Voi kun ihana lukea, että täällä on näin paljon lastenkirjojen ystäviä! :heart: Itse pidän sitä ehkä parhaimpana lahjana, mitä oma äitini on minulle antanut (äiti alunperin lastenkirjastonhoitaja, eli lapsena käytännössä asuin kirjastossa
)
Matma: itse olen haaveillut tekeväni gradun just lastenkirjallisuudesta, mutta nyt se on jäänyt, kun en löydä sopivaa proffaa ohjaamaan ja vissiin tänä vuonna joudun vaihtamaan yliopistoakin, jee, tosi kiva, kun multa puuttuu 2 tenttiä ja gradu :/ Kuvakirja kääntäjän kädessä on tuttu varmaan sullekin? Musta just kuvakirjojen kääntäminen on ihanaa, niitä vaan käännetään niin vähän italiasta ja "joudun" kääntämään sitten kaikenlaista muuta vähemmän kiinnostavaa
Absalle myös iso tsemppi :hug: sulla on kyllä ollut tosi rankka raskausaika, oikein hävettää omat valitukset jostain typerästä selästä :ashamed: Mutta olet pärjännyt loistavasti ja pärjäät taatusti myös vauvan synnyttyä, tosi mahtavaa, että olet jo nyt luonut tukiverkon myös perheen ulkopuolelle, koska omaisten on tosiaan usein vaikeampi tajuta objektiivisesti tilannetta. :flower:
Oma (.)
Gyne päätti sektiosta ystävänpäivänä 14. 2 eli 38+5. Sitä aikaisemmin ei haluaisi leikata, mutta oli ultralääkärin kanssa samaa mieltä, että vaikka mun synnytyspelkoni onkin tässä ollut laantumassa, niin näin ison tytön synnyttäminen alakautta kolmella välilevyn pullistumalla olisi aivan turhan vaikeaa kenelle tahansa, ja kun alunperin mulla oli sektio vielä toiveissa, niin sektioon sitten mennään. Eihän se mahdotonta olisi varsinkaan epiduraalin kanssa, mutta kiireellisen ja hätäsektion riski kasvaa joka tapauksessa, niin että mieluummin sitten se suunniteltu. Ja joka tapauksessa kun syntymäpainoarvio LA:na on yli 4kg, niin Italiassa suositellaan sektiota aina, oli selkäongelmia tai ei.
Mutta mua vaan hävettää myöntää, että mitä pidemmälle ollaan menty, niin sitä enemmän olen ruvennut sitten haikailemaan tuota alatiesynnytystä :headwall: Jotenkin silloin rv35 kun aattelin vauvan syntyvän just nyt, se synnytyspeko haihtui ja sitten kun olen lukenut palstalta synnytyskertomuksia, niin ne ovat olleet niin ihania. Olen täällä soutanut ja huovannut, oikein itseäkin ärsyttää, kun mielipide ja toiveet asiasta ovat heitelleet ihan laidasta laitaan. Mutta nyt lopetan tämän asian vatkaamisen ja alan orientoitua sektioon, oli hyvä saada asialle "lopullinen" päätös, niin voi valmistautua henkisesti.
Kohdunkaula oli yhä kiinni ja 3cm pitkä, supisteli kyllä kun gyne teki sisätutkimuksen. Sitten menin taas käyrille, aluksi kaikki oli hyvin, mutta sitten erehdyin katsomaan typyn sykettä liikkuessa, ja se nousi johonkin 190!
Kiihdyin itse siitä niin, että typynkin syke nousi 200! :'( Oli aivan kauheaa, olin pyörtymäisilläni ja kätilökin sanoi, että olin valahtanut aivan valkoiseksi. Käänsi koko koneen niin, etten näkisi niitä sykkeitä lainkaan, mutta olin aivan tosi paniikissa joka tapauksessa :'( Kauheinta on, että typyn sykkeet nousivat mun takiani, kun kiihdyin niin :ashamed:
Gyne sitten tutki sydänkäyrän ja sanoi, ettei siellä ole mitään outoa, siihen mun kiihtymiseen saakka se oli ihan tavallinen. Passitti kotiin lepäämään ja käski rentoutua kamomillateetä juomalla. Menen taas toiseen sairaalaan käyrille ensi viikolla, mutta mun on kyllä pakko oppia rentoutumaan :ashamed: On kauhean syyllinen olo, kun oma kiihtymykseni saa typynkin sykkeen noin nousemaan, tuli heti fiilis, että olenpa huono äiti, kun en osaa edes rentoutua :'( Mullahan verenpaineetkin on täydelliset aina kotona mitattaessa tai jos se mitataan multa noin niin kuin huomaamatta, mutta jos tiedän, että pian se multa mitataan, nousee paineet heti. Miksi mun pitää olla niin kauhean emotionaalinen ihminen :headwall:
Sorry tää valitus... :ashamed:
Toivottavasti muilla on rennompi meno kuin meikäläisellä! =)
Tv. Liian helposti kiihtyvä Lentis ja pienen pieni Big Foot 37+4 :heart:
