa aina pidennettäisiin. Pikkuhiljaa sitten öitä poika voisi olla isällään kun aikaa menee. Olen kysynyt että haluaako mies että pojalle "opetettaisiin" pulloruokinta rinnan lisäksi, ihan sillä että näin miehen olisi helpompaa olla pojan kanssa ja heidän pitempiaikainen näkeminen olisi helpommin mahdollista. Vaan mitäpä saan vastaukseksi? Vittuilua, haukkumista että pidäk poikaa pelinappulana jne... En saa mitään selviä vastauksia.

Tämä tilanne on täällä ollut täysin katastrofi ja tulee olemaan sitä varmaan vielä pitkään. Olen joutunut tilanteen takia turvaamaan lähiviikkojen arjen. Kyydit minulle sairaalaan kun lähtö tulee ja että meillä on kyyti sitten pojan kanssa kotiin.
Suoraan sanottuna minua kaduttaa koko homma.. Tuntuu pahalta sanoa näin. Ei kukaan pieni lapsi ole ansainnut tälläistä elämää. Enkä minä olisi tätä hwlunnut vaan olisin halunut tarjota pienelle pojalle yhteisen kodin ja ehjän perheen. Olen niin pettynyt!
Jokatapauksessa olen toki jo niin kiintynyt tuohon mahassa myllertävään poikaan että rakas se minulle on ja kyllähän tuo miehen asenne herättää minussa jo poikaa kohtaan niitä tiikeriemon vaistoja.

Nyt hiljenen....

Nokkosperhonen & Eikka 34 tasan!

 

Toivottavasti jumppaohjeista on apua Pippurihäntä. Oliko mitään puhetta siitä miten tilannetta kannattaa huomioida myös ei-raskaana ollessa?

Möykkyliini, minä aion käyttää kestoja ainakin sen aikaa kun olen vapaalla. Sitten kun töihin pitää mennä, pitää arvioida tilanne uudelleen. Kirjassa nimeltä Vaippailmiö oli pari ohjetta kuinka harso taitella niin vastasyntyneelle kuin vähän vanhemmallekin.
Ja luultavasti minun kannattaa myös käyttää pestäviä liivinsuojiakin. Nyt jo molemmista rinnoista valuu nestettä päivittäin ja sellaisena varmaan jatkuu raskauden jälkeenkin.

RV 35+

 

Voi sentään Nokkosperhonen! On sulla kanssa kestämistä! En heittäs vielä kirvestä kaivoon, voi silti olla että miehen suhtautuminen vielä muuttuu kun saa nyytin syliin ja homma realisoituu.

Möykkyliini: täällä mennään kertis vaipoilla. Liivinsuojina ajattelin kumminkin käyttää noita pestäviä. Ne menee mukavasti muun pyykin seassa. Ensikertalaina ei oo kans mitään hajuu paljonko niitä pitäs olla mutta ite ajattelin viidellä parilla lähteä liikenteeseen. Kestovapoissa on itelle liikaa puuhaa kun kaikki on muutenkin uutta.

Sitten tosta masuasukille puhumisesta: en ole koko asiaa edes ajatellut. Lähinnä on tullut kommentoitua joitain kivuliaita potkuja. Sit jokus oon yrittänyt herätellä puhumalla ja tökkimällä vatsaa jotkut on sanonu että kannattas soittaa tai laulaa jotain rauhottavaa laulua näin loppuaikana niin sillä samalla laululla saattas saada lapsen rauhottuun syntymän jälkeen paremmin. tiedä häntä.

Tänään siirrelty viimein vähän huonekaluja. Työhuone muutettiin nyt lemmikkien huoneen kanssa samaan jotta saatiin vauvalle oma huone meidän makkarin vierestä. Tilanne kun on se ettei pinnis mahdu meidän makkariin. Ensisängyssä mahtuu oleen meidän kanssa samassa mutta heti kun täytyy siirtyä pinnikseen niin sit täytyy siirtää omaan huoneeseen. Mites teillä muilla, nukkuuko samassa huoneessa kuinka pitkään?

Mukipukipuu ja Väinö

 

nokkosperhonen :hug:

Mulle on koko ajan tullut mieleen sun juttuja seuratessa oman esikoisen odotus ja taisin siitä kirjoitellakin jo aiemmin. Meillä oli puheyhteys vauva-asioihin täysin poikki suurimman osan raskausajasta, vaikka asuimme yhdessä. Elimme erillisissä todellisuuksissa, minä joka odotin ja mies, joka vaan eli. Vauvasta tai raskaudesta ei alun jälkeen puhuttu. En pystynyt enää ottamaan asiaa puheeksi, kun seinä oli aina vastassa ja opettelin vaan selviämään. Meillä oli myös pätkiä, jolloin emme sanoneet toisillemme sanaakaan.

On NIIN käsittämättömän ahdistavaa joutua odottamaan pelossa, epävarmuudessa, yrittää kaivaa esiin edes jotain toiselta puolelta - odotuksia, ajatuksia, toiveita - mutta kun toinen ei niitä itsekään tunnista saatika pysty erittelemään. Ja muistan myös sen tunteen ja surun, jota en tuona aikana voinut itselleni myöntääkään, eli surun siitä, että joutuu luopumaan omasta mielikuvastaan ja haaveestaan ehjästä perheestä. Pidin siitä itsepäisesti kiinni, uskoin ja toivoin, mutta kun ei nämä asiat pelkästään toivomalla ja uskomalla tapahdu.

Minä halusin antaa poikaystävälleni mahdollisuuden oppia tuntemaan lapsensa, en vaatinut mitään, annoin vain nyörästi mahdollisuuden ja tulin samalla polkeneeksi oman itsetuntoni täysin nollaan jo odotusaikana ja siitä eteenpäin vuosia. Synnytys muutti tilanteen siinä mielessä täysin, että sitten mies heräsi rakastavaksi isäksi. Mutta jälkeenpäin katsoen minä en toipunut niitä raskaudenaikaisesta hylkäämiskokemuksesta ikinä. Ja kun siitä ei edes pystytty jälkikäteen puhumaan tai purkamaan niitä fiiliksiä, ennen kuin vuosia myöhemmin. Ja silloin tiliä tehtiin lähinnä pystyäksemme eroamaan. Se suru siitä perhemielikuvan menettämisestä iski mulle oikeastaan vasta eron jälkeen, kun kaikki muu siitä tieltä oli purettu pois ja saatu sovittua. Ja tajusin, että emme koskaan edes olleet olleet semmoinen tasapainoiseen rakastavaan parisuhteeseen nojaava perhe, mitä mielikuvissani elättelin. Yritin vaan itsepäisesti koko ajan toivoa, että meistä tulisi kyllä ajan mittaan jotain semmoista, mitä halusin, enkä pystynyt myöntämään itselleni, että niin ei ollut.

Lapsi kuitenkin tuohon maailmaan syntyi, ja hänestä on kehittynyt omanlaisensa viidesluokkalainen poika, omine vahvuuksineen ja heikkouksineen, joka on nelivuotiaasta elänyt viikko-viikko kahden kodin lapsena. Varmasti se hänen elämäänsä ikuisen jäljen jättää, tavalla tai toisella. Mutta tärkeintä oli, että saimme kaiken sen paskan purettua, joka meidän välejä hiersi, kummatkin halusivat olla hyviä vanhempia ja olemme sitä parhaamme mukaan toteuttaneet yhteistyöllä (kun sitä paskaa ei enää meidän välillä ole, mikä vuosia vaivasi). Minun piti luopua epärealistisista haavekuvistani, joita tuo suhde ja perhemuoto ei vastannut vaikka kuinka hampaita kiristin, käsitellä omat pettymyksen ja hylkäämisen tunteet, pystyä keskustelemaan niistä ja kuunnella aidosti se toisen puolen tarina sitten kun hän siitä vihdoin pystyi puhumaan. Silloin kun ei pysty niin ei pysty. Niin kamalaa ja turhauttavaa kuin se minusta silloin raskausaikana olikin. Lopputuloksena helpotus, vapautuminen, suru toki, mutta sen jälkeen tasapainoinen kahden kodin vanhemmuus ja paluu ystävyyteen, joka meillä oli ennen parisuhdevaihetta.

Neliötä ei voi tunkea ympyrän aukkoon, ei mitenkään päin se on ehkä suurin oppi mulle ollut tuosta elämänvaiheesta. Ovimatoksi mitä tahansa nielemään ei kannata ryhtyä, mutta ei myöskään pitää kiinni tarpeettoman pitkään katkeruudesta vaan purkaa ja osoittaa omat tunteet niin avoimesti kuin vain voi. Miehestäsi on kuitenkin tulossa isä, sitä faktaa ei muuta mikään. Se miten hän asian käsittelee, kohtaa ja miten hän alkaa sitä toteuttaa ei ole sun käsissäsi, toiveilla hallittavissa, eikä kenenkään muunkaan. Hänen vaan on se oma tiensä löydettävä ja valittava. Mutta kunnioitusta ja arvostusta yhteisen lapsen kasvattaminen vaatii, oli osoitteet mitkä tahansa ja sen eteen kannattaa tehdä töitä. Toivottavasti mun viesti ei nyt ole liian inhorealistinen, mutta mä niin toivon, että ajan mittaan pääsette kummatkin semmoisen rehellisen olemisen tasolle, jossa kumpikin pystyy ottamaan sen oman paikkansa äitinä ja isänä. Nää on hirvittävän vaikeita asioita ja vaikka kuinka joskus yrittää selvittää toisen tunteita ja päätä, niin ei se vaan onnistu. JOkaisen on se työ itse tehtävä.

Piti jotain muutakin kommentoida, mutta palaan myöhemmin Nyt taapero aamiaiselle!

PH tasan 37+0 elikäs täysiaikaisuus saavutettu!

 

Sadana: Aion kysellä ensi viikolla sieltä osteopaatilta, että miten tätä lantion asentoa kannattaa hoitaa synnytyksen jälkeenkin. Viimeksi mulla oli jonkun verran häntäluun kipuja ja sitten selän ongelmia yläselässä, joiden hoitoon sain kyllä sitten erilliset jumppaohjeet, mutta kaikki paikantui tuohon lantion virheasentoon siinäkin. Mulla ei raskausaikana selkä muuten oireile, mutta kun tuo "sisäinen tuki" tuosta poistuu, niin sitten alkaa ongelmat. Ajattelin myös tällä kertaa käyttää synnytyksen jälkeen palautumisen nopeuttamiseen tukivyötä (tai siis liinaa), joka odottaa jo postissa.

MÖykkyliini: Voin raportoida kokemuksia, jos niistä vaikka jollekin muullekin olisi iloa. Kyllä tämä raskaus ja synnytys on sen verran reipas kokemus fyysisesti (ja näillä ikäkilometreillä), että joutuu vähän ekstrahuomiota antamaan erinäisille jutuille. Ainakin tuntuisi, että tuon valmentajan vinkit nukkuma-asennoiksi ovat heti parantaneet unenlaatua. Ja ne pari rentoutumis/venytysasentoa auttavat selvästi vauvaa kääntymään otollisempaan asentoon ja antavat tilaa vatsalle mulla. Kävelyä lanteita reippaasti heilutellen suositellaan ja kieltämättä noiden pitempien lenkkien jälkeen lantiossa tuntuu aina enemmän painetta ja joitain kunnon supistuksiakin on saatu Jopa 4-5km lenkkejä voisi kuulemma tehdä, mutta ei liukkaalla, kun se pahentaa lantion jännitystä helposti.

Mulla oli viimeksi kestoliivinsuojia vissiin 5 paria, ja niillä pärjäs sillee kohtuullisesti. Enemmänkin saisi olla, koska niitä voi joutua vaihtamaan monesti päivässä. Mulla on aina ollut vähän sitä ylivuoto-ongelmaa enemmänkin, niin jotain suojia on pakko käyttää päivin öin. Kertakäyttöisiä mulla oli sitten hätävarana myös aina.

Tälle pikkuiselle en ole ehtinyt suoraan höpötellä kauheasti, mies sen sijaan huutelee silloin tällöin että "haloo, onko siellä ketään" Lähinnä kun tyyppi aina yleensä hiljenee, kun mies laittaa painavan tassunsa masulle. Magic touch. Puhetta ja laulua tämä on kuitenkin kuullut äitinsä suusta muuten varmaan ihan turhautumiseen asti... Muille lapsille ja perheenjäsenille kun tulee höpötettyä aika jatkuvalla syötöllä.

Tää tulokas nukkuu varmaan aluksi meidän huoneessa ja siirtyy sitten kun ei enää tartte ihan joka välissä imettää niin viereiseen huoneeseen isomman sisaruksen kanssa. Veikkaan että ekat puol vuotta mennään nyt näin ainakin. Edellinen nukkui meidän kanssa samassa (isossa huoneessa toisella laidalla) n. 1v asti, mutta omassa sängyssään. Kun muutettiin isompaan kotiin elokuulla niin sitten siirtyi seinän taakse omaan huoneeseen, ei tuntunut olevan moksiskaan, mutta ei ihan vieressä ollut koskaan nukkunutkaan. Pinniksessä tuo vetelee edelleen, kun on aika levoton liikkeissään nukkuessa eikä ole pyrkinyt itse pois sängystä tähän 1,5 ikään mennessä.

Mun pitäis käydä vielä kerran vasta-aineverikokeissa. Ehkä huomenna, kun ei ole ihan näin kauhea pakkaspäivä. Tänään on pari muuta hommaa hoidettavana. Eilen sain lastenvaatekaapin järjestettyä. Jos nyt kaikki meniskin jostain syystä pieleen, niin pakataan sitten takaisin. En suostu nyt pelkäämään mitään huonoja vaihtoehtoja enää, viime raskaudessa viivyttelin loppuun asti jotenkin taikauskoissani.

PH

 

Moikka! Täällä ollaan tänään täysiaikaisia!

Hurjaa, että monelle on jo annettu sektioajat. Ihan kohta siis nyytit sylissä siellä! :heart:

Oma vauveli voiskin pysyy vielä jonkun aikaa vatsassa, mutta kivut ja supistukset saisi kyllä loppua. Inhottavaa jos näitä kestää vielä 5 viikkoa.

Harmittaa, kun tässä odotuksessa en ole muistanut kun kerran kuvata vatsan liikkeitä. Esikoisen odotuksesta on vaikka kuinka monta videota.

Tsemppiä nokkosperhonen! Tilanne on sinun kannalta todella epäreilu.. Allekirjoitan täysin mitä Pippurihäntä tuossa kirjoitti, tunnen itseni niin hyvin, että jos kokisin miehen hylänneen minut ja odotuksen odotusaikana niin ei siitä enää suhdetta parsimallakaan saisi kasaan. Olen sen verran pitkävihainen, että jos noin tekisi niin vaikka heräisi vauvan synnyttyä hommaan niin ei siitä enää mitää tulisi.
Toki meillä miehellä on konkretisoitunut vauvantulo vasta syntymähetkellä ja tässäkin odotuksessa hän jo alussa ilmoitti, että odottaa sitä, että vauva syntyy jotta pääsisi sen kans tekeen kaikkea. Mutta sinänsä eri tilanne kun ei ole mitään hylkäämistä tässä. Voimia!!


Ferdinand 37+0 <3

 

Hei vaan pitkästä aikaa masukaiffarit!

Täällä on tosiaan hetki aika hiljaisissa merkeissä menty kun tuo nettiputiikki lähtikin odotettua vilkkaammin liikkeelle ja sen kanssa on tullut nyt tusailtua minkä muulta kodinpyöritykseltä ja kahdelta vilkkaalta ipanalta kerkeää.

Sadana: vähiin käy sulla päivät masun kanssa
Nokkosperhonen: voimia ja tsemppiä hankalaan kuvioon ilmeisesti hieman "pölkkypää" miehen kanssa. Anteeksi toki tuo ilmaisuni mutta se lähinnä mieleen tulee jos toinen on noin ulkona koko hommasta eikä ole muutoksia oman elämänsä suhteen vielä tehnyt.

Täällä ei olla kyytiläiselle höpötelty kun nyt mennyt pitkään niin kauhealla vauhdilla tää meidän arki että väliin sitä on unohtanut kokonaan olevansa raskaana vaikka masulla kokoa onkin. Olo siis ollut niin hyvä kipuiluja lukuunottamatta että meno ei vieläkään normaalistaole hidastunut. Ja tuskin hidastuukaan.

Liivinsuojista täällä ei oo mitään käsitystä koska en ikinä niitä ole tarvinnut kun aina oon saanut estolääkityksen maidon nousuun kun en imettämään pysty rintojen operoinnin takia (ja siis ei kyse mistään silikoneista vaan juurikin toisinpäin, eli pienennys tehty joskus kun olin 16v).

Meillä pieni tulokas nukkuu heti alkuunsa omassa pinniksessään ihan niinkuin nuo kaksi isompaakin nukkui. En vaan itse saa unta jos pieni on ihan vieressä kun ollaan molemmat isännän kanssa kovia kieppumaan unissaan ja molemmat vielä vaihdetaan kylkeä "hyppäämällä/pomppaamalla" niin ei uskalla yhtään ummistaa silmiään jos pieni vieressä nukkuu. Ja en tiedä auttaako tuo heti alusta asti omassa sängyssä nukkuminen mitään mutta meillä nuo isommat on todella hyviä nukkumaan ja omaan huoneeseen ja "isojen" sänkyyn opettelu molemmilla reilu 10kk iässä on mennyt ilman minkäänlaista hulabaloota. Sainkin tosi edullisesti (alle satkulla) uuden Brion pinniksen missä laskettava laita ja patja + petari mukana kun oli ollut esittelykäytössä Ja värikin on vielä meidän makuun sopiva musta niin olihan se pakko napata mukaan liikkeestä jossa ihan muilla asioilla käytiin.

Onko muut joilla jo lapsia ajatelleet hankkia tulevalle/tuleville isommille sisaruksille mitään pientä lahjaa/ylläriä jonka voi antaa kun vaikka sairaalasta kotiin pääsee tai lapset tulee sairaalaan uutta tulokasta katsomaan? Tai onko joku ajatellut hankkia tulevalle isälle ylläriä/lahjaa jonka antaa kun pieni on maailmaan saatu?
Itse hankin molemmille lapsille samanlaiset pehmolelut, tytölle pinkkinä ja pojalle sinisenä ja sitten ostan siihen vielä molemmille puuhakirjat, uudet värikynät ja jotkut pienet karkkiyllärit jotka annan sitten kun tulevat joko katsomaan tai hakemaan pientä. Pienelle olen myös hankkinut samanlaisen pehmon kuin tulevalle isoveljelle, sitten on koko katraalla samanlaiset kaverit sängyissä, pojilla siniset ja likalla pinkki. Isännälle ostin pakettiin Lumoava korusarjasta kaulakorun ja rannekorun joita se on jo hetken haaveillut ja katsellut. Ideat näihin pieniin ylläreihin/lahjoihin tuli siitä koska tämä jää meidän viimeiseksi tulokkaaksi niin tuntu kivalta ajatukselta huomioida nuo isommat lapset ja isäntä jotenkin.


Jospa sitten hieman oma(.) osiota....

Voi käääk, äitipoli käynti takana ja ens viikolla käynnistykseen jos ei ennen sitä synny! <3 Nyt pitäis varmaan alkaa pikkuhiljaa laitella oikeesti paikkoja ja tavaroita valmiiks pientä varten kun se hieman vaiheessa täällä vielä on vaikka suurimmat hankinnat onkin tehty. Vielä ajattelin hankkia valmiiksi peräkkäin istuttavat tuplat autoon niin ei aina tartte bugiksia kasaan heittää ja raahata autoon. Mutta ne tilaan sitten vasta kun seuraavan tilauksen teen verkkokauppamme osalta tavarantoimittajalle kun tosiaan on jo nuo bugiksen donkey duot valmiina niin ei niin kauhea hengen hätä ole niitä valmiiksi kotiin jo saada.

Painoarvio pienelle oli 3,1kg ja vallan virkeä vesseli näytti olevan tulossa Paikat oli 2-3cm auki ja kanavasta ei ollut jäljellä edes puolikasta senttiä niinkun lekuri tuumas.

Niinkuin jo aikaisemmin tuumasin niin täällä on menty päivät, viikot ja kuukaudet vauhdikkaasti joten oma olo on kolotuksista ja kipuiluista huolimatta ollut todella hyvä,välillä sitä tosiaan on unohtanut edes olevansa raskaana.
Molemmat ipanat liikahtaa vielä hyvin rattikelkassa perässä vetäen lenkillä, tallityöt hoituu ja iso piha ja tie meille tulee kolattua vielä lumesta ihan heittämällä ja kumartelu ja kyykkäilykin sujuu kun hieman miettii miten ne hommat hoitaa isäntä kyllä jo tuumas että vois jo ottaa iisimmin mutta jos olo kerta on hyvä ja jaksaa niin en kyllä ala rajoittamaan vain sen takia että olen nyt loppumetreillä raskaana... supisteluja tulee ja menee ja osa on todella jo kipeitä mutta niitäkään ei enään tartte "varoa".
Tänään olis ohjelmassa saunan ja pesuhuoneen kunnollinen pesu ja kuuraus ja sit voikin huone huoneelta käydä koko kämpän läpi niin on ainakin kertaalleen koti kuurattu ennenkun perheen väkimäärä kasvaa.

Mutta nyt tämä taitaa hetken tehdä töitä koneella kun lapset sai sapuskat syötyä niin ovat hetken tyytyväisiä leikkiensä kanssa ja sitten voiskin painua kun tylsää huudot alkaa kuulua niin ulos pakkaseen lenkille lasten ja koiran kanssa.

Jaksamisia kaikille masujen kanssa. Kohta ekat alkaakin jakaantua ja se meidän kuukausi vaan lähenee ja hetki kun meillä kaikilla on nyytit sylissä <3

BlackPearl 37+0

 

Kiitos tsempityksistä, etenkin Pippurihäntä.

Eihän tämä tosiaan mitään helppoa ole. Tekisi mieli purkaa sairaalakassi ja perua koko homma. Ahdistaa lähteä synnyttämään, vaikka on sovittuna se käynnistyspäivä. Ajatus siitä että minun mukana ei lähde sitä toistaosapuolta joka on ollut minun kanssa yhdessä tekemässä päätöstä yhteisestä lapsesta, kodista ja elämästä. Minulla ei ole ketään pitämässä kädestä kiinni, antamassa rohkaisua, silittämässä ja olemassa ylpeä siitä työstä minkä teen syntyvän lapsen eteen. Vieressä saattaa olla vieras kätilö joka tekee varmasti työnsä hyvin ja auttaa lääketieteellisesti. Tämän vieraan ihmisen kanssa minä jaan sen pienen pojan, sen pienen elämän ensihetket. Mitä vähemmäksi aika käy, sitä enemmän minua ahdistaa ja pelottaa. Huomenna menen neuvolaan ja ajattelin rohkeasti siellä puhua tilanteesta josta en omassa neuvolassa ole hirveästi puhunut, neuvolan nainen on lukenut kyllä epit sairaalasta ja on vaivihkaa kysynyt miehen läsnäoloa. Ajattelin että vieläkö saisinkin sektio ajan. Vaikka tiedän lapselle paras tapa syntyä on normaalisti alateitse mutta en todellakaan tiedä onko minusta tässä tilanteessa siihen.
Rauta-arvot huitelevat nippanappa sadassa ja muutenkin vauvan ja olojen takia yöt ovat todella rikkonaisia. Herään aamuyöstä, kolmen ja viiden välillä enkä saa enään unta. Sitten onkin hoidettava muut lapset. Päivällä on otettava unet, ja levättävä.
Olen tässä miettinyt että mitä kaikkea olenkaan yksin kestänyt, ja kokenut. Tulee välillä todella huono äiti-mieli. Kyllähän tässä on mieleen tullut että voisiko tämän vielä perua.
Mieheltä en ole vaatimassa mitään muuta kuin sen että jos hän haluaa vauvan kanssa olla niin hänen täytyy järjestää oma elämänsä niin että pystyy kantamaan vastuun yksin ilman minua niinä hetkinä. Että hän rakentaisi vauvalle oman elämän hänen arkeen. En tiedä onko hänestä siihen, aika näyttää. Olen sanonut että toivon hänen nostavan pienen pojan elämässään kaikkien yläpuolelle koska se pieni poika tarvitsee isäänsä eniten. Enemmän kuin miehen aikuiset lapset (joista poika lähti armeijaan juuri ja tyttö opiskelee kaukana). Miehen pitää pystyä laittamaan poika kaiken yläpuolelle, seuratoiminnan, harrastusten jne jne.. Parisuhteessa tuo ei onnistunut, koskaan. Ei ennen eikä raskausaikana. Minun tarpeet ja toiveet tulivat siellä kaikkien muiden alapuolella. Emmehän me ole pian 3kuukauteen viettäneet esim viikonloppua kahden. Sellaisina viikonloppuina kun se olisi ollut minulle mahdollista oli miehellä ohjelmaa mistä ei ollut valmis luopumaan. Pikkujouluja..ymymym.. Eihän tuo hyvältä tuntunut. Ja kun suuni aukaisin tuosta jopa ihan nätisti ja asiallisesti niin mies otti nokkiinsa ja minusta tuli se valittava akka.

Olen asunut tässä uudessa kodissa nyt huhtikuusta asti. Mies ei vieläkään tiedä missä esim keittiössä meillä on astiat. Tai missä meillä on puhtaat pyyhkeet jnejne. Hän on aina kuin olisi eka kertaa meillä. Kertoo varmasti paljon siitä että kuinka kiinnostunut hän on ollut viettämään meillä aikaa. Ei tiedä mistä mikäkin valo toimii ja mistä esim käytävään saa valot. Minulla on ollut sama telkkari ja digiboksi tämän koko meidän kolmen vuoden suhteen ajan niin hän ei vieläkään tiedä mistä ne lähtevät päälle ja mistä sammuvat.
Hän ihmetteli kun sanoin etten todellakaan näe häntä meillä olemassa paria yltä ja päivää viettämässä vauvan kanssa aikaa. Tosin, sanoin etten sitä haluakaan enään. Lähes viisikymppinen ihminen luultavasti osaa järjestää asiat niin että pärjää oman lapsensa kanssa ilman minua koska onhan tuo pärjännyt nytkin pitkiä aikoja loistavasti ilman minua.

Nyt katkesi ajatus ja parempi yrittää hetken unta..

Nokkosperhonen & Eikka 34+1

 

BlackPearl - Onpas hienoa, että nettikauppa on lähtenyt pyörimään! Mä olen niitä kahdenistuttavia teidän kaupasta kytännyt, kokoontaittuessaan kätevät takakontissakin. Sun elämä kuulostaa kyllä ihan rapsakan täydeltä Ja niin on kypsä tilanne, että taidat viikon sisään saada jo oman kääryleesi kainaloon. Ei muutakuin samalla rennonreippaalla vauhdilla loppuun asti

Tuo lahja isosisaruksille ja miehelle oli aivan ihana ajatus! Meilläkin tämä on (hyvin varmasti...) viimeinen raskaus ja synnytys, joten olisi ihana jotenkin tuolla tavalla liittää asiaan joku konkreettinen erityismuisto. Upea erityisesti tuo miehen lahja, omani ei ole minimalismissaan koruihmisiä, mutta joku muu lahja voisi toimiakin. Pitääkin laittaa raksuttamaan vielä ajatuskone.

"Olkoon viimeinen kerta" ajatukseen liittyen puhisin venyttelyliikkeiden lomassa eilen sen verran kipakasti, että isäntäkin pelästyi. Sanoin sille aika topakkaan sävyyn, että muistuta nyt herranjestas mua sitten jos mä alan parin vuoden päästä puhua vielä yhdestä lapsesta, että mimmoista tämä loppuraskaus oikein on!!! Miten ihmeessä mä unohdin tän kaiken sillä siunaamalla kun edellinen syntyi :stick: Mies kylläkin, että elä nyt niin ehdottomasti sano... jos vaikka sitten nelikymppisenä yks vielä... En kyllä tiedä pilailiko, mutta just nyt ei naurata! Eihän me mahduta mihinkään järkevään autoonkaan sitten enää teini+kolme turvaistuinta ja koira häkissä, kun nytkin tekee tiukkaa ja varmaan joudutaan uus tilavampi auto hankkimaan.

nokkosperhonen ja muut, joilla yöunet pätkii - niin tekee täälläkin. Melkein joka yö herään just klo 4-5 ja sitten ei tule uni heti. Mulla tilannetta häiritsee vielä matalat verensokerit, eli pakko syödä jotain, kun en iltapalaa saa oikein missään muodossa riittämään aamuun asti, JOS herään. Jos taas en herää aamuyöstä, niin sudennälkä pakottaa sitten ylös viimeistään klo 8 jälkeen.

Nyt asioimaan kaupungille!

PH rv38

 

Raskaus on yllättävän rankka miehillekin. Oma mieheni viettää vapaapäiviensä yöt kavereidensa luona, kun minun näkeminen alkaa tuntua liian raskaalta. Vapaapäiviksi tulee sitten kotiin nukkumaan. Häntä pelottaa todella paljon se miten pystyy olemaan isä, eikä oikeastaan edes osaa kuvitellakaan millaista on olla isä. Joten joudun tässä miettimään miten opettaa miestä olemaan isä. Onneksi isän vastuu lapsesta kasvaa vähitellen, joten ehkä hänellä on siinä mielessä helpompi oppia rooli kuin äidillä.

Olen saanut eilen ja tänään kortisonipiikit. Herttinen kun ne pistää väsyttämään ja sydäntä tykyttämään. Molempina päivinä olen joutunut ottamaan 3 tunnin päikkärit. Onneksi piikkejä ei ole enempää luvassa. Sammakkokin on ollut hiljaisempi piikkien jälkeen. Kyllä se liikkuu, mutta liike on vaimeampaa kuin normaalisti. Aamulla, kun edellisen piikin vaikutus oli loppunut alkoi vatsassakin normaali mekkalointi.

Kätilöllä ja neuvolalla on näköjään eri asenne noihin neuvolakäynteihin kohdallani. Soitin neuvolaan peruuttakseni tämän viikon neuvolalääkärin ajan, neuvola päätti peruuttaa kaikki neuvola-aikani ensi viikon leikkauksen vuoksi ja varata ainoastaan kotikäyntiajan leikkauksen jälkeen. Kätilön mielestä taas minulla pitäisi olla ennen leikkausta vielä yksi neuvolakäynti. Ja jos minulla olisi ollut luonnollinen synnytys, niin tällöin olisi pitänyt alkaa jo nyt joka viikkoinen neuvolakäynti. Neuvolan mielestä taas minulle olisi riittänyt joka toinen viikko neuvolakäynti (Alustavasti oli neuvola-ajat varattuna rv38 ja rv40).
Muutenkin vaikuttaa siltä että sairaalan ja neuvolan välillä ei oikein tiedot kulje. Neuvolalle kun tuli aiemmin yllätyksenä se että en synnytäkään Kätilöopistolla vaan Naistenklinikalla. Leikkauskin tuli yllätyksenä neuvolalle vaikka siitäkin oli jopa neuvolan papereissa merkintä.

Enää viikko. Kovasti odotan ottaako joku ryhmässä varaslähdön.

Rv 36+

 

Hellurei. Eilen käyty synnytysvalmennuksessa. Eipä sieltä juuri mitään uutta ilmenny. Lähinnä se että taysiin suositellaan otettavaksi mukaan omat sisäkengät.

Tänään käyty neuvola lääkärillä. Kaikki ok. Vauveli on jo laskeutunut, mutta paikat kiinni ja kaulaa jäljellä 2cm. Kaiketi normaalia ensisynnyttäjälle. Sf-mitta alakäyrällä (30,5cm). Lääkäri veikkasi syntymäpainoksi käyrän mukaan alle 3,5kg joka on vähemmän kun se marraskuussa yksityiseltä saatu 3,7kg:n arvio. Saas nähdä minkä kokonen tulee oikeesti oleen. Tuskin ainakaan yli nelikilonen.

Täällä kyllä yöunet maistuu, joka yö tulee koisittua 10-11h. Havahdun aina hetkeksi kun mies herää töihin 5-6 aikaan, mutta saan kyllä melko helposti uudestaan unenpäästä kiinni. Päikkäreitä ei sitten tarvi ottaa.

Mukipukipuu ja Väinö rv 38

 

Neuvolassa käyty. Oli ehkä helpottavin käynti ikinä. Vaikka pissitikku näytti keratiinin vai mikä olikaan olevan pielessä, eli nesteen puutos, kropan kuivuminen mikä on samalla nostanut hemon korkealle niin silti mieli pojan suhteen hyvä. Eihän käsikopelolla taas pystytty sanoo miten päin poika on niin ultra kertoi pojan olevan pää alaspäin ja aika alhaalla. Oma paino oli taas tippunut mutta se ei haittaa. Mittojen suhteen jatkan siellä omalla käyrällä eli siellä ylimmän yläpuolella. Kortista loppui jo mitat kesken. Sf-mitta oli vaatimattomat 38cm! Että kohdunpohja on rintalastan yläpuolella ettei ole kumma jos olo on ahdas, jäykkä.

Tuli sitten puheeksi nämä parisuhteen kiemuratkin ja neuvolan täti sanoi että tahtoisi meidät yhdessä pidemmälle käynnille ja pitäisi täyttää vielä meidän molempien sellainen kysely kaavake. Tämä tehdään normaalisti kaikille joskus raskauden puolessa välissä. Meille on nyt sitten varattu yhteinen aika perjantaina, kaksi tuntia kestävä. Kyllähän siellä mulla oli tänään tunteet pinnassa ja kyyneleitä valui. Sanoin suoraan että haluisin perua koko raskauden ja synnytyksen. Tuntuu todella raskaalle odottaa poikaa joka ei ehkä olekaan niin toivottu. Ei minua tuomittu vaan minua ymmärrettiin. Täti sanoi ettri hän epäile minun pärjäävän pojan kanssa ja tietää että poika on minulle tärkeä kunhan saan pojan syliini. Sanoi että varmasti on vaikea nyt vielä tämä loppuaika.

Tuota kaavaketta kun kotona luin niin kyllähän se herätti aikamoisia tunteita ja niiden kysymykset saattavat aiheuttaa meidän väleihin lisää kitkaa. Mutta toisaalta mikään ei meidän välejä voi enään pahemmaksi tehdä. Keskustelun jälkeen on vielä mahdollisuus laittaa äitipolille kiireellinen lähete ja vaatia sektiota.

Että nyt vain omilla ajatuksilla kohti perjantaita..

Nokkosperhonen & Eikka 34 + 2

 

Aika paljon voi selvitäkin sen kaavakkeen avulla. Ja se kun pääsee keskustelemaan aiheesta siten että molemmat saa selvittää ajatuksensa. Kunhan vain molemmat jaksavat pitää malttinsa. Siitä se prosessi vähitellen lähtee kulkeutumaan suuntaan tai toiseen. Lopputulos tuskin on selvä session jälkeen, mutta molemmilla käynnistyy miettimisvaihe.

 

Hyvä PH, että muistutit noista vasta-aineverikokeista. Pitääkin pikaisesti käydä labroilla vielä ennen viimeistä (toivottavasti) neuvolalääkärikeikkaa ja synnytystapa-arviota.

Nokkosperhosen tilanne kuulostaa todella ikävältä, mutta näen kyllä äärimmäisen hienona, että neuvolassa halutaan osallistua tilanteen edistämiseen ja solmujen availuun. Toivottavasti miehesi suhtautuu myötämielisesti ja avoimesti sessioon ja toivottavasti siitä on teille hyötyä! Joka tapauksessa hyvä, että avasit suusi ongelmista neuvolassa.

Täällä vauva painaa jo hyvin ikävästi alas ja liikkuminen alkaa olla aika vaivalloista. Lonkka kipeytyy etenkin oikealta puolelta jatkuvasti, liekö sitten joku hermo pinteessä tai muuta vastaavaa. Mutta vähiinhän tämä alkaa pikkuhiljaa käymään, viikot alkavat olla siinä pisteessä ettei montaakaan päivää puutu, kun minulla oli jo esikoinen sylissä. Kahtotaan, tarvitseeko tuleville keikoille yliopistolle lähteä vauva masussa vai sen ulkopuolella, muutama juttu olisi vielä ennen totaaliselle äitiyslomalle vetäytymistä hoidettavana!

 

Lahjasta kyseltiin: aluksi olin ajatellut, että ei hommata. Pojalla ikää vasta helmikuussa 1v7kk. Sitten ajattelin, että hommataan isoveljeksi tulo kirja, koska leluja on ihan riittämiin ja ne ei jää useinmiten ikuisiksi. Ostin sitten lopulta hopeisen laattarannekorun johon kaiverrettiin isoveli. Hintaa tuli alennuksen ja muutostyön (lyhennyslenkki asennettiin, jotta voi käyttää jo nyt.. Vaikka oli lastenmalli, oli silti iso 1,5v:lle) 10,50€. Ei siis pahan hintainen ja ainakin jää ikuinen muisto. Kirja ideasta luovuin, koska pojan isovanhemmat sanoi ostavansa isoveljeksi tulo kirjan. Miehelle en aio ostaa mitään, sen sijaan mies saa ostaa minulle synnytyslahjan. Viimeksi sain Guessin kellon ja nyt olen haaveillut hopeisesta korusta.

37+2

 

Hei kaikille Murusille ja heidän "kantajilleen"

Ajattelin nyt ihan tyynen viileästi istua sohvalle, ottaa läppärin polville ja glögimukin viereen ja kirjoittaa tänne Yöllä tossa lueskelin viimeisimpiä kuulumisia täältä, ja saattaahan sitä jotain kuulumisia olla itselläkin Ahkerasti kyllä tosiaan tulee lueskeltua, mutta ei sitä "kerkiä" ite muka pysähtyä sitten "juttelemaan".

Jossain vaiheessa täällä spekuloitiin sektiota, joka yhä ja aina aiheuttaa jonkinlaista "kuohuntaa" tunteissa. Tottahan se on, että sillä ei ole peeaskaakaan väliä, mistä se kekara tuolta pihalle saadaan, kunhan sen jälkeen tuloksena on elävät ja jokseenkin hyvinvoivat äiti ja lapsi. Itse olen havainnut sellaisen ilmiön, että aikoinaan seurasin vierestä sektioäidin prosessointia asiasta, kun minulle läheiseksi sittemmin tullut huonekaverini purki tuntojaan. Synnytimme peräkkäisinä päivinä, ja hänen synnytyksensä päättyi sektioon liian pienen lantion vuoksi (hän oli muutenkin tosi pikkuinen). Oli uskomatonta, minkälaista "syyllisyyttä" hän asiasta tunsi, ja vielä se synnytyksenjälkeinen hormoonihumala siinä edesauttoi asiaa. Mietin, että voiko tässäkin olla paljolti kyse siitä, että ns. sektioäidit "puolustautuvat" itse asiassa ilman "syytöstä"? Tokikin "täydellisten Av-mammojen" maailmassa sektio on takuulla yhtä "tuomittavaa" kuin täysimettämättömyys tai kertakäyttövaipat! Kuinka monesta meistä oikeasti olisi synnyttämään niihin pimeisiin saunoihin tai heinäpeltojen laitoihin, kuten mummomme ja sukupolvet heitä ennen. Jos se tekee "oikean" äidin, että synnyttää luomuna, niin ei taida sitten meistä olla siihen kenestäkään. Ei olleet miehet lievittämässä kipuja selkää hieromalla tai jumppapalloja auttamassa avautumiskipuihin. Eikös nekin ole "kivunlievitystä"? Pyh ja pah, sanon minä. Lopussa kiitos seisoo, tai no ei niin pienet vielä...

Ja kyllä, minulle henkilökohtaisesti sektioon joutuminen olisi suunnaton järkytys. Siihen vaikuttavat tosin sellaiset seikat kuin v.-90 sairastettu, lähes hengen vienyt, streptokokki A, jonka vuoksi sain myös järkyttävän neulakammon. Minut leikattiin melko "väkivaltaisesti", ja vaikka se pelasti henkeni, jäi siitä kammo varmaan loppuiäksi. Kun tajusin silloin 2012, että ainoa keino saattaa MoMo-tyttöni maailmaan on sektio, pelkäsin sitä ajatusta varmasti yhtä paljon kuin heidän menettämistään. Tokikin tiedän, että jos olisin ollut niin onnekas, että heidät olisin saanut pitää, olisivat varmasti saaneet halkaista vaikka kahtia kokonaan! Mutta silloin se tuntui lähes ylitsepääsemättömälle ajatukselle, ja edelleen olen omalta kohdaltani hyvinkin "sektiovastainen"

Loppuajan vaivat alkavat olla enemän sääntö kuin poikkeus tässäkin porukassa :/ Kiva oli lukea, että Heikko-Peikko olet selvinnyt näin pitkälle, ja koet olosi noinkin "reippaaksi". Samoin Ph oli löytänyt apua synnytysvalmentajan luota, hjuva juttu Kampiakselille tsempitykset myös, kumpi lie rassaa enemmän, odotusaika vai hiukka "veemäiset" naapurit Ehkä ne toisaalta "mukavasti" tasapainottaa toisiaan... Ja onhan sinullakin aika "kypsän" oloinen tilanne jo. Huikeeta, että kohta alkaa "vauvasade"!

Möykkyliini ja Sinikuu olivat kaatuilleet, ja täällä yksi "köntys" ilmoittautuu myös. Minä otin lennot pesuhuoneessa, kun säntäsin kattomaan, mitä yks vee-tuholainen oikein touhuilee... En kyllä ihmeemmin säikähtäny, eikä kyllä tullu mieleenkään lähteä neljääkymmentä kilometriä ajamaan päivystyksiin. Kiukku ja kuhmu ottaan oli akuutit seuraukset, aika hyvässä vesi- ja makkarasuojassa tuo mukelo tuolla on Mutta totta kai pitää olla varovainen, ja ulkona on kyllä tosi lipokas keli nyt, ja minäkin usein liikkeellä "reiskoilla", jotka varsinaiset "kusiluistimet" muutenkin. Ovat vaan niin helpot huitasta jalkaan

Möykkyliini kyseli vaipoista ja liivinsuojista. Käly kovasti minua yritti jo edellisen kohdalla "käännyttää" noihin kestoihin, ja vastaus on edelleen kiitos ei. Koitan omaa ekologista jalanjälkeäni pienentää jollain muulla tavalla... Ajatus siitä, että tämän pyykki- ja siivousmäärän lisäksi olisi vielä pesuhuoneen nurkassa joku ämpäri likoamassa sittasia vaippoja... huh huh. Ja miltä tuntuis käydä onkimassa tota joka paikkaan ehtivää poikaa sieltä peevaippojen kimpusta... Kertiksillä mennään tää vimeinenkin rupeama, mutta noi kestoliivinsuojat sen sijaan kiehtoo kovastikin. Pakkauksissa tulleet on pestynä jossain jo, ja ajattelin tuolta "Ommeltujen" fb-kirppikseltä haalia lisää. Vaikka vähän pelottaa mennä sinne "houkutuslandiaan", kun aina sortuu johonkin muuhunkin Mullahan on ollut sellainen pienimuotoinen "bisnes" kälyn kanssa, että olen ostanut kankaat, ja hän on sitten omellut molempien muksuille kampetta. Kun hän alkoi sitten odottamaan toistaan, hälle tuli 24/7 pahoinvointi päälle, eikä muuten loppunut viikkoon 15... Hain sillon joulukuun alussa kaks´rinkallista kankaitani pääkaupungista ja kiikutin ne tuohon paikalliselle ompelijalle. Tehtiin suunnitelmia ja kävin tossa reilu viikko sitten viemässä läjän vetskareita, neppareita ja nappeja. Sain jo mukaani ekan ihanan jumpsuitin kokoa 50cm (ajatuksena meidän kotiintulovaate) ja olen ihan myyty. Jos hän vaan suinkin innostuu ja jaksaa, niin tulen varmasti suosimaan samaa jatkossakin. On vähän liiankin edullinen, ettei sekään kirpaise. Ja kun noita kankaita kerran tossa läjäpäin on... Hullua, mutta kun peseskelin nyt viimein noita pieniä kamppeita, joita siis joutu haalimaan tuolta facesta, kun kaiken melkein hävitin edellisen jälkeen, niin kasailin sieltä jo myyntiin lähteviä Noi kankaat on vaan niin paljon kivampia kun mitä kaupasta saa, ja mun haaveenahan oli nyt kasata sellanen oikein "unelmien vaatekaappi" Turhamaisuus kukkikoon minulla nyt siis tässä! Oikein mietin, että oonkohan muuten uutena ostanu muuta kun yhden setin symbolisesti sillon joskus rakenneultran jälkeen. Tarjontaa on niin paljon tuolla kirppiksillä kun vaan haluaa, eikä noi pienet kamppeet kerkiä kulua miksikään. Ja tietysti kun suosii "hyviä" merkkejä, saa ne sitten helposti myytyä poiskin kun ei tarvii enää. Noista omelluista ei ehkä ihan niin helpolla raaski luopuakaan, mutta onhan sinne tämänkin "muistolaatikkoon" jotain kasattava. Mutta siis tosiaan täälläkin sentään kamppeita pesty lipastoon ja toi rottinkikoppa on täällä sisällä pojan jäljiltä ollutkin, en sitä kyllä aio todellakaan pedata ennen kuin on tämä asukas kotona turvallisesti. Olkoon se nyt sitä minun taikauskoa sitten Vaunujakaan en ajatellut pestä, ei niin kauaa ole käytöstä ja koppa ollut syvin suojattuna lämpöisessä varastossa. Sitä uutta kaukaloa ei ole tullut hommattua, mutta päästään me vanhallakin kotia tarvittaessa. Senhän ajattelin vaihtaa noiden rattaiden merkkiin, niin on sitten helpompi käydä Matkuksen ostosparatiisissa pyörimässä kun saa molemmat jampat kyytiin Muutenhan täällä korvessa asuessa ei tarvii kun kunnolliset nukkumavaunut. Täytyykin kurkata sinne BlackPearlin putiikkiin, jos sieltä löytyisi Onnea vaan kovasti uuden yrityksen positiiviselle startille Sehän on ihan unelmaa, jos saa tehdä sitä mistä oikeasti tykkää, ja vielä ansaitsee elantoaan siinä sivussa. Sullakin lähtö selkeästi lähenee... Aika samalta kuulostaa tilanne muutenkin Kauhea vauhti päällä koko ajan, ja arvaahan sen, mitä se tuolla "alakerrassa" tekee Ihana idea muuten tuo lahjahomma! Kiinnostaa nyt tosi kovasti tuo miehesi himoava "Lumoava"-koru. Meillä poika sai rippilahjaksi sen "Soturi"-rannekorun, ja se on tosi hieno. Mies sitä kehu kanssa ja oli jopa käynyt kattelemassa niitä netissä. Nyt se on ihastunut siihen "Mahtiin" ja toihan olis loistava paikka se yllättää Symbolinen ele ja kiitos tästä upeasta katraasta, ja siitä miten "Mahti"-mies hän on saatuaan perheen naisen kanssa, joka oli lähes varmasti tuomittu lapsettomaksi...

Tästä sitten loistavaa "aasinsiltaa" aiheeseen "Mies"... Nokkosperhosen ajatuksista ja tuntemuksista aika moni liippaa läheltä myös itsellä... Tuntuu tosi pahalta, kun toinen on niin "ulkona" tästä. Nyt kun on itse niin varma olo siitä että tämä on tässä. Viimeisen kerran minä lasta kannan ja koen nämä vaiheet. Viimeiseen omaan synnytykseen valmistaudun ja viimeistä kertaa pesää pienelle rakennan. Ja kun sitten selkeästi tiedostaa, ettei toista oikeastaan kiinnosta *huoh* Ja joo, teki kyllä hänkin kantansa selväksi, kun tästä raskaudesta tieto tuli. Hän ei halunnut enää yhtään lasta, mutta en muuten ajatellut niitä minäkään. Ja on totta, että tässä roolissa ajaukseen on ehkä "helpompi" tottua, mutta edelleen epävarmuus heräilee ajoittain, ja suurelta osin siksi, että toinen saa sellaisen olon aikaiseksi, että oli huonoin ajatus ikinä... Tosin pakko kyllä sanoa, että loppua kohden olen nähnyt pilkahduksia siitä toisestakin miehestä. Soitti mulle nyt aamullakin että on linkomies tulossa, että pääsee pihaan, jos tarvii autoa soittaa. Hän kun joutu viemään minun auton tänään. Täydellinen ajoitus oli särkyä nyt jarrut hänen autosta kun ollaan tosiaan ihan metässä :/ Ja eilenkin kun soitin KYS:istä tullessa oli kyllä oikeasti huolissaan ja kyseli kauheasti kaikkea. Me ollaan niin monesta selvitty, että vieläkin kai kaikesta huolimatta siihen haluaa uskoa, että tästäkin mennään, vaikka paljon pahaa mieltä ja itkua matkalle on mahtunutkin Sen puheyhteyden saaminen tässä saman katon allakin vaan tuntuu ihan ylivoimaiselta tehtävältä! Ja kun lähtökohdat meilläkin on niin erilaiset. Kyllä tällainen "hulinaelämä" on minulle ihan tuttu juttu, mutta hän ainokaisena on tosi tuskissaan välillä. Olen koittanut suhtautua hänen "pakohetkiinsä" (lähden linkoamaan pihaa, viivyn 5h...) ymmärtäväisesti, hän todella tarvitsee niitä.

Hurjan paljon olen itsekin tehnyt lähinnä tietysti ajatustyötä tästä kaikesta. Mun pappa oli juoppo, joka pieksi mummoa, ja lähipiirin painostuksesta ja paheksunnasta huolimatta, mummo pisti lopulta ukon pihalle, ja selvisi yksin kuuden lapsen kanssa. Mun äiti ja isäpuoli erosi monenlaiset rikkinäisten vaiheiden kautta kun olin 12, ja äiti luotsasi meidät neljä maailmalle omin avuin. On totta, että itsellä paine siitä "ehjästä kodista" on suuri, ja lasten takia sitä pystyy venymään aika paljon, ja kattomaan läpi sormien. Mutta kuinka kauan niin voi tehdä? Kuinka paljon luopua omasta itsestään ja elämästään? Saati kuuluuko niin tehdä? Palveleeko se lopulta sen enempää lapsia kuin itseäkään. Muksut on niin käsittämättömän fiksuja, kyllä ne huomaa paljon enemmän kuin ikinä tajuaakaan. Mutta se on totta, että tässä vaiheessa me keskitytään nyt saamaan nämä pienet ihmiset maailmaan! Me ollaan nyt niitä, joita ne eniten tarvii. Totta kai on tärkeää, että yritetään luoda ja ylläpitää suhdetta isän ja lapsen välillä, koska nämä on asioita, joita ei koskaan saa takaisin! Mutta kohtuuttomasti ei voi aikaa ja energiaa siihenkään uhrata, tai menettää itse enemmän. Lopultakaan menneelle ei mitään mahda, eikä siellä ole tulevaisuutta. Itse yritän elää vähän niin kuin hetkessä, ja tämä "kohtalonusko" on asia, mikä on vaikuttanut paljon. Ja kun pääsisi pisteeseen, jossa voisi lakata itseään soimaamasta, että tajuaisi tehneensä parhaansa ja se sitten riittää mihin riittää... Mutta tästä aiheesta voisi puhua loputtomiin. Tärkeää on, että sinullakin on Nokkosperhonen kanava, jossa asioista voi puhua, ja tiedät myös, että täällä meitä on liuta myös korvina. Kummasti asioita itsellä ainakin helpottaa, kun saa "oksentaa" niitä vähän uloskin. Onneksi minulla on oma terapeuttini ja yksi ystävä, joka päivittäin soittaa ja kysyy mitä kuuluu... Ja tämä potkiva maha. Tekee onnelliseksi ja muistuttaa joka päivä siitä, mikä on minulle tärkeintä. Minä pystyn ja voin seisoa omilla jaloillani ilman ainuttakaan miestä, mutta ilman lapsiani en enää pärjäisi.

Minähän tässä kirjoittaisin vaikka päivän, mutta nyt alkaa jo oma maha kurisemaan siihen malliin, että pakko lähteä kaivelemaan jo kohta evästä... Mun aamupala siis Mutta oma napa esiin ensin! Vauvakutsuista joskus jostain luin, ja kun totesin, että en ole koskaan sellaisilla ollut edes vieraana, sain nyt sitten sunnuntaina yllättyä kun minulle sellaiset järjestettiin Ja oli tosiaan ihan pienet, meitä oli neljä naista, mutta toisaalta juuri ne ihmiset, jotka minun elämässä eniten ovat nyt mukana. Vaippakakku livenä on tosi upea, enkä ole sitä raaskinut edes purkaa, kun on niin hieno. Siinä on käytetty kakkoskoon vaippoja niin ehkei vielä tarviikaan Suklaalevyn ajattelin ottaa sisältä pois ettei vaan mene vanhaksi... Ajattelin sen kyllä itse syödäkin! Sokereiden kanssa olen vähän nyt ollut bannilinjalla toiseen suuntaan Eilenkin illalla söin vähän konvehteja ja join tota glögiä, joka vaan on niin ihanan lämmintä <3 Olen kuitenkin ostanut jonkun sokerittoman version, että kai se on parempi kuitenkin... Vähän viluhan täällä on ollut, kun asutaan tällä "sähkökatkovyöhykkeellä". Nytkin vkl vähän väliä pätki ja oli aina useampia tunteja pois kerrallaan :/ Just nyt sataa taas lunta, jota täällä on ihan kuin Narnian saduissa tooosi paljon, joten odotettavissa on, että noita katkoksia saadaan varmasti lisää...

Mulla oli tosiaan eilen kontrollikäynti KYS:illä, ja vastassa jälleen eri naama kuin viimeksi. Ja ekana jälleen mun mielialan kimppuun, niin kuin aina Sitten puitiin siinä sokerit ym. samaan syssyyn. Todella tympeäksi muuttui kun sanoin, että tälle käynnille luvattiin vakavasti pohtia tämän mahakaverin syntymäpäivää. Ilmoitti vaan, että "niin kun meillä ei niitä käynnistyksiä anneta ennen rv38"... Totesin vaan, että voidaan yhdessä sitten lyödä pitkävetoa, että missä tämä syntyy, jäädäänkö eteiseen vai ehditäänkö kenties jo tien päälle (alko niin ärsyttää hänen ylimielisyys alkuunsa)... käski sitten lavetille ja sanoi kattovansa "nyt varuilta" kohdunsuun ensin ennen ultraa ja saatinhan sekin eukko hiljaiseksi Kohdunsuu on reilusti 3cm auki ja aivan löysää kaulaa ei löydy kuin nimeksi. Kaverin pää on niin alhaalla kanssa, että itekin vois kokeilla (ei kiitos). Änkytti vaan, että "tilanne on kyllä se, että kun tämä täältä lähtee, niin varmasti vauhdilla tulee". No shit Sherlock! Osasin kertoa tosiaan jopa päivän millon "putosi", koska tunsin sen selvästi, ja sen jälkeen tämä fyysinen olotila on mennytkin enemmän tai vähemmän kärvistelyksi :/ Ja tosiaan en minäkään toivo, että tulisi kovin aikaisessa, kun aina on hengitysongelmien pelkoa ja sellaista, mutta mun pää ei selviä siitä, jos vaan sanotaan, että "ei se sieltä niin vaan tule". Mulla on synnytys, jossa olin 6cm auki ilman, että oli sattunut vähääkään, mutta olinkin silloin jo valmiiksi sairaalassa, että hyvin kerkesin

No, sitten ultrattiin ja mittailtiin tämä minun RaDi-vauvani, ja tulokseksi rv 36+2 saatiin huimat 2700g eli olisi sen mukaan kuukaudessa kasvanut vähän reilut puoli kiloa, ja näin tultiin yläkäyrän tuntumasta alakäyrän tuntumaan... Vauvalla tuntui kaikki olevan hyvin, heiluskeli ja vilkutteli ja kaikki virtaukset sun muut pelas ihan kuin pitikin. Se tietysti huojentavaa kuulla <3 Siinä sitten alkoi tuskaisesti pohtia, että mitä nyt tehdään ja pakkohan sen oli antaa mulle aika ensi viikolle "mahdolliseen" käynnistykseen, heidän protokollansa vastaisesti rv37+3. Ihan varma en kyllä ole, selvitäänkö tonnekaan, mutta tässähän tämä jäitä poltellessa päivä kerrallaan Miehelle kyllä kun "erehdyin" tuon jälkeen soittamaan, iski kauhee paniikki, se pelkää vielä enemmän ku minä sitä ettei ehditä ajoissa sairaalan "turvalliseen" huomaan "Miten niin tulet kotiin, eihän ne voi sua päästää kotiin, kun on jo aukikin ja kaikkee, ja me asutaan täällä asti jajajaja..." No minkäs teet? Sinnekään en voi, enkä kyllä haluaiskaan jäädä makoilemaan, mutta kyllähän nämä muutamat muuttujat pistää jännittämään... Pikku nillikät on onneks tänään, ja perjantaina vielä tällä viikolla hoidossa joten saa rauhassa tehdä touhujaan... Ei tosiaan puhettakaan, että vois tossa makoilla, nytkin täytyis vaihtaa pyykkiä koneeseen ja alkaa latoa vinttiin meneviä laatikoita tonne eteiseen. Imuri odottaa, ja iltaruokaakin varten joutuu ehkä pari ajatusta uhraamaan... Yöllä tuli muutama supistus joihin heräsin, ja nyt sai käydä jopa kerran vessassa (mulla on niin outo rakko, ettei raskaanakaan toimi mitenkään "tehokkaasti", paitsi näin ihan lopussa).

Mutta tätähän tämä, odottelua tässä vaiheessa jo on Kamalan pieni kirppu on kyllä tämä tiitiäinen, jos nuo mittaukset paikkansa pitää :O Ja vaikkei täysin pitäisikään, ei ilmeisesti tämä oletettu raskausdiabetes ainakaan kokoon ole vaikuttanut. Mutta sitä piti vielä valittaa, että se pirun streptokokkinäyte jäi kyllä ottamatta :/ En itsekään sitä siinä muistanut, mutta viimeksi käydessä jäi kyllä sellainen kuva, että otetaan automaattisesti aina. Siitä soitan kyllä neuvolaan, nyt kun sen muistin, koska mulla on kerran se ainakin ollut. Ei kaipaa kyllä yhtään ylimääräistä murhetta siinä vaiheessa, jos tämä tyyppi täältä ehjänä hengissä ulos saadaan. Nyt hommiin, ja palailen taas... Jos joku jaksaa romaaneja lueskella ;D

Terkuin Samppis ja Pikku(?) PiPonen rv 36+3 <3

Muoks! Minäkin tosiaan marraskuun loppupuolella sain taas uuden lukeman tauluun, että ikää nykyään on 38 vuotta...

 

Nyt sitten jänskätään aloitatko Shampanjapäärynä homman ennen minua.

Rv 36+
6 päivää leikkaukseen

 

Hei te joilla ennestään useampi lapsi!! :wave:
Onko supistukset tuntuneet synnytyksissä samanlaisilta kuin ekassa? Onko synnytys käynnistynyt samallalailla vai oliko eroa?

Mulla siis toinen tulossa ja nyt on ollut muutama päivä tosi tukala olo. Pikku hiljaa alavatsan jomotus ja särky lisääntynyt, ei nukutu, ei maistu ruoka, vauva painaa alas ikävästi ja on vihlaisuja kohdun suulla ja joku hermo painaa vasempaan yläreiteen ikävästi. Vatsa toimii ehkä normaalia useammin ja edellis yönä vessassa käydessä (siis yöllä!!?!) vihlaisi muutaman kerran ikävästi ala selästä. Supistuksia tulee myös satunnaisesti ja tuntuu ikävältä alavatsalla, pientä särkyä mutta ei kipua.

Mietin tässä siis, että joko tämä nyt enteilee synnytystä vai onko loppu raskaus yhtä helvettiä...? :stick:
Huomenna neuvola, että silloin saan jonkin arvion tilanteesta, tosin lääkärille pääsee aikaisintaan ens viikolla.

Hui, kun jo ens viikolla en meidän pinossa ekat vauvat! :heart:

Lahjoja en ole ajatellut ostaa. Esikoisesta tein isyyspakkauksen miehelle, mutta nyt en ole edes jaksanut ajatella asiaa. Esikoiselle (pian 3-v.) ei ainakaan mitään osteta, tavaraa ihan tarpeeksi muutenkin. Ajattelin niin päin, että esikoinen saa tuoda vauvalle sairaalaan pehmolelun, joka sekin varmasti otetaan nykyisestä valikoimasta. Niillä kun ei poika edes leiki, niin ei uusia viitsi ostaa.

Vaipoista ja liivinsuojista on ollut puhe. Kestovaippoja kokeiltiin esikoisella ja ajatuksesta pidän erittäin paljon, mutta käytännössä ei toimi meillä, kun kerttikset on niin paljon kätevämmät. Varsinkin nyt kun esikoinenkin on vielä vaipoissa. Muutama kestovaippa kyllä löytyy, mutta taidan myydä pois. Liivinsuojissa vähän sama juttu, kerttikset tuntui viimeksi ainakan paremmilta. Välillä on huono fiilis sen takia, että ei tule säästettyä luontoa (ja rahoja), mutta itseni tiedän ja menis liian vaikeeksi.... |O

Pihlaja15 ja tyttönen 35+0 :heart:

 

Pihlaja: Synnytykset ovat olleet mulla kahdessa ekassa erilaiset. Myös raskauden kestot. Mä luulen, että näin on useinmiten, että eivät mene samalla kaavalla.

1. syntyi 39+6 (poika)
- käynnistyi vesien menolla rv39+5
- ei ennakoivia supistuksia, kipujakaan koko raskaudessa
- vesien menoa edeltävänä päivänä tuntui hiertävää tunnetta häpyluulla ja vauva melskasi tosi paljon ja mulla paineet koholla
- supistukset käynnistyivät pikkuhiljaa vesien mentyä (20t ja synnytys oli virallisesti vasta käynnissä)
- ekat supparit menkkakipujen tyyppisiä, myöhemmin reisisuppareita
- synnytyksen kesto vesien menosta n. 36t, säännöllisten avaavien suppareiden alusta n. 8t (salissaoloaika 8t)

1. syntyi 42+0 (tyttö)
- harjoitussuppareita läpi raskauden, mutta ei kipeitä
- käynnistyi pikkuhiljaa supistuksilla vauvan laskeuduttua n. 3 päivää ennen synnytystä
- epäsäännöllisiä supistuksia, veristä limaa ja menkkakipuja ja enemmän paineen tunnetta aiheuttavia harkkasupistuksia useamman päivän, mutta vasta 41+6 säännöllistyivät (n. 24t päästä tästä synnytys kunnolla käynnissä)
- ekat supparit menkkakipujen tyyppisiä aaltomaisia, oikeat supparit tällä kertaa enemmän selän puolella ja semmoisia kuin lantiota vedettäisiin sirkkelillä auki keskeltä
- vedet menivät vasta kun kalvot puhkaistiin asiain jouduttamiseksi
- synnytyksen kesto niiden säännöllisen epäsäännöllisten supistusten alusta 36t, kunnon kipeät supistukset n. 18t (salissaoloaika 14t)

Jos nyt jotain yhteistä, niin ei liitoskipuja, kipeitä suppareita eikä mitään muutakaan rankempaa tuntemusta alakerrassa ennen kuin synnytyksen käynnistyminen oli ovella. Koska vauvat eivät laskeutuneet ennen sitä. Hitaat käynnistymiset, ja avautumiset, mutta nopeat ponnistukset.

pihlaja15: Kuulostaa kyllä siltä, että ei ole enää kaukana synnytys. Ei välttämättä tarkoita heti tänään tai huomenna, mutta lähipiiristä pari synnytti tokan/kolmannen lapsensa just tuommoisten ennakkomerkkien saattelemalla viikon sisään. Säännölliset supparit tai vesien meno sen sitten oikeasti kertoo, kun tilanne on päällä. Sitä ennen voi olla tosissaan vähän kaikenlaista, päiviä tai viikkoja.

Shamppis: Sä voisit olla kyllä aika hyvä veikkauskohde, jos pitäis ekaa helmivauvan synnyttäjää lähteä arpomaan Vähän olen toisaalta kade, koska siinä vaiheessa kun mä olin auki "vasta" sen 3cm niin olin jo huutoulvonut suihkussa ja lämpöpullon kanssa tuntikaupalla synnärillä. Kummastakin synnytyksestä Toiset avautuu vähän kivuliaammin kuin toiset...

Mä olen nauttinut eilen ja tänään kunnon kairaustunnelmista lantiossa. Otan ilolla ja masokismin hengessä vastaan kaikki kivut, mitkä vois viitata vauvan alastuloon. Pyörii paljon edelleen, mutta nyt mä voin sanoa tietäväni, miltä se tuntuu kun lantioon poraudutaan ja luita vihloo kävellessä. NAM. Liikkeitä tulee edelleen usein päivän mittaan ja öisinkin, mutta ne ovat enää semmoista pehmeämpää möljöämistä ja pönkeämistä. Ei raukka varmaan mahdu enää potkimaan kunnolla. Tänään myös lisää limaa (tuli jo viikko sitten) ja kovempia harkkasuppareita. Antaa tulla vaan, kaikkea. Lantiossa tuntuu muutenkin aika eri tunnelma, aika paljon ahtaampi fiilis. Lisää tätä.

Pippurihäntä rv38