Havainto omasta ylipainosta ja siitä sen karistamisen vaikeudesta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja hanne.
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

hanne.

Vieras
Olen ylipainoinen. Osa on varmaan jäänyt toisesta raskaudesta (synnytin pari kk sitten), mutta olen aina ollut ylipainon puolella. Nyt siis 167/82 ja ennen raskautta 167/75. Olen halunnut pudottaa painoani aina 15-vuotiaasta lähtien eikä se koskaan onnistu. Oireilen syömällä. Tämä voisi olla osittain jopa ahmimishäiriötä, sen verran rajuja piirteitä syöminen välillä saa. Usein tosin vain "palkitsen" itseäni yhdestä sun toisesta "saavutuksesta" syömällä. Esim. kun saan lapset päikkäreille, keitän teetä ja otan ison palan kakkua ja katson sarjoja netistä. Mulle tulee siitä ihanan levollinen oma hetki ja yhdistän näin ollen ruuan jo tuohon rauhalliseen hetkeen. Eli syön aina, kun olen yksin.

Nyt yritän taas pudottaa painoani, mutta sabotoin yritykseni tuon tuostakin. Äskenkin otin kakkua ja kaakaota, vaikka koko ajan pää sanoi, että ei pitäisi. Aloin sitten miettiä, että miksi sitten syön, vaikka tiedän, että se tekee mulle hallaa. No, ensiksikin se on hyvää. Mutta ei riitä syyksi. Aloin miettiä, että miksi musta olisi hankalaa olla hoikempi, että mitä pelkään siinä.

Musta tuntuu, että pelkään että jos lihon uudestaan (epäonnistun), niin ihmiset pitää mua luuserina. Ja että jos olen hoikka ja nätti, niin mulla ei ole "tekosyytä" itselleni, että miksi joku ihminen saattais mut hylätä. Tällä tarkoitan esim. sitä, että pelkään aina toisinaan miehen lähtevän ja jättävän mut. Ja että ulkonäkö olisi se syy. Mutta jos olisin laiha, ei mulla (omasta mielestä) olis mitään niin radikaalisti pielessä itsessäni, että mies lähtisi. Ja siinä tapauksessa joutuisin opettelemaan sen, että TODELLA luottaisin mieheeni. Se vasta onkin hankalaa, kun olisin ilman "suojamuuriani".

Onko kellään kokemusta vastaavista ajatuksista? Miten tuosta "suojamuurista" pääsisi eroon? Mun parhat kaverit hylkäsivät mut yläasteella kun en suostunut olemaan "cool" polttamalla ja ryyppäämällä tai meikkaamalla. Koin silloin, että mut hylättiin ulkonäköni takia ja siksi olen tällä tiellä edelleen. Silloin alkoi lohtusyöminen ja yliopistossa paino alkoi nousta. Pahimmillani olen painanut 78kg ilman raskautta...
 
Usein tosin vain "palkitsen" itseäni yhdestä sun toisesta "saavutuksesta" syömällä. Esim. kun saan lapset päikkäreille, keitän teetä ja otan ison palan kakkua ja katson sarjoja netistä. Mulle tulee siitä ihanan levollinen oma hetki ja yhdistän näin ollen ruuan jo tuohon rauhalliseen hetkeen. .

Usein tuo on kasvatuksen tulos. Pissa pottaan -> palkinnoksi xylitol pastilli.
Muskarin jälkeen pillimehu.
Lääkärikäynnin jälkeen jäätelö.
Sitten vähän isompana, kun suostuu jäämään yksin kotiin, niin lohdukkeeksi sipsiä ja karkkia.
jne.

Sama tietenkin lohdutukseen. Lapsena kun polveen tulee haava, laitetaan hauska laastari ja annetaan jotain makeaa. Isompana sen makean osaa sitten osaa itsekin jos joku asia harmittaa.
 
Onko kellään kokemusta vastaavista ajatuksista? Miten tuosta "suojamuurista" pääsisi eroon? Mun parhat kaverit hylkäsivät mut yläasteella kun en suostunut olemaan "cool" polttamalla ja ryyppäämällä tai meikkaamalla. Koin silloin, että mut hylättiin ulkonäköni takia ja siksi olen tällä tiellä edelleen. Silloin alkoi lohtusyöminen ja yliopistossa paino alkoi nousta. Pahimmillani olen painanut 78kg ilman raskautta...

Terapia, terapia... asioiden käsittely, niistä puhuminen, niiden hyväksyminen. Oikealla tiellä olet kyllä, kun olet tuon havainnon jo tehnyt. Usein isoin este laihtumiselle ja hyvinvoinnille löytyy omien korvien välistä. Järki ja tunteet :)
 
Tuo alku oli kuin minun näppiksestäni.. En ole vaan saanut vietyä ajatuksiani noin pitkälle kuin sinä.. olen selkeästi tunne- ja lohtusyöjä.. Siksi koitan välttää tuota ruualla palkitsemista omien lasteni kanssa, mutta niinpä vaan potta-asioissa meilläkin on palkittu hyvällä :(
 
Ystävälläni on ollut hyvin samalta kuulostavia haasteita painonsa suhteen pitkään, intoa on laihduttaa, mutta järkiään yritykset menevät järjestelmällisesti mönkään. Hän on yrittänyt jo vuosia myös, nyt lopulta tuli mitta niin täyteen, että meni työterveyslääkärin tykö keskustelemaan. Lääkäri oli hyvin ymmärtäväinen, kohdannut vastaavanlaisia haasteita monen muunkin kohdalla, ja kirjoitti ystävälle lähetteen sekä maksusitoomuksen lihavuus/painonhallintaklinikalle. Siellä tehtiin monenlaisia ruokavalioon, syömistapoihin, psyykkiseen puoleen ym. Liittyviä testejä ja keskusteltiin, tämä kaveri oli kokenut käynnin hyvin valaisevaksi ja hyväksi, sai sieltä hyvän suunnitelman, jonka toteutumista nyt seurataan klinikalla. Hyvältä näyttää jo nyt aiempiin yrityksiin nähden, hänellä on ihan eri tavalla intoa ja varmuutta että nyt onnistuu :)

Eli melkeimpä suosittelen tuollaisella klinikalla asioimista, jos se on mahdollista. Klinikoita on yksityisiä, joihin pääsee siten myös ilman lähetettä, toki maksaa jonkin verran, mutta jos on mahdollista saaha lähete ja maksusitoomus, niin kannattaa yrittää. Kunnallisiakin klinikoita on, mutta ne ovat lähinnä laihdutusryhmiä, joissa psykologinen puoli jätetään olemattomiin, jos kyseessä on esim. Ahmimishäiriö, niin sellainen voimakas laihduttaminen voi vaan pahentaa tilannetta ja pitkässä juoksussa tehdä enemmän hallaa.

Toivottavasti löydät keinot! Tsemppiä! :)
 
Itse syön kun vituttaa, väsyttää, on tylsä, olen yksinäinen tai iloinen. Silloin tällöin syön kyllä nälkäänkin... Alkuun oli vaikea pudottaa painoa mutta kun kirjauduin kalorilaskuriin ja merkkaan kaiken joka päivä! niin äkkiä rupesi huomaamaan ruoka-ajat ja miksi oikeen siinä välillä syö? Ja miettii niitä asioita sitten muutoin läpi ja tekee jotain muuta.
 

Yhteistyössä