:hug: ja Tuttemuille onnea yritykseen. Minun sydänystäväni menetti helmikuussa 19-vuotiaan poikansa armeijassa. Siitä kirjoitettiinkin monessa lehdessä, kuoli kesken Cooperin testin sydänlihastulehdukseen. Aivan ihana poika oli, komea, hyväkäytöksinen ja hurmaava ihan pienestä asti ja terve ja hyväkuntoinen. Järkytyin itse tavattomasti ja yöunet meni pitkäksi aikaa ja kovasti olen yrittänyt olla ystäväni tukea. Eihän tälläisesta ikinä voi toipua. Hän on minun ikäinen, 43-vuotias, ja seuraavana päivänä pojan poismenosta raskaustesti oli plussa. Nyt raskaus on jo pidemmällä ja kaikki hyvin! En voi olla ajattelematta, että tämä uusi vauva on jotenkin siunattu, sillä ehkä tämä uusi elämä on auttanut ystävääni pysymään koossa. Hänellä on myös kolmevuotias poika ja ihana mies. Ystäväni on hyvin harvinaislaatuinen ja vahva nainen ja nauravainen ja ajattelin, etten hänen nauruansa kuulisi varmaan pitkään aikaan, mutta kyllä hän vielä nauraa ja tietysti itkeekin aina, kun pojastaan puhuu, mutta on kyllä vauvastaan onnellinen. Juuri vein hänelle Mitjan pieneksi käyneet vaatteet ja äitiysvaatteeni. Suuri suru tulee varmaan olemaan aina läsnä, mutta miten kiitollinen saa olla siitä mitä on. Kaikille ei suoda äitiyden onnea ollenkaan ja se aina itseäni surettaa tavattomasti.
Ystävän ystävä, myös minun ikäiseni, menetti pienen tyttövauvansa, kun vauva oli viikon ikäinen. Hänellä on jo 11 lasta ennestään. Todella raskaasti otti asian ja yrittää nyt vielä vauvaa kovasti.
Minuakin on kovasti surettanut seitsemän keskenmenoani, mutta en voi edes kuvitella miltä näin suuri menetys tuntuisi!
Olen aktivoitunut vasta viime aikoina helmikuisissa ,mutta muistan lukeneeni sinun tarinan ja itketti tavattomasti. Todella paljon onnea uuteen vauvayritykseen!
Omia ja Mitjan kuulumisia...rankka vappu on. Kävimme neuvolalääkärillä ja kävi juuri niin kuin pelkäsin. Hän ei nähnyt mitään huolestumisen aihetta Mitjan vaunukohtauksissa eikä refluksin oireita, kun ei sängyssä niitä tule....Kävelin neuvolaan koko matkan Mitja olkapäällä, hän oli taas tukehtumaisillaan, kun häntä yritti viedä vaunuilla...Olin niin väsynyt neuvolassa, etten jaksanut väitellä lääkärin kanssa. Sanoin kuitenkin, että huolestuttaa, kun maitoa ei riitä, mikään korvike ei sovi ja vaadin, että poika punnitaan. Siihenkin lääkäri sanoi, ettei näe tarvetta, hyvinhän hän on kasvanut rintamaidolla. No, Mitjalle ei ollut tullut yhtään painoa lisää sitten viime käynnin eli 5,3 kiloa painaa edelleen. Nyt hän sitten kehotti heti aloittamaan Almiron Peptin. Olemme nyt viisi tuntia yrittäneet syöttää Mitjaa pullosta ja hän on ehkä 10 milliä saanut alas...Ei osaa syödä pullosta ja huuto on sydäntäsärkevää. Aivan järkyttävältä tuntuu piinata ja tekisi mieli rinta vetää esiin, kun poika sitä hamuaa, mutta sinnikkäästi on vain pakko yrittää. Poika on muuten ihanan nauravainen eikä ole koskaan itkenyt näin paljon...Nyt raukka väsähti ja nukkuu ja tuntuu hirveältä taas pian yrittää. Muutenkin pahoitin mieleni koko neuvolakäynnistä, tuntuu että en osaa olla tarpeeksi vakuuttava tai sitten on jossain muussa vika. Olen aika neuvoton mitä nyt tehdä tämän pullon kanssa....? Alkaa voimat hiipua ja Mitjan huutamistakaan ei ole helppo katsoa. Sitten taas mietin, että jos otan nyt rinnan esiin, niin on entistä toivottovampaa yrittää opettaa häntä pullolle. Aikaisemmilla korvikeyrityksilläkin oli todella tuskallista saada häntä syömään pullosta. Ne kerrat päättyivätkin oksenteluun. Onneksi sitä ei ainakaan ole nyt tapahtunut...Hyviä neuvoja otetaan näin vappuaattona vastaan....