Erottiin kohta vuosi sitten. Syyt oli moninaiset ja ongelmaa oli ollut parisuhteessa jo aikaisemminkin ja kyllä se vaan siinä välissä hiersi kuin hieno hiekka sandaalissa.
Eron vuoksi vaihtui lapsilla koulu ja päiväkoti, tästä koin melkoista syyllisyyttä mutta vanhaan kotiin ei ollut mahdollista jäädä eikä sieltä löytynyt asuntoa meille. Muuttopäivän jälkeen aamuyöllä iski elämän eka ja toistaiseksi vika paniikkikohtaus kun iski ajatus, että nyt olen vaan minä tässä ja lapset. Mutta siitäkin selvisin.
Raha-asiat ahdistaa aina hetkittäin mutta vuosi tässä on selvitty, joten pikku hiljaa alan uskoa siihen, että rahojen kanssa teen jotain oikein
Lapset ovat isällään yhden viikon kuukaudesta, yhden viikonlopun sekä joitakin yksittäisiä iltoja näiden tapaamisten välissä (näin kesällä viettivät kaksi viikkoa yhdessä + tulossa on vielä se tavanomainen viikko).
Kaikista asioista olen kyllä vastuussa, hoidan asiat vanhempain illoista lääkärikäynteihin, kynsien leikkaamisesta synttäreihin. Se jollain tavoin tekee hetkittäin surulliseksi, lasten isä ikään kuin jää ilman sitä tavanomaista arkea. Ja ottaahan se hetkittäin päähänkin, kun on töissä kiire ja kotona odottaa miljoona asiaa hoidettavana ja tajuaa, että juuri tänä aamuna olisi ollut se hammaslääkäriaika.
Itse nautin siitä, ettei ole tuota jonkun muunkin mainitsemaa toisen aikuisen huomioon ottamista siinä riippana, ei tosiaan tarvitse ottaa toisen aikatauluja huomioon. Ja jos jotain täytyy tehdä niin teen sen sitten itse, ei ole odotuksia sitä toista kohtaan, eikä sitä myöden tule pettymyksiä tekemättömistä töistä. Ei voi kuin katsoa peiliin ja tarttua toimeen. Enkä sitten itsekään ärsytä ketään omilla tavoillani, tekemättä jättämisillä yms..
Välit lasten isään voisi olla paremmatkin, kaikki tervehtimistä isommat asiat hoidamme s.postilla tai tekstareilla. Siitä voin olla kuitenkin tyytyväinen ettei kumpikaan parjaa toista lapsille, eikä lasten tarvitse toimia siinä välissä viestin viejinä. Lapsilla on säilynyt kaikki muut sukulaiset ja voin esim. soittaa entiselle anopilleni, jos lapset ovat siellä hoidossa ja minulla on jotain lapsia koskevaa asiaa.
Se mikä yllätti eniten oli oma jaksaminen. Mietin, että kuinka ihmeessä sitä voi työpäivän päälle vielä jaksaa. Itse olen pähkäillyt sen niin ettei mene energiaa siihen turhaan ärsytykseen ja kun yötkin nukkuu levollisemmin kuin ennen niin kyllähän sitä energiaa piisaa ! Oudointa kyllä tuntuu, että jaksan todellakin paremmin kuin liitossa ollessa, enkä enää hermostu/ärsyynny niin helposti. Lapsille jää enempi aikaa ja tehdään iltaisin kaikenlaista. Toki on niitäkin iltoja, päiviä ja viikonloppujakin, kun tuntuu että kaikilla on kaikki ihan nurin kurin ja koko sakki on yhtä kiukuttelevaa ja mellakoivaa mielenosoittajajoukkoa
eikä järjestystä ole yllä pitämässä ketään muuta kuin äiti jolla on PMS-oireet sekoittamassa soppaa.
Lapset totesivat eron jälkeen, että äiti sä naurat enemmän kuin ennen ja sen voimalla mennään eteenpäin !