Helmivauvat 2009 ~syyskuussa~

Heipä hei tännekkin melkein viikon nettipimennon jälkeen!

Täälläpä on tapahtunu tällä aikaa. ..
Onnea Haavemammalle! :flower:

Ja Glowlle tsemppiä miehen kanssa. Tiedän kyllä tunteen, kun tekis mieli selvitellä jotain asiaa, mutta kun mies ei puhu ja itellä saattaa vaan itkettää, niin paha siinä on sitte alkaa mitään syvällisemmin selvittämään. Mutta jospa teidän tilanne selviäis tavalla tai toisella. :hug:

Täällä jännitetään, tullaanko pojan kanssa kunnolla kipeiksi. Ite imeskelen just kurkkutablettia, kun kurkku tahtoo tulla kipeäksi ja pojalla on nyt jonku aikaa kuulostanu olevan ääni käheänä. Pojan kummitäti oli just kipeänä muutaman päivän ja kun nyt ollaan oltu taas täällä mummulassa, niin on hyvinki voinu tarttua meihin. Koputan kuitenki puuta, että säästyttäs pahimmilta flunssilta...

Nyt ei oikein ajatus kulje. Pitäs mennä tyhjäämään tiskikone ja kuivausrumpu. Yritän olla anopille vähän apuna, kun täällä nyt aina välillä asustellaan, mutta ei sekään aina mee niin putkeen. Niin ku eilen pilasin yhden Tupperware-kulhon, kun pistin sen mikroon. En osannu ollenkaan aatella ettei sellanen muovikulho mikroa kestä, itse kun en tuollaisin kulhoja omista. :headwall:
Pitänee hankkia uusi tilalle.

Illalla vähän miehen kanssa tuulettumaan kahdestaan ja jääkiekkomatsia kattomaan. :) Ihanaa, kun on tuollanen yhteinen harrastus niin on hyvä syy lähteä kahdestaan jonnekkin. Ja ihanaa ku pojan kummitäti vahtii poikaa. Ei huvittas ottaa poikaa sinne hallille mukaan, vaikka kyllä siellä pienempiäkin näkyy kuulokkeet korvilla.

Mutta nyt vois mennä ja yrittää tehdä jotain hyödyllistä. B)
 
glow :hug: :hug:

tapaaminen meille taitaa tällä kertaa Tampere olla turhan pitkällä.Se on se reilu 4h yhteensuuntaan junalla ja 80e ei riitä. Iskälle ei tod huvita mennä konttaavan natiaisen kanssa...viimeks se ei vielä päässy mönkimään siellä.. :whistle:
Mut jotain mikkeli-jyväskylä-KUOPIO vois ajatella ;) Vaikken siltikään mitään lupaa,sen näkee sitten lähempänä.

meillä meni viime yö ihan harakoille :( 03asti tyttö vaan huuti ja pärski ja oli ihan reppana, 5min pätkiä nukku ja aina heräs. kolmen jälkeen sitten nukku sylissä ja kun koitin laskee sänkyyn,niin max puoli tuntia nukku ennekun heräs. onnels esikoinen on mummolassa,niin saatiin sitten nukuttua kunnon päikkärit!
noh, pitkällehän me selvittiinkin ilman tauteja.

pöh.jasminilla on kyllä Naisen Vaisto! taas se arvas et ahaa,äiti istu koneelle!heräämpäs heti!

labello ja jasmin 7kk+



 
Glow
merkkiä.
Vähän helpotti pään kiristystä kun mulla kävi tänään ystävä ja sisko kylässä! :heart: =)
JA isukki meni nukuttaa onnia, poju nukahti ilman mitään huutoa :eek: näin ei ole käynyt koskaan! noh, kohta se varmaan herää ja alkaa huutaa.... kop kop vaan...
Huomenna saan vielä rakkaan ystäväni iltakylään, maailmaa parantamaan. Menee helpoiten nyt tässä kotosalla näin, ei tartte ressata et pärjääkö se onni kotona isinkanssa vai ei... menköön isi jonneki, me juorutaan täällä kotona B)

ainiin juu, käväsin vauvatapaamisessa, siellä oli mun lisäksi 2 äitiä ja vauvaa... onnihan vierasti paikkaa ja ihmisiä....
 
Pikaiseen vain merkkiä. Meillä Konstalla sopivasti muuton alla korvatulehdus toisessa korvassa ja silmätulehdus molemmissa silmissä. :headwall: :headwall: On aika kärttynen ja sen pitäis nyt olla viikonloppuna muumujen hoidossa, kun minä teen muuttoa.

:hug: Kaikille sitä tarvitseville!

:wave: Lähden nettipimentoon ennalta määrittämättömäksi ajaksi!

Kuume ja Konsta melkein 7kk
 
Monella on nyt lenssua ja korvatulehduksia, kuumeelle, maelle ja labellolle ainakin jaksamisia kipeitten lasten kanssa! :heart:

Glowlle tsemppiä miehen kanssa, mun mieskin joskus on ääliö, mutta siihen pätee sanonta: ei se vaihtamalla parane! Toivottavasti sinäkin voit samaa sanontaa käyttää häneen :) :hug:

Meillä opittiin eilen illalla konttaamaan ja tämä äiti oli innosta piukeena! :) Ykskaks se vaan keittiössä otti neljä konttausaskelta eteenpäin ja toisen kerran jopa videolle! Mutta kyllähän se ryömiminen toistaiseksi vielä voiton vie. :)

Huomenna olisi meillä häät ja Henni menee hoitoon (taas)...musta nyt on alkanut tuntumaan että on jatkuvasti siellä, vaikka kaksi kertaa se on ollut itse juhlien takia, muutoin mummo ja vaari on sen sinne halunnut, että äiskä ja iskä saa huilia ja nukkua yön. No joka tapauksessa, mä otan kaiken ilon irti sukujuhlista :) Hyvää juomaa ja ruokaa, mikä parempaa...kaiken kruunaa tietysti ihana suku joka osaa tarvittaessa pitää hauskaakin :D

No mutta sen pitemmittä puheitta, aamu alkakoon ja suunnitelmat vielä hakusessa (josko kaupunkiin vaiko siivois vaiko menisi avoimeen)

Jospi ja Henni 7,5kk+
 
Mae
:hug: kaikille sairastelijoille. Meillä alkaa helpottamaan :) Joonan korvat on terveet!!! Tai siis ainakin eilen oli. En ole kauhean positiivisella ajatuksella liikenteessä noiden korvien kanssa. Meillähän on siis antibioottikuuria jäljellä vielä huomiseen iltaan asti. Saa nähdä kuinka sitten käy.

Jospi onnea Hennille uudesta taidosta :)

Meillä on ongelma. Tai siis mulla. Mä en löydä joonalle töppösiä ulkoilua varten, jotka mahtuisi sen jalkaan. Herralla kun on tosi iso jalka (jalkaterä on n.11cm), eikä äp töppöset todellakaan mahdu ja kaupoissakin on vaan sitä "one sizea", jotka ei myöskään mahdu. Kenkiä en kuitenkaan viitsisi ton ikäiselle ostaa. Ja sitten taas villasukat on huonot, kun niihin menee hiekkaa ja ne kastuu. Joona kun haluaa maahan veikan kanssa leikkimään (sylissä roikkuu niin että tippuu, jos ei laita maahan ja rattaissa vaan naukuu kun ei pääse mukaan leikkeihin). Ei sitten ulkoilla |O

Ja toinen ongelma on, ostanko Joonalle vedenpitävän toppiksen vai en. Äp toppis menee ehkä just ja just tän alkutalven, mutta joka tapauksessa joudun toisen puvun ostamaan ennemmin tai myöhemmin. Nyt vaan mietin, että Joona kuitenkin on maassa leikkimässä ja lopputalvesta on jo sen 1v. niin kannattaisikohan satsata siihen kunnon pukuun. Esikoinen oli eka talvena niin pieni ettei tarvinnut ja toka talvena oli sitten 92cm vedenpitävä toppis (joka on muuten kaverilla, eikä vissiin aikomustakaan palauttaa :whistle: ). Eli se 86cm puku meiltä puuttuu.

Mae ja iso-pieni Joona 6,5kk
 
merkkiä

Glowlle :hug: Hyvä, että nyt on taas näyttää valoisammalta.
Onko se koira-asia jo lyöty lukkoon? Mun sisko ja miehensä väänsivät aikansa samasta aiheesta. Sisko oli koiraan lopen kyllästynyt, vaikka olivat sen yhdessä ottaneetkin. Miehelle koira taas on todella tärkeä. Nyt sisko palailee vähitellen töihin, ja koira saa jäädä. Ei mee niin hermo, kun ei tarvi koko ajan sitä kattella. Sulla vähän eri tilanne, kun nimenomaan oot vielä kotona aika kauan. Ymmärrän kyllä sua (mullakin on ollu kausia ku ei oo meinannu hermo kestää koiraa, kun lasten kanssa on ollu hankalampaa), mutta koiraihmisenä kyllä senkin, että se koira on sun miehelle tosi tärkeä, ja tekee ihan ison uhrauksen kun siitä teidän takia luopuu. Toivottavasti saatte välit taas hyviksi.

Mun mies joutui esikoisen syntymän aikaan luopumaan omasta rakkaastaan - jääkiekosta - lähes kokonaan. Jos se olis jatkanu, se olis ollu illat ja viikonloput jäällä ja päivät töissä. En olis jaksanu yksin ottaa kaikkea vastuuta vauvasta. Nyt vaan harrastekiekkoa pelaa kerran, kaksi viikossa. Oli sekin kova paikka sille, mutta asiat on vaan laitettava tärkeysjärjestykseen.

Talvihaalari- ja -töppösasiaa pähkäilen minäkin... Haalareita olis monta, mutta ei yhtään vedenpitävää.
 
Onnea Jospille ja Hennille konttaamaan oppimisesta! :flower:
Meillä käydään vaan välillä konttausasennossa ja ryömitään vaan taaksepäin. Ei oo poitse vielä hoksannu, että jos käsillä vetää niin pääsee eteenpäin. =)

Meidänkin pojalla on iso jalka. Nyt on vielä pärjätty tossukkasukilla, mutta jotkut ulkotossut ois hankintalistalla. Poika on kyllä saanu serkkujensa vanhoja pieniä kenkiä, mutta ne eivät oo vielä ihan oikean kokoisia, koska tippuvat jalasta. Ja isänsä vanhat kengätkin tuolla on, joten niitäkin voi käyttää, kunhan pysyvät jalassa. Vielähän noita kenkiä ei sinällään tarvi, kun ei kävele, mutta tuntuu että ne olis talvella lämpimämmät jalassa...

Pitäs kokeilla pojalle sitä äp:n toppapukua, kun ei ollenkaan tiedä minkä kokonen se on pojalle. Pojalla on kyllä toinenkin toppapuku, mutta sekin on jotain 68-70 kokoa niin pitäs vissiin ehkä hommata vähän isompi. Jotenki ei yhtään osaa ostaa pojalle mitään, kun oon saanu melkein kaikki vaatteet pojan serkuilta niin nyt pähkäilen aina että kannattaako jotain ostaa vai löytyykö jostain valmiina. B)

Jahas, jospa sitä menis kattoon Sairaalaa. Oon vähän koukussa tuohon sarjaan. Varsinki synnytysjutut on kivoja. :p
 
Jospin Hennille onnittelut konttaamisesta!

Toivottavasti Mae teille nyt helpottaisi viimein :)

Tapaaminen, jos olis jossain Jyväskylän lähellä, niin ehkä. En mä tiiä uskallanko mä tulla :ashamed: silleen "tuttuja" olette kaikki, mutta sitten kumminkin ihan vieraita :D Niin ja en ole Fb:n helmimammoissa.

Toppapuku-asiaa pähkäilen minäkin. Pakkauksen puku menee ainakin alkutalven, luultavasti melko pitykälti koko talven, mutta, jos joutuu kovin pitkälle keväällä pitää niin sitten voip olla liian pieni jo :| En tiiäs pitäiskö ostaa sitte 80-86cm lopputalvea ajatellen?

Oma napaa ja sitte neulomaan. Tuntuu että päivä alkoi niiiiin loistavasti että... Multahan poistettiin maanantaina yläviisuri, joka sitten alkoi eilen kipeytyä yhä enemmän ja alkoi olla tosi paha haju/maku suussa... Aamulla sitten päivystykseen ja tulehdusta meinaa tehdä sinne :$ Putsailujen jälkeen laittoi koloon täytteeksi lääkeaineessa kyllästetyn sideharso-tupon. Tosi kiva syödä, kun kaikki maistuu sille lääkkeelle, kipeä suu ja kun se tuppo putoo vissiin huomenna kuulemma itsestään pois, niin kiva jos kesken syönnin putois :eek: Maanantaina sama homma uudelleen ja ehkä keskiviikkona....

Niin ja tyttöhän oli mulla mukana tuolla hammaslääkärissä, kun ei mies siksi hetkeksi voinut tulla kattoo tyttöä odotushuoneeseen, vaikka työpaikka on ihan vieressä :kieh: Noh, se meni onneksi hyvin. Sitten kauppareissujen jälkeen aloin lämmittää evästä Ainolle kotona, niin mikro sanoi sopimuksensa irti :headwall: Kesken maitopullon lämmityksen välähti valot ja pullo suli sinne :eek: Että sitten piti lähtee hakee uutta mikroo, kun ei hermo kestä olla ilmankaan.

Niin ja anoppi tuli yökylään :D Tästä voi vaan päivä parantua. Pyydän nyt heti anteeksi testini valitusvirttä, mutta ei ollut mun päivä tänään :ashamed: Ei nyt ollut niin isoja asioita kumminkaan, mutta väsyneenä nuo asiat kun triplaantuu vähintään.

Nessu ja Aino, vähän vajaa 7kk
 
Jospin Hennille onnea uudesta taidosta! :flower:

toppapukua olen kanssa miettinyt. Meillä on viime talvena alesta ostettu kappahlin haalari,mut ei se ole vedenpitävä ja tosiaan kun pitäis siellä saada vähän möyriäkin ja ties miten sitä jo kävellään lopputalvesta. Mut mä varmaan katon sitä sitten lähempänä kunhan nyt näkee millanen talvi taas tulee. Ellen huutiksesta satu löytään jotain kivaa :p Jostain kaupasta kattelin kyllä oli aivan ihan takki ja haalarihousut, mut sit mietin et ei, kyllä mä vielä tän ikäselle kunnon haalarin ostan.

nessu mukaan vaan tapaamiseen!!


töppöset on meille h&m semmonen pikku kenkulit,koko taitaa olla huimat 20-21. Mut meneepä sinne sit ainakin villasukka,eikähän niillä kävellä :D Neitillä on iso jalka, niin on koko perheellä. (tai vissiin koko suvulla..)
Sitten kunhan kävelytreenit lähtee niin sitten kunnon ensiaskel kenkä hankitaan.

vauhti ei kun kiihtyy. kontataan hurjaa kyytiä,ryömiminen on siirtynyt taka-alalle. ja nyt on jo uskallusta nousta seisomaan muutakin tukea vasten kun äitin jalkoja. ja yks ilta vessasta tullessani löysin jasminin sitteristä istumasta. kas kun ei ollu ohi muksahtanu kun kiipes. ja semmonen drama queen on et kun vähän muksahtaa niin huutaa ku henki lähtis eikä taho enää henkee saada eikä meinaa rauhottua.


nuha ei meinaa hellittää. taas oli yö aika kamala,molemmat lapset ihan tukossa ja nyt on mullakin semmoen "kipeekstulo-olo." sehän tästä sit puuttuukin.

YÄÄÄKS!! huomaa et oon vähän väsy!! keitin mammateetä, ja nyt sit hörppäsin,hyi ku maistu kummalliselle...mä sihtasin sinne kahviporot teen sijaan :eek: :LOL: Enkä hokassu ku nyt ku maistoin! lähdempäs tästä uusiks keittelemään vettä...

labello ja mytty 7kk+
 
Lauantaita kaikille!

Piti noista töppösistä kommailla että H&M:ssä näkys olevan tosi edullisesti sellasii varrellisia "muka"kenkiä pienille. Vähän samannäköisiä kuin ne aikuisten UGG-popot... Oliks ne just semmoset kun Labellolla on?

Meil sama juttu kuin Virmeellä; pakitellaan vaan ja välillä nostetaan peppua ylös mut ei kontata vielä. Meil on aika kylmät lattiat enkä oo pitäny poikaa yhtään paljain jaloin tai pelkällä bodyllä. Oon ajatellut et mahtaakohan sekin vaikuttaa ettei oo hoksannu tota etenemistä vielä? Aika hankalaa yrittää kun jalat lipsuu koko ajan... :ashamed:

Nyt laittaamaan sapuskaa kun isi tulee kohta töistä kotio.
 
Täällä yks nuhanenä aivastelee. :snotty: Onneksi nuha on tällähetkellä vain itellä, poika vaan välillä yskii ja kuulostaa siltä, että on ääni painuksissa. Muuten on kyllä oma aurinkoinen itsensä. On syöny normaalisti. Mutta ei oo nukkunu ku yhet päikkärit puolenpäivän jälkeen. :attn: Puol tuntia sitten nukahti n. 5 min ja heräsi kun yritin viedä sänkyyn.

Käytiin tänään miehen serkun 8-vuotis synttäreillä. Siellä oli pirtti täynnä väkeä, mutta poika ei vierastanut kuin ihan vähän. Ei itkenyt ollenkaan ja hymyili kaikille, kunhan ensin vähän aikaa katseli, että ketäs nämä on. :LOL: Viimeksi poika oli toisen serkun synttäreillä alkanut itkemään ja mummu oli lähtenyt sitten pojan kanssa pois. Poika oli kyllä sillon vasta herännyt ja me ei oltu siellä synttäreillä, niin oisko pahempi vierastaminen johtunu sitten siitä.

Rosinantelle kiitos töppösvinkistä. Pitää katsella, jos tulee käytyä kaupungilla, että löytyskö täältä noita H&M:n töppösiä. Jos sitten menevät pojalle jalkaan. Pitäis melkein olla poika mukana, jos niitä voi kokeilla jalkaan...

Pittääpä lähtiä keittämään iltakahvit. Siinä on sellanen tapa, jota en oo ennen harrastanu, mutta kun täällä mummolassa juovat aina iltakahvit, niin tulee sitten itselläkin sitä juotua. Nyt on kyllä niin väsynyt iltaisin ettei kyllä yksi kahvimuki haittaa nukahtamista samallatavalla kuin ennen on haitannu. :p
 
Heip!
Täytyy välillä käydä lukemassa =)
Rosinante meillä on sisällä käytössä potkareiden päällä jarrusukat nii ei luista jalat alta! Ainut että niitä saa olla koko ajan nostamassa ylös jos ei ole hyvät sukat!

Räkätaudista selvitty, ehdittiin olla kaikki terveenä varmaan 4-5 päivää. Sit käytiin taas keskiviikkona perhekerhossa ja uskomatonta mutta totta nyt taas kaikki aivastelee, ihan semmonen olo on että räkätauti tulee! :|
 
Sairasteleville jaksuja!

Piti tulla ihan hehkuttamaan, meillä takana ensimmäinen unikouluyö ja se meni todella hyvin :) Tarkoitus on nyt jättää Ainolta yösyötöt pois sen toivossa että päiväsaikaan menisi eväs paremmin. Aino meni yöunille illalla klo 18.30 ja nukkui klo 5 asti heräämättä! Jo senkin puolesta meidän eka yö meni helpommin ja silloin viideltä jonkun vartin verran tarvitsi lohdutusta ja tassuttelua uudelleen uneen. Itki ihan selvästi vain sitä maitopulloa, kun olisi sen halunnut. Jatkoi unia vielä sitten klo 6.30 asti. Saa nähdä miten tulevat yöt menee.

Mutta nyt aamupesuille!
 
pur
jep jep se oli hyvää huomenta jo kaks tuntii sitte, että yhdyn joukkoon "en tykkää yhtään ennen kaheksaa herätä". Niin vähän tykkään että on tosi vaikee antaa toiselle hymy kun just siltä ei tunnu vaik toinen on ku naantalin aurinko.

uusia taitoja: valuvan rään imeminen kielen avulla ennen ku äiti kerkee pyyhkiä, eilen ensimmäinen oikeeoppinen konttaus askal, joidenkin avaroiden perässä ryömitään lyhyitä matkoja lujaa, cditten hyllystä alas vetäminen, hekottaminen kaikenlaisille uusille sanoille, asioiden ossoittaminen ja tunnistaminen kirjasta, ihan oikeita korkeita hyppyjä hyppykiikussa..... paljon tässä on kaikenlaista keihitystä vaik itest väliin tuntuu et mitään ei tapahdu.

Täällä selvää masennusta ilmassa ja nyt äitinä jotenkin vaikee suhtautuu siihen. Mulla on kyllä kokemusta tästä mutta eriasia onkin sitten vielä syyllisyys siitä, ettei jaksa kokea elämän iloa pienen kanssa ja homma menee vähän esittämiseks. Ja sitten mä oon kokoajan tosi vihanen miehelle vaikka mitään syytä siihen ei ole. Hän todella hoitaa mielestäni osuutensä tässä huushollissa ja huomaavainen luonteeltaan (toisin kuin minä) ja järjen tasolla tajuan miten älytöntä on hälle olla vihainen. Onneks järki jokseenkin pelaa vielä ni oon yrittäny olla purkamatta kiukkuani mieheen kun oikeesti mitään syytä ei ole. Lopputulos ei päätä huimaa kun sitten huudan täällä koiralle :ashamed: (liityn joukkoon kypsä koiraan, joskus vaan toi 45kg mölisevä hauvavauva on hermoille vähän liikaa). Mut joo mä en oikeen tiedä miten tästä omasta suostani pääsisin ylös kun tosiaan tajuan et ongelma on nyt ihan mun korvien välissä ja tuntuu etten saa hetken rauhaa selvitellä ajatuksiani.

vauvan ulkovaatetuksesta on ollu puhetta: me saatiin kaverilta semmonen kurahaalari, siis hihat lahkeet ja huppu. Se on ollu ihan huippu juttu kun maa on jo pitkään ollu kokoajan märkä täällä. Se on vielä tytölle aika iso mut mahtuu sit joku toppahaalari sinne alle. Harjotus kenkinä ollaan pidetty sellasia kevyitä kankaisia tennareita, mitkä on osittautun tossa maassa möyrimisessäkin hyväksi kun niissä on kumikärki niin on pysyny varpaat kuivina. Löysin joku aika sitte kirppikselta lappuhaalarimalliset tuttacon vuorelliset tuulihousut, tosi hyvät on takki ois hakusessa mut kirppiksillä oon löytäny vaan pari kokoo isompia toistaseks. Mä sitä oonki ihmetelly miks pienille ei oikeen oo tällasia tuulipukuasioita vaan kaikki on sit sitä kevyt toppaa. Tyttö on aiakin niin lämmin pakkaus et ei kyl toppaa tarvi tosiaan vasta ku pakkasilla. Te puhitte välikausi haalareista niin siis onko semmosia vuorellisia tuulta ja kosteutta pitäviä vai kevyt toppaa? ehkä mulla ei vaan oo kirppeksellä osunu kohdalle..... Ja onko näin pienille muuten sellasia vuorellisia kurahanskoja? säästöpörssistähän se tietty selvii mut ajattelin, et joku varmaa täälläki tietää.
 
pur
ja en muista oonko muistanu sua LABELLO kiittää tästä palsta ylläpitämisestä. Eöli tuhnnesti kiitos kun oot jaksanu meille tätä pitää :flower: , on ollu tosi tärkeetä kun on täällä saanu lueskella muitten juttuja ja jakaa omiaan. Ja kiva kun löyty heti Jospi jatkamaan, tää on monelle tärkee juttu.
 
Glow
Noh, se koira lähtee "joskus" varmaan loka/marraskuussa ehkä. Siis en ymmärrä miksi mies ei voi ottaa ja viikonloppuna sitä vaan viedä?! Se odottaa nyt kun ehkä joku mummon kaveri on täältä menossa sinne jos se veisi koiran mennessään. :attn:
Kiitos myötätunnostanne asiassa!!!
Kyl toi ukko rupee tajuu et on koiralleki parempi päästä viettää eläkepäiväsä eläkeiläisen seuraan maalle jossa sille on tilaa paljon enemmän kun täällä nyt. Se on nyt ihan ahdistettu suunnilleen yhteen eteisen nurkkaan toisinaan kun Onnihan meinaa mennä sen kimppuun kokoajan ja kerran ku nappas kiinni niin koirahan älähti. Hitonmoinen vahtiminen mulla kaiket päivät. Ja kun ei ole mikään pikkunen koira...
Ja mä niiiin, laitan noi eteisen matot vaihtoon kun pääsen tosta karvasta!!!
Nii joo, itsehän mun piti sit eilen ottaa mummoon yhteyttä että onko mahdollisesti joku joskus ja milloin viemässä koiraa sinne, taas niinkun mun kontolle kaatu tämäkin asia hoitaa :attn: Meidän "nettimummolle" meiliä laitoin ja vastausta odottelen... sille pitää aina pojista laittaa kuvia =)

Iih, mulla on jo 3 viikon päästä rakenneultra! :heart:
 
:wave: nyt aukes sivut oikeen ennätysnopeeta, oon meinaan koittanut parina päivänä päästä tänne mut ei oo suostunu aukaseen sivuja :headwall:

:hug: ja jaksuja kaikille sitä tarvitseville

taas ottaa niin päähän toi ukko :headwall: :headwall: eilen istuttiin iltaa meillä mun vanhempien, siskon ja sen lasten kanssa, saunoteltiin pihasaunassa ja syötiin. No ensinnäkin tuolle meidän ukolle ei alkoholi sovi sitten pätkääkään ja tulee heti muutaman jälkeen humalaan, vähän nolotti kun alko oleen jo hyvissä siinä kun muu porukka ottanu tyyliin vasta lasin viiniä ja oluen |O |O sit ku porukka oli lähteny jo tossa ysin aikaan(varmaan lähtikin sen takia kun näki miehen kunnon :headwall: :headwall: ) hän sai päähänsä lähtee vähän tuulettuun baariin!! ai että taas sieppas hiukan! annoin sit kuulua hiukan sille että tossa kunnossa ei tartte mihinkään lähtee mut ei todellakaan usko tai kuuntele mitään kun sen pään ottaa |O kotiavaimia ei sit ottanu mukaan tietenkään.. no onneks tuli sit jo parin tunnin päästä kotiin kun ei varmaan ollut mihinkään baariin sisälle päässyt :whistle: sori tää valitus taas :ashamed: meillä siis tilanne se ettei kiinnosta juhlia yhdessä kun toisella ideana juoda sitä juomaa niin paljon kun riittää ja sit jos pitäis lähtee johonkin viihteelle niin ei siitä tuu mitään kun toinen siinä kunnossa että itselläkin juhlimisinto häviää täysin.. aika paskamaista sanon minä :(

Nyt sapuskaa laittaan neidille :wave:

Kareliini ja Sara 6kk15pvää :heart:
 
Heippati pitkästä aikaa!
Pojan päikyt alkaa olla niin minimaalisia, ettei ehdi hengata yhtään netin syövereissä. Yritän pysyä palstan kärryillä edes joten kuten.

Arno teki ylähampaita ja oli ihan kamala kakara viime viikolla, kun mies piti lomaa. Tämän viikon maanantaina molemmat olivat jo läpi ja mukula mitä mainioin seuramies! Vaikka päiväunet ovat tosiaan käsittämättömän lyhyitä/niitä ei ole, jaksaa poju syödä jo paljon nätimmin ja enemmän ja touhuta kiltisti, mitä nyt hamuaa tämän tästä johtoja ja kirjoja hyllystä.

Eilen oli ystävien hääjuhlat, ja minä sain jäädä vähän viettämään aikuisten kesken iltaa, kun pojat pakkautuivat taksiin. Olin kyllä ihan ns. paskana pienen hetken, kun käännyin pois autolta ja lapsi jäi hihkumaan perääni, mutta pienenpienen vetistelyn jälkeen hilpaisin tutustumaan juomapöydän antimiin ja juoruskelemaan tuttujen kanssa. Oli tosi kivaa, tanssahdeltiinkin levyjen tahtiin ja miljöö oli mitä ihanin, vanha kartano ja syysmaisema ulkotulien pilkuttamana!
Olin kyllä jo tilaamassa taksia kymmenen jälkeen, kun mies soittikin että voisinko kenties harkita kotiintuloa, taustalla lapsi itki suoraa kurkkua. Huuto loppui saman tein kun nostin pojan syliin. Oli jo nukahtanut kerran iltapuuron jälkeen, mutta heräsi uudemman kerran itkemään.
Edellisiltana, kun olin hääpaikkaa valmistelemassa, mies oli kyllä nukuttanut pojan onnistuneesti kahdeksalta, ilman maitoa jopa! Mikähän nyt meni pieleen? Ehkä maidon tarjoaminen pullosta ei miellyttänyt nuorta herraa?

Yöllä syödään edelleen kaksi kertaa, ja aamutissittelyt siihen päälle. En ole kovasti jaksanut yrittääkään poisjättämistä. Nyt tosiaan, kun pojalle ei aina maito maistukaan ja tissillä pitää aina koheltaa ja heilua, rauhallisistä tissittelyhetkistä on tullut mulle tosi tärkeitä ja ihania.

Kissakin, jonka perään olen täällä aiemmin ikävöinyt, on ollut talossa muutaman viikon, ja tähän asti mennyt oikein kivasti. Olin ihan liikuttunut, kun Oili vei lempilelunsa (eli puolen metrin pätkän paperinarua) pojan eteen, että leikitä sinä nyt kun nuo muut ei ehdi. Se on selvästi ymmärtänyt, että tuo pötkylä on pieni ihminen, eikä niin kauhean kamala ja vaarallinen, kunhan ei päästä sitä tarraamaan karvoihin.

Nyt lukemaan kirjaa hetkeksi, Kuumeelle lykkyä muuttoon! Palaan lukemaan myöhemmin.
 
Heissun

Melkoisia kirjautumishankaluuksia ollut täälläkin, nyt onnistuin pääsemään tähän asti joten merkkiä nyt ainakin...
Ihmeempiä kuulumisia ei kyllä olekaan. Molemmat alahampaat puhjenneet, pari yötä meni ihan kohtalaisen pitkillä unilla mutta viime yö oli kyllä taas tosi rikkinäinen, tuttia sai tarjota yhtä mittaa. Maiskutteli kovin, tarjosin vettäkin mutta en tiedä ihmettelikö sitten noita hampaita. Muutenkin sormi suussa yhtä mittaa, lieneekö seuraavat hampaat jo tulossa. Miten kauan teillä, joilla ylähampaatkin on jo puhjenneet, meni ala-ja ylähampaiden puhkeamisen välillä?

Nyt siis hiukan väsy, yh:na eilisestä ip:sta kanssa, rankkaa kun ei just omaa aikaa jää. Hatunnosto jälleen kerran kaikille yksinhuoltajille.

Meille on tulossa illalla vanhoja työkavereita (4 kpl) ja lapsiaan (5 kpl), mahtaa olla aika meno. Onneks toi mies ehtii kotiin siihen mennessä, pitää hiukan lapsia kurissa ja auttaa poitsunkin kanssa.

Mentiin sellaiseen vauva-äitikerhoon, jossa olisi kai 'pakko' käydä sovitut kerrat. Ekasta kerrasta en saanut mielestäni irti mitään, ensi viikolla mennään uudestaan ja vähän mietityttää onko toi sit meitä varten, varsinkin kun olen enää 7 viikkoa kotona (IIK KÄÄK), että haluanko tätä aikaa sitten käyttää tähän kerhoiluun. Ongelma on lähinnä että vetäjä on mun kaveri ja en tiedä miten asiasta sanoa jos päätän etten enää osallistu...

Äh kun nukuttais. Taidan keittää teetä, mukavaa sunnuntaipäivää kaikille!
Ai niin mä olen noista haalariasioista ulkona kuin lumiukko. Kaveri lupasi tuoda 74-senttisen kosteussuojatun välikausipuvun lainaan, hyvä niin pääsen testaamaan ja ostamaan sitten isomman tarpeen mukaan. Äitiyspakkauksen puku ei taida olla sellainen kosteussuojattu?

almaa
 
:heart: :heart: JEI Haavemamma :heart: :heart:
Muistatko kun Tampereen tapaamisessa sanoinkin että saas nähdä vaikka jo joku tästäkin porukasta olisi ensi kerralla tulossa äidiksi uudelleen???(kun puhuttiin ettäkö pikku jouluja pidettäis) =) Ja sitten se oletkin sinä ja ilman apuja ja mitään!!Ihanaa!! Onnea ihan sylin täydeltä ja varmasti osaat arvostaa plussaa joka napsahtaa ns.helposti.Olen iloinen puolestasi

Tapaaminen; mulle käy samakin paikka kuin viimeksi. Ja tietty käy joku muukin, mulle ei ole ongelma ajella, kun on noin ihana päämäärä kuin TE :heart:

Meillä kontataan, noustaan tukia vasten pystyyn, näytetään mieltä, valvotaan öisin, tehdään hampaita ja keimaillaan..

Tää oli tällainen pika visiitti..

ai juu, mun piti muuten kareliinille kommentoida alko ja mies.Meillä mies juo ensinnäkin todella harvoin muuta kuin saunaoluen ja kun juo harvoin niin se tavara käy päähän kuin koivunen halko.Ja ei tarvi kuin muutama olut.No meillä onneksi on diili, kun mä taas kontrolloin itseäni paremmin, että kun huomaan liian nopean tahdin tai tms.niin sanon miehelle ja se uskoo kun tuumaan että pari lasia vettä tähän väliin..Tarkoitukseni ei ole holhota mutta itse sanoi kerran että menee niin helposti ja kun sanon niin ymmärtää eikä ala vääntämään hanttiin kun tietää etten kestä örveltämistä.Pieni hidastus väliin ja voi taas ottaa oluen.Voisko selvinpäin jutskata ja koklata joskus noin? Tää toimii meillä.

Nyt lapsi välipalan kautta vaaka-asentoon, heikun keikun

sini ja tyttö 8kk ja viikko
 

Yhteistyössä