Haluan erota miehestäni

Jos ei ole tyytyväinen suhteessa, jossa toinen ei tee osuuttaan kotitöistä, niin eihän silloin se mies ole "muuten hyvä mies". Vai voiko sinusta mies muka käyttäytyä ihan miten sattuu ja vedota aina siihen, että jos tätä tai tuota huonoa puolta ei lasketa, olen kuitenkin ihan mukava mies?

Kotitöiden tekeminen on kuitenkin ihan perusasia. Tosi kummallista, että vielä nykyisin joku ehdottaa, että sietäisi miehen laiskuutta ja saamattomuutta jopa tilanteessa, jossa miehen käytös selvästi häiritsee naista! Sellainen kotitöiden teettäminen pelkästään toisella on silkkaa hyväksikäyttöä.

Tietysti kaikkea on mahdollista sietää ja kaikki on mahdollista hyväksyä, mutta en kyllä käsitä, mitä järkeä siinä on. Jos ei koskaan ajattele mitään, ei tietysti mikään ala häiritäkään. Niinpä ei tule "tehtyä numeroa" asioita. Miksi sitten välittää toisen pettämisestä, väkivallasta, huumeiden käytöstä, holtittomasta rahankäytöstä tai nimittelystäkään? Jos tyyppi on "muuten ihan kiva", ja jos yhteiselo kuitenkin onnistuu, jos kärsivä osapuoli hyväksyisi vaan tilanteen eikä tekisi asiasta numeroa.

Kokonaisuus ratkaisee, eikä kukaan ole täydellinen. Yleensä on ihan itsellekin parempi keskittyä elämässään positiivisiin asioihin eikä etsiä vikoja ja tavoitella täydellisyyttä. Sitä kun harva löytää, sen sijaan monet vaan kurjistavat elämäänsä tai rikkovat itsensä tavoitellessaan kuuta taivaalta. No jokainen päättää itse, millaisia riskejä elämässään ottaa, mutta itse en ihan hyvää miestä jättäisi paremman löytääkseni, koska kaikella todennäköisyydellä vastaan tulisi vielä huonompia vaihtoehtoja, onhan jo ihan hyvä mies parempi kuin keskivertomies. Jos sietää miehen laiskuutta kotitöissä, eihän se tarkoita että sietäisi väkivaltaisuutta tai muita oikeasti pahoja vikoja.

Noista kotitöistä muuten, minulle ainakin olisi ratkaisevaa asiassa se, mikä on kotitöiden tekemättömyyden taustalla. Jos on kyse siitä, että miehen siisteyskäsitykset ovat lepsummat kuin minun eikä näe tarpeelliseksi yhtä suurta panostusta kotitöihin kuin minä, sietäisin asian helposti ja pyrkisin kompromissiin. Mutta jos taustalla olisi ajatus, että kotityöt nyt vaan kuuluu naiselle eikä miehen tarvitse niitä tehdä, asia olisi vaikeampi sietää. Koska silloin ei oikeastaan olisi kyse vain niistä kotitöistä, vaan perustavanlaatuisista elämänarvoista.

Tasa-arvo on minulle tärkeä arvo, mutta se ei tarkoita että kaikki velvoitteet jaettaisiin aina tasan puoliksi. Elämäntilanteet voi vaihdella ja kokonaispanoksen olisi hyvä mennä mahdollisimman tasan, ei kuitenkaan yksittäisten velvotteiden. Esimerkiksi tällä hetkellä olen itse osa-aikatyössä ja mies täysipäiväisessä työssä. Tottahan minä teen nyt suurimman osan kotitöistä ja silti minulle jää enemmän vapaa-aikaa kuin miehelle. Ei se olisi minusta mitään tasa-arvoa, että palstailisin kaiket päivät työaikaa lukuunottamatta ja kun mies tulee töistä kotiin, sitten jaettaisiin kotityöt puoliksi.

 

Kokonaisuus ratkaisee, eikä kukaan ole täydellinen. Yleensä on ihan itsellekin parempi keskittyä elämässään positiivisiin asioihin eikä etsiä vikoja ja tavoitella täydellisyyttä. Sitä kun harva löytää, sen sijaan monet vaan kurjistavat elämäänsä tai rikkovat itsensä tavoitellessaan kuuta taivaalta. No jokainen päättää itse, millaisia riskejä elämässään ottaa, mutta itse en ihan hyvää miestä jättäisi paremman löytääkseni, koska kaikella todennäköisyydellä vastaan tulisi vielä huonompia vaihtoehtoja, onhan jo ihan hyvä mies parempi kuin keskivertomies. Jos sietää miehen laiskuutta kotitöissä, eihän se tarkoita että sietäisi väkivaltaisuutta tai muita oikeasti pahoja vikoja.

Noista kotitöistä muuten, minulle ainakin olisi ratkaisevaa asiassa se, mikä on kotitöiden tekemättömyyden taustalla. Jos on kyse siitä, että miehen siisteyskäsitykset ovat lepsummat kuin minun eikä näe tarpeelliseksi yhtä suurta panostusta kotitöihin kuin minä, sietäisin asian helposti ja pyrkisin kompromissiin. Mutta jos taustalla olisi ajatus, että kotityöt nyt vaan kuuluu naiselle eikä miehen tarvitse niitä tehdä, asia olisi vaikeampi sietää. Koska silloin ei oikeastaan olisi kyse vain niistä kotitöistä, vaan perustavanlaatuisista elämänarvoista.

Tasa-arvo on minulle tärkeä arvo, mutta se ei tarkoita että kaikki velvoitteet jaettaisiin aina tasan puoliksi. Elämäntilanteet voi vaihdella ja kokonaispanoksen olisi hyvä mennä mahdollisimman tasan, ei kuitenkaan yksittäisten velvotteiden. Esimerkiksi tällä hetkellä olen itse osa-aikatyössä ja mies täysipäiväisessä työssä. Tottahan minä teen nyt suurimman osan kotitöistä ja silti minulle jää enemmän vapaa-aikaa kuin miehelle. Ei se olisi minusta mitään tasa-arvoa, että palstailisin kaiket päivät työaikaa lukuunottamatta ja kun mies tulee töistä kotiin, sitten jaettaisiin kotityöt puoliksi.

Kyllä, elämäntilanteet ja syyt vaihtelevat. Mutta miksi lähtökohta on se, että nainen vaan hyväksyy miehen laiskuuden kotitöiden suhteen, eikä esim. se, että mies alkaisi tehdä niitä kotitöitä? Kyllä minusta joku kompromissi ja yhteinen sopimus on parempi kuin se, että toinen nielee tyytymättömyytensä ja toisen ei tarvitse ottaa kumppaniaan ollenkaan huomioon.

Esim. erilaisten siisteyskäsitysten ollessa kyseessä se sotkuisempi osapuoli voisi opetella vähän siistimmäksi ja siistimpi osapuoli voisi opetella sietämään sotkua joissain paikoissa, joissa sotku ei niin kauheasti häiritse, ellei sitten halua itse siivota vähän enemmän.

 

Et ole kiinnostunut miehestäsi, mutta et muistakaan miehistä. Et kaipaa intohimoa tai jännitystä. Olet väsynyt. Kuinka kauan tämä tilanne on kestänyt ja mites muut elämänalueet? Oletko mistään muistakaan asioista innostunut ja kiinnostunut?

Minulle tulee nimittäin mieleen, että ehkä sinun kannattaisi ensin suunnata lääkärille. Yleinen haluttomuus ja väsymys voi olla merkki jostain terveysongelmasta, esim. masennuksesta, kilpirauhasen vajaatoiminnasta tai alkaviin vaihdevuosiin liittyvistä oireista. Ja olisihan se tyhmää erota, jos oikea lääke pahoinvointiisi olisikin jokin ihan muu.

Mörköäidin ehdotus tilapäisestä asumuserosta on minusta lapsia kohtaan todella väärin. Hän on sitä joskus aiemminkin esittänyt välivaiheeksi lapsiperheen erotessa, mitä minä en voi käsittää. Lapseton pariskunta voikin tuollaista kokeilla, mutta lapsia ei altisteta millekään ollako vaiko eikö olla -leikeille. Lasten vanhemmat yrittävät yhdessä asuen ja lasten elämän vakaana pitäen niin kauan kuin toivoa on ja kun sitä ei ole, erotaan selvästi ja pysyvästi. Ero on lapsille muutenkin vaikea, mutta jos pitää vielä sen jälkeen mahdollisesti jopa vuosia toivoa vanhempien yhteenpaluuta ilman selkeää ratkaisua, lapset eivät pääse vanhempiensa eroa käsittelemään ja siitä yli. He eivät voi edes lopputulokseen vaikuttaa mitenkään, joten ei ole reilua kiusata heitä epävarmalla tilanteella. Lisäksi vielä mahdolliset koulujen ja kaveripiirin vaihdokset, jotka joutuu sitten kokemaan tuplaten ja ihan turhaan, jos vanhemmat löytävät vielä yhteisen sävelen ja asumiserokokeilun jälkeen palaavat yhteen. Omaa aikaa voi olla tarve ottaa kun parisuhteen tulevaisuutta miettii, mutta se ei edellytä erilleen muuttoa ja lasten elämän sotkemista.

Väliaikaisen asumuseron kesto ei toki olisi vuosia, vaan ehkä muutama kuukausi. Tosin sellaisen ehdottaminen voisi jo herättää sen vastapuolen ja saada tämän halukkaaksi ratkaista ongelmat, joten ehkä sellaista kokeilua ei edes tarvittaisi. Eikä lasten tarvitse sitä aikaa elää epätietoudessa, eroavatko vanhemmat vai ei - ei asiaa tarvitse lapsille sillä lailla esittää. Mutta voihan se olla, ettei tuo kaikkiin tilanteisiin sovi. Voihan sitä toki erota suoraan ilman välivaiheita. Ja ainahan voi palata uudestaan yhteen, jos tilanne korjaantuukin.

 

Muistatko naimisiin mennessäsi luvanneesi pysyä yhdessä sekä myötä- että vastamäessä? Vai ovatko sinun lupauksesi yhtä tyhjän kanssa? Rikotko lupauksesi aina, kun ei enää huvita pitää niitä? Eivätkö sinusta sinun omat lupauksesi velvoita sinua yhtään mihinkään? Kyllä sen kiinnostuksen voi kehittää, edelleen, et ole niin avuton tuuliviiri, että sinulla ei olisi mitään mahdollisuutta vaikuttaa omiin tunteisiisi. Sitä varten on parisuhdekursseja, psykologeja, jne.
Tai ehkä sitten tosiaan olet ajopuu ja tuuliviiri, jonka lupaa kaikenlaista ilman pienintäkään aikomusta pitää kiinni lupauksistaan.

Että joku voi olla lapsellinen. Oikeastiko joku kuvittelee, että se, mitä on joskus aiemmin tuntenut ja halunnut, velvoittaa läpi elämän? Kylläpä saitkin avioliiton kuulostamaan ankealta vankilalta ja pakkopullalta.

 

Väliaikaisen asumuseron kesto ei toki olisi vuosia, vaan ehkä muutama kuukausi. Tosin sellaisen ehdottaminen voisi jo herättää sen vastapuolen ja saada tämän halukkaaksi ratkaista ongelmat, joten ehkä sellaista kokeilua ei edes tarvittaisi. Eikä lasten tarvitse sitä aikaa elää epätietoudessa, eroavatko vanhemmat vai ei - ei asiaa tarvitse lapsille sillä lailla esittää.

Eihän tässä tapauksessa ollut mitään sellaisia ongelmia, joita mies voisi ratkoa. Kyse oli aloittajan kiinnostuksen puutteesta miestään kohtaan. Tuskinpa se muutaman kuukauden erillään asumisella mihinkään muuttuu. Paljon järkevämpiä keinoja itse keksisin, joilla voisi yrittää asiaa korjata, ennen kuin lyö hanskat tiskiin. Ensimmäisenä se lääkärikäynti, jos on yleisestikin poikkeuksellisen apaattinen ja väsynyt olotila.

Ja miten sinä sitten lapsille tuon väliaikaisen eron esittäisit, jos et epävarmana tilanteena joka voi johtaa pysyvään eroon tai sitten ei?

Sellainenkin käytännön seikka, että toisen asunnon vuokraaminen vain tällaista kokeilua varten on aika kallista lystiä. Sitä paitsi eihän sellaista oikein millään saakaan, kun nykyään käytännössä kaikissa vuokrasopimuksissa on vuoden minimiaika.

 

Eihän tässä tapauksessa ollut mitään sellaisia ongelmia, joita mies voisi ratkoa. Kyse oli aloittajan kiinnostuksen puutteesta miestään kohtaan. Tuskinpa se muutaman kuukauden erillään asumisella mihinkään muuttuu. Paljon järkevämpiä keinoja itse keksisin, joilla voisi yrittää asiaa korjata, ennen kuin lyö hanskat tiskiin. Ensimmäisenä se lääkärikäynti, jos on yleisestikin poikkeuksellisen apaattinen ja väsynyt olotila.

Ja miten sinä sitten lapsille tuon väliaikaisen eron esittäisit, jos et epävarmana tilanteena joka voi johtaa pysyvään eroon tai sitten ei?

Sellainenkin käytännön seikka, että toisen asunnon vuokraaminen vain tällaista kokeilua varten on aika kallista lystiä. Sitä paitsi eihän sellaista oikein millään saakaan, kun nykyään käytännössä kaikissa vuokrasopimuksissa on vuoden minimiaika.

Niin joo, olet oikeassa - muistelin väärin tuon tilanteen, koska aloituksessa oli jotain että "mies lupaa parantaa tapansa". Mutta eihän siinä ollutkaan sellaista. Itse asiassa omaan kyllästymiseen voisi kyllä toimia väliaikainen erillään asuminen. Silloin voisi miettiä rauhassa, mitä haluaa ja esim. huomaa, alkaako sittenkin kaivata toista. Jos perheellä olisi kesämökki, sinne vetäytyminen olisi varmaan aika luontevaa eikä tuntuisi lapsistakaan niin oudolta. (Esim. mun kaverin vanhemmista toinen oli aina mökillä monesti yksinkin - ei siis tuollaisesta syystä kuin ap, vaan ihan siksi että rakasti olla siellä mökillä metsän keskellä.)

Mutta jos ei sen väliaikaisen asunnon vuokraaminen onnistu, niin sitten se ei onnistu. Toki voi hakea apua jostain pariterapiasta, ja voihan sekin auttaa. Mutta jos edelleen tuntuu siltä, että haluaa erota, niin sitten sitäkin on syytä harkita ihan vakavasti.