Moikka taas!
Kesäheinälle kiitos listan päivittämisestä!!
Mä en ollu tainnukaan viime viestissä kirjottaa meidän neitin mittoja. Ne oli siis 3380g ja 50 cm.
:flower:
Onnea myös viime käyntini jälkeen vauvan saaneille!! :flower:
Mä voin laittaa
synnytyskertomustani, jos joku jaksaa lukee...
Heräsin pe-aamuyöstä (10.7.) 2.30 aikaan, että mitä ihme tuntemuksia nyt tuleekaan. Ei periaatteessa ollu kipeitä, mutta jotain sysäyksiä. Niitä tuli aika tiuhaan ja piti ihan käsin kokeilla, että meneekö maha samalla kovaksi. Niitä siinä vartin kuulostelin ja sitten herätin miehen ja sanoin, että mua taitaa kuule supistella, mutta ei oo oikeestaan kipeitä, mutta tiuhaan tulee. Samalla käänsin kylkeä ja jotain lorisi housuihin. Ajattelin, että pitää lähtee tsekkaamaan ja jonkin verran liritti vielä vessassa. Mutta koska ei ollut tulvaksi asti, mietin taas (kuten esikoisesta), että onko tämä nyt oikeasti sitä vettä.. 3.30 asti kuulostelin supistuksia, joita tuli ekan tunnin aikana tosi tiuhaan, mutta kesti vaan n. 20s. Söinkin tässä välissä vähän jugurttia ja mysliä, kun ajattelin, että jaksaa sitten, jos lähtö tulee piankin. Tuolloin puol neljä soitin synnytysvastaanottoon ja kysyin neuvoja ja sieltä sanottiin, että jos siihen paperitestiin ei selvästi tule märkää, niin oletettavasti ei ole vettä ja ole kotona niin pitkään kuin kivuilta kärsit.
Siirryin sitten sohvalle lepäilemään, että mies saisi nukutta, ettei tarviisi "turhaan" valvoa, olipa sitten tosi kyseessä tai ei. Supistukset alkoi napakoitua, mutta samalla ne harveni. Loppuaamuyön/aamun niitä tuli noin 15 min välein, kestoltaan kuitenkin 1min ja ylikin. Koko ajan toivoin, että ei etenis niin nopeasti, että pitää meidän lapsenvahti (yks kaveri) hälyttää yöaikaan tulemaan. Siinä sohvalla sainkin sitten jopa torkuttua supistusten välillä. Ja supistusten tullessa koitin olla mahd. rentona ja keikuttelin itseäni, että tilanne kuitenkin edistyisi. Esikoisen aikaan jännitin itteni aina supistuksen kivun ajaksi, joten senkin takia varmaan kesti pidempään avautuminen.
Puoli seiskan maita sitten muu perhe alkoi heräillä. Ja mä vielä arvoin sen parturiin (klo 8.00) menon kanssa. Kun supistusten välit oli ihan normielämää ja joka kerta tuntui, että tämä oli varmasti viimenen, että tähän ne tais laantua. Mutta niitä tuli kuitenkin koko ajan sen vartin välein. 7.30 mä soitin sitten parturiin, että en mä tule, että supistelee sen verran
. Aamusta kyseltiin myös hoitajamme päivän ohjelmaa, kun tarvetta saattoi tulla.
Lapsivesiasia jäi kuitenkin kaivamaan mieltä, joten soitin 8.30 uudestaan synnärille. Siellä oli ilmeisesti eri hlö puhelimessa kuin aiemmin, koska hänen mielestä oli hyvä tulla näytille ja tarkistaa, onko lapsivettä just sen tulehdusvaaran takia. Siinä sitten pakkailin loput kamat sairaalakassiin ja lähettiin. Olin synnärillä 9.15 ja piti ruuhkan takia oottaa 45 min käyrille pääsyä. Siinä ootellessa supistukset tiheni jo melko lailla ja sai tosiaan keskittyä rentoutumiseen ja tehä kaikki lantionvatkausliikkeet, että olis vähän siedettävämpää. 10 aikaan pääsi käyrille ja jotain puol tuntia siinä olin. Minusta inhottavinta on maata käyrillä ja kärvistellä! Käyrän jälkeen kätilö sano, että hän voi kattoo paikkojen tilanteen, että onko tarvetta mennä lääkäriin tutkituttamaan se lapsivesiasia. Kätilön päästyä hommiin hän totesikin, että "Halleluja, sinullahan on synnytys käynnissä, oot 5 cm auki, ei tässä mitään lääkäriä enää tarvita, ruetaan laittamaan salia valmiiksi". Mä olin että hä, oikeesti? Olin nimittäin varma, että laittavat mut vielä takasin kotiin
Siinä sitten kiirellä miehelle soittamaan, että hakee nyt nopeeta sen lapsenlikan ja tulee sairaalaan, että kohta ollaan jo salissa. Paperihommien takia pääsin saliin vasta 11 ja siinä ootellessa sain peräruiskeen. Salissa menin eka kuumaan suihkuun. Salin kätilö oli tosi mukava ja ymmärsi mun toiveita ym. Olin jonkin aikaa suihkussa, mutta sitten en enää jaksanu olla siellä, kun tuntu niin tylsältä. Menin sit sänkyyn ja otettiin käyrää, ja höngin supistusten aikana ilokaasua. Kellosta ei tässä vaiheessa oo mitään tietoo. Supistuksetkin rupes olemaan jo aika mojovia. Pyysin päästä kontalleen sänkyyn, että sais painovoima ees vähän tehä tehtäviään ja mieskin voisi selkää koitta hieroa. Hieronta vähän autto ja kätilö ehotti aquarakkuloita. Ajattelin, että sama kai niitäkin oli kokeilla. Laitto sattu hitosti, mutta en mä muuta hyötyä niistä muista. Halusinkin pian taas makuulleen/kyljelleen ja supistusten aikana pyysin miestä mätkimään alaselkään niin paljon kuin lähtee
Se auttoi ja vei ilokaasun kanssa kipua melko kivasti pois. Loppuavautumisvaiheessa alkoi tulla supistusten lopulla jo melko voimakasta ponnistamisen tarvetta ja se teki kipeää. Onneks se vaihe meni nopeasti ohi ja päästiin ponnistusvaiheeseen. Olin melko varma, että ponnistaessa rupean hannaamaan, koska siihen mennessä oli synnytyksessä ollut tosi hyvin järki mukana (esikoisesta loppuavautuminen oli yhtä saamerin kipeetä kestosupistusta, joten ponnistus silloin ei mielestäni ollut edes kipeä!). Vähän sitä ponnistusta aristelin, vaikka kuinka ponnintutti. Ja tuntui, että ei se tule, vaikka kuinka puskee. Mies ja kätilö kannusti tosi hyvin. Ponnistusvaihe tuntui mielestäni pitkältä, vaikka papereissa lukee 7 min. Vauvalla oli napanuora kaulassa ja ulos ei tullut muuten kuin kätilön piti se katkaista ennen muun vartalon syntymistä. Lopulta kuitenkin ihana pikkuprinsessa saapui maailmaan klo 12.42. Ja taas se sama vanha klisee: kivut unohtuu, kun nyytin saa syliin, piti paikkansa! Tyttö pääsi heti rinnalle ja suostuttelujen jälkeen rupesi syömään.
Itselleni ei tullut repeämiä eikä tavinnut tehdä episiotomiaa. Vähän sanoi olevan "asvaltti-ihottumaa", mutta ei kummempaa (suihkutettavaa puudutetta laittoi), ja sen kyllä huomasi, pystyin jo oikeastaan täysin istumaan suihkun jälkeen synnytyssalivälipalaa syödessäni
Kaiken kaikkiaan synnytys meni lähes toiveiden mukaisesti: lähti luonnostaan liikkeelle, pääsin vielä siedettävissä kivuissa synnytyssaliin naukkaamaan ilokaasua. Tajusin tällä kertaa miehen läsnäolon ja pystyin antamaan hänelle "ohjeita" ja pyyntöjä. Synnytys eteni nopeasti ja paikatkin kesti rutistuksen tosi hyvin. Jäi siis tosi positiivinen ja hyvä mieli koko tapahtumasta. Nyt on vajaa 2 viikkoo kulunut ko. tapahtumasta, ja tuntuu kuin ei koskaan raskaana olisi ollutkaan, saati synnyttänyt!
Perjantaina onkin eka käynti lastenneuvolassa. Toivottavasti paino on noussu hyvin, kun jouduttiin jo kerran ä-nlan puolella käymään painokontrollissa, mutta sieltä saatiin toistaiseksi puhtaat paperit!
Toivotaan, että viimeistenkin loppuodotus menee vauhdilla ja pääsette pian synnyttämään!
- Minsku ja pikkuneiti 12 vrk
MUOKS: Huhhuh, mikä tarina! Sorry :ashamed: