Helmimasut 2009 ~Elokuussa~

Mae
kylläpä sua Kyrsä koetellaan. Voimia sulle!
Mä kauhulla odotan ensi yöstä alkavaa 3 yön putkea töissä, esikoisesta kun valvoin aina sen 3vrk ja oksensin koko ajan. No, ehkä mä selviän jos vaan pysyn hereillä. ;)
Meillä olis ma se np-ultra, vähän jännittää että mikähän on tilanne. Ehkä sen jälkeen uskaltaa sitten alkaa ostelemaan vaikka joitain vaatteita ym.
Tulenpa taas yövuoroissa kurkkimaan onko tekstiä tullut.
Kaikille hyviä vointeja ja mukavaa viikonloppua! :flower:
 
Mymmeliina: Meillä siis ennestään 2 helmikuista vauvaa. Toinen oli syntyessään 49cm ja 3260g ja toinen oli 50cm ja 3200g. Molemmilla oli 62cm toppapuku. Oli hieman reilu, mutten pienempää uskaltanut ostaa. Liian reilu ei kuitenkaan ollut. Mielestäni ihan vastasyntyneellä ei tarvitse tulla kädet ja jalat ulos toppapuvun sisältä. 62cm aion nytkin ostaa. :)


Mua nyt ärsytää taas se autoasia (naapurin autonkatto mistä puhuin aiemmin) Kun se naapurin akka osaa olla tosi vittumainen... Heillä suurempi omavastuu vakuutuksessa kun meillä ja nyt koittaa nyhtää meidän rahoja! ÄRSYTTÄÄ! Soittelin taas sinne vakuutusyhtiöön ja kirosin ja he olivat kanssani samaa mieltä, ettei mitään makseta käteisellä! Maanantaina pitänee vielä soittaa vakuutusyhtiön omalle lakimiehelle... Ihan kun ei tarpeeksi olisi jo "huolenaiheita" ihan vaan tän yrjöömisenkin kanssa. :(

-kyrsä ja nappula 11+0
 
sleeping
Hei taas
Mulla on vasta ens maanantaina eka ultra. Hitsi sitä päivää on odotettu! Mies EHKÄ tulee mukaan. Mä olin ihan varma ettei tulisi, mutta nyt on puhunut siihen malliin, että voiskin tulla. Kivahan se olisi jos pääsisi mukaan. Pojat jää mummun kaa kotiin siksi aikaa.
Tiistaina ois sitten kuopuksen 2-v synttärit. Kaikkina muina synttäreinä on pidetty jonkinsortin juhlat, mutta nyt ei jaksa. Mummut ja vaarit saa tulla kahville, mutta ei sitten muuta. Voidaan sitten kahvitellessa paljastaa myös tää raskaus niille jotka eivät sitä vielä tiedä kun on siellä ultrassa käyty.
Mulla on nyt kaks kertaa peräkkäin käynyt niin, että ruokakaupassa on tullut aivan kamalan paha olo. On pitänyt tehdä ostokset kiireesti ja lähtee pois kaupasta. Kotona olen pari kertaa yökkäillyt, muttei suuremmin kummiskaan. Mä en ole tottunut siihen, että pitäis koko ajan syödä jotain!! Onneksi väsymys ei ole enää niin paha. Olen jopa saanut siivottua, mutta voimia ei ole kyllä samanlailla kuin ennen.
Mun piti vielä kommentoida jotakin,mutta tästä kirjottamisesta ei tule nyt mitään kun kuopus pelkää ukkosta ja haluaa syliin taukoamatta... palailen...
 
kuupas: Ihan kauhee uni mutta sain silti hyvät naurut, kiitos :LOL:

nimiko: Tervetuloa joukkoon :)

nanada: Ei ole suoli ihan umpeen mennyt mutta tiukkaa tekee kyllä, saa otsa hiessä punnertaa :whistle: otin hieman levolacia tuossa yksi päivä mutta tuli vaan tuplaturvotus ja ilmavaivat päälle.. Koettanu vaan juoda nesteitä rutkasti(mitä nyt mahtuu) ja syödä paljon kuitua,kun ennen harvoin syöny leipää/puuroa ym.

Ei nyt muuta kummempia, to sitten se ultra. Olot entiset, pientä huimausta ja aamuisin tuttua etoa, illalla turvoksissa kaikesta ruuasta ja pikkuherkuista :D ja se väsymys........ Saa nähdä alkaako olla raudan tarvetta.

absa ja napsu 10+3
 
Kyrsä: Harmittava juttu toi autojuttu,toivottavasti kaikki selviää! :hug:
Miten sitä saisi syötyä jotain?!Mä en oo ny pariin viikkoon oksentanu,ällö olo kyl o ain sillo tällö! :x Mut kun mun ei tee mieli mitään!Jos esim.teen itelleni kaksi voikkaria,ihan varmasti toinen jää syömättä! :| Paino senkun vaan laskee!No kai se täst ku raskaus etenee! :whistle:

Ja tää maha...mikäköhän valas musta oikein tulee!!!Kyllä todellakin näkee että raskaana ollaan!! :LOL:

Oikein hyvät viikonloput kaikille! :wave:
Taidan painua nukkumaan,väsyttää niin että!!
 
Tuossa päivitellessä luin kahta kirjotusta ja mietin et pitää kommentoida mut nyt ei oo enää mitään käsitystä mitä ne oli, enkä jaksa enää lukee uudestaan :ashamed:

Huomasin tuossa suihkussa käydessä, et rinnoista ei tuu enää maitotippoja! :D metyksen lopetin aika tarkkaan 2vuotta sitten ku maito loppu,mut siitä asti suihkunjälkeen aina pari tippaa ilmestynyt. Nyt ne vissiin on vetäytyny tonne valmiina purskuaman sit ens vuonna. Hassua ku luulis melkein et päinvastoin, tai ettei nyt ainakaan enää tässä vaiheessa loppuskaan nuo "suihkutipat".

Nyt kertokaa vinkkejä millä tän pääkivun saa pois mä alan olla aika loppu.Päivittäin särkee niin et tuntuu ihan puolikkaalta olo,ei auta lepo eikä panadol eikä juominen eikä ulkoilu eikä yhtään mikään.Ja se kestää tosiaan koko päivän. Vois alkaa nyt pikkuhiljaa loppumaan.Toivotaan et se nyt oli ihan tätä alkuraskauden huumaa ja nyt se loppuis ku leikaten sunnuntaina ku tulee 13+0....

En siis minäkään tunne itseäni kovin hääppöseksi äidiksi juuri nyt, toi kipu lamauttaa sen verran et lähinnä sohvalta käsin leikin tai jökötän paikallani lattialla. Ei tuo poika oikeen tykkää ja suuttuu koko ajan. Ja itekkin sit hermostun turhan usein korottamaan ääntä :ashamed: :headwall:

HEI! nyt mä muistan,ainakin siitä jonkun unesta tuli mieleen...
Onko kellään tullu mitään laskeumaa edellisissä synnytyksissä? Mä oon ihan varma et mulla on joku tullu alaspäin. Lääkärin mukaan kohtu on oikeella paikallaan(musta tuntuu kyllä et kohdunsuu ois alempana ku ennen) mut sit mä luin netistä et semmonenkin on ku emättimen etuseinän laskeuma ja mietin oisko mulla semmonen,ainkin jonkin asteinen. Kiva sit tosiaan nyt helmikuussa sieltä tursuaa varmaan sit koko värkki pihalle suolen pätkien kanssa roikkumaan. :x Se mua varman nyt eniten huolettaa tulevaa synnytystä aatellen.

labello ja mytty 12+5
 
No nii..nyt sitten kaikki näkee minkälainen valas musta tulee! Profiilista löytyy kuva juuri otettuna :D
LABELLO:Mulla on koskenut nyt kolme pv päähän, lienee myös niskaperäistä, mutta tänään otettuani 3 x 1g panadolin (siis muutaman tunnin välein), se on pysynyt aika hyvin hallinnassa. Mulla aiankin ihan selvästi siihen auttaa lepo, eli jos päikkärit jää nukkumatta, niin sen kyllä huomaa. Ja siitä laskeutumasta..mulla on myös sellainen tunne, et värkki on jotenkin laskeutunut, ja muistaakseni lekurikin siitä sanoin viime synnytyksen jälkeen, että eihän se enää ihan kuosissaan ole :kieh:
Olo alkaa olla aika siedettävä, kun vaan muistaa levätä ja syödä.

jaana ja masukki raskausviikolla 14
 
JAANA: WAU mikä maha B) Tosi mahtava :D Olen ehkä lievästi sanottuna kateellinen... :whistle:

Jaana ja labello: Juurikin luin noista raskauden opuksista, että mikäli pääkipu ei ole stressiperäistä tai niskajäykkyydestä johtuvaa niin se paranee ajan myötä itsestään. Särkylääkkeitä vaan tarvittaessa. Mulla sitä on myös päivittäin, mutta sekin johtuu siitä, et heikottaa ja on nälkä.

Mä huomasin tossa kun mies ja lapset söi pizzaa/kebebia, et jalapeno (?) auttaa mun huonovointisuuteen :eek: Vaikka ne nimenomaan sairaalassa sanoivat, et mausteista ruokaa ja voimakkaita makuja tulee ehdottomasti vältää, sillä ne lisäävät oksentelua. Mutta tää akka ostaa kyllä huomenna kaupasta jalapenoa ja aloittaa aamunsa sillä... :whistle: Mitään ei ole pysynyt koko päivänä sisällä, mut jotenkin teki vaan mieli syödä ukon jalapenot ja sen jälkeen söin jopa 2 pizza-slicea. Ja ne on vieläkin sisällä. Eli nesteytyksen voin toistaiseksi unohtaa :xmas:

Huomenna mennään tutustumaan hoploppiin kun tänne sellainen hienouskin saatiin :D Siis se edellyttää, että mä saan paidan päälleni. Ei me mihinkään kauppaan tänään päästy eikä hetkeksikään ulos kun en ton palaneen selän päälle voinut pukea mitään, olen täällä koko päivän pomppinut yläosattomissa :ashamed: Aina kun ovikello soi niin joku pyyhe ympärille... :whistle: Se on nähkääs niin, et tyhmästä päästä kärsii koko kroppa :headwall:
 
Mun housut ei mahu jalkaan! |O Pakko alkaa siirtymään äitiyshousuihin, äitiysalkkarit ollu jo jonkun viikon käytössä ku kuminauhoista jää hirveä rantu mahaan! Mulla on kyllä eteenpäin kalistunut kohtu todella paljon, että josko tuokin vähän tuohon kasvuun vaikuttas!

Eilen kävi vieraita ja meidän tietotoimisto reilu 4 v ilmotti heti että meille syntyy vauva! Vieraat kyllä heti sanoivatkin, että vähän jo kateltiin tuota äitin mahaa, että on tainnut pyöristyä!

Mulla tuntuu mahassa välillä semmosta hassua niinku värinää :whistle: varmaan alkaa muutaman viikon sisään tuntumaan ihan oikeita liikkeitä! Ekasta tuntui jos rv 17 toisesta rv 15 ja nyt olis rv 12+5, että varmaan lähiaikoina!
Paljonkos keltäkin on synnärille matkaa? Meiltä on sairaalaan n 90 km, mutta 2 aikaisempaa synnytystä menneet todella pitkän kaavan kautta eli tuskin kiire tulee tälläkään kertaa!!
Labello Mullakin on kohtu ihan entisellä paikallaan, mutta se kohdunpohja on jotenkin ehkä arempi tai herkempi kuin ennen synnytyksiä eli se myös samalla tuntuu, että olis alempana ku ennen vaikka ei ookkaan!
 
Karvatonkoira kyseli, et mitä on synnärille matkaa. Meiltä on tuohon sairaalaan sellaset 0,5km suunnilleen. Kävellen menee siinä 5-10 min kun on ylämäkeä koko matka, autolla huristaa 1-2 min perille. Eli silleen ihan helpottavaa olla kotona vaikka kuinka pitkään.
Meillä ei lapset tiedä vielä mitään, mut eilen just luin, et olisi hyvä kertoa lapsille ajoissa, että saavat olla mukana odotuksessa. Taidetaan kertoa sit np-ultran jälkeen.
Musta on tuntunut, et mun mahassa lumpsuis jotain, muttei ne kyllä tasan tarkkaan voi vielä mitään liikkeitä olla :eek: Ei kyllä mitään ilmavaivojakaan... Mitäköhän ne on. :/ Yleensä ton lumpsauksen jälkeen tulee sellanen supistava kipu.... Pitänee maanantaina kysellä tolta lääkäriltä, et mitä se on mieltä...

Mä olen päättänyt luopua meidän 15v kilpikonnasta. Se on punakorva kilppari ja asuu vedessä, mutta sitä pitäisi myös kävelyttää maalla. Nyt ei ole ollut oikeen aikaa/halua ottaa sitä kävelemään kun lapset tallois sen vaan ja illalla on niin väsynyt, ettei koko konna tule edes mieleen. Myöskin olen liian väsynyt siivotakseni sitä terraaarioo, vaikka se pitääkin tehdä 4vko:n välein. Se siivoainen on myös aika raskasta hommaa kun joutuu vesiä kantelemaan, mies ne yleensä kantaa, mut joskus siivoon sen yksinäni ja kiroon :kieh: Lapset tietty itkee kun ainoa lemmikki viedään pois, mutten näe juuri muutakaan vaihtoehtoa. Olen hiukan miettinyt, joskos hommais pienen terraarion ja sinne pari gerbiiliä. Ne ei ole yöeläimiä ja eivät haisekkaan niinkun esim hamsterit ja marsut. Sais lapset hieman lohtua ja se on helppo siivotakkin.

Katsoo nyt...

-kyrsä ja nappula 11+1
 
Glow
Heippa!
Hetken tauko töistä. Seura töissä on hauskaa, muuta hauskaa ei olekaan (no okei, se että saa olla koneella, mut ei jaksais istuu tässä kokopäivää )

Eilen kirjotin siitä kun pyöräilyn jälkeen silmissä sumeni osittain ja tuli huono olo. Sama homma illalla kun pyöräilin kotiin, mut onneks vähä lievempänä. En ehkä enää pyöräile, mies ei anna! kun kerroin sille. Ihanaa miten se huolehtii, toi mut töihin tänään.
Siitä verenpaineesta, katoin neuvolakortista ja mulla oli ekalla käynnillä se 100/58. Aika matala?

Jee, ensviikolla onkin muuten neuvola/lääkäri! Pääsen sitte ihan oman alueen neuvolaan. Eka käynti oli kaupungin toisella puolella, kun "oma" oli lomalla.

karvatonkoira taisi kysellä matkaa synnärille. Meiltä about 45km.
 
karvatonkoira meiltä on synnärille matkaa vajaa10km vissiin kai.

mymmeliina mulla oli ekassa neuvolassa 92/53 ja pitemmän aikaa jo tuntunut et aina sumenee silmissä ku nousee ylös. ei se terkka sihen mitään sanonut. Nyt viimeks oli vähän noussu, 112/62 mut vielä vaan menee silmissä mustaks. Sano sijaistäti nyt et hyvä että on nousseet nyt,mut ei siitäkään sen enempää.
Kukas se täällä pastalla olikaan joka pelotteli et jos matalat paineet ni eikö istukassa kulje veri vai mitä?? :eek: Minä jatkan salmiakin popsuttelua..ja lakua ja suolaa :D

jaana ihana masu!! ja ihanan vähän arpia :D:D mä en kehtaa ollenkaan ottaa kuvaa ilman paitaa ku on niin värikästä että..kiva jos ne tästä lisääntyy,vaikka ei taida mahtua yhtään uutta arpee enää tohon mahaan/kylkiin.

Minä keitin äsken kahvia! pitkästä aikaa maistuu sekin nyt. päänsärky vielä pois ni tästä olotilasta pääsee kunnolla nautiskelemaan.

labello 12+6...huomista odotellessa ja sit syvä helpotuksen huokaus :D

 
mymmeliina toppapuvuista kyselit, me ostettiin pojalle toppapuku kokoa 62, mutta meinas itku tulla kun yritti pikkusta siihen pukea, reppana kun melkein hukkui siihen :D Joten aluks käytettiin ihan äitiyspakkauksen kevyt-toppista ja fleece huopaa lisä peittona esim. kantokopassa jne.. varsinaista toppapukua käytettiin kun poika vähän kasvoi. Samalla tavalla aijotaan nytkin tehdä, jos vaan on yhtä leuto talvi :)

labello sullahan on pitkään tullut maitoa :eek: Laskeumasta: samanlaisia tuntemuksia täälläkin, eli uskoisin tuon etuseinämän laskeutuneen, koska tosiaan sen voi jopa nähdä :x :ashamed: toivottavasti jaksan treenata helmikuun jälkeen ihan urakalla niitä lantionpohja-lihaksia .. jospa tuokin "vaiva" sitten paranisi, tai ei ainkaan pahemmaksi menisi.

Jaanalla upea masu viikkoihin nähden!!

Karvatonkoira synnärille matkaa n.5km

ON: On tullut nyt kuuneltua joka toinen päivä vauvan sykkeitä, ihan oman mielenrauhan säilyttämiseksi :) Kerrottu ollaan mun äidille ja hänen miehelleen sekä sisarelleni.. torstain ultran jälkeen kerrotaan sitten muille lähisukulaisille, loput saa sitten tietää aikanaan :)

kuupas ja masu 11+2
 
Mae
hei, arvatkaas mitä?! Mulla ALKOI tänään se pahoinvointi :x Mä kun oon luullu että se näillä viikolla alkais jo loppumaan. Ehkäpä tuolla yötyöllä on joku osa tähän wc-pöntön halailuun.
Tekeekö muut yötyötä? Jos, niin kuin kauan meinaatte tehä? Tai olette edellisissä raskauksissa tehneet? Mä kun teen sijaisuutta, eikä meidän talossa ole muutenkaan kauheasti halukkaita yövuorojen tekijöitä, niin ei oo varaa oikeen alkaa valittamaan. Ei niitä kovin usein ole, mutta mulle liian usein (n.3 viikon välein)
Karvatonkoira meillä on matkaa joku 8km.
Labello Mulla on myös tullut maitoa juhannukseen asti ja poika täyttää nyt elokuussa 3v, imetyksen lopetin kun poika oli 8kk.
 
Moikka!

Täälläkin George vierailee vielä silloin tällöin ja yleensä liittyy hampaiden pesuun, onko muilla sellaista?? :attn:

Mä näin unta, että mun maha oli jo valtava..onhan se jo iso, ei epäilystäkään miksi..mutta ei olla hirmuisesti kerrottu ihmisille vielä ja huomenna olis sukujuhlat, joten paljastunee :D . Kääk! :D

Kiva, ettei ollut ihan hullu juttu toi veikkailu kumpi on tulossa, meille varmaan tulee taas poika, eli viides sellainen, jotenkin ei osaa tylleröistä kuvitellakaan odottavansa ..toki, tervetullut olisi mutta....luulenpa, että merkki on tälläkin kertaa sama :D .

Meillä on sairaalaan matkaa 3-4km, eli sopivan lyhyt matka kun synnytyksetkin on suht nopeita olleet ainakin B)

62cm haalarin itsekin ajattelin hankkia vaaville! 56 jää heti pieneksi ja 68 on iso... :)

Nyt meen katsomaan Faktan synnytysdokkareita nauhalta, vaikka ne pitäis kieltää multa tyystin... :/


Hyviä oloja!!!

T:Möökö ja murunen 12+6 :heart:
 
sleeping
Hei!
Meidänkää lapset ei tiedä viel mitään tulevasta vauvasta, mutta esikoinen on ollut sen verran kuulolla, että kysyi yks päivä bussissa multa, et "miks isi sanoo aina, et sulla on vauva mahassa, vaikkei sulla ole?" Sanoin vaan, että ehkä siellä onkin. Ei ole kyllä onneksi kellekään muulle mitään sanonut, mutta maanantaina aiotaan kertoa lapsille sitten ultran jälkeen ja esikoinen saa sitten kertoa uutisen mummoille va vaareille, kun tulevat kahvittelemaan kuopuksen synttäreiden kunniaksi.
Mä en tiedä miten pitkä matka tästä on synnärille, mutta yks bussi menee tästä suoraan synnärin viereen, eikä bussimatka kestä kauan. Kunhan ajokortin saan, niin sitten on vielä helpompi mennä aina ultriin sinne.
Pikkuhiljaa alkaa housut kiristämään. Alavatsalla on selvä vauvamaha jo ja sen päällä sitten nuo makkarat entuudestaan. En millään jaksais käydä kaupoissa ostelemassa uusia äitiyshousuja, mutta kaipa se on pakko. Edellisissä raskauksissa painoin sen verran enemmän, että sen ajan äitiyshousut ovat liian suuret. huoh...
Niin, ja edelleen odotan poikaa. Mun on niin vaikea kuvitella saavani tytön, kun on reilu neljä vuotta kasvatellu ainoastaan poikia.
Maanantaita odotellessa...
 
Moikka kaikki!

Päänsärystä Mulla on kanssa ollut pari päivää niskoista johtuvaa päänsärkyä ja ei auta muu kuin kylmäpussia niskaan ja kestää. Paratabseja olen ottanut mutta jotain vahvempaa tekisi mieli. Tosin en aio ottaa, mutta mieli tekisi sillä VIHAAN päänsärkyä!

Toppapuvusta Meillä taitaa olla jokaista kokoa alkaen koosta 52 kokoon 68 kaapissa jo nyt. Saa siitä sitten valita ja kirppikselle eteenpäin ne kaikki menee. Tosin olen maksanut niistä pari euroa kappale ja yhdellä lapsella ovat olleet et omani saan takaisin kuitenkin.

Synnäristä Meillä matkaa kai joku 8 km ja luulen et mies alkaa jo hyvissä ajoin selvittämään nopeinta ja parhainta reittiä sinne ;)

Synnytyksestä Mulla on ollut nuoresta saakka kamala synnytyspelko jonka vuoksi melkein päätin etten halua edes lapsia. Olen aina kuitenkin suunnitellut haluavani sektion ja nytkin jo sovittu meno pelkopolille viikon 20 jälkeen. Eilen kuitenkin rupesin miettimään, että olisiko sittenkin mahdollista uskaltautua synnyttämään normaalisti. Ja nyt kun puhun synnytyspelostani niin oikeasti näen siitä painajaisia ja se ei liity siihen että se sattuu. Kipua kestän ja ennenkin ollut vaativassa leikkauksessa jossa kivut keskivartalon alueella olivat puolitoista kuukautta kamalat. Myös migreeni on nostanut kipukynnystä etten sitä kipua niinkään pelkää. Lähinnä pelkään, että lapselle tapahtuu jotain vammauttavaa tai jompikumpi meistä kuolee.
Kuitenkin nyt kaverit ovat kertoneet omista synnytyksistään ja olen alkanut miettiä sitä, että miksi jotain pitäisi käydä. Tuttavapiirissä vaan on niitäkin joilla synnytyksestä syntyneet vauriot (äidin) vaivaavat vielä vuosikymmenten ja vuosien jälkeen. Enkä tarkoita mm. yhdyntäkipuja tms vaan ongelmia ulosteen pidätyksessä ja alapään ruhjoutumista niin ettei pyörääkään ole pystynyt yli kymmeneen vuoteen ajamaan. YÄK YÄK YÄK!!!!
Onko täällä muita ensisynnyttäjiä jotka haluavat päästä pelkopolille keskustelemaan?!

Vuodoista Mulla tuli ensimmäistä kertaa ruskehtavaa vuotoa aamulla ja heti tietysti pelästyin. Mutta eikö ole normaalia, että jonkinlaista vuotoa saattaa tulla? Kuuntelin heti dopplerilla sydänäänet ja sieltähän ne heti löytyi mutta pelästyin kyllä pirusti... Ei tarvitsisi yhtään stressiä lisää tällä hetkellä kun anoppi joutui sairaalaan ja itse työttömäksi. Siinä olisi jo tarpeeksi yhdelle viikolle. Onneksi irtisanomisaika päättyy kuukautta ennen ku ajattelin aloittaa äippäloman eli sen ajattelin aloittaa heti tammikuun alusta. Eipä tarvitse stressata työjuttuja enää... En edes irtisanomisajalla vaan nyt tämä masuasukki on pääjuttu! Vaikka täytyy siellä töissäkin käydä :p
Onko kellään käynyt vastaavaa et aloittaa tavallaan äippäloman työttömänä? Onko äippälman jälkeen vaikea saada sitten työtä pienen lapsen kanssa?
Onneksi, siis onneksi ansiosidonnaista on sitten jäljellä vielä noin. 460 päivää ja on aikaa etsiä sitä uutta työtä. Parempi melkein näin kun en olisi kuitenkaan mennyt takaisin vanhaan vaan suunnittelin alanvaihtoa ja kotiin vielä hetkeksi jäämistä.

Täällä on useimmilla kaksi tai enemmän lapsia. Onko teistä väärin lasta kohtaan jos ei hanki sille edes yhtä sisarusta? Painin tässä sen asian kanssa haluanko vain yhden lapsen vai yritämmekö ehkä joskus toistakin. Ok, tiedän että tämä yksikin on vasta tulossa joten ehkä turhan aikaista pohtia tälläistä. Tuntuu vaan, että onko valmis uudestaan hoitoihin ja tietenkään eihän sitä tiedä suodaanko sitä edes enempää! Lapsihan on lahja joka saadaan eikä sitä vaan tehdä! En tunne ketään yhden lapsen perhettä ja mietin, että tuleeko lapsesta sitten jotenkin onneton ilman sisaruksia?

Tässä on taas viikonloppuna aikaa pohtia kaikenlaista... näköjään =)

Painosta Mä sain jo pari kiloa painoa lisää, mutta vime viikon aikana tippui sitten reilut kolme. Nyt olen yrittänyt syödä vaikei mielikään tekisi. Joku laittoi että jalapenot saavat huonon olon katoamaan. Mulla se on kaurapuuro. Mummonruokaa, mutta menee hyvin alas ;) Väsymys ja huippaus edelleen olemassa ja yläpaineet oli neuvolassa 92 eli matalalla. Saa nähdä mitä verikokeen tulokset sanoo kun ne saan käydä kuulemassa, mutta sitä rautaa luulen et saan. Mulla tuo päänsärky johtuu myös joskus noista verenpaineista ja kuulemma usein migreeni on liitännäinen verenpaineongelmiin. Kahvi (nyt kun maistuu taas) auttaa mulla usein aamulla siihen et päänsärky katoaa.

Hauskaa viikonloppua kaikille!

T: Caro + masuasukki 11+4
 
Heissan, täällä on vajaan viikon työreissulta Tsekkilästä. Tuli syötyä paikallisia juustoja reippaasti ja sushi ravintolassa myös lohisushia, kunnes hokasin että siinähän on nyt sitä halavatun kalaa. Onko se nyt niin että raakaa kalaa ei saa syödä vai vakuumiin pakattua? Entä mäti? Mädit jätin kyllä väliin dinnerillä.
Nyt tietää koko firma raskauteni. Kerroin jo ennen reissua, kun tiesin että siellä se ilmi tulee illanvietoissa kuitenkin. Pomon kommentti oli "...millonkas sä jäät sitten pois? ..joo-o, meidän täytyykin sitten ruveta miettimään...( mutinaa..) " ei siis edes onnitteluja saanut rypistettyä, minkä osasin odottaakin.

nimiko Tervetuloa!! :)

karvaton koira Mä pidän peukut ja varpaat kohti taivasta että kaikki on kuitenkin hyvin =)

prilli MIksi äippikselle jo 16.8???

absa ja caro79 Krjoitteli että kaurapuuro maistuu. Mulla sama homma. Keittelen arkisin rasvattomaan maitoon kaurikset pienellä leselisäyksellä ja ai että se maistuu hyvälle..kyytipojaksi vielä lasi maitoa. Mä en ole eläissäni juonut näin paljon maitoa!! ..enkä siis maitoa juuri ollenkaan, silloin tällöin join piimää lasin. No tämä himo ei ole ollenkaan epäterveellisimmästä päästä, joten eikun puuroa ja maitoa tauluun niin paljon kuin napa vetää ;)

Muutoin kaikki ennallaan, paitsi maha tuntuu olevan nyt todella turpeana, liekkö reissun mässäilyt, helle, + 34°C ja kävely??? Napakin muuttaa muotoaan, huomasin tänään.
Hajosi muuten vetoketjukin housuista eilen viimeisellä illallisella kesken syömingin, että kiristää KYLLÄ!!

haavemamma ja nökerö 13+2 ( hii!!..kuinka aika rientääkään)
 
Vielä kyselyihin laittelen..
sairaalamatka: on meillä tietä pitkin noin 700m, autolla sinne ajaa 1.5min, tuli nääs testattua ambulanssilla tänä kesänä.
Talvihaalari: Mulla taitaaa olla säilössä esikoisen aikaan pakkauksessa tullut 80cm puku, joka aivan jätti ja tarpeeton. Yksi ostettu puku on 68, ja mun mielestä se on aika hyvä koko talvivauvalle. Meinasin vielä huomenna suurkirppikseltä sellaista havitella
Paino: Mulla on tuota mahaa oikeesti ollut jo ainakin 5 viikkoa tuonkin verran ja siis turvotuksen tunne mahan seudulla on aivan karmeeta. Paino ei onneksi ole vielä lähtenyt nousuun, mutta kerkee se vielä sen 20 kg nousta.
Vauva: Sukupuoli veikkailuja oli täällä käynnissä, ja mä odotan kyllä varmasti taas tyttöö=) Sen jo todistaa tutkimuskin, jonka mukaan tyttösiittiöt jaksaa odotella sitä munasolua värkeissä monta pv, mutta pojat ei. Ja meillä on näin käynyt molemmilla kerroilla, ja nyt odottelivat vajaat 6 pv! Joten tyttö se on..sanokaa mun sanoneen. Mutta kyllä saavat syyskuun 17, sen mulle kertoa rakenneultrassa :D
jaana (jonka LA heittelee eri tahojen ja laskelmien mukaan 30.1-5.2 .2009) eli siis rv 13+3-14+3? Jotain siltä väliltä siis. Huoh! Ja viikon päästä töihin :/
 
Jaana25:Ihana masu! :heart:

Sairaalamatka:meiltä on synnärille n.35km
Sukupuoliveikkaus:Mulla on ihan tyttö olo,koska tää odotus on niin erilainen ku sillo ku odotin meijä poitsua! :)
Talvihaalari:Meil on pojalta jäänyt olisko 62 talvipuku,se saa kelvat Iitu-Einarille!

ON: Mulla ei kauheesti säre päätä,mut selkä on todella kipee,varsinkin iltaisin!!
Tuntuuko muilla kaikenmaailman nippailua mahassa?Mulla ain sillon tällön mahaa vähän juimii,kai se kohtu siel sit kasvaa!! Mul tuntuu sellasta outoa kuplintaa mahassa,en kyl voi kyl uskoa,et ne viel ois liikkeitä!
Jaahas,taidan mennä saunaan!! :wave:

tyypin äippä ja Iitu-Einari 12+5
 
CARO: haluan ihan vaan tsempiksi sanoa, että tooooodella pieni prosentti lapsista vaurioituu alatiesynnytyksessä. Ja alatiesynnytyksestä paranee paljon nopeammin kun sektiosta ja saat heti nostella vauvaa. Peloille ei mitään mahda ja jos sektio tuntuu mielestäsi turvallisemmpalta niin silloin sinun on saatava se. Mutta tosiaan pelkopolilla kannattaa jutella aiheesta. Itse en ole kauhean hyvä neuvomaan...

Mulla ei ole mitään työpaikkaa odottamssa, mutta parempi niin. Ei ole kiire töihin vaan saan nauttia kotona olosta niin pitkään kun se hyvältä tuntuu.

Ja tosta lasten "hankinta" asiasta: meillä siis tosiaan on neljäs tuloillaan. Me olemme päässet helpolla kun ei juurikaan puolta vuotta kauempaa ole tarvinnut yrittää. Itse olen aina haaveillut monesta lapsesta, mutten heitä tuomitse, jotka haluavat vain yhden. Teilläkin kun se ei ihan sormia napsauttamalla ole saanut alkuaan... Jos te olette onnellisia yhden lapsen kanssa niin silloin te teitte oikean ratkaisun. Se vaan on kumma miten noi mielipiteet muuttuu ajan myötä :LOL: Mies sanoi aikanaan, et meille "hankitaan" max 2 lasta... :whistle:

Haavemamma: Mätiä ne ei suosittele raskaana olevalle naiselle, eikä raakaa kalaa, ei myöskään merilevävalmisteita...

Mä luin eilen 2 tuntia raskauden ajan juttuja :LOL: Ja iski paniikki kun en ole syönyt foolihappoa (mitä nyt greipistä saatua), mutten erikseen valmisteena. rv 6 kohdalla luki:
"olethan ottanut foolihappoa raskauden aikana? Foolihappo auttaa sulkemaan alkion hermostoputken. Vajavainen sulkeutuminen voi johtaa selkäydinkohjuun ja aivojen huonoon kehittymiseen" HITTOAKO MUA PELOTTELEE :eek: No oletteko muut syöneet foolihappoa???

Itse olen tänään jotain saanut alas, mutta aika paljon myös takasin ylös. Mulla on ollut tosi hyvä mieli koko päivän, tuntuu, ettei mikään saisi mua hermostumaan kenellekkään. :)
Oltiin lasten kaa siellä hoplopissa ja oli tosi kiva paikka. Saunassakin kävin PIIIIIITKÄSTÄ aikaa ja ei edes heti alkanut oksettamaan.

nyt iltapalaa katseleen myös itselleni.... Lapset jo koisii!

-kyrsä ja nappula 11+1
 

Yhteistyössä