Heinäkuun Hellemasut 2015

Moi! 0/

Kirjoittelin äsken pitkän tekstin ja jotain sohlasin tällä näppiksellä ja naps - koko homma taivaan tuuleen. Mur.

Tekin olette kirjoittaneet ja paljon! Heti kun jää muutama päivä välistä ettei käy, niin lukemattomia sivuja on useita. Kiva, että on aktiivisia täällä :) Itse en halua Facebook- enkä salaiseen ryhmään. Mielestäni salainen ryhmä on turha, sillä nimimerkin suojin täälläkin kirjoitellaan. Tunnistettavuuteensa voi jokainen vaikuttaa siten, kuinka yksityiskohtaisesti elämästään kertoo.

Enpä edes muista, mistä kaikista asioista olitte jo ehtineet puhua. Olisi varmaan pitänyt pistää muistilapulle ranskalaisia viivoja :D Kahvista nyt kuitenkin; en ole kupin kuppia juonut nyt viikkoon, kun ei vaan maistu eikä tee mieli. Aikaisemmin join sentäs aamukahvin, mutta nyt olen vaihtanut sen teehen tai ihan vain veteen.

Neuvolassa tuli käytyä viime torstaina ja koska mulla ei ole tarkkaa käryä viikoista, niin terkka laittoi mulle ajan ultraan! Varhaisultraanhan mä en ollut menossa, mutta tää sopii mulle paremmin kuin hyvin :) Näkee sittenkin pikkuisen jo ennen nt-ultraa ja että onko kaikki ok. Saas kyllä nähdä, millaisen parkukohtauksen siellä saan järjestettyä, kun on nuo tunteet olleet pinnassa tässä jo hyvän aikaa. Aiheuttaako raskaus muilla normaalia enemmän vetistelyä pienimmistäkin asioista?

Seksiä on melko vähän. Ei vaan yksinkertaisesti jaksa iltaisin, mutta kaippa se siitä taas viriää jahka väsymys helpottaa... jos helpottaa... :D Zzara oli nähnyt seksiunia; niin täälläkin aina aika-ajoin ;D

Turvotusta ilmassa juu! Työhousut vielä menee kiinni, mutta esim. farkkuja en ole edes kokeillut pariin viikkoon ja taidan jättää myös kokeilematta :D Kotona mahdollisimmat venyvät ja pehmeet housut. Äitiyshousut olen kyllä laittanut jo tilaukseen, kun kohta niiden tarve kuitenkin tulee. Ensimmäisessä raskaudessa otin käyttöön vasta rv 20 jälkeen, toisesta jo rv 10, joten eiköhän tällä kertaa ne jalassa ole jo viikon/parin päästä.

Jaksamisia kaikille ja hyvää alkuviikkoa! :)
 
Hei!
Liityn nyt joukkoonne vaikka ajatuksena oli että seurailen sivusta jonkun aikaa,mut en mä malta =D
Täällä siis 36-vuotias 3:n lapsen äiti.Plussasin viime perjantaina rv 3+1,nyt olis siis 3+4 menossa ja laskettu aika olis 30.7.2015
Tälle neljännelle annettiin lupa tulla marraskuun 1 päivä ja tässä sitä nyt ollaan.Onnellinen oon,joskin vähän jännittää.
Täällä lapset 14 v,2v8kk ja 1v4 kk.Mieskin siis kuuluu settiin.Ja liuta kotieläimiä.
 
Hei vaan Smaise :) kiva et täällä on myös ihan loppukuulle lasketunajan saaneita :) Ei sitten tarvii yksin turista heinäkuun lopulla täällä. Mulla laskettu 21.7, mutta kun nuo muutkin on yliaikaisena käynnistetty, niin asennoidun tän kans samaan :D
 
Tervetuloa uusille ja isot onnittelut, ihanaa raskausaikaa kaikille!

Hiusten värjäämisestä oli ollut puhetta. Muistaakseni se oli amerikkalainen raskausappsini( :LOL: ) joka suositteli että hiukset värjäisi raskauden aikana kahdesti ja että kampaajalta pitäisi pyytää erikseen raskaana oleville sopivaa värjäysainetta. Tiedä tuosta nyt sitten. Itse kävin värjäämässä hiukan ennen plussaamista ja olen tavallisesti värjäyttänyt aika pitkillä väleillä, joten eipä tuo ole useampaan kuukauteen edes ajankohtaista.

Liikuntaa haluaisin oikeastaan lisätä siinä määrin mitä kykenen. Jos teillä on ehdottaa jotain loistavia raskausajan harrastusmuotoja, kuulisin niistä mielelläni ;)

Varhaisultraan en ole aikonut mennä. Toki kun täällä tuntuu niin moni olevan sen kannalla niin on vähän alkanut itseäkin houkuttaa ajatus.. mutta jos nyt ei mitään ihmeempiä satu niin todennäköisesti en mene. Jotenkin itsellä on kuitenkin luotto siihen että kaikki on hyvin ja hinta noissa on kuitenkin aika suuri. Luulen että se lisäisi stressiä.

Meillä oli plussattuamme minimaalisesti vuotoa seksin jälkeen ja sen takia ajatus seksistä on hiukan hirvittänyt. Mutta eiköhän se tästä palaudu taas normaaliin määrään.


Myrtille tsemppejä, toivotaan parasta!

Nannanakselta ja HappyFeetiltä ihania ultrakuulumisia, onnea :)


Täällä on loistava olo. Oireet pysyneet samanlaisina: nälkä, tissikipu ja väsymys päällimmäisinä. Öisin heräilen aina kertaalleen vessaan, mikä on mulle ihan uutta. Menkkamaista kipua ei ole enää pariin päivään ollut, jomottelua silloin tällöin. Finnejä oli eilen ilmestynyt rintaan. Pahoinvointia ei ole ollut yhtä kertaa lukuunottamatta.

Tänään olin ensimmäistä kertaa ylpeä pikkuisesta solurykelmästämme :LOL:
R-testejä kun on edelleen jäljellä niin aamusella taas testasin ja kun testiin heti alkoi piirtyä vahva viiva, tuuletin innoissani ja mielessäni jo kehuin pikkuista hienosta suorituksesta. Edellisen kerran siis testasin rv 4+1 ja silloin viiva oli melkein kontrollin vahvuinen. Nyt 4+5 viiva meni jo reilusti kontrollia tummemmaksi :heart: Joku voisi sanoa hulluksi mutta.. onhan nämä nyt niin hellyyttäviä viivoja! ( WP 20141117 009 )

Mariiii & 4+5
 
Lillian-83: mulla kans noi repäyskivut tuntuneet joka raskaudessa kuten myös nyt, niin molemmin puolin alavatsaa ja juuri makoilun tai istumisen jälkeen. Itselläni ei ole sektiota tehty, joten oletan sen johtuvan ihan normaalista kohdun kasvusta.
 
Soitin lääkäriasemalle ja sain ajan joulukuulle. Silloin olis mun laskujen mukaan kasassa viikkoja 7+6, onko se jotenkin myöhäinen ekalle tutkimukselle? Me oltais seuraavana päivänä lähdössä matkustamaan lentokoneella niin onhan tuo vähän huono ajankohta! Jos siellä ei ookaan elämää ja sit seuraavana päivänä vaan matkustamaan! Ei ei nyt tää ei jotenkin sovi. Pitääkö nyt etsiä joku toinen paikka käydä. Asun siis ulkomailla enkä tiedä mitään näiden neuvolasysteemistä tai mistään, joten haluaisin tavata lääkärin asap. että se vois selittää mulle miten tää etenee täällä.
 
Yhyyy, vastaukset menee huomiselle :( En saanu neukkua enää tänää kiinni. Olo on ihan järkyttävä, veto lähteny pahoinvoinnin mukana. Kyl mä ihmettelen, et mitä tämä on ja tää pahoinvointi antaa toivon kipinää koko ajan!
 
Voi apua että mua jännittää huominen uudelleen ultraus, josko siellä näkyis syke ja pikkuinen.. Mua oksettaa enemmän jo vain siksi että jännittää niin.. Huoh.. Rinnat on kyllä niin mahottoman kipeet ja arat ja vähän ehkä kuumottaakin.. Saa kohta epäillä rintatulehdusta.. :D Toivon mukaan en aivan turhaan ole oloja kestäny vaan toivotaan että siellä huomenna näkyy rakas..

Lilian&Pähkinä
 
Tervetuloa uusille!

Huoh, täällä edeleen etoo todella paljon..

Facebookissa en ole, niin en myöskään ole face ryhmästä innostunut:) Minusta tää keskustelu palsta on just hyvä!

Työpäivän jälkeen itsellä alavatsaa monesti vihloo helpommin ja tuntuu painetta. Rasitus varmaan käy, kun työssä tulee nostoja jne.. Työhousuissa joutunut ottaa koolla isommat housut käyttöön ja neki menee kiinni vain jos laittaa mahan alle napin kiinni:) Kauhea turvotus mahassa. Nyt menossa 7+1.
 
Täällä myös kuvioihin tullut repäisykivut. Viime yönä useamma kerran repäisi, kun käänsi kylkeä. En muista, että keskenmenneissä olis ollu, ku ehkä kerran siin mikä eteni viikoille 11+0. Yritän täällä lisätä luottoa, et tällä kertaa menis kaikki hyvin. :) Stressiä on muutenki kaikesta niin paljon, ettei odotusta haluais sillä pilata. Oon myös miettiny, et pitäiskö varata aika varhaisultraan. Mut ehkä kyselen huomenna neuvolasta,kun mennään esikoisen 6-vuotisneuvolaan. Täytyy jotenkin salaa varata aika neuvolaan itelle!:) Ois kyl ihana pian saada selvyys, et onko siellä vatsassa oikeesti elämää.

Oireita kyl on vaihdellen, mut lähes joka aamu oksennan ja välillä useamman kerrankin. Lisäks välil röyhtäyttää ihan kamalasti, ja sit alkaa oksettaa. Vatsaa turvottaa iltasesta ja kylmä melkeen koko ajan. Pulssi levossa melkeen 70. Verenpaineita saa varmaan pian taas alkaa seurailee.

Myrtille tsemppiä! Toivottavasti kaikki ois hyvin!

Mä nyt ajattelin tosta hiusten värjäämisestä luopua kuitenki kokonaan, katotaan miten pitkään viittin olla. Kaikissa valoissa ei juurikasvua huomaa, kun oma väri on sen verran tumma. Hiusvärit kuitenki muistaakseni aiheuttaa rakkosyöpää, ni tuskin on hyväksi sikiöllekään!:(

Olin ajatellut,et tilaan itelleni uusia vaatteita vasta, kun oon käyny np-ultrassa, mut miten se onkaan niin vaikeeta!:D

SalVe ja Lahja 4+5
 
Crealla ja HappyFeetilla ihania uutisia.

Ricardina, Frustiina, Veera_M ja Smaise onnea ja tervetuloa! :)

Toivataan Myrtti, että saat huomenna hyviä uutisia!

Minalo, toivottavasti viivat ovat vahvistuneet vahvistumistaan :) Mäkin sain digistä 2-3 kun viikkoja oli 5+1, mutta iltapäiväpissasta, joka oli ollut rakossa 1½ tuntia. En usko sen olevan tavatonta, koska ei nuo viikot kuitenkaan sataprosenttisen varmoja ole.

Jomotuksista. Täälläkin edelleen on kovin kivuliasta naista! Öisin heräilen muutamaan otteeseen vatsakipuun, joka helpottuu kyllä parissa minuutissa. Ihmettelen sitä, että sanotaan, että lepo auttaisi kipuihin, mutta mulla ei kyllä niin ole. Jomotusta ja polttelua on molemmin puolin, ehkä enemmän vasemmalla. Näiden kipujen takia olen kyllä onnellinen, että varasin ajan varhaisultraan. Haluan nähdä, että kaikki on kunnossa.

Kahvia juon 1-2 kuppia päivässä. Tai oikeastaan juon maidon kahvilla :D Kuumennan maidon ensin mikrossa ettei kahvista tulisi hailua hurjan maitomäärän vuoksi. Näin myös saa ison kupin kahvia, vaikka todellisuudessa kahvia on ehkä se 40 prosenttia kupillisesta. Miten niin muka kahviaddikti. Ei ole vaikuttanut oloihin mitenkään.

Hiuksia en ole ajatellut värjätä kun jo kolme vuotta mennyt värjäämättömän pehkoni kanssa. Onneksi omaan ihan kauniin luonnonvärin, niin ei tarvitse aikaa ja rahaa sen värjäykseen käyttää. Luontokin kiittää.

Kävin pitkästä aikaa kuntosalilla. Tuntui melko hyvältä suurimman osaksi aikaa. Heti kun sykkeet nousi ja liike oli raskas, niin alavatsa ilmoitti itsestään juilimalla. Päätin pitäytyä keveissä liikkeissä ja hommahan sujui :)

Raskauskrapula on tullut vaivakseni. Kuvotusta, päänsärkyä, haju- ja ääniherkkyyttä.. Nukkumaan mennessä silmissä vilisee liskodisco, mainiota! :D

Lumilin 6+2
 
Moi ja tervetuloa kaikille uusille!

EX4 Hui kauhistus kyllä itsekkin säikähtyisin! Onneksi ei käynyt "pahemmin" tuossakin on kyllä tarpeeksi. Tsemppiä nyt siis sinne!

Hiuksia aion värjätä kerran varmastikkin. Tai vaan raidottaa raskauden aikana. Tumman ruskeat hiukset nyt ja oikeasti maantienharmaat joten juurikasvu on hirveä. Käyn aina kampaamossa värjäässä joten heiltä löytyy raskaana oleville "kevyempiä" aineita.
Esikoisen ja toisen lapsen raskauksissa en värjännyt mutta kahdessa viimeisessä kylläkin. En usko kerran pari värjäämisen haittaavan. Mielipiteitä jakaa varmasti.

Seksiä no ihan normaalisti sitä on ollut. Toki kun oikein etova ja paha olo on niim jätetää välistä. Ja tietty kun pyöritetään 4 lapsen perhettä niin aikaakin on vain iltaisin.

Kahvin juontia olen vähentänyt. Ennen meni jopa 4-5 kuppia nyt pyrin pitämään 2 kupissa, hankalaa mutta yritetään :]

Oireet eli etova ja paha olo jatkuu. Aamulla herätessä pahimillaan ja kestää aamupäivään asti ja jatkuu lievänä päivän mittaa joskus pahenee illalla jälleen.

Riina 7+4
 
Hei kaikille! Aattelin seurailla vielä hetken sivusta ja oon lueskellut ketjun läpi, mutta niin vaan päädyin kuitenkin kirjoittelemaan ajatuksella "testi näyttää positiivista, miksen siis nauttisi siitä" :) Olen siis 25-vuotias, ensimmäistä kertaa ikinä plussan saanut odottaja, ilmeisesti viikkoja olisi nyt vasta 3+6 joten todella alussa ollaan. Haalea haamu ilmestyi testiin lauantaina, digi näytti plussaa sunnuntaina, ja äsken tehty liuska näytti vahvistuneen hyvin. Nettilaskurien mukaan laskettu aika ois vaihtelevasti 29./30.7., joten vielä ehtisin heinäkuun puolelle :) Raskausoireita _ei ole_, joten se mietityttää.

Ja aiempiin aiheisiin liittyen, kahvin juonti (2 kuppia aamulla, muuten en juokaan) ehkä pitäs lopettaa, opettelinkin siihen vasta puolisen vuotta sitten. Hiuksia en värjää, koska oma punainen pigmentti puskee ihan kaikesta läpi, eikä mikään väri pysy :D Haluja ei täällä kyllä oo ollu pitkään aikaan, onneks mieskin on viikot työreissulla ni eipä oo tarvettakaan... :D Faceryhmästä voisin olla kiinnostunut, mietin vielä hetken.
 
  • Tykkää
Reactions: UmmIman
Tervetuloa Tilha :wave:

Mä täällä odottelen Myrtinuutisia. Jännä miten sitä voikin jännittää toisen puolesta vaikka ei tunne edes.

Omaan napaan ei mitään kuulu. Ei edelleenkään oireita mihinkään suuntaan. Illalla vähän palelti ja se olikin siinä.
 
Täälä kans ootellaa myrtin kuulumisia.
Mä värjäsin viikko sit hiukset mut värjäilen tosi harvoin muutenki nii katotaan osuuko enää raskausajalle toista :)
Lähettiin extemporee käymää ruotsissa mun siskon ja mun tytön kans. Täälä ootellaa et kaupat aukeis...
 
Tervetuloa taas uudet ja onnea!

Minäkin odotan Myrtin ja Lilianin kuulumisia!

Pahoinvointi palasi iha yhtä pahana ku olikin. Ruokavalio koostuu minulla kaurapuurosta, pinaattikeitosta ja hapankorpuista. sit muut väkisellä. Närästys on superkaamalaa ja renniestä lentää yrjö, en pysty niitä ottaa. Ummetus ei hellitä. Mutta ei mitään. Kyllä tää aikanaan loppuu!

Nelli&tiitii 7+1
 
Ei ollu hcg enää kun 1 :( Et kesken se todella meni. Nyt yritän tsemppaa itseni uuteen ja viimiseen yritykseen, yhtään peräkkäistä keskenmenoa en enää kestä.

Mä toivotan teille kaikille onnellista ja pysyvää raskaus aikaa <3
 
jammaillen – meillä töissäkin lähimmät työkaverit on tienneet hoidoista ja näin ollen ovat perillä myös hoidon onnistumisesta. Todella positiivista ja kannustavaa on ollut, joten hyvillä mielin voi olla. Ei kai koskaan ole oikea aika saada lapsia työn kannalta – mutta pitkän taistelun jälkeen on pääasia, että saa lapsen joskus. Juuri nyt on siis loistava aika. Taidan olla tässä aika onnellisessa asemassa.

Lillan-83 . Mullakin on menossa joku aamuherätys-kausi. Normaalisti olen aamutorkkua tyyppiä, mutta viikon verran olen ollut pirteä jo kuudelta. Toivottavasti sinunkin sisäinen kellosi hyppää vähän normaalimpaan aikaan – tuo puoli 5 on kuitenkin minun näkökulmasta vielä ihan yö =)

Varhaisultra – meille kuuluu IVFn vuoksi suoraan varhaisultra – meillä se on 11.12, eli 7+2. Ajattelin varata neuvolaa sitten vasta tuon jälkeen jos ja kun kaikki on hyvin. FB- ryhmään voisin tulla mukaan sitten ultarn jälkeen.

Smaise – tervetuloa joukkoon! Olipas aikainen plussa sinulla =) Hienoa tosiaan saada lisää loppukuisia tänne. Itsellä esikko tilauksessa ja la 27.8

Mariiii – meillä työnantaja tukee tosi hyvin liikuntapalveluita. Käyn niin-ja-näin-aktiivisesti kuntokeskuksessa, jossa on Sali ja hyvä valikoima ryhmäliikuntaa. Ajattelin muutaman viikon päästä kysellä sieltä henkilökunnalta, että mitä suosittelevat. Olen myös miettinyt uimisen aloittamista taas pitkästä aikaa. Tämän hetken ajatus on liikkua 3-5 kertaa viikossa, uinti, Sali, jumppa ja tanssi. Saapa nähdä onnistuuko hieno pyrkimys…

Tilha – tervetuloa. Oireettomana täälläkin pyöritään!

Myrtti - pahoittelut, niin ikävää

Omaa – tissit menee aremmaksi päivä päivältä – mutta ei mitään älytöntä vielä. Hengästyttää herkemmin ja jos syö liikaa niin tulee huono olo. Eli annoskokoja pitää pienentää normaalista ainakin jonkin verran. Alkionsiirron tukilääkitys, lutinukset, loppuu perjantaina iltapäivällä jippii!! Minkäänlaisia menkkajomoja, repäivyjä yms ei ole tuntunut plussan jälkeen – pari päivää siirron jälkeen oli vähän kipuja kyllä. Olo on toistaiseksi kaikin puolin normaali.

Onnea hienoista ultrakuulumisista! --> ei mitenkään jaksais oottaa omaa...vielä uskomattoman kauan.
 
Voi Myrtti, olen todella pahoillani! Jaksamisia sinne. Tiedän että on todella vaikea mitään hyvää nähdä nyt, mutta onneksi hcg laski noin vauhdilla, ja luonto hoiti homman itse. Onnea uuteen yritykseen, kun siihen olette valmiina.
 

Yhteistyössä