pikku nainen
Tätä ongelmaani on vaikea selittää kirjoittamalla, mutta yritän kuitenkin, jospa joku ymmärtäisi...
Eli olen 27 vuotias nainen, mieheni on 34 ja meillä menee pääasiassa hyvin. Välimme ovat kunnossa, molemminpuolista kunnioitusta ja rakkautta löytyy jne.
Miehelläni on omistuksessaan talo, kesämökki, vene ja lumikelkka, jotka hänellä oli jo ennen minua. Olemme kummatkin luonto- ja mökki-ihmisiä, joten vietämme yhdessä paljon vapaa-aikaa miehen mökillä ja kesäisin olemme paljon liikkeessä hänen venellään. Lumikelkkailu on hänen ihan oma harrastuksensa, toki silloin tällöin istun myös kelkan kyydissä, mutta harvoin koska se ei minua pahemmin kiinnosta.
Ongelmana on nyt se että minua on alannut ahdistamaan että tämä kaikki on pohjimmillaan miehen kautta saavutettua elämää. Toki minäkin viihdyn mökillä ja merellä, mutta kuitenkin tiedän että ellei minulla olisi tätä miestä niin minulla ei olisi tätä mökki- ja merielämääkään. Minua on alannut ahdistamaan että en ole itse saavuttanut mitään ja että en itse omista muuta kuin autoni ja jotain irtotavaraa. Onhan minulla myös omat harrastukseni, omaa aikaa ja omat kaverini, joten enhän minä kokonaan miehen elämää elä, mutta kuitenkin...
Nyt minulle on iskenyt kova hinku hankkia jokin oma "lelu", omilla rahoillani. Koska olemme miehen kanssa kummatkin luontoihmisiä ja tykkäämme (vaihteluna mökkielämästä) lähteä silloin tällöin reissaamaan ympäri maata kaverien asuntovaunulla, niin ajattelin että ostaisin oman asuntovaunun. En mitään upo-uutta ja tosikallista, vaan suht hyväkuntoisen vaunun kohtuulliseen hintaan. No, kuinkas ollakkaan, muutama päivää sen jälkeen kun keskustelin miehen kanssa aikeistani, tämä kertoi että HÄN ostaa meille sen asuntovaunun. Hän haluaisi hieman paremman ja uudemman, joten hänestä olisi kohtuullista että hän ostaa sen itse.
Saatan kuullostaa lapsellista, mutta jos mies hankkii sen asuntovaunun hänen rahoillaan, niin se on kova kolaus mun unelmille. Joku varmasti ajattelee, että ostakaa sitten kummatkin omat vaunut, mutta kyllähän jokainen sen tietää että ei samassa taloudessa kannata kahta sellaista pitää. Ei me mitään rikkaita kuitenkaan olla.
Toinen asia on että kotimme on myös miehen omistama. Mies rakensi talon jo poikamiehenä. Toki minä olen saanut sisustaa kotia myös minun tyylisekseni (kuten olen sisustanut myös mökkiä) ja mies sanoo että tämä on yhtä paljon minun kotini kuin hänen. Niin kai se periaatteessa onkin, mutta juridisesti ei. Minä haluaisinkin nyt ostaa mieheltä puolet tästä talosta, mutta ymmärrän hyvin ellei hän halua myydä. Onhan kyseessä kuitenkin hänen itse rakentamansa talo. Vielä en ole ottanut asiaa hänen kanssaan puheeksi.
Olenko ainoa ihminen jolla on tällaisin tuntemuksia? Kai minun pitäisi olla kiitollinen kun olen saanut kaikenlaista ilmaiseksi miehen kautta, mutta kun se myös ahdistaa minua kun ei se ole oikeasti minun omaani.
Eli olen 27 vuotias nainen, mieheni on 34 ja meillä menee pääasiassa hyvin. Välimme ovat kunnossa, molemminpuolista kunnioitusta ja rakkautta löytyy jne.
Miehelläni on omistuksessaan talo, kesämökki, vene ja lumikelkka, jotka hänellä oli jo ennen minua. Olemme kummatkin luonto- ja mökki-ihmisiä, joten vietämme yhdessä paljon vapaa-aikaa miehen mökillä ja kesäisin olemme paljon liikkeessä hänen venellään. Lumikelkkailu on hänen ihan oma harrastuksensa, toki silloin tällöin istun myös kelkan kyydissä, mutta harvoin koska se ei minua pahemmin kiinnosta.
Ongelmana on nyt se että minua on alannut ahdistamaan että tämä kaikki on pohjimmillaan miehen kautta saavutettua elämää. Toki minäkin viihdyn mökillä ja merellä, mutta kuitenkin tiedän että ellei minulla olisi tätä miestä niin minulla ei olisi tätä mökki- ja merielämääkään. Minua on alannut ahdistamaan että en ole itse saavuttanut mitään ja että en itse omista muuta kuin autoni ja jotain irtotavaraa. Onhan minulla myös omat harrastukseni, omaa aikaa ja omat kaverini, joten enhän minä kokonaan miehen elämää elä, mutta kuitenkin...
Nyt minulle on iskenyt kova hinku hankkia jokin oma "lelu", omilla rahoillani. Koska olemme miehen kanssa kummatkin luontoihmisiä ja tykkäämme (vaihteluna mökkielämästä) lähteä silloin tällöin reissaamaan ympäri maata kaverien asuntovaunulla, niin ajattelin että ostaisin oman asuntovaunun. En mitään upo-uutta ja tosikallista, vaan suht hyväkuntoisen vaunun kohtuulliseen hintaan. No, kuinkas ollakkaan, muutama päivää sen jälkeen kun keskustelin miehen kanssa aikeistani, tämä kertoi että HÄN ostaa meille sen asuntovaunun. Hän haluaisi hieman paremman ja uudemman, joten hänestä olisi kohtuullista että hän ostaa sen itse.
Saatan kuullostaa lapsellista, mutta jos mies hankkii sen asuntovaunun hänen rahoillaan, niin se on kova kolaus mun unelmille. Joku varmasti ajattelee, että ostakaa sitten kummatkin omat vaunut, mutta kyllähän jokainen sen tietää että ei samassa taloudessa kannata kahta sellaista pitää. Ei me mitään rikkaita kuitenkaan olla.
Toinen asia on että kotimme on myös miehen omistama. Mies rakensi talon jo poikamiehenä. Toki minä olen saanut sisustaa kotia myös minun tyylisekseni (kuten olen sisustanut myös mökkiä) ja mies sanoo että tämä on yhtä paljon minun kotini kuin hänen. Niin kai se periaatteessa onkin, mutta juridisesti ei. Minä haluaisinkin nyt ostaa mieheltä puolet tästä talosta, mutta ymmärrän hyvin ellei hän halua myydä. Onhan kyseessä kuitenkin hänen itse rakentamansa talo. Vielä en ole ottanut asiaa hänen kanssaan puheeksi.
Olenko ainoa ihminen jolla on tällaisin tuntemuksia? Kai minun pitäisi olla kiitollinen kun olen saanut kaikenlaista ilmaiseksi miehen kautta, mutta kun se myös ahdistaa minua kun ei se ole oikeasti minun omaani.