harkitsetko eroa, onko sinulla lapsia,harkitse siis tuhat kertaa.

[lapsen kokemus]

Mitä tutkijat oppivat?

Ero on pitkäaikainen kriisi, joka vaikuttaa kokonaisen sukupolven psykologiseen profiiliin. Ero on elämää muuttava kokemus. Sen jälkeen lapsuus on erilainen, nuoruus on erilainen ja aikuisuus, johon kuuluu päätös, mennäkö itse naimisiin, on erilainen. Oli lopputulos mikä hyvänsä, avioero muuttaa yksilön elämän suunnan kokonaisvaltaisesti. Nykyään ajatellaan, että avioero on normaali kokemus ja niin yleinen, että lapset tuskin sitä huomaavat. Uskotaan, että ero ei aseta yksilön harteille erityistä taakkaa, vaan on normaali kokemus. Jokainen lapsi kokee eron yksilöllisesti. Erolapsilla on huolia, jotka eivät kosketa ehjien perheiden lapsia. Ne muokkaavat yhteiskuntaamme tavoilla, joista emme koskaan uneksineetkaan.

eron pitkäaikaisvaikutuksista yksi on nimenomaan jatkuvassa katastrofin pelossa eläminen. Erityisesti ollessaan onnellisia nuorten mielen valtaa pelko, koska onnellisuus voi merkitä menetyksen todennäköisyyttä ja onnellisuudesta tulee näin vaarallista.


Eron pääasiallinen vaikutus ei ajoitu varhaislapsuuteen tai teini-ikään. Se nousee esiin aikuisen ihmissuhteissa, kun tulee aika valita elämänkumppani ja perustaa uusi perhe. Erolapsen kypsyminen ja aikuistuminen voi viivästyä, vaikka hän ulkoisesti näyttää ikäistään kypsemmältä. Hän voi näennäisesti itsenäistyä ja aloittaa seurustelusuhteet varhain, mutta ne eivät vastaa nuoren sisäistä todellisuutta.

Eronnut perhe on toisenlainen yhteisö, jossa lapset tuntevat olonsa turvattomammaksi ja epävarmemmaksi tulevaisuudestaan kuin suhteellisen hyvien ehjien perheiden lapset. Isät ja äidit, jotka jakavat vuoteensa vaihtuvien kumppanien kanssa, eivät vastaa yhdessä asuvia vanhempia.

Lapset yrittävät sankarillisesti täyttää uudet vaatimukset toivoen samalla monien vuosien ajan vanhempiensa palaavan yhteen. Koska he ovat herkimmässä iässään, uudet perheroolit muodostuvat osaksi heitä. Joistakuista tulee perheensä holhoojia ja toiset oppivat piiloutumaan. Jotkut ajautuvat ongelmiin toivoen, että vanhemmat yhdistäisivät voimansa pelastaakseen heidät. Roolit, jotka he ottavat sopeutuakseen, säilyvät aikuisuuteen ja toistuvat uusissa ihmissuhteissa.

 

[astrolabe]

No jaa. Kaikkia eroja ei voi estää, kaikki perheet ei ole suht hyviä ennen eroa, eikä kumppanit välttämäti vaihdu eron jälkeen.

 

["vieras"]

Ei lapselle tee hyvää sekään, että koko lapsuutensa ja nuoruutensa joutuu seuraamaan vanhempien jatkuvaa riitelyä. Omat vanhempani haukkuivat ja huusivat toisilleen, välillä isä töni äitiä. Riitojen jälkeen kumpikin kävi vuorollaan selittämässä meille lapsille, miten äiti tai isä on umpihullu sika.

Näin jälkikäteen arvellen olen ihan varma, että eroperheessä eläminen olisi ollut helpompaa kuin jatkuva pelko.

 

["Lotta"]

Hyvä aloitus ja täyttä asiaa! Ajattelisivatpa eroavatkin asioita kauemmas ja pidemmällä aikavälillä kuin oman navan ympärille ja viikko eteenpäin.

 

[Voi voi]

[QUOTE="vieras";27909880]Ei lapselle tee hyvää sekään, että koko lapsuutensa ja nuoruutensa joutuu seuraamaan vanhempien jatkuvaa riitelyä. Omat vanhempani haukkuivat ja huusivat toisilleen, välillä isä töni äitiä. Riitojen jälkeen kumpikin kävi vuorollaan selittämässä meille lapsille, miten äiti tai isä on umpihullu sika.

Näin jälkikäteen arvellen olen ihan varma, että eroperheessä eläminen olisi ollut helpompaa kuin jatkuva pelko.[/QUOTE]

Vanhempien velvollisuus on olla AIKUISIA ja hoitaa ongelmansa kuntoon, vaikka sitten ulkopuolisten avustuksella. Tahtoa PITÄÄ löytyä, kun kerran on lapsia hankittukin!

 

[Bystander]

[QUOTE="vieras";27909880]Ei lapselle tee hyvää sekään, että koko lapsuutensa ja nuoruutensa joutuu seuraamaan vanhempien jatkuvaa riitelyä. Omat vanhempani haukkuivat ja huusivat toisilleen, välillä isä töni äitiä. Riitojen jälkeen kumpikin kävi vuorollaan selittämässä meille lapsille, miten äiti tai isä on umpihullu sika.

Näin jälkikäteen arvellen olen ihan varma, että eroperheessä eläminen olisi ollut helpompaa kuin jatkuva pelko.[/QUOTE]

Pakko todeta että kuvatunkaltainen pari tuskin olisi sitä eroakaan kovin tyylikkäästi hoitanut. Kun kuuluu olevan erityisen haitallsta se, että eroava pari on kykenemätön yhteistyöhön/asettamaan lapsen etua edelle ja manipuloi lapsiaan minkä kerkeää ja käyttää vihansa välikappaleena.

 

[Varjon puolella]

Mitä tutkijat oppivat?

Eronnut perhe on toisenlainen yhteisö, jossa lapset tuntevat olonsa turvattomammaksi ja epävarmemmaksi tulevaisuudestaan kuin suhteellisen hyvien ehjien perheiden lapset. Isät ja äidit, jotka jakavat vuoteensa vaihtuvien kumppanien kanssa, eivät vastaa yhdessä asuvia vanhempia.

Niin. Sinäpä sen sanoit. HYVIEN ehjien perheiden lapset. Kuten tiedät, kaikki ehjät perheet eivät silti ole hyviä.

Kaikki eroäidit- ja isät eivät ajaudu vaihtuvien kumppanien vietäväksi. Moni elää eron jälkeen vuosia, kenties loppuelämänsä yksin ja toisaalta moni löytää pitkäaikaisen kumppanin -kenties loppuelämäksi.

Minä olen eroperheen lapsi ja siinä suhteessakin vielä epäonninnen, että sekä isäni että äitini vaihtoivat kumppania suht tiheään ennenkuin lopulta löysivät sen pitkäaikaisen elämänkumppanin. Myös vanhempien alkoholin käyttö varjosti lapsuuttani sekä ennen että jälkeen vanhempien eron. Perhe-elämä oli helvettiä ennen eroa ja myös sen jälkeen.

 

[Varjon puolella]

Mitä tutkijat oppivat?

Ero on pitkäaikainen kriisi, joka vaikuttaa kokonaisen sukupolven psykologiseen profiiliin. Ero on elämää muuttava kokemus. Sen jälkeen lapsuus on erilainen, nuoruus on erilainen ja aikuisuus, johon kuuluu päätös, mennäkö itse naimisiin, on erilainen. Oli lopputulos mikä hyvänsä, avioero muuttaa yksilön elämän suunnan kokonaisvaltaisesti. Nykyään ajatellaan, että avioero on normaali kokemus ja niin yleinen, että lapset tuskin sitä huomaavat. Uskotaan, että ero ei aseta yksilön harteille erityistä taakkaa, vaan on normaali kokemus. Jokainen lapsi kokee eron yksilöllisesti. Erolapsilla on huolia, jotka eivät kosketa ehjien perheiden lapsia. Ne muokkaavat yhteiskuntaamme tavoilla, joista emme koskaan uneksineetkaan.

eron pitkäaikaisvaikutuksista yksi on nimenomaan jatkuvassa katastrofin pelossa eläminen. Erityisesti ollessaan onnellisia nuorten mielen valtaa pelko, koska onnellisuus voi merkitä menetyksen todennäköisyyttä ja onnellisuudesta tulee näin vaarallista.


Eron pääasiallinen vaikutus ei ajoitu varhaislapsuuteen tai teini-ikään. Se nousee esiin aikuisen ihmissuhteissa, kun tulee aika valita elämänkumppani ja perustaa uusi perhe. Erolapsen kypsyminen ja aikuistuminen voi viivästyä, vaikka hän ulkoisesti näyttää ikäistään kypsemmältä. Hän voi näennäisesti itsenäistyä ja aloittaa seurustelusuhteet varhain, mutta ne eivät vastaa nuoren sisäistä todellisuutta.

Eronnut perhe on toisenlainen yhteisö, jossa lapset tuntevat olonsa turvattomammaksi ja epävarmemmaksi tulevaisuudestaan kuin suhteellisen hyvien ehjien perheiden lapset. Isät ja äidit, jotka jakavat vuoteensa vaihtuvien kumppanien kanssa, eivät vastaa yhdessä asuvia vanhempia.

Lapset yrittävät sankarillisesti täyttää uudet vaatimukset toivoen samalla monien vuosien ajan vanhempiensa palaavan yhteen. Koska he ovat herkimmässä iässään, uudet perheroolit muodostuvat osaksi heitä. Joistakuista tulee perheensä holhoojia ja toiset oppivat piiloutumaan. Jotkut ajautuvat ongelmiin toivoen, että vanhemmat yhdistäisivät voimansa pelastaakseen heidät. Roolit, jotka he ottavat sopeutuakseen, säilyvät aikuisuuteen ja toistuvat uusissa ihmissuhteissa.

Jatkan edellisestä kommentistani huolimatta, että omalla kohdallani olen kyllä pitkälti samaa mieltä tämän kirjoituksen kanssa.

 

["Tintti"]

Minä olin 10 kun vanhempani erosivat ja nyt vain ihmettelen miksi eivät tehneet sitä aikaisemmin. Isäni oli todella mustasukkainen, hakkasi pienestäkin syystä äitini mustelmille ja naaman turvoksiin. Meitä lapsia saattoi läimiä ja tukistaa ilman mitään syytä. Saatoin esim. Lukea ja isäni tuli mitään sanomatta ja otti hiuksistani kiinni ja ravisteli. Kertoi usein miten aikoo tappaa meidät kaikki seuraavana yönä kun nukumme jne. Elämä oli ihanaa vanhempiemme eron jälkeen kun ei tarvinnut koko aikaa pelätä.

Omiin seurustelusuhteisiini tämä on tainnut vaikuttaa kuitenkin positiivisesti. Haluan, että erimielisyydet selvitetään heti puhumalla enkä siedä pientäkään väkivaltaa. Toki riitelemme mieheni kanssa välillä ja ääni saattaa voimistua, mutta asiat käsitellään loppuun ja sovitaan. En voisi ikinä kuvitella seurustelevani isäni kaltaisen miehen kanssa. Toki asioiden käsittely vei aikaa ja muistan nähneeni noin 20 vuotiaana jatkuvia painajaisia, en uskaltanut mennä yksin kellariin kun pelksin jonkun tappavan minut, väenpaljoudessa iski paniikki jos isäni onkin lähellä mutta en vain huomaa häntä ajoissa jne. Eli nykyään ajateltuna minulla oli aivan tyhmiä pelkoja. Tällöin kävin terapiassa noin 2 vuotta. Mutta väitän silti, että parempi näin kuin se etteivät vanhempani olisi eronneet.

 

["Tintti"]

Lisätksenä vielä, että nykyään koen eläväni erittäin hyvä elämää vaikka vanhempani erosivatkin. menneet ovat osa minua mutta mennyttä. Olen ammatissa jossa viihdyn, minulla on mies jonka lähellä on todella hyvä ja turvallinen olla ja elää arkea. Meillä on yhteisen ajan lisäksi omia harrastuksia, ihana lapsi ja voin 100% luottaa ettei mieheni ikinä haluaisi tälle mitään pahaa. Vaikka välillä tulee kinaa kotitöistä tai jompi kumpi on väsynyt ja kärrtyisä tiedän ettei hän ikinä löisi minua tai mitään muuta vastaavaa.

 

[Tavallinen elämä]

[QUOTE="Tintti";27910238]Minä olin 10 kun vanhempani erosivat ja nyt vain ihmettelen miksi eivät tehneet sitä aikaisemmin. Isäni oli todella mustasukkainen, hakkasi pienestäkin syystä äitini mustelmille ja naaman turvoksiin. Meitä lapsia saattoi läimiä ja tukistaa ilman mitään syytä. Saatoin esim. Lukea ja isäni tuli mitään sanomatta ja otti hiuksistani kiinni ja ravisteli. Kertoi usein miten aikoo tappaa meidät kaikki seuraavana yönä kun nukumme jne. Elämä oli ihanaa vanhempiemme eron jälkeen kun ei tarvinnut koko aikaa pelätä.

Omiin seurustelusuhteisiini tämä on tainnut vaikuttaa kuitenkin positiivisesti. Haluan, että erimielisyydet selvitetään heti puhumalla enkä siedä pientäkään väkivaltaa. Toki riitelemme mieheni kanssa välillä ja ääni saattaa voimistua, mutta asiat käsitellään loppuun ja sovitaan. En voisi ikinä kuvitella seurustelevani isäni kaltaisen miehen kanssa. Toki asioiden käsittely vei aikaa ja muistan nähneeni noin 20 vuotiaana jatkuvia painajaisia, en uskaltanut mennä yksin kellariin kun pelksin jonkun tappavan minut, väenpaljoudessa iski paniikki jos isäni onkin lähellä mutta en vain huomaa häntä ajoissa jne. Eli nykyään ajateltuna minulla oli aivan tyhmiä pelkoja. Tällöin kävin terapiassa noin 2 vuotta. Mutta väitän silti, että parempi näin kuin se etteivät vanhempani olisi eronneet.[/QUOTE]

Tottakai on JOSKUS aiheellistakin erota, kuten vanhempiesi tapauksessa. Moni eroaa nykyään kuitenkin ihan vain siksi, kun ei haluta sitoutua "tylsään" perhe-elämään sen saman "tylsän" kumppanin kanssa loppuelämäksi.

 

[Ken guru]

Voiko todella sanoa että suurimman osan kohdalla lapsesta tulisi onnellisempi jos vanhemmat pysyisivät yhdessä? Kun siis puhutaan eroperheistä. Erolle on kuitenkin aina joku syy, yleensä montakin. Jos vanhemmat eivät ole onnellisia yhdessä, niin kyllä se yleensä jotenkin näkyy läpi, eikä lasta mielestäni kannata valheessakaan kasvattaa.

Varmasti joidenkin kohdalla kuitenkin kannattaisi yrittää ehkä enemmän kun on yritetty, ja on lapsia jotka kärsivät vanhempien erosta, mutta kaikki eivät kärsi.
Jotenkin luotan kyllä siihen aikuiset ihmiset yleensä tietävät millon ero on parempi vaihtoehto kuin yhdessä pysyminen. Eli sinänsä tuollainen kirjoitus tuntuu vain turhalta syyllistämiseltä. Muistan miten oma henkeni salpaantui kun minulle selitettiin että minun olisi pitänyt pysyä eräässä suhteessa, vaikka kärsin siinä.

Omat vanhempani ovat vieläkin yhdessä, mutta ihan varmaksi voin sanoa, että lapsuuteni ja nuoruuteni olisi ollut onnellisempi jos olisivat eronneet, ja sitä kautta osittain aikuisuuskin. Kyllä vanhempien huono parisuhde, tai huono vanhempi voi aiheuttaa paljon enemmän tuhoa kuin yksikään ero.

 

["Heidi"]

Voin siitä lapsen kokemuksesta ja näkökulmasta kertoa, että ehdottomastia kannattaa erota, jos vanhempien parisuhde on huono. Itse jouduin näkemään väkivaltaa lapsena. Onneksi äitini oli niin fiksu, että otti viinaan menevästä isästämme eron, kun olin 6 vuotias. Sen jälkeen alkoi tasapainoinen ja onnellinen lapsuuteni.

Kaikki kunnia kuuluu yksinhuoltaja äidilleni, joka tarjosi meille hyvän lapsuuden. Meillä oli asiat hyvin, jopa paremmin kuin hyvin. Paremmin kuin monissa ydinperheissä elävillä kavereillamme oli.

 

[Naneni]

Itse eroperheen lapsena olen hyvin tyytyväinen ja onnellinen siitä, että vanhemmat erosi, kun olin 16v. Olisivat saaneet meidän lasten mielestä erota jo vuosi sitä aikaisemmin, viimeiset kuukaudet olivat kaikille yhtä helvettiä, huutoa ja tappelua ja riitelyä ja vaikka yrittivät olla meidän kanssa "normaalisti", niin tokihan se vaikutti ja me vanhemmat olimmekin mieluummin poissa kotoa kokonaan.

Fiksut, vastuuntuntoiset ja lapsiaan rakastavat vanhemmat selvittävät välinsä keskenään, sotkematta lapsia asiaan eivätkä missään nimessä puhu lapsille toisesta vanhemmasta paskaa tämän selän takana. Se, jos mikä on väärin lapsia kohtaan ja niistä tilanteista kumpuaa sitten mm. nämä eristetyt etäisät (ja -äiditkin), joiden lapset "eivät halua nähdä vanhempiaan", kun lähivanhempi on manipuloinut lapsen pään pyörälle.

 

[Aamuäree]

No kyllä sitä itseäänkin pitänee joskus ajatella- ja sitä miten oma mielentila ja hyvinvointi pitkällä tähtäimellä vaikuttaa lapsiin.

Jokainen ero ei ole yhtä traumatisoiva ja huono juttu, luulisin.

 

["vieras"]

Olen todella iloinen siitä, että vanhempani erosivat minun ollessa ala-asteella, vaikka meillä ei ollutkaan henkistä eikä fyysisistä väkivaltaa, ei päihteitä eikä muutakaan riippuvuutta eikä pettämistä. Ero oli tietysti vaikea silloin kun se tapahtui, mutta sen ansiosta elämään tuli niin hienoja asioita, onnelliset vanhemmat, ihana äitipuoli ja siskopuolet, ulkomaille muutto...

 

[eri mieltä]

Erosimme syksyllä ja jokainen meistä voi paremmin kuin ennen,sekä aikuiset että lapset,että näin meidän kohdallamme tutkimus meni pieleen,voimme hyvin

 

["vieras"]

Erosimme syksyllä ja jokainen meistä voi paremmin kuin ennen,sekä aikuiset että lapset,että näin meidän kohdallamme tutkimus meni pieleen,voimme hyvin

Tuossa tutkimuksessahan puhutaan nimenomaan siitä, miten eron vaikutukset näkyy myöhemmin ja varsinkin lapsilla, kun perustavat itse omaa perhettään.

Monissa tilanteissa ero on se paras ratkaisu, mutta ei sitä silti voi vähätellä, etteikö ero vaikuttaisi jossakin vaiheessa negatiivisesti lapsen elämään ja ajatuksiin.

Sama vähän kuin äideillä, jotka polttavat raskausaikana: jos ei vauvalla mitään näkyvää syntyessään, ei ollut mitään haittaa.
Jos ja kun myöhemmin ilmenee esim. astmaa, oppimisvaikeuksia yms. niin tokihan se johtuu jostain muusta kuin siitä tupakoinnista..

 

[ei äitipuoliainesta]

Mä olen niitä ihmisiä, että jos eroaisin, mun ei kannattaisi perustaa uusperhettä. Siitä syntyisi pelkkiä traumoja. En todennäköisesti pystyisi kiintymään mieheni lapsiin puoliksikaan yhtä tiukasti kuin omiini. En kestäisi, jos mies komentaisi minun lapsiani varsinkaan, jos hänellä ei olisi kokemusta omien lasten kasvatuksesta. Lähtisin helposti mukaan omien lasteni juttuihin, jos he yrittäisivät arvostella uutta puolisoani tai saada jotakin etuuksia, mitä uusilla lapsilla ei ole. Minun olisi vaikeaa kestää sitä, että mieheni lapsilla on jossakin toinen naishahmo (oma äiti), joka on tärkeämpi kuin minä. Eikä uudet lapset yksinkertaisesti vain kiinnostaisi, sillä omat lapset ovat kaikkeni. Ja sitten johonkin uuteen sukuun tutustuminen, voi yäk! Ja jos rakastuisin perheelliseen mieheen, ärsyyntyisin, jos vieraat lapset asettaisivat kapuloita rattaisiin kahdenkeskeisen ajan suhteen. Hankalaa, sillä en hyväksy myöskään sitä, että mies hylkää lapsensa uuden naisen takia.

Mutta kaikki eivät luojan kiitos ole samanlaisia kuin minä. Eli en tuomitse suoralta kädeltä.

 

[evita]

Omat vanhempani ovat vieläkin yhdessä, mutta ihan varmaksi voin sanoa, että lapsuuteni ja nuoruuteni olisi ollut onnellisempi jos olisivat eronneet, ja sitä kautta osittain aikuisuuskin. Kyllä vanhempien huono parisuhde, tai huono vanhempi voi aiheuttaa paljon enemmän tuhoa kuin yksikään ero.

Tästä voi olla perustellusti myös eri mieltä, ja aihetta on tutkittu myös tieteellisesti pitkittäistutkimuksena. Tulos oli, että jopa huonossa ja riitelevässä perheessä eläneiden lasten todennäköisyys kyetä solmimaan aikuisena pysyvä ihmissuhde oli parempi kuin erolapsilla.

Keskimäärin lapset toivovat ennen kaikkea, että riitelevät ja tappelevat vanhemmat lopettavat taistelunsa - ja pysyvät yhdessä. Erolla oikeasti on vakavia vaikutuksia koko lapsen loppuelämään, mutta niistä aletaan varmaan vasta nyt puhua, kun avioerobuumin vaikutukset alkavat pikkuhiljaa näkyä.

 

[Ken guru]

Tästä voi olla perustellusti myös eri mieltä, ja aihetta on tutkittu myös tieteellisesti pitkittäistutkimuksena. Tulos oli, että jopa huonossa ja riitelevässä perheessä eläneiden lasten todennäköisyys kyetä solmimaan aikuisena pysyvä ihmissuhde oli parempi kuin erolapsilla.

Keskimäärin lapset toivovat ennen kaikkea, että riitelevät ja tappelevat vanhemmat lopettavat taistelunsa - ja pysyvät yhdessä. Erolla oikeasti on vakavia vaikutuksia koko lapsen loppuelämään, mutta niistä aletaan varmaan vasta nyt puhua, kun avioerobuumin vaikutukset alkavat pikkuhiljaa näkyä.

Mutta kun yleensä eivät pysty lopettamaan sitä riitelyä. Ei lapset pysty tuollaisia päätösiä vanhempien puolesta tekemään vaikka kuinka mielikuvituksissaan haluaisivat. Kuinka onnellinen lapsi todella on jos joutuu elämään koko elämänsä vanhempien riitojen alla, ja onnettomien vanhempien kanssa?

Eikä tätä tutkimusta oikein pysty tekemään täysin luotettavasti ellei yksi ihminen elä kahta elämää samassa perheessä niin että toisella kerralla vanhemmat ovat yhdessä ja toisella eroavat. Luulisin että tutkimuksessa tuota kuvaamaasi tulosta tulee niissä perheissä joissa vanhemmat vaihtavat parisuhdetta kuin sukkia. Mutta tuo nyt on omaa pohdintaani perustumatta mihinkään faktoihin.

 

[evita]

Mutta kun yleensä eivät pysty lopettamaan sitä riitelyä. Ei lapset pysty tuollaisia päätösiä vanhempien puolesta tekemään vaikka kuinka mielikuvituksissaan haluaisivat. Kuinka onnellinen lapsi todella on jos joutuu elämään koko elämänsä vanhempien riitojen alla, ja onnettomien vanhempien kanssa?

Eikä tätä tutkimusta oikein pysty tekemään täysin luotettavasti ellei yksi ihminen elä kahta elämää samassa perheessä niin että toisella kerralla vanhemmat ovat yhdessä ja toisella eroavat. Luulisin että tutkimuksessa tuota kuvaamaasi tulosta tulee niissä perheissä joissa vanhemmat vaihtavat parisuhdetta kuin sukkia. Mutta tuo nyt on omaa pohdintaani perustumatta mihinkään faktoihin.

Eivät ehkä pystykään lopettamaan riitelyä. Mutta tämä tutkimus (Wallerstein: Avioeron perintö, kirja kannattaa ehdottomasti lukea). Tutkimus, joka kesti muistaakseni 25 vuotta vai ylikin tuli siihen tulokseen, että riitelevienkin mutta yhdessä pysyneiden perheiden lasten omat ihmissuhteet aikuisina olivat pysyvämpiä ja onnellisempia kuin niillä, joiden vanhemmat olivat eronneet.

Tutkimus tehtiin niin, että siihen etsittiin perheitä, joiden vanhemmat eivät olleet erityisen onnellisia ja ehkä riitelivät yms., mutta silti olivat sinnitelleet yhdessä. Vertailukohtana oli ryhmä eroperheiden lapsia. Molempia oli sen verran iso määrä, että tutkimus oli tieteellisesti pätevä. Luin kirjan, ja se muutti ajatusmaailmaani kyllä merkittävästi, vaikka aihe ei minua suoraan onneksi liippaakaan.

 

[fortunate]

Onhan noissa puolensa ja puolensa, mutta kyllä mä pidän eroamista lapsiperheessä vastuuttomana tekona, jos syy on joku "rakastuin toiseen", "kasvettiin erilleen" tai muuta yhtä naurettavaa itsekästä p*skaa.
Jos on valinnut tehdä jälkikasvua, huolehtikoon heidän lapsuutensa ensin ja laittakoon heidät etusijalle, juoksut kerkeää juosta kyllä sitten jälkikasvun täysikasvuistuttuakin.

Itse en mielelläni rupea romanttisessa mielessä millekään eroperheen lapsen kanssa, olen vain tehnyt sellaisen havainnon, että hyvästä ja ehjästä perheestä tulevat miehet on kaikinpuolin keskimäärin parempia noin pariutumismielessä.

 

["vieras"]

Onhan noissa puolensa ja puolensa, mutta kyllä mä pidän eroamista lapsiperheessä vastuuttomana tekona, jos syy on joku "rakastuin toiseen", "kasvettiin erilleen" tai muuta yhtä naurettavaa itsekästä p*skaa.
Jos on valinnut tehdä jälkikasvua, huolehtikoon heidän lapsuutensa ensin ja laittakoon heidät etusijalle, juoksut kerkeää juosta kyllä sitten jälkikasvun täysikasvuistuttuakin.

Itse en mielelläni rupea romanttisessa mielessä millekään eroperheen lapsen kanssa, olen vain tehnyt sellaisen havainnon, että hyvästä ja ehjästä perheestä tulevat miehet on kaikinpuolin keskimäärin parempia noin pariutumismielessä.

Jotenkin paksua tekstiä yksinhuoltajalta. Asiat eivät ole aina niin mustavalkoisia.

 

[5yh]

Minun vanhempani eivät tapelleet saati edes riidelleet meidän lasten edessä, mutta teeskentelivät hyvää avioliittoa ja perhettä ties kuinka monta vuotta, kunnes teininä sanoin, että voisivat jo lopettaa. Olisivatpa eronneet jo aiemmin! Itse olin sitten teininä/nuorena aikuisen ihan hukassa, mitä hyvä parisuhde on. Sen hyvän parisuhteen tuhosin itse ja lopulta päädyin vuosiksi suhteeseen, jossa tuli melkein tapetuksi! Nyt 3-kymppisenä en edes halua enää kokeilla mitään vakavaa suhdetta, olen mielummin lasten kanssa yksin ja toivon, että pystyn kasvattamaan ja tukemaan heitä paremmin kuin vanhempani tekivät minun kanssa.