Hei, kiitos teille kaikille jotka annoitte hyviä vinkkejä ja esimerkkejä päivistänne. Jos joku teistä nyt sattuu tätä enää huomaamaan, onhan aloituksesta jo 3 kk. Tämän jälkeen olen yrittänyt olla siisti, tehokas ja järjestelmällinen, laittaa paikat järjestykseen ennen kuin ehtii kaaosta syntyäkään.
Tulos: Näyttää vähän paremmalta... mutta vieläkin on aina jotain sotkua. Ikinä ei ole kaikki tehtynä niin että joka huone olisi siisti, puhdas ja järjestyksessä.
Keittiöstäni saan olla ylpeäkin silloin tällöin, olen oppinut tehokkaasti saamaan tiskit ja ruokatarvikkeet pois heti aterian jälkeen. Iltaisin puhdistan tiskipöydän aina kiiltäväksi, ellei väsytä aivan poikkeuksellisesti. Tämä ja monta muuta hyvää neuvoa oli siellä flylady.comissa. Kiitos siitäkin vinkistä.
Mutta miten siis teidän vauvanne konttailevat itsekseen ja viihdyttävät itseään, kun teette kotitöitä? Onkohan meidän vauva tavallista vaativampi, kun ei se ikinä pitkiä aikoja leiki itsekseen? Konttailee kyllä tutkimusmatkoillaan, mutta vähän väliä käy sylissä, ja jos yritän tehdä jotain enkä heti ota syliin, parkuu jaloissa. On nyt 9 kk ja ollut kyllä koko ikänsä hyvin sylissä viihtyvä. Kantoliina on kyllä hyödyllinen, mutta ei senkään kanssa kaikkea voi tehdä.
Ainainen kompastuskiveni on ollut ruokapöydän pyyhkiminen heti aterian jälkeen. Ennen se jäi monesti pyyhkimättä seuraavaan ateriaan tai seuraavaan aamuun asti: nopeasti vauva kainalossa huiskin tavarat kaappeihin ja sitten imettämään, nukuttamaan jne... Tätä nykyä siistiksiopetteluprojektissani, pyyhin sen pöydän vaikka väkisin, vauvan jo hermostuessa ja itkiessä siinä kainalossa, eikä sekään kivaa ole.
Imetykseen menee tuhottomasti aikaa. Ei se muuten haittaa, ihanaahan se on vauvan kanssa rauhassa viettää aikaa, mutta kotitöistä se on pois.
Samoin kaikki muu: lasten kanssa leikkiminen, pelaaminen, lukeminen, kavereitten kanssa kylättely ja kahvittelu, ulkoilu... Miksi minusta aina tuntuu, että pitää valita, menenkö lasten kanssa ulos vai jäädäänkö sisään siivoamaan? Yleensä valitsen ulkoilun, lasten kanssa olemisen ja ystävät, mikä kai nyt kenen hyvänsä mielestä onkin tärkeämpää. Mutta sitten jää taas kerran siivoamatta. Miksi ne tuntuvat olevan kaksi vastakkaista asiaa, niin että varmasti on aina huono omatunto jostakin mikä on jäänyt tekemättä?
Ja mistähän johtuu, että meillä edelleen vie koko aamupäivän, että selvitään ulos? Herätään 8:n aikoihin, ja 11.30 on tyypillinen aika kun selvitään pihalle asti. Joskus ei sittenkään ehditä, ja pitää jo alkaa laittaa lounasta, ja ulkoilu jää iltapäivään. Aamuun kuuluu siis eskarilaisen valmistelu ja vienti, aamupalat, pukemiset, vessahommat, vaipanvaihtoa, petaus, aamupalan siivous, yöllä peseytyneet puhtaat tiskit pois, vähän tavaroitten järjestelyä (kun illalla jäi siivoamatta sitä ja tätä ja tota ja...), sähköpostien luku, Hesarin verkkosivujen pintapuolinen silmäily, imetystä. En ole vielä saanut selville, miten nämä kaikki voivat viedä niin kauan. Ja silti ulos lähtiessä vilkaisen taakseni ja huokailen, millainen leluräjäytys taas jäi lattioille....
Noh, pitäishän päivässä riittää aikaa sekä kotitöille että muulle. Olen tarkkaillut ja tutkistellut itseäni ja huomannut, että kyllä ehtisin paljon enemmän, mutten jaksa. Osaksi olen oikeasti väsynyt, osaksi vain laiska ja asioita lykkäävä.
Päivisin lykkään asíoita ja organisoin huonosti: esimerkiksi kun vauva on (lyhyillä) päiväunillaan, ajattelen usein että nyt ehdinkin imuroida, mutta ensin nyt tarkistan sähköpostit ja juon kupposen kuumaa ja teen tämän tilauksen ja luen tämän pikku kirjan ääneen lapsille ja vien nyt vielä roskat - ja sitten vauva jo ehtiikin herätä, ja se taas siitäkin imuroinnista.
Illalla, kun lapset ovat käyneet nukkumaan, olenkin jo oikeasti väsynyt enkä jaksa enää mitään isompaa. Istun puoli tuntia vain tuskailemassa, että pitäisi tehdä sitä ja sitä. Vähän aikaa luen, tai tehdään miehen kanssa jotain, kuitenkin mielessä kummittelee tekemättömät asiat. Sitten hoipertelen laittamaan tiskit ja siistimään keittiön pöydät ja raahaudun nukkumaan. (Joku teki hyvän kysymyksen, että miksi se pitää jättää viimeiseksi illalla, mutta näin se meillä toimii: lasten syötyä iltapalaa alkaa heti nukkumaanlaitto, joka on iso ja pitkällinen homma, ja pitkittyisi liikaa jos ensin kiillottaisi keittiön. Mieluummin ensin lapset "pois tieltä" etteivät hillu siinä väsyneinä.)
Mitähän tällekin tekisi? "Itseä niskasta kiinni" vaan? Vai onko toimivia vinkkejä, mistä saisi oikeasti lisää virtaa, että jaksaisi enemmän?
Mieskin kyllä tekee kotitöitä, mutta hänellä on työssään paljon huolehdittavaa ja pitkät päivät, en haluaisikaan vaatia häneltä enempää. Jotain pientä tekee päivittäin, viikonloppuna esim. imuroi.
Olen tässä nyt kirjoitellut kokemuksiani sillä ajatuksella, että jos jollakulla olisi näihin jotain sanottavaa, vielä lisää hyviä vinkkejä ja oppeja. Opittavaa on vielä. Mutta edistystäkin havaittavissa. Ehkä vähitellen opin aikaansaavaksi kotihengettäreksi. Ehkä sekin helpottaa asioita, kun vauva kasvaa.