Mä en ehi kans nyt muuta kirjoittamaan, kun että
kiiviläinen, ei se imetys kaikilla vaikuta painon putoamiseen hevonvattua, mulla on yhä kuus kiloa ekstraa eikä imetyksen aikana oo lähtenyt muuta kuin ne vauvan mukana tulleet - tai siis ne jo laitoksella lähteneet. No, oisiko joku kaksi kiloa lähtenyt, mutta sekin sen ekan 6 viikon helvetillisen ahdistuksen takia, kun ei pystynyt syömään. Että sou not, näin täällä. Tosin en voi väittää kovin hyper-terveellisesti syöväni, mutta ihan suht tavallisesti kuitenkin. Mutta näillä mennään! 30-vuotiskolttuni tulee oleen jotain kokoa 42, voi helvetti.
Hauskaa, kun tän keskustelualueen etusivulla on ainakin 2-3 ketjua (ei näitä "kuukausipinoja"), jossa joku taivastelee 2-3-kuukautisensa yllättäen alkaneita yöhulinoita. Täällä heinäkuisissakin niitä on ilmeisen monella. Täytyy vaan ajatella, että ne kuuluu asiaan (ei sillä, että ihan kaikilla niitä oisi). Kyllä tässä vaiheessa alkaa näille lapsille aueta maailma niin uudella tavalla, että ei ihme, että aivoissa poksuu ja paukkuu ja uni ei oo paksuinta sorttia. Me kestämme kuin naiset
Ja toi päikkärien katoaminenkin liittyy kai tähän samaan saagaan.
Olin tänään kauppahallissa lounaalla ja Sulo ei suostunut nukkumaan vaunuissa samaan aikaan (liittyen edelliseen lauseeseen/kappaleeseen hieman..). Otin siis herran syliin ja haarukoin tyylikkäästi yhdellä kädellä. Vastapäisen pöydän mummeli kertoi nauraen, että joka kerta kun vien ruokaa suuhuni, Sulo aukaisi suunsa ammolleen odottavaisena
Nyt kun rintaraivarit on ohi ja imetyspaineet kaikonneet, en enää pitänyt sitä 4kk-kiinteiden aloittamista mitenkään välttämättömänä, mutta jotenkin musta tuntuu intuitiivisesti, että Sulppi Sulttaani Sulfaatti
ois valmis maistelemaan vähän jotain. Huomenna haen siispä kaupasta juhlallisesti yhden luomuperunan tai -bataatin, ja lauantaiaamupäivällä maistamme kenties sitä. Ooo! Silloin on Sulon 3kk 4vkoa -päiväkin. Mä oon niin suositusten orja, etten ois aikaisemmin uskaltanut aloittaa - tiedä miksi. Sama kai se, onko 3.5 vai 4 vai mitä. Mutta toisinaan kyllä tuntuu, että parikin viikkoa on näiden vauvojen elämässä huima aika.
Mun ei pitänyt kirjoittaa pitkiä.. Pitäis nimittäin
tehdä töitä. Jotenkin olen päätynyt ottamaan pari kivaa toimeksiantoa vastaan, ja oon iltaisin pari tuntia uraäiti. En ole tästä mitenkään ylpeä.. Mutta on se toisaalta ihan virkistävää yrittää käyttää aivojaan muuhunkin kuin helistimen heiluttamiseen. Kyseiset aivot vaan toimii saattans hitaasti univajeen ja muun takia.
Ens viikolla miehellä isyysloma ja lähetään Affenanmaalle saaristotuulettumaan. Ei mitään hajua, mitä hyisessä Maarianhaminassa voi pimeimmän syksyn keskellä tehä: ei varmasti muuta kuin syödä pannukakkua. Kelpaa sekin.
Mo!