Kamalaa jos viestistäni sai sen käsityksen, että lapsia valitaan kuin Anttilan kuvastosta... Toivottavasti moni ei käsittänyt asiaa noin!
Meillä oli itseasiassa harkinnassa nimenomaan Kiinan adoptio. Kakkosvaihtoehtona oli Etelä-Afrikka. Johonkin maahan on vain keskittyttävä kaikista ei voi hakea. Esim. Kiina vaatii tietyn koulutustason ja varallisuusasteen adoperheeltä. Monta hyvää perhettä jää ilman lasta. Minusta on luonnollista, että ihmiset haluavat suomalaisen (itsensä näköisen) lapsen. Adovanhemmat saavat kuulla lapsestaan kommentteja tyyliin "nyt kun saitte tuon niin saatte varmaan omankin kun ei tarvi enää stressata" tai jopa "voiko sitä rakastaa niinkuin omaa?".(viitteitä tähän löytyy joka adopalstalla).
On vain helpompaa jos lapsi on perheen näköinen edes vähän. Ei tarvitse joka paikassa olla selittemässä. Sinäsä suomalaisen näköisiä lapsia on esim. itärajan takana, mutta sekään ei ole aivan helppoa ja yksinkertaista. Venäjällä usein ensisijaisena vaihtoehtona on eritystarpeessa oleva lapsi. Me emme olleet siihen valmiita. Adoptiolapset ovat usein kokeneet niin kovia, että ovat valmiiksi "erityslapsia". Ja adolapsi useimmiten käy jonkin asteisen kriisin läpi taustansa vuoksi. Toki jos lapsi saapuesssaan olisi ollutkin sairas olisimme rakastaneet lasta yhtä paljon kuin tervettä. Mutta tieten tahtoen emme olleet valmiita ottamaan sairasta lasta. (Toki isoja kriisejä on biolastenkin elämässä)
Myöskään rotukysymyksiä ei voi sivuuttaa vaikka ihonväri olisi itselle yhdentekevä seikka. Meillä on ystäväpiirissä kaksikin perhettä, joissa on biologisia "mixed race" lapsia. Ollaan juteltu paljon näistä asioista, ja näyttää siltä, että ihonväriasian käsittely ei välttämättä ole helppoa vaikka lapsella olisi samanvärinen vanhempi ja sukulaisia perheessä ja ympärillä.
Mardestan ilmeisesti et ole kokenut lapsettomuutta itse? Tarve olla biovanhempi on selittämätön ja syvä. Itse koin sen hyvin primitiivisenä tarpeena. Tunne on musertava. Vaikka järki sanoi, että elämä voi olla elämisen arvoista vaikkei saataisi ado- tai biolasta niin kaipuu vanhemmuuteen vain kumpusi jostain syvältä.
Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että rakkaus ja läsnäolo ovat vanhemmuudessa kaikkein tärkeintä, ei biologia. Itselleni kävi niin, että sain kokea bioraskauden ja olen nyt pienen tytön äiti. En edelleenkään epäile ettenkö kykenisi rakastamaan adolasta omanani, mutta erilainen prosessi se olisi. Biologialla on merkitystä esim. kiintymyssuhteen luomisessa. Minä yllätyin biologian voimasta vanhemmuudessa.
Toivottavasti tämä viesti selvensi kantaani asiaan.
Toivotan kaikille PLUSSA ONNEA! (Ado- tai biosellaista) (ja jos se on se mitä elämässänne koette tärkeäksi, onnellinen voi varmasti olla ilman lastakin)
P:S: Ja liikakansoitus on varmasti vakavasti otettava ongelma, mutta en usko, että hedelmättömyyshoitojen poistaminen julkisilla varoilla korvattavana on ratkaisu asiaan. Selvennän vielä, että ei myöskään älykkyys tai tarveysrajoitusten lisääminen lastentekoluvaksi. Eikä myöskään se, että lakataaan korvaamasta julkisilla varoilla itseaiheutettuja sairauksia jne... =)