V
"vieras"
Vieras
Naimisiin piti päästä, mies kun oli niin kultakimpale. Mutta mutta. Se on tylsä. Meillä on todella yksinkertainen elämä. Arjen ei tarvitse olla yhtä juhlaa, mutta kyllä nyt välillä vois vähän irrotella. Tehdä jotain yhdessä. Me ei tehdä mitään, paitsi käydään ehkä kerran kuussa yhdessä ruokakaupassa. Seksi ei nappaa. Miehen tavat, olemus, asenne, mielipiteet, luonne - melkein kaikki hänessä - on alkanut käydä hermoille. En tarkoita tällä sitä, että vika ois nimenomaan miehessä, vaan vika on minussa: minun hermoillenihan hän käy. Olen ollut aiemminkin pitkissä suhteissa ja todellakin tiedän, että niistä katoaa se alkuhuuman ihanuus ajan mittaan, mutta kyllä jonkinlainen hohto pitäisi säilyä. Vai olenko ainoa, joka on tätä mieltä? Kun nyt katson alkuaikoinamme meistä yhdessä otettuja kuvia, minua ällöttää. Viime ajoilta meistä ei olekaan yhteiskuvia.
Hanskoja ei todellakaan pitäisi lyödä tiskiin heti kun vähän nyppii. Tai kun arki lyö avokämmenellä kasvoille. Tai kun ei jaksa katsoa toisen naamaa. Tai kun on vaikeuksia. Mutta minulla ei ole enää mitään asiaa miehelleni. Ei kyllä hänelläkään minulle. On meillä paljon hyviäkin hetkiä, mutta niiden varaan en tulevaisuuttamme laskisi. Kuten sanottu, halusin naimisiin kun mies oli/on niin kultakimpale: ajattelin, että tuollainenhan aviomiehen pitääkin olla! Miksi en tajunnut silloin, että juuri minulle hän ei ole oikeanlainen? Tarvitsen hieman särmää. Nyt kun katson miestäni, tunnen vähän sääliä, sillä on kamalaa, että kirjoitan tällaisia. Hän on ihana, hellyyttävä, hyvätapainen ja kunnollinen, tekee kyllä kaikkensa vuokseni, mutta voih... Silti mietin vain eroa.
Hanskoja ei todellakaan pitäisi lyödä tiskiin heti kun vähän nyppii. Tai kun arki lyö avokämmenellä kasvoille. Tai kun ei jaksa katsoa toisen naamaa. Tai kun on vaikeuksia. Mutta minulla ei ole enää mitään asiaa miehelleni. Ei kyllä hänelläkään minulle. On meillä paljon hyviäkin hetkiä, mutta niiden varaan en tulevaisuuttamme laskisi. Kuten sanottu, halusin naimisiin kun mies oli/on niin kultakimpale: ajattelin, että tuollainenhan aviomiehen pitääkin olla! Miksi en tajunnut silloin, että juuri minulle hän ei ole oikeanlainen? Tarvitsen hieman särmää. Nyt kun katson miestäni, tunnen vähän sääliä, sillä on kamalaa, että kirjoitan tällaisia. Hän on ihana, hellyyttävä, hyvätapainen ja kunnollinen, tekee kyllä kaikkensa vuokseni, mutta voih... Silti mietin vain eroa.