HEH; sainpas pojan kengistä 16e alennusta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Rollolainen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
ensinnäkään ne kengät ei olleet rikki, kun telkku hankittiin. Toiseksi ne olivat miehen AMMATTITUTKINTOSTIPENDIRAHOJA, joten hän saa käyttää ne miten haluaa. vai pakottaisitko nuoren ostamaan OMILLA STIPENDIRAHOILLAAN kengät.
Telkku olis kuitenkin pitänuyt ostaa, koska tuossa telkussa ei ollut nitä juttuja että vois pelata.a mitä järkeä on olla pleikkaripelejä, jos niitä ei voi pelöata. keräävät vaan pölyä. Ei toiminut edes lisälaitteella, kokeiltiin kyllä ja osataan kyllä säätää kanavat ym. ja pojan kaverikin auttoieikä hänkään saanut toimimaan ( tää poika osaa tosi hyvin tällaiset asiat) tuo telkku on joku sellainen malli jolla ei voi pelata.
Kaiken kaikkiaan tämä on täysin naurettava ketju, siis ei mitään tolkkua kenenkään puheissa. Hyvä että sait kengät, ikävä että joillekin tulee toisen köyhyydestä surullinen olo, ja harmi että televisiota ostettaessa osattu ennakoida tulevia tarpeita... mutta tuo kohta menee kyllä yli, että vertaat jotain keskenkasvuista poikaa ja perheen toista elättäjää toisiinsa. Kyllä isän velvollisuus on ensin huolehtia lasten perustarpeista ja sitten vasta miettiä viihde-elektroniikka, ihan sama mistä stipendirahoista olisi kyse.
 
varmasti nuo kengät ovat olet jo aiemmin rikki, poika van ei ole kertonut sitä aiemmin. kantapäästä saumat auenneet, joten kylä ne jalassa pysyivät , mutta kylmä ja lumi meni varmasti sisään. oletan että 11v osaa sanoa jos kengissä on joku vika. tai sit hän ei oo ittekään hoksannut. Mä kyllä ihmettelen että miten voi KELKKAKENGÄT mennä rikki just tuosta kojhtaa, sitä myyjäkin ihmetteli ja kumpikin.

and here we go..
unohdetaan omituinen rahankäyttö ja syytetään kenkäfirmaa :)
 
[QUOTE="vieras";23202991]Olisko 15v teinillä ja 50v isällä sama maku vaatteiden suhteen..[/QUOTE]

ne kengät on kyllä sellaiset nauhalliset varsikengät, joita olen nähnyt nuorilakin. Maihari-tyyppiset.
 
[QUOTE="vieras";23202995]No jos sinulla on omassa elämässäsi asioita joista tulee paha mieli (kun tässähän ei ollut nyt mitenkään kyse Rollosta..), miksi et avannut omaa ketjua vaan tungit Rollon ketjuun ruikuttamaan?[/QUOTE]

Voi pahvi! Kun se paha mieli tuli juurikin tästä aloituksesta, sen aiheesta.
 
[QUOTE="vieras";23203000]and here we go..
unohdetaan omituinen rahankäyttö ja syytetään kenkäfirmaa :)[/QUOTE]

Voisihan niistä kengistä valittaa jos jotkut erikoiskengät ja kalliitkin ehkä...
 
[QUOTE="vieras";23203000]and here we go..
unohdetaan omituinen rahankäyttö ja syytetään kenkäfirmaa :)[/QUOTE]
misä mä syytin kenkäfirmaa. nämä edellisetkin kengät on ostettu samasta kaupasta ja nää uudetkin on kelkkakengät. myyjä muisti kyllä pojan, jokakävi isin kanssa vuosi siten ostamassa kengät.
tuo poika vaan on sellainna koheltaja että hajottaa lenkkaritkin joa kolmessa viikossa
 
sinuna en kyllä sanoisi mitään. Mieti sinäkin hiukan välillä omaa rahankäyttöäsi. Meillä ei kuitenkaan kukaan ole nälässä , ruokaa on ja iso poika ei halua isin talvikenkiä käyttää niin kulkekoon sitten pienissä perjantaihin asti. ja hänellä oli viimevikonlopuna shoppailupäivä, olsi voinut silloin ostaa ne kengät mutta ei halunnut, sitä paitsi HÄN EI MYÖNNÄ niden olevan pienet ja mun pitää salaa viedä ne roskiin ja laitttaa ne uudet tilalle,sit suostuu laittamaan ne.

Mitähän mun pitää miettiä? Mun lapsella on myös ruokaa kuten on teidän lapsilla. Mun lapsella on ehjiä, puhtaita ja OIKIANKOKOOSIA vaatteita ja kenkiä.

Jos mä saan rahaa esim. synttäri- tai joululahjaksi, niin kyllä mä ekana mietin tarviiko likka jotakin tai pitääkö ostaa ruokaa ja VASTA sitten ostan humputuksia.
 
Ilkeilemään? Miten niin?

Jos tämän aloituksen olisi tehnyt joku muu, sinä et olisi siihen noin kommentoinut. Esim. minä ostin pojalleni eilen uudet kengät kokoa 38. Poika on 10-v ja hajotti omat talvikenkänsä. Ihan hyvät talvikenkänsä. Me ollaan ihan normaalituloisia ihmisiä ja silti meidän lapsella oli resut kengät.

Ai juu ja 8-vuotiaallakin on resut kengät. Reimacit petti, samoin Lassietecit. Molemmat on hirveän näköiset. Toisissa pohja osin irti, toisissa iso palkeenkieli nokassa ja kenkä kastuu. Pitää ostaa hällekin kengät, mutta ehdin ostamaan vasta lauantaina.

Tuleeko nyt kuin surullinen olo? Veikkaan, että ei. Rollis saa sut piilovittuilemaan näistä asioista. Olet ilkeä ja piikikäs. Piste.
 
misä mä syytin kenkäfirmaa. nämä edellisetkin kengät on ostettu samasta kaupasta ja nää uudetkin on kelkkakengät. myyjä muisti kyllä pojan, jokakävi isin kanssa vuosi siten ostamassa kengät.
tuo poika vaan on sellainna koheltaja että hajottaa lenkkaritkin joa kolmessa viikossa
NO MUTTA, lapsen kengät on kulutustavaraa. Jos 35 euron kengät kestää kolmekin kuukautta, se on hyvin! Ja jos vuoden jo olleet käytössä niin varmasti hintansa hankkineet. Ja jos panostaa laatuun (ostaa vaikka alennusmyynnistä Vikingin kengät) niin voi helposti parikin vuotta kestää.
 
misä mä syytin kenkäfirmaa. nämä edellisetkin kengät on ostettu samasta kaupasta ja nää uudetkin on kelkkakengät. myyjä muisti kyllä pojan, jokakävi isin kanssa vuosi siten ostamassa kengät.
tuo poika vaan on sellainna koheltaja että hajottaa lenkkaritkin joa kolmessa viikossa

Niin , poika on koheltaja ja hajottaa... ja sitten ihmettelette oikeen kauppiaan kanssa että miten ihmeessä se saa kengät rikki :D
 
[QUOTE="toinen";23203110]Kyllä se varmaan ymmärsi, mutta teillä molemmilla ap:n kanssa on ollut ongelmia rahan kanssa...[/QUOTE]

Niin mitä sitten? Mun lapsella on siitä huolimatta ruokaa ja vaatteita. Ja kyllä mä käyttääsin stipendirahat lapsen tarpeisiin ensin ja sitten kattoosin onko vielä rahaa johonkin ylimäärääseen.

Mutta enhän mä saa olla tätä mieltä vaikka moni muukin mainitti samasta asiasta.
 
Mun lapsi oli viime syksynä risoissa kengissä koulussa, kengät oli ollu jo jonkun aikaa rikki mutta ei halunnut kertoa etten heitä niitä pois. Sitten kun huomasin ne niin totesin myös ettei meillä todellakaan ole yhtiäkään sopivia kenkiä lapselle, paitsi saappaat. Rahaa ei ollut juuri silloin laittaa edes niihin yhtiin kenkiin, koska olin ostanut itselleni uusia vaatteita. Lapsi joutui käyttämään korkeintaan muutaman päivän edellis syksyn kenkiä jotka oli liian pienet. Toivottavasti oppi jotain... minä ehkä en, saatan edelleen tuhlata rahat pari päivää ennen seuraavaa tiliä.
Niin ja onnea ap hyvistä kaupoista! :)
 
[QUOTE="vieras";23202893]Lapsihan sai kengät? mikä on ongelma? niihin oli siis varaa[/QUOTE]

No eihän niihin tarkalleen ottaen ollut varaa. Kauppias harrasti hyväntekeväisyyttä ilmeisesti omasta vapaasta tahdostaan.
 
11 päivää.

Kyllä, katsoin haulla :ashamed:

Minä oon ennenkin kritisoinut, ja kritisoin jatkossakin sitä, että heti jos on ylimääräistä rahaa vähänkin niin se pistetään leviäksi (yleensä verukkeella "kun kerrankin on rahaa johonkin ekstraan" tai "kyllä köyhäkin saa joskus ostaa...") ja hetken päästä (seuraavana päivänä, viikon tai kahden kuluttua, pian kuitenkin) ei olekaan varaa johonkin tarpeelliseen. En nyt puhu sinänsä Rollosta, vaan tuo sama tapa on monella muullakin. Ei ennakoida, ei olla oman kukkaron herroja.

Asia ei ehkä ole mun ongelmani, mutta jos tällainen julkisella keskustelupalstalla kaikelle kansalle jaetaan niin minäkin saan siihen mielipiteeni esittää.

Peesi.
Rollon perhe on oikein malliesimerkki perheestä, jonka köyhyys johtuu omasta toiminnasta.
 
Miksi rieputarallaan kommentit ärsyttävät?
Kyllähän se on surullista, että vanhempien holtittoman rahankäytön ja puutteellisten elämänhallintataitojen takia ei ole varaa ostaa lapsille kenkiä.
 
[QUOTE="vieras";23202748]Omalla kokemuksella voin sanoa että ne kengät ei välttämättä ollu pienet silloin kun se telkkari ostettiin. [/QUOTE]

joo, ihan tuttua puuhaa, että jalan koko kasvaa muutamassa kuukaudessa useamman numeron, mutta ei varmaan järkevää ostaa (sen hintaista) taulutv:tä, ettei rahaa jää tuollaisiin yllättäviin menoihin, lapsiperheessä kun niitä riittää..
 
Mun mielestä tää ketju on kyllä melkosen yliampuva.

Kauhee kriisi ja mielipaha siitä jos joku joutuu kulkemaan (kuitenki ihan omasta tahdostaan) liian pienissä kengissä? Tarjolla olisi kuitenki oikean kokoisetkin, jotka ei kuitenkaan ehkä ole juuri sopivaa "tyyliä"...

On niin köyhää että pitää olla 35 e kenkäbudjetti. Oivoivoi!

Miettikääs nyt oikeesti. Pliis. Miten on jossain muualla tai miten vois olla täälläki?

Menkää itteenne jooko.
 

Similar threads

Yhteistyössä