** HELMIKUUN HURMAAJAT ** tammikuussa

Joku kyseli siitä kaurapuurosta. Mulla se nostaa sokerit tosi ylös eli tuonne 11-12 välille. Äitipolilla ottivat sen verta kantaa, että monesti diabeetikoille suositellaan puuron syömistä voisilmän kera, jolloinka rasva jotenkin heikentää sen sokerin imeytymistä. Mutta mä en itse voi syödä puuroa niin vaan mulla pitää olla siinä seassa jotain hilloa tai marjoja.
Jotenka mun aamupalani on sokerien vuoksi koostunut viime aikoina kahdesta kupista kahvia ja 2dl sokeroimatonta jogurttia. Sillä olen saanut sokerit pysymään alhaalla. Mulla tietysti sekin, et syön aamupalaa vasta 9-10 välillä ja kumminkin lounaan jo 12 maissa. Eli ei tule liian pitkää taukoa ruokailuun. Paastoarvo onkin aina sitten noihin aikoihin matala eli hieman alta 4.0 (3.7-3.9) tai sitten juuri hieman yli 4.0 mikä on se oikea. Mutta siihen ei kukaan ole ottanut kantaa...


Nuo teidän isyyspakkaukset kuulostivat oikein ihanilta. Mä eilen mietin kans et teen sellaisen, mut jotenkin sit päädyin siihen että ostan meidän tulevalle isälle sen yhden lempibändin kaupasta taskumatin, vaikka tuo alkoholia juo ehkä kerran puoleen vuoteen... Se on siitä joskus puhunut, et sellaisen haluais. Koen sen olevan sille jotenkin tärkeämpi muisto, kuin laatikollinen vauvan hoitoon liittyviä asioita, vaikka tuollainen olisikin aivan ihana. Ei vain sovi ollenkaan tuon meidän tulevan isän tyyliin, joka on kyllä lapsesta kiinnostunut ja iloinen, mutta on luonteeltaan sellainen ettei paljoa hehkuttele. Kerroinkin eilen illalla sitten, että olen sen sille tilannut ja se tuli kamalan iloiseksi ja halas ja suukotteli ja kysyi sitten seuraavaksi, että mitä minä haluaisin saada "äitilahjaksi". En osannut oikein sanoa mitään...
Oletteko te muut saaneet isältä lahjaa lapsen syntymän kunniaksi ja jos olette niin mitä?

Onnea Miiulille vauvasta :heart:
Sekä onnea ikuisuudelle valmistujaisten johdosta :flower:

Ja nyt tämä tuleva mamma lähtee siivoamaan ja leipomaan mokkapaloja. Saan tänään ystävän kylään, jota en ole nähnyt varmaan kolmeen vuoteen....
 
Onnea kaikille vauvan saaneille!

Mua hajottaa ihan kauheasti ku on ollu jo marraskuusta asti noita kipuja, eikä es sillon tällön vaan joka päivä. Tulee vähän omaa napaa nyt mutta alkaa oikeasti väsyttämään kun ei pysty ja sit ku pystyy niin ei jaksa tehdä paljon mitään (ja kun ennen ei mitään tällästä oo ollu). Kävelyllä kun käy niin sattuu koko ajan. En pystynyt mennä kaverin häihin kun puupenkillä istuminen on tosi hankalaa, jos puolikin tuntia siinä istuu niin en pääse omin avuin ylös ja kävelen hipihiljaa ku sattuu niin nivusiin, ja tuota tosiaan ollut jo sen parisen kuukautta.
Onneks vauvalla kaikki hyvin tähän asti, eläväinen kaveri tuntuu olevan :) ja potkii kuin mikäkin, enemmän oikeastaan niitä hetkiä kuin potkii ku ei potki.

Kätilökaveri muuten sanoi, tiedoksi kaikille teillekin, että saa ja pitää sanoa jos ei tunnu kivalta, ja jos välillä tuntuu että minä en enää es halua koko lasta ja jos ärsyttää ku se "vie" mahd seksielämän, terveyden, pirteyden ja kaiken "normaalin". Kuullostaa karulta ja oudolta tekstiltä mun suussa, mut kaveri tosiaan sano että ei tod haittaa enkä oo huono äiti tai kiittämätön tai mitään eikä kukaan epäile ettenkö oikeasti halua ja rakasta lasta ja ole jo kärsimätön kun en saa sitä pidellä ja aloittaa "oikeaa perhe-elämää". Mutta saa ja pitää siis purkautua, ihan senkin takia että jos nyt pitää sisällään niin miten sitten käy kun oot yksin kotona, lapsi ei rauhotu ja oot ihan poikki? Niinpä, sitä purkautuu sitten lapselle. En sano että näin käy, mutta älkää siis poteko huonoa omaatuntoa kun täällä kerrotte hiihtämisvaikeuksista, kun onhan se vaikeaa kun ei kroppa toimi enää niinkuin ennen.

Voimia kaikille! Ihanaa kun täällä saa lukea muiden kokemuksia ja tuntoja

sanv ja POKS! 35

(Isyyspakkaukset kuullosti ihanilta) ü
 
miiuli07 onnittelut hyvänkokoisesta poikavauvasta!! :heart: :heart: ihanaa ku laskettuaika lähestyy, rupiaa olemaan niin hankalaa jo esikkoa kantaa ja pukea mahan kanssa.
täällä myös enemmän potku hetkiä kuin hiljaisia ja olen tosi tyytyväinen hermoheikkinä :)
ihania isyyspakkauksia olette koonneet.

35+2 poksui jo
 
Malinda
Onnea Miiuli07 pienokaisesta! Olipas hyvänkokoinen jo :heart:

Iloisia valmistujaisia ikuisuudelle!

Develly. Laita tuohon ekalle sivulle vauvojen syntymäajatkin :) Nyt on vaan eemelin vauvan kohdalla päivämäärä.
 
miiuli onnea!!! :heart:

(.) yö nukuttu niin pirun huonosti ku supistaa.. ja kokoajan tuntuu semmosta menkkajuilimista alamahalla.. ärsyttää! mut vois tää beibe nyt ainakin viikon pysyä tuol masussa.

nemu ja tyttö 34+5
 
Malinda Kiitos muistutuksesta :flower: Yritin ykspäpäivä niitä päivittää ja tää ei suostunut minkäänlaiseen yhteistyöhön, joten unohdin koko asian (mitäpä en nykyään unohtais) :ashamed: Asia siis korjattu :D

Sain tänään paikallisessa kaupassa kunnon sekopää-ämmän kimppuuni, koska sanoin puoliääneen lauseen "jälleen yksi tuote mistä ei ole hintaa kassalla" (kyseessä on siis kauppa, jossa todella moni tuote puuttuu kassajärjestelmästä ja myyjät joutuu niitä käydä katsomassa sieltä hyllynreunasta). Tämä nainen alkoi huutaa mulle - en edelleenkään käsitä miksi. Eihän se Hänen syynsä ole, jos hinta puuttuu, ollaan vaan miehen kanssa todettu tämä asian omakohtaisesti aika moneen kertaan :eek: Ihmiset katsoi suut auki vierestä ja mä itkua pidätellen pakkasin ostoksia kun tämä hullu huutaa vieressä :ashamed: :ashamed: :ashamed:
Kaikkea sitä tuolla liikkuu...

Muuten olo on ihan ok - ihme kyllä. Väsymys vaan alkaa ottaa vähän liikaa valtaa - asioita alkaa unohtua vähän liikaa ja muutenkin on sellainen "töttöröö"-olo kokoajan. Mä en vaan jaksa käsittää miksi noita supistuksia tulee vaan yöllä :eek: :eek: Parin tunnin nukkumisen jälkeen alkaa ja just silleen inhottavin välein tulee nuo, että melkein ehtii nukahtaa. Pah!!

Lapset lähti mummin kanssa pulkkamäkeen, joten mä taidan liittyä sohvan seuraan ja katsoa vaikka jotain leffaa. Aivot narikkaan - tyylillä :LOL:


Develly ja Potkuttelija 36+4 :heart: :heart:
 


Huomenna sitä stten päästääkin jo kotiin, tyttö on ollut tarkkailussa jo tarpeeksi eikä ole tullut minkäänlaisia ongelmia. Mikä on tietty todella hyvä asia:)
Mäkin tein tollasen ''isyyspakkauksen'', 05 vuonna tein edellisen ja siinä ajassa on visiotki muuttunut jo:)
Siihen kuului:

-''My dad is best'' body
- ''Isän tyttö'' puolipotkarit
- ''Hello kitty body
- Tein miehelleni kirjan, jossa kerrottaan omasta raskaudestani esim. millaiset sydän äänet, koska ekan kerran liikkui ym.ja joka kuukaudelta kuva, kirjan nimi on ''Tytön odotus''
-Iskälle yöasu ''Tässä tassuttelee iskä'':D
- Nivea for men pakkaus
-Puhdistuspyyhkeitä
-Vaippoja
-Unikko tutti
-Unikko tuttipullo 120ml
- 2 leffaa
En tehnyt kovin suurta:)
Mieheni yllätti minut äiti pakkauksella:), sain sen tytön syntymästä seuraavana päivänä
Siihen kuului
- Yöpaita, kuvassa oli tyttö ja poika
-Suklaata:p
-Tytölle Sukat jos luki pienellä '' Cute girl'' ja villasukat
-Tytölle body
-Kirja ''Opi rentoutumaan'':D
Pieni mutta ihana pakkaus
Ootellaan vaan kovin pääsyä kotiin, ite voin tosi hyvin, ja olo on ku ''energiapupulla'':D

SippeSirkku&''ValmaNyytti''
 
En muista olenko onnitellut uusia vauvoja!! Onnea!!!

Tänne voisin haluta niitä suppareita... :wave: Viime yö oli todella hankala liitoskipujen kanssa. Tähän mennessä pahimmat liitoskivut ikinä!! :'( Vhän on helpottanut päivää myöten mutta vieläkin sattuu. Välillä supistaa mut ei tarpeeksi. Olisi kiva tietää onko paikat auenneet siitä 3 sentistä.. Minulla on niin vaikea olo välillä että ihan itkettää.. :/

Anteeksi vain omaa napaa.. :/ :( samariini 38+3
 
sippesirkku hienoa että tyttö pääsee kotiin!! :flower: :heart:


samariini :hug: nemu yrittää antaa supistuksia hiukan sinnepäinkin!
itsellä sama olo noiden liitoskipujen kanssa, en pysty edes ilman apua kääntämään kylkeä, saatika nousta sängystä ylös. Ja eilinen loppu ilta meni siinä itkiessä ku mitään ei pysty tekemään ja sattuu vaan.. :ashamed:
 
Kiitos Nemu! :heart: :) On se vaan ihana tunne kun tietää että joku pystyy samaistumaan omaan olotilaan. Tuo Nemu kirjoittamasi on juuri kuin minu tekstiäni. Kyljen kääntämnen oli mahdotonta!! :'( Tää odottaminen tuntuu vaan niin pitkältä kun ei mitään kykene tekemään kivuilta!!! :headwall: varmasti ei edes ajattelis synnytystä niin paljjon jos pystyisi toimimaan edes jollakin tapaa.. :/
 
:wave: Täällä kans joka kipuilee liitoksiensa kanssa :kieh: :headwall: Joka kerta kun ajattelee tekevänsä jotain, niin miettii kannattaako et tuleeko siitä enempi kipeeksi vai ei... Yöllä tosiaan joka kerta voihkii kivusta kun kääntää kylkeä ja tietty herääkin siihen ja sit se nukkuminen on aikas huonoa. :headwall:
:hug: Samariini ja Nemu samassa veneessä köllitään!

-äitilintunen ja secreto 37+1-
 
Ihania isyyspakkauksia olette tehneet. Kiitoksia kun kerroitte! Tassa kavin jo ostoksilla ja aloitin pakkauksen tekemisen.

Kiitos Kanella vastauksesta. Sullahan on aika annokset ja kaikenlaisia versioita tuosta insuliinista. Huh! Mina otan vain aamulla sen 4 annosta. Mutta sanoivat kylla, etta todennakoisesti maarat kasvavat. Eivat vaan voi heti aluksi laittaa kauheaa annosta, kun ei tieda miten vaikuttaapi. Itsekin kayn nyt sitten viikottain sairaalalla. Se insuliinin pistaminen ei kylla ollut yhtaan mitaan. Helppo homma. Mutta se veriarvojen ottaminen monta kertaa paivassa arsyttaa. No, vauvanhan parhaaksi tama kaikki on, etta eikohan se tasta.

Miiulille suuret ja lampimat onnittelut poikavauvan johdosta :flower: :heart: ja Ikuisuudelle onnittelut valmistumisesta :flower: :flower:

Sarina ja Sisu 35+1
 
Onnea Miiuli! :flower:

Täällä kans tultu vaiheeseen, et sängyssä kääntyminen on lähes mahdotonta ja ylösnouseminen tooodella hidasta.. Just tänään marmatin yhdelle ystävälleni, et haluaisin oikeesti nähdä sellaisen odottavan äidin, jolla on vielä tosi hyvä, energinen ja pirtsakka olo eikä mihinkään kolota. Vai onko kaikki lehdistä lukemani jutut näistä odottajista vain jokaisen toiveajattelua???

Hienoja isyyspakkauksia olitte tehtailleet! Mulla taitaa tän kakkosen kohdalla jäädä isyyspakkaus tekemättä ihan jo ajanpuutteen takia. Ja eihän sitä toista äitiyspakkaustakaan ole tulossa... Tekemässäni isyyspakkauksessa oli aika paljon samoja juttuja mitä muillakin: meidän perheen isi- ja meidän perheen vauva- paidat, kylpyankat ja kylpypyyhe sekä -öljy yhteisiin kylpyhetkiin, Juha Vuorisen kirja Vaippaihottumaa (joka nauratti kyllä itseäkin :kieh: ), Vauvanhoito-opas, kumihanskat ja essu vaipanvaihtoon ;) korvatulpat (jotka ovat olleet mulla itselläni käytössä! :LOL: ), loppuja en nyt muista.

Nuunuu kyseli lahjasta lapsen syntymän kunniaksi. Sain mieheltä kultasormuksen, jossa 3 smaragdia :heart:

Nyt Sisun ja masun kanssa iltapesulle.

Zucchero 35+2
 
Sarina: Mä olen kanssa pistellyt insuliinia nyt varmaan neljättä viikkoa. Alkuun ei tarvinnut pistää kuin lounaalla ja päivällisellä. Aamupalat ja iltapalat pysyi aisoissa ruokavaliolla. Parin viimeisen viikon aikana on arvot kuitenkin lähtenyt heittämään ja nyt mä pistän kaikilla ruokailuilla. Pieniä välipaloja (hedelmiä ja pilttiä) pystyy syömään pistämättä. Insuliinin määrä on myös noussut 6 ky:stä 10 ky:köön. Nyt on taas arvot aisoissa mutta saa nähdä vieläkö joutuu nostamaan annoksia ennen jakaantumista. Pistäminen on ollut tosi helppoa ja kun mulla oli muutenkin hormoonihoidot tän raskauden taustalla niin toi vatsanahan piikittäminen on tuttua kauraa. Eniten mulla on käynyt hermojen päälle se ettei noi arvot meinannut pysyä vaikka kuinka yritti. Henkisesti yritän myös valmistautua siihen, että vauva joutuu tarkkailuun synnyttyään vaikka sitä ei nyt mitenkään kirkossa olekkaan kuulutettu.

Mä olen viettänyt aikamoista hiljaiseloa vaikka pinoa käynkin säännöllisesti lukemassa. Raskaus on sujunut hyvin ja vointi on vieläkin ihan hyvä. Nyt on alkanut vaivata ajoittainen issiaskipu mikä meinaa vetää jalan alta mutta muuten olen jaksanut liikkua ja touhuta ihan kivasti.

Mä juoksen nyt viikottain ultrassa vauvan kasvua seuraamassa ja sen verran on jo sanottu, että missään nimessä ei vauvaa pidetä mahassa lasketun ajan yli. Viime maanantaina oli painoarvio 3 kg ja ylihuomenna uusi ultra.

Develly: Mulle voisi etusivulle päivittää iäksi 34 v., poikalupaus ja synnäri on K-HKS

Onnea kaikille vauvaantuneille :heart: :heart:

Siisu ja Jalmari 36+2
 
terveisiä lenkiltä!
olipas tuskaa, nyt mullakin ekaa kertaa. tähän asti on pystyny hyvin köpötellä hitaasti ilman ongelmia. nyt vaan oli maha kivikova koko ajan niin ei kovin hyvältä tuntunu ja loppureissusta alkoi vihloo myös. ei oo menny kovettuminen vieläkään ohi, pitäiskö huolestuu. tosin ei muuten oo kivuliasta. no kokeillaa mitä tapahtuu saunassa. :headwall:
eiii, en jätä sitä väliin! mutta otan rauhallisesti. :saint:
yöllä on tosi huono päästä joo ylös, kun ehtii aina tulee NIIN kauhee pisshätä ennen kun herään ja sit kun on vielä rakko ihan täynnä niin tarvis kyl jonkun työntää selästä päin. ja kääntyminen tapahtuu asteittain.
no nyt lähdemme saunaan, illan jatkoja! ja sit tex mexiä :p
celia + vaavi 35+6
 
tuolta vauvatar.fi tilasin jovin makuuvaunut, hinta oli 360 e ja tulivat noin viikossa, tosi hyviltä vakuttaa, sentakia tilasin vaunut kun hyvät rattaat meillä jo on , jotka ostettiin esikolle pari vuotta sitten.
täälä olis vlelä 2 päivää töitä, sitten alkaa ansaittu ÄITIYSLOMA!!!!
Nanna ja pieni 34+4 :heart:
 
Kiitos onnitteluista kaikille! Nyt on valmistujaiset juhlittu ja johan on väsymys kova. Kyllä se emännöiminen ja juhlakaluna oleminen vaan on rankkaa. Oli kuitenkin mukavat juhlat ja vieraat tuntui viihtyvän. Niin ja kakkua on ainakin syöty! :D Oli hauskaa, kun kauempana asuvat sukulaiset, joita en ole nähnyt raskausaikana, kommentoivat, ettei mulle ole tullut yhtäkään ylimääräistä kiloa, ja että mahakin näyttää niin sopusuhtaiselta ja sirolta. Sanoin vaan, että on tässä yli 11kg tullut, että johonkinhan ne kilot on väkisin menneet.

Mietin tuossa, että tässä raskaudessa ne ainoat harvat vaivat, joista en ole joutunut kärsimään, taitavat olla ummetus ja unettomuus. Unta kyllä piisaa, eikä yölliset vessareissutkaan häiritse uudelleen nukahtamista lainkaan. En tiedä ollenkaan, että möyriikö vauva öisin masussa vai pitääkö hiljaiseloa.

Täällä tuntuu joka toisella olevan supistelut vaivana. Mä en ole edelleenkään varma, onko mulla koko raskauden aikana ollut supistuksia. Välillä on sellaisia outoja tuntemuksia, mutta en ole mitään mahan kovettumisia huomannut. Kovettuuko maha myös niissä kipeissä ja varsinaisissa supistuksissa vai vaan harjoitussupistuksissa?

Maanantaina olisi taas neuvola. Toivottavasti vauva majailee vielä pää alaspäin, kun välillä on tuntunut sellaista myllerrystä ja mahan muoto tuntunut muuttuvan, etten ole asiasta enää lainkaan varma.

Nyt peiton alle ja unille. :heart:
 
Liitosvaivaisille! Mulle mies osti joululahjaks satiini yöppaidan että olis helpompi kääntyä sängyssä. Täytyy myöntää että kun on sattuakseen niin sattuu edelleen mutta on jotenkin sutjakkaampaa tuo kääntyminen.
Ikuisuus mulla kanskaan ei oo kai supistuksia ollut mutta just noita "outoja tuntemuksia" eli en oo ihan varma aina että onko tää nyt suppari vai harjotus-sellanen vai onko vauveli vaan kummasti mahassa.
On muuten aika ihanaa kun se tuolla kääntyy ja vääntyy koko ajan, nyt on hikan aika :) ei ainakaan pelottavan hiljasta oo ollut kertaakaan.. Ja hitsi vie kun se suoristaa jalkojaan! Pylly pitkällä toisella puolella mahaa, niin että oma napakin on vinossa ja kamala kipu toisella puolen mahaa kun kantapäillä survoo. Vähän kun "tökkii" jalkapohjia niin hups vaan asento vaihtuu. Ei malta ei... :)
 
ikuisuus Onnittelut valmistumisen johdosta :flower:

Tuli tuossa mieleeni, että oletteko yhtään miettinyt tulevaa synnytystä? Kivunlievitystä yms.
Mä (jälleen kerran) yöllä valvoin ja aloin tuota asiaa miettimään... Mullahan on takana jo kaksi synnytystä, mutta kumpikaan niistä ei ole oikein onnistunut kivunlievityksen suhteen.
Tällä kertaa en aio ottaa petidiniä ollenkaan, koska sitä olen kaksi kertaa saanut eikä siitä ole ollut mitään apua - päinvastoin siitä on tullut todella paha olo. Ja sama on ilokaasun kanssa - siitäkin alkoi vaan oksettaa :x
Tällä kertaa olis tosi hienoa, jos sain sellaisen huoneen jossa on amme ja yrittäis siinä olla siihen asti, että saa epiduraalin (tämän aion ehdottomasti ottaa).
Ihannetilannehan olisi se, että synnytys käynnistyisi luonnollisesti ja vois olla kotona viimeiseen asti, mutta mä vähän pahaa pelkään, että tämä ei tule tälläKÄÄN kertaa onnistumaan :headwall:

Entä miten teidän omat vanhemmat ovat suhtautuneet uuteen tulokkaaseen?
Mä olen äitini kanssa vähän ristiriitaisissa tunnelmissa.... välillä tuntuu, että äiti on onnellinen mun puolesta ja välillä taas tuntuu, että hän ei siedä tilannetta yhtään.
Itse olen ainut lapsi ja saanut alkuni 10 vuoden yrittämisen jälkeen, joten tämä, että meillä on kohta 3 lasta on äidilleni selkeästi vähän hankala paikka.... Isäni ei oikein osaa sanoa mitään ja miehen vanhemmat pas*at välittää - ei näistä jo olemassa olevista eikä tästä tulevasta... Tuntuu, että anopille ollaan vaan taakkana ja apppiukko on uudessa suhteessa naisen kanssa, jota en ole edes ikinä nähnyt :/
Lisäksi ystäväpiirissä on tosi monia lapsettomia, joten vähän yksin tässä ollaan... Tosin olen jo tottunut ajatukseen, joten sen kanssa osaa jo elää
:D

Sitten vähän sitä kuuluisaa omaa napaa ;) Mä alan olla ihan täysin loppu tähän valvomiseen. Viimeyön uni 3 tuntia - pätkissä :headwall: Nyt mä alan oikeasti tajuamaan, että valveilla pitäminen todellakin on aika tehokas kidutuskeino (jossain missä moista on joskus harrastettu). Unohtelen asioita ja olen suoraan sanottuna ihan pihalla :eek:
En jaksa käsittää miten noita supistuksia voi tulla vaan yöllä :eek: :eek: Mitään säännöllisyyttä niissä ei ole, mutta sen verran kivasti ne tulee, että ihan ei ehdi välillä nukkua. Tätä menoa olen kyllä lataamossa, kun tämä neiti täältä joskus ulos tulee... :ashamed: :ashamed: Pah!!
No, ei tästä sen enempää. Mutta sanoinpahan vaan ;)


Develly ja Potkuttelija 36+5 :heart: :heart:
 
Oon miettinyt synnytystä, ja kun siitä ei mitään kokemusta oo niin vähän pelottaakin välillä ja toisaalta taas rauhallinen olo. Mä oon aatellu niitten kivunlievitysten suhteen että katson sitten miltä mäyttää, jos tuntuu ettei kestä niin epiduraalia kehiin mutta esim veljen vaimolle riitti pelkkä ilokaasu ja kuulemma hyvin meni, mut toisen veljen vaimoa alko ilokaasu yököttämään, otti epiduraalin ja joutuikin sitten hätäsektioon, ei siis epiduraalin takia vaan muuten.
Eli en osaa yhtään sanoa mitä teen. Meillä ei oo tutustumista synnärille eikä siis mitään ilokaasun koittamista niinkuin joillain kuului olevan.. höh.

Sanoin miehelle illalla ku oli tosi kummallinen olo päässä ja alavatsassa että kummalta tuntuu niin se tokas että "jes! huutele sitten jos lapsivedet menee niin lähdetään synnyttämään!" Naureskelin vaan että ei nyt varmaan ihan vielä olla synnyttämään menossa mutta mistä sitä koskaan tietää. :)

Äiti on aivan innoissaa, meitä on (ikä järjestyksessä) neljä poikaa ja minä ja sit kaks iltatähtityttöä jotka vielä varhaisteinejä ja äiti ja isä sano että vaikka tottakai rakastaa ja ovat olleet innoissaan veljienkin lapsista niin eriltä tuntuu kun oma tyttö saa lapsen. Ja varsinkin äidille, jonka oma äiti kuoli syöpään ku mun äiti oli vasta 14 eikä siis nähnyt lapsenlapsiaan, on ollu tosi tärkeää kuulla mun voinnista ja olla mukana ja vastailla kysymyksiin. Siinäkin mielessä ihana tilanne että äiti sanoi että pitää sanoa suoraan jos tuputtaa tietojaan ja vaatteita yms liikaa, jota ei onneks tee, nähdään noin kerran viikossa, eikä onneks oo mikään hössöttäjä eikä rahantuputtaja, ymmärtää että aikuisia ollaan ja apua pyydetään jos tarvitaan.
Miehenkin vanhemmat on ihan hyvin suhtautunut, niille tää vaan on ehkä niin luontasta hommaa kun omia lapsia 12 ja lastenlapsia tähän mennessä tasan 30 eikä loppua näy :) Aika hiljasia on luonteeltaan eikä niin hehkuttele tai kysele, mutta ihan ymmärrettävää :)

Voimia Develly sulle, ois ihanaa sanoa ettet oo yksin, me ollaan täällä, mut netti ei oo sama kun se jos ois niitä tukijoita ja muita oikeasti siinä. Oot kuitenkin varmaan ihan oikeen ymmärtänyt äitis tilanteen, mutta toiv sekin ymmärtää olla onnellinen sun puolesta ja tukea sua.

sanv ja 35+1
 
Zucchero, wau minka lahjan olet saanut! Sopiiko kysya, mista olet keksinyt tuon sun nimimerkin? Ihan vaan ajattelin kun se on italiaa ja mun mies on italialainen, etta onko sinullakin kytkoksia sinne pain...

Kiitos Siisamille kommenteista! Minullakin on muuten hormoonihoidot takana. Ensimmaisen ivf:n passi kyydissa =) Vai oli ne luvanneet, ettei paasta yliajalle. Hieno homma! Mua vahan pelottaa, etta kuinkahan iso vauva tulossa, kun tama rd ja itsekin syntyessa ollut sellaset reippaat 4.5 kg :whistle:

Mullakin on maha ihan muodoton useimmiten. Ihan kuin Sanvlla. Tytto tyontaa tota pyllyaan kokoajan ylos. Hassun nakoista! Kuinka usein sun vauvalla on sita hikkaa? Meilla paivittain useammankin kerran. Onkohan ihan normaalia? Kay vaavia saaliksi, kun hikka on niin arsyttavaa.

Tulevaa synnytysta en ole pahemmin ajatellut. Ihan tarkoituksella. Sen verran kuitenkin, etta epiduraalin haluan ja kaikki muutkin kivunlievitykset mita vaan saa. Hihat ylhaalla tayssiin ja sisaantulossa alan jo vaatia kaikkia huumehia mita loytyy. Nostan kylla hattua niille jotka eivat kivunlievitysta ota. Huh,huh! Ne aquarakkulat ehka jatan valiin, kun en niista kauhean hyvaa kommenttia ole kuullut. Minulla siis kyseessa ensimmainen synnytys. Juu ja tietty synnytan juuri kun on LA, iltapaivalla, nopeasti ja kivuttomasti. Ei huutoa, kiroilua eika hikoilua. Tukka ja meikit ojennuksessa! :whistle:

Vanhempien suhtautuminen raskauteen on oikein hyva. Minun vanhemmat olivat todella yllattyneita, koska luulivat etten edes halua lapsia (En vain voinut saada ilman hoitoja) ja ikaakin jo reippaasti. Sisko ei ymmartanyt ollenkaan kun onnittelin, etta siita on tullut tati. Yritti miettia, etta miten sita nyt tadiksi oikein tultiinkaan, kun ei yhtaan saanut paahansa, etta mina olen raskaana :LOL: Miehen vanhemmat myos todella innoissaan ja sisarukset. Ensimmainen lapsenlapsi heilla. Asuvat ulkomailla ja koko ajan pukkaa pakettia vauvalle :) Sulla Ikuisuus ei kuulosta niin kivalle :hug: Mutta varmasti mies ja sisarukset tykkaa ja nehan ne ovat ne tarkeimmat! Itsekin siis karsin lapsettomuudesta, mutta minua ei ole muiden vauva uutiset niin hirveasti haitanneet. Mutta tiedan kylla monia joilla vuosien lapsettomuushoidot takana ja ottavat todella raskaasti muiden raskautumisen. Joka aivan luonnollista. Sinulla tietty hankala tilanne, etta miten ilmoittaa ja ei sitten kehtaa kauheasti hehkutellakkaan heille. Vaikea tilanne. Mutta sinulla kylla oikeus nauttia vauvasta on sitten suhtautuminen sukulaisilla tai ystavilla mika tahansa. Tsemppia!

Sarina ja Sisu 35+2
 

Yhteistyössä