Helmikuun helmiäiset 2016 *elokuussa*

Minut voi myös liittää listaan. Odottelemme ensimmäistä lasta rv.13+4. Laskettu aika 8.2.2016. Käytiin ultrassa ja se oli normaali, niskaturvotus 0,9. Jäätiin kuitenkin veriseulassa kiinni, riskiluku 1:230 ja NIPT testi otettiin viikko sitten. Nyt odotellaan, hoitojen kautta raskautuneena ei enää toivois tätä. Muuten väsymys hiukan alkanu helpottaa mutta olo kovin tukkonen iltasin ja öisin. Ei olla vielä kerrottu kenellekään kun odotellaan niitä tuloksia.
 
Pahoinvointi: mulla myös edelleen pahoinvointia vaihtelevasti. Toisina päivinä oksu edelleen lentää ja toisina päivinä vain öklötystä. Tällä hetkellä menossa 13+3, tuntui että viime viikko meni suht. ok mutta tällä viikolla olotila on jälleen huonompi. :sick:

Sukupuolesta: ihanaa, että teitä on paljon muitakin, jotka malttamattomana odottaa sukupuolen selviämistä :love:

Mahan näkyminen: mulla ei maha vielä oikeastaan näy. Turvotus on hävinnyt ja onhan tuo alavatsa nyt aika pingottunut. Jännityksellä odotan, milloin masu alkaa oikeasti näkyä :)

IMN: kivaa shoppailua, toivottavasti löytyy suloisia juttuja :love:
 
Mä pääsin viime raskaudessa yli puolen välin ennenku asiakkaat alko huomata kasvanutta vatsaa. Nyt näkyy jo vaikka viikkoja 14! Ryhdissä kun seisoo ja jännittää vatsalihakset niin joku vieras ei ehkä arvaisi. Ylimääräisiä kiloja ei ole joten näkyy kyllä siksikin heti.

Pahaa oloa ei ole jos vain syö tiheesti eikä se sellasta etomista enää muutoinkaa oo.

Todellakin odotan rakenneultraa sukupuolen selvityksenkin takia! On ihana päästä järjestelemään huonetta ja penkomaan esikon vaatteita mitä tarvitaan...myös hankintoihin vaikuttaa, minä en osaa olla sukupuolineutraali. Lisäks jännään siirtyykö laskettuaika tammikuun puolelle kun nt-ultrassa oli jo neljä päivää sinne päin...
 
IMN
Keijunkainen Mulla on kans tuo ettei kaikki saa olla ihan neutraalia :) pitäähän pienellä tytöllä jotain vaaleanpunaista olla! :D
Laskettua aikaahan ei kai enää rakenneultrassa siirretä? Silloin on kasvussa jo yksilöllisiä eroja ja vauvat voi olla hyvinkin erikokoisia. Meidän lasten la:t ois muuten siirtyneet 2-3vkoa taaksepäin :D
 
Ultrassa kaikki niinkuin pitääkin, turvotus oli 0,7. Kaveri otti asian ihmeen hyvin, onnitteli ja kysyi onko suunniteltu, jotenki jäi jännä tunne, ettei olis kuitenkaan ollut ihan niin ok hänelle ku anto ymmärtää.. Mut pääasia ettei reaktio ollut niin paha ku esikoisen aikaan.
 
  • Tykkää
Reactions: helmijenni ja IMN
pikaiset neuvolakuulumiset.siellä sydän kovasti jumputti. 174 oli syke eli tyttöolo edelleen.olipa mahtavaa kyllä ku saatiin äänet kuuluviin.todi helposti vielä vaikka mun kohtu on tosiaan taaksepäin.viikkoja nyt 10+3 siis.ultra kuun lopussa.

paino ei ollu noussut yhtään.edelleen 52 vaikka oon syöny ku hevonen.jee,jatkan siis syömistä ;)
 
  • Tykkää
Reactions: helmijenni
Joo helpottaa kyllä kummasti varmasti myös omia yöunia kun tietää että hän otti sen noinkin hyvin, ainaki mitä viestin välityksestä voi päätellä.

On sulla kyllä ihana masu IMN:love:, mulla näkyy osittain vatsa, mut vielä se on sitä turvotusta. Mammahousujen kanssa toki näyttää jo pieneltä masulta :D..
 
Ihana masu kyllä IMN :geek:

Mukava tähkä että kaverisi otti asian hyvin kuitenkin. Mulla itsellä särähtää vaan tosi pahasti tuo kysymys "oliko suunniteltu". Keltään ei missään tilanteessa pitäisi ikinä mennä tuota kysymään, pahin sammakko mielestäni koskaan. Ärsyynnyn ihan totaalisesti jo nyt vaikkei se itseä kosketa millään tavalla :D
 
Tänään oli toinen neuvola ja kuulin ekaa kertaa pienen pilkahduksen masuasukin sydänäänistä :love:
Kova ettiminen siinä kyllä oli, hoitaja epäili että istukka on etuseinässä ja tiedän että mulla kohtu taaksepäin kallellaan.
Hän oli hyvin otettu siitä kuinka rauhallinen olin, vaikka hakeminen kesti ja vaan tosi kaukasesti saatiin kuulumaan, totesin vaan ettei sille tässä kohtaa oikein mitään voisi jos ei kuuluisi.
Syke saatiin kuitenkin mitattua ja oli kuulemma 168-172.
Muuten puhuttiin paljon siitä miten arki miehen 3v pojan kanssa mahtaa muotoutua sitten kun kuvioihin tulee "kilpailija" joka onkin meillä kokopäiväisesti (hän vain joka toisen viikon) Se on asia joka itseäkin eniten jännittään.
Tästä on hyvä alkaa odottamaan perjantain np-ultraa :)

Wendys & booris 12+1
 
IMN
Surusilmät Oon huomannu että tuo "oliko suunniteltu" on aika yleinen kysymys nuorten keskuudessa :) Varmaan koska vahingot on kai yleisempiä nuorilla kuin suunnitellut raskaudet. Omakin ystäväni kysyi tuota kun tuli naapurista käymään heti testin tekemisen jälkeen. En ottanut pahalla, mutta jonkun etäisemmän suusta kuultuna oisin ehkä pahastunut.
 
IMN
Niin ja en muuten, en löytänyt shoppailureissulla yhtäkään neutraalia vaatetta joka miellyttäis mun silmää.. yhden toppapuvun löysin, mutta en ehkä yhdeksääkymppiä sellaisesta maksa. 10/12 koon sukat tarttui mukaan :love:
 
Surusilmät, se särähti myös omaan korvaan ja oli mun mielestä siks jotenkin tosi tökerö. Hän tietää ja tuntee mut kyllä sen verran hyvin että tuo kysymys oli silkkaa vittui*ua. Tietää kyllä että ehkäisy asiat on mun puolesta kunnossa.. Toki ehkä se vaikuttaa kun joskus sanoin että ei lapsia pienellä ikäerolla, mut toisaalta, ei tää kaks vuotta mikään niin lyhyt aika ole.
 
Emmää kyllä itseäni vanhaksi miellä, ihan samalla tavalla se olisi ärsyttänyt silloin 22vuotiaana, kun niitä lapsia alettiin alunperin yrittämään. :D Mielestäni tuo on aina ajattelematonta, oli kyseessä nuori tai vanha, koska kenekään elämäntilannetta ei voi tietää, onko niitä lapsia yritetty vuosikaupalla ja tulivatko vahingossa, eihän se kenellekään kuulu..:rolleyes:

Itseä vaivaa ihan järjettömät alaselkäkivut ja alavatsalla tuntuu myös kipuja. lonkan ja iskiaksen kanssa on ollut ongelmaa ja toivon että se nyt tuntuu tuolla alaselässä eikä ole mitään muuta. Hysteerisenä ajattelen aina pahinta. vatsakivut ei sinänsä ole mitään menkkakipuja, ehkä enemmäkin revähdyskivuntapaista ym jomottelua kai..painetta tuntuu myös. Silti huolettaa. Kivut on aina kipuja ja niistä en pidä :cry: Onko muilla ollut kipuiluja?
 
IMN
Niin no kai tuo riippuu ihan kaverisuhteesta.. Mulla on pari kaveria jotka tietää aina missä mennään, ja joille kerron kans näistä raskautumisyrityksistäkin. Tää kaveri joka asiasta kysyi, asuu nykyään toisella paikkakunnalla, eikä niin kauheasti olla jutusteltu, joten en ottanut itseeni kun hän onnitteluiden jälkeen kysyi "olitteko te ihan suunnitelleet kolmatta lasta?". Varmaan ihmetteli että miten en ollut ottanut asiaa puheeksi, mutta oon vaan hirveen huono puhumaan puhelimessa kuulumisia. Ollaan tunnettu jo 20 vuotta ja jaetaan kaikki asiat keskenämme, joten olihan se kyllä vähän outoa etten tällä kertaa vauvahaaveista ollut kertonut :rolleyes:
Toinen kaveri taas, jonka kans ollaan ihan päivittäin tekemisissä, "joutui" analysoimaan mun ovis- ja raskaustestejäkin :D Eli meillä nää on ihan semmosia asioita joista näiden parin hyvän ystävän kanssa puhutaan, eikä mitenkään salaisia :) Kiva kun on joitakin joille purkaa mieltään kaikissa elämäntilanteissa.
 
Annukka, ei mullakaan kuulu sydänäänet kotidopplerilla vaikka miten kaivan. Neuvolassa kuitenkin kuulu. Viikkoja kuitenkin kohta 14.

Frid, oon niin pahoillani teidän puolesta! :cry: Uskon, että teidänkin syliin vielä nyytti annetaan. Voimia ja iso tsemppi halaus! <3

Äiti74, :(
muista, että tuollakin riskiluvalla on vielä isommat mahikset saada terve lapsi! Tsemppiä odotteluun!

Maalis, samat ajatukset mullakin noista veriseuloista, siksi oon jättänyt menemättä.

Karhukopla, täällä ainakin ollaan malttamattomia kuulemaan vauvan sukupuoli :D

Imn, mulla on vähintään yhtä iso pallo kuin sulla :D
 
Nassuressu: sain samanlaisilla arvoilla (paasto 5.4) raskausdiabetes diagnoosin ekassa raskaudessa ja minullakin pysyi sokerit kohdallaan syömisiä tarkkailemalla. Kävin viime viikolla sokerirasituksessa ja tuloksia en tod. oo ruvennu soittelemaan. Ens ma on seuraava neuvola ja siellä ehtii ne kuulemaan. Oon ihan varma että nytkin joku arvo on koholla kun painoakin on jo valmiiksi enemmän. Oota vaan vertaistukea löytyy kohta! (y)

Minulla tämä vartalokriisi vasta alkaa kun nuo omat mahamakkarat ovat nousseet ylemmäs eikä vauvamaha vielä näy. Tai pieni kumpu löytyy kun etsii mutta ei se vielä ulkopuolisille näy. Eli olo on kuin olisi lihonut hirveästi kun vatsaa on ylhäällä vaan ei vielä alhaalla. :mad: Painoa ei kotivaakan mukaan ole tullut lisää mikä on tietysti hyvä mutta tulisi nyt se oikea vauvamaha niin näyttäisi edes raskaana olevalta eikä lihavalta. Kaivelin jo kaapista äitiyshousut esille (tuntuivat hirmuisen mukavilta!) mutta päätin kuitenkin että omilla housuilla pitää pärjätä siihen asti kun on töissä uutisen kertonut. Äitiyshousuissa kun näytän läskeineni jo pitkällä raskaana olevalta. Myönnän olevani kateellinen teille kellä on sievä pieni vauvamaha :cautious:

No, oikeasti valittaminen on turhaa, ylipainoinen olen ollut jo pitkään. Raskaana on se hyvä puoli että voi ylpeänä "esitellä" isoa mahaa ja se on vaan ihana juuri sellaisena. :LOL:

Viikkoja jo 14+1
 
Hei IMN mää en tienny et rakenneultrassa ei enää muuteta laskettua aikaa. Sanoi ultraaja silti jotain et 4 päiväl heittää et katotaan miten sit seuraavas ultras käy mut nyt ei muuteta vielä kun on alle viikko. Eli siitä jäi olo et se vois viel olla muutettavissa...:/

Kivoja ultrakuulumisia! Onneks Tähkä sun ystävä on saanut käytöksensä kuriin :)

Miehen yksi kaveri kysy meiltäkin esikosta et oliko vahinko vai ihanko yrititte tehä :D huvittavinta siinä ehkä se et oltiin oltu vuosia jo yhessä, sit opiskeltu, ostettu oma kämppä ja molemmil vakityö. Eihän se vauva nyt mikään ehdoton jatkumo tolle listalle ole mut mielestäni todennäkösempi vaihtoehto ku vahinko.
 

Yhteistyössä