Hip hei
Kiitos tervetulotoivotuksista, ja heti kirjoittelemaan
Mun on kyllä sanottava, että meidän lapsiluku on täysin mun "kynästä", vaikka yhdessä ollaan nämä alulle saatu
Mies toivoi useampaa kuin yhtä, ehkä kaksi tai kolme, joskus kun aiheesta keskusteltiin. Hän itse on ainokainen. Isoveli kuoli kuuden päivän ikäisenä paria vuotta aiemmin, eikä luonto koskaan antanut edes tärppiä mieheni syntymän jälkeen
Voitte uskoa, että jokainen meidän pienokainen oli anopilleni kuin lottovoitto! Kun neljännestä ilmoitimme, niin oma äitini hieman kohotteli kulmiaan, mutta anoppi hihkui riemusta ja taputti käsiään yhteen
Valitettavasti molemmat appivanhemmat ovat jo pois täältä, mutta voin kuvitella, että varmasti tämäkin olisi ollut enemmän kuin tervetullut.
Nämä odotukset on aina olleet jotenkin "kinkkisiä". Jos ei ole tullut jotain fyysisiä remppoja, niin vähintään olosuhteet on olleet haastavat. Esikoinen aikoinaan lähti hormoneilla liikkeelle, koska lasta ei kaikista toiveista huolimatta kuulunut. Minulle annettiin hyvin vähän toivoa ylipäänsä saada lasta teininä sairastetun strepto-A:n vuoksi, joka aiheutti mm. kohtu- ja munasarjatulehduksen ja teki mätäpesäkkeen vatsaontelon ja munasarjan väliin... No tämän lääkärin skenaario on onneksi osoittautunut tässä matkan varrella vääräksi
Liikunnasta täällä on ollut paljon puhetta, ja kateellisena olen lukenut, miten ihanan liikunnallista porukkaa täällä on. Mutta hei, yksi poikkeushan vaan vahvistaa sääntöä
Mä olen oikeasti aika anti-liikkuja noin niin kuin lajimielessä. Täällä korpikuusen kannon takana, missä asutaan, ei paljon pumppeja eikä tsumpia näy. Mutta ehkä jotain saa anteeksi, kun on kuitenkin tänä kesänä keränny useamman sata kiloa marjoja (on tullut jalkakyykkyjä ja kilometrejä tuolla pellolla jonkin verran ;D ) ja nostelee päivittäin tota kymppikiloista punttia
Meillä on pienimuotoista marjanviljelytoimintaa tässä tilalla, ja täytyy kyllä sanoa, että pikkkasen helpompi urakka on kerätä rv 12-17 kun 34-36, niinku viime kesänä...
Jepalle ja Pippurihännälle oikein paljon onnea uusiin koteihin, ja joku kolmaskin oli vielä, onnea sinnekin
Kauankohan menee, kun alkaa noi nikit muistaa paremmin? Voi, itekkin haluais jotain uutta, maalia seinään tai jotain mööpeliä :/ Tää talo on meille nyt jo himpun liian pieni, eikä nyt persaus kestä laajennella, vaikka suunnitelmat siihenkin on jo paperilla olemassa. Toisaalta en haluais mitään monisataneliöistä taloa siivottavaks (ei oo oikein mun juttu toi siivoominen), kun lainassahan nämä lapsoset minulla vain on
Vuoden päästä saatetaan olla jo sen tosipaikan edessä, että ensimmäinen lehahtaa irti pesästä :´/
Hennanennulle onnittelut hienoista jumputuksista
Ja tosiaan tuota sykespekulointia minunkin (maailman ihanin) neuvolatäti teki, kun viimeksi ääniä kuunneltiin. Kolmonen oli meille kyllä jonkinlainen shokki, kun olin ihan varma, ettei meille kahden pojan jälkeen muita "merkkejä" anneta, mutta aika oikeat "olot" on kyllä jokaisen kohdalla ollut. Saa nähdä miten nyt käy... Kiva olisi kyllä minustakin, jos päiviteltäis tonne etusivullekin vaikka, kun nyt r-ultrien myötä alkaa niitä "lupauksia" tipahdella. Kaikki ei tietysti halua tietää, mutta ne ketkä saa tietää
Hienosti kyllä sanottu Ph, että elämän kyydissä tässä ollaan
Minä aina ajattelin, että kun on tämä sanonta "kellekään ei anneta enempää kuin jaksaa kantaa", että kamalin asia mitä ikinä voisi sattua, ja mitä minä en kestäisi kantaa, on oman lapsen menetys, ja siksi siihen en jollain tavalla koskaan uskonutkaan. Kun sitten istuin lumisateisena huhtikuun päivänä sairaalasängyssä ja olin juuri hyvästellyt pikkuruiset tyttöni, totesin, että olin elossa, henki kulki, ja pakko oli jatkaa eteenpäin. Aina se pelko oli ollut läsnä aiemminkin, mutta tuon jälkeen se jotenkin konkretisoitui... Mutta tuo raskaus oli tosiaan alusta alkaen todellinen riskiraskaus. Meidän kaksoset löydettiin nt-ultrassa (vaikka olin rv9 käynyt jo kerran ultrattavana) ja jo silloin oli vahva epäilys, että ovat momo:t eli jakoivat saman istukan lisäksi saman sikiökalvopussin ilman välikalvoa, ja näin olikin. Pikkuiset pyöriessään sotkivat napanuorat keskenään solmuihin, ja näin hapensaanti lakkasi. On tosi harvinainen kaksosraskausmuoto ja haastava kaikin tavoin.
Mutta nyt käskette mut "ulos"
Ihana on "jutella" ja saada vertaistukea, kuten varmaan näkyy. Mun on sanottava, että kukaan muu minun, miehen, neuvolan ja mun terapeutin lisäksi ei tiedä tästä odotuksesta, joten toisaiseksi näistä asioista ei kauheasti voi höpötellä kenenkään kanssa. Lapsille varmaan sanotaan ru:n jälkeen, jos sinne kunnialla selvitään, niin tehtiin viimeksikin. Muut kysyköön sitten, jos mietityttää
Liikkeistä vielä... Mulla on tosiaan rankanpuoleisesti painoa, mutta nyt on toista kertaa istukka takaseinässä (kaksosilta oli kanssa), ja noin viikon päivät olen aina joskus harvakseltaan kuulostellut, että olisiko... Mulla on joskus kestänyt yli rv20, vaikka uudelleensynnyttäjä olen ollutkin, mutta aina ollut tuo etuseinäistukka, ja vähän pehmikettä lisänä, niin hyvin on peittynyt
Kasvavia mahoja kaikille <3 Kukas se aloittaakaan ru-kierroksen? Meillä 24.9.
Samppis ja pikku PiPonen 17+3
