Shannon Mä oon kyllä ymmärtänyt, ettei tarviis käyttää ollenkaan
Tai siis että ei synnytyksen pitäisi käynnistyä pelkän siemennesteen vaikutuksesta, ellei ole sitten jo muutenkin valmis käynnistymään. Toisethan sanoo, että se voi auttaa käynnistämään täysiaikaisen / yli menneen raskauden, mutta ei sen pitäisi kai ennen aikaista synnytystä käynnistää. Ja sekin kai aikamoisen kiistelty asia, en tiedä onko luotettavia tutkimuksia tehty =)
CotHai Täällä myös tuo portaiden rumppaaminen aiheuttaa supistuksia :wave: Onneksi asutaan katutasossa, niin ei tarvii ihan niin paljon rapuissa hyppiä.
Jännittää hieman tuleva viikko, että mitä kaikkea saa aikaan ja miten sitä jaksaa
Mulla kun myös autolla ajaessa (vähänkin pitemmät matkat) alkaa supistella :/ Ja nyt ensi viikko on yhtä menemistä ja tulemista, joka päivä joudun ajelee johonkin. Maanantaina ja keskiviikkona molempina 90km, ja tiistaina, torstaina ja perjantaina kaikkina 135km. Pitää tehdä vielä kouluun kaksi isoa tehtävää ja kaksi tenttiä, sitten on mun opiskelut siinä vähäksi aikaa ja voi ihan oikeasti aloittaa äitiysloman B) Nythän mä oon sairaslomalla supistusten ja selän takia, ja 8.6. alkaa sitten äitiysloma.
Sain tehtyä ne Kelan valituksetkin, jouduin tekemään molemmista, sekä sairaspäivärahasta (jossa ei oltu ollenkaan otettu huomioon toimittamaani tuloselvitystä, en tiedä mihin se matkalla hävisi) että äitiys- ja vanhempainrahasta. Saa nyt nähdä, onko mitään hyötyä, mutta voihan sitä yrittää oikeutta vaatia :attn:
Jännityksellä odotan joko ensi viikolla tulee äitiyspakkaus =) Kovasti olisi menekkiä niillekin vaatteille, vaikken ole itsekään vielä nähnyt koko pakkausta livenä
Ostotarjouksia joistain vaatteista tulee ihmisiltä, jotka saivat vanhan pakkauksen tai valinneet rahan. Mutta eikös ne pakkauksessa tulevat vaatteet ole ihan "yleisessä" myynnissä, eli kai niitä saa kaupoistakin, vai suunnittelevatko AN, Marlon ym. pakkauksessa tulevat vaatteet muka vain sitä varten? Noh, tuskinpa siitä raaskii mitään myydä pois :heart: Mulla on vähän sellaista "keräilijän" vikaa muutenkin
:ashamed: :snotty:
Laitanpa linkin uusimmasta
masukuvasta, jos nyt onnistun saamaan sen näkyviin... Otettu rv 31+3
http://www.aijaa.com/v.php?i=580117.jpg
Keskiviikkona on neuvola, vähän jännittää miten paljon sf-mitta on nyt, kun tuntuu että maha on kasvanut viimeisen viikon aikaan ihan silmissä! Viimeksihän se näytti 31cm
Vauvelihaave & Pikkuinen 32+1<br><br>