hammas kasvaa vinoon

Heippa, onko kellään tietoa sellaisesta ongelmasta, kun vauvan toinen etuhammas ylhäällä kasvaa vinoon? Pojalla on ikää 11 kk ja ylhäällä ja alhaalla on olleet hampaat pari kuukautta. Nyt ylähampaiden kavereiksi on tulossa 2 hammasta. Kolmas ylähammas tuli pari viikkoa sitten. Olen seurannut kuinka poika on ollut hieman kärttyisempi ja yläikenet ovat olleet turpeat. Tänään huomasin kuinka toisella puolelle on neljäs ylähammas puhkeamassa, mutta se tulee liian lähelle aikaisempaa hammasta ja kasvaa täten jo valmiiksi vinoon. Toisella puolella mahtui hyvin ja hampaiden välissä on pieni rakokin.
Eihän noin pienellä oiota hampaita, mutta tietääkö kukaan onko asialle jotain tehtävissä vai oikeneeko tuollainen itsekseen hampaan kasvaessa?
Mietin myös voiko tuollainen johtua siitä, että vauva olisi lyönyt ikenensä sisässä kasvaneen hampaansa johonkin ja siksi se nyt kasvaan vinoon. |O
 
en osaa sanoa mitään tuohon aiheeseen, mutta suosittelisin ottamaan yhteyttä neuvollan/hammalääkäriin. Tulee mieleeni itselleni sellainen seikka, että mitäs sitten kun tulee rautahampaat? Jos jo kerran maitohampaat menevät vinoon...
 
Kiitos Tuiskulle vastauksestasi. Soitin tänään hammashoitolaan. Ajanvarausessa asiaa ei pidetty hoitoavaativana, vaikkakin hoitaja ei ollut kuullut moisesta tapauksesta näin pienellä. Siksi halusinkin jutella asiasta hammaslääkärin kanssa.
Hammaslääkäri oli samoilla linjoilla hoitajan kanssa ja sanoi näitä tulevan esille silloin tällöin. Vinous kuulemma korjaantuu ajan kanssa leukaluun kasvaessa. Nämä ensihampaathan muodostavat kuulemma oikein kauniin hammasrivin n. 5-vuotiaan suussa. Se, että hammas on nyt kasvamassa vinoon, ei anna viitteitä, että sama olisi edessä rautahampaiden kanssa. Vinoon kasvava hammas ei mahdu sinne minne se nyt puskee itseään ja joutuu kallstumaan takaisin omalle paikalleen. Kaikessa ratkaisee leukaluun koko.
No, nyt jäädään vain odottelemaan miten käy. Olihan tuo selvitettävä, ettei 2-vuotistarkastuksessa ihmetellä, miten vanhemmat ovat jättäneet moiseeen reagoimatta. Ja, tottahan otan uudelleen hammaslääkäriin yhteyttä, jos tarvetta ilmenee.
 

Yhteistyössä