Haluaisin tosissani aloittaa lenkkeilyn, mutten uskalla lenkille yksin.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja pelkuri
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:
Ei sulla olisi kellään kaverilla tuttua koiraa, jonka saisit lenkkikaveriksesi? Siis koiraa, jota et pelkää, mutta koiraa, joka pitäisi känniläiset ja muut loitolla?

Ei ole lähellä ketään. Menisi vähän hankalaksi, kun pitäisi aina lähteä muualle lenkille. Haluaisin enemmänkin päästä näistä peloista yli.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Ei ole lähellä ketään. Menisi vähän hankalaksi, kun pitäisi aina lähteä muualle lenkille. Haluaisin enemmänkin päästä näistä peloista yli.
Kurjaa :/ Mä aattelinkin, että sen tutun koirulin avulla voisit päästä ainakin koirapelostasi eroon. Entä sitten alkuun joku kaveri? Kun jonkun aikaa olet kaverin kanssa lenkkeillyt, huomaat, että eipä siellä niitä "vaarallisia" pahemmin vastaan tule ja uskaltaisit lähteä lenkille yksinkin.

 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Ei ole lähellä ketään. Menisi vähän hankalaksi, kun pitäisi aina lähteä muualle lenkille. Haluaisin enemmänkin päästä näistä peloista yli.
Kurjaa :/ Mä aattelinkin, että sen tutun koirulin avulla voisit päästä ainakin koirapelostasi eroon. Entä sitten alkuun joku kaveri? Kun jonkun aikaa olet kaverin kanssa lenkkeillyt, huomaat, että eipä siellä niitä "vaarallisia" pahemmin vastaan tule ja uskaltaisit lähteä lenkille yksinkin.

Kun nyt olisi se aika kun pitäisi uskaltautua yksin. Olen jo vuoden päivät lenkkeillyt kaverin kanssa eikä kertaakaan ole tullut mitään häiriöitä. Jotenkin se paniikki iskee aina siinä vaiheessa kun päätän lähteä. Päässä pyörii ne lukuisat mitä jos-kysymykset. En ymmärrä itseäni.
 
Mulla on ap sama homma...en pelkää eläimiä, mutta ihmisiä. Mun täytyy kokoajan tarkkailla muita ja pelkään että joku hyökkää. Lapsuudesta muistan ainakin sen kuinka isoäitini jatkuvasti hoki että varo ihmisiä ja varo jos auto hiljentää tms. niin voi yrittää kyytiin ym. pelkäsin kuollakseni koulumatkoja tuon takia..ja nykyisinkin säpsähdän jos joku hiljentää tms. ei ole kivaa enkä saa millään ajatuksella pelkoja pois..
 
Kiva kuulla etten ole ainut, vaikkei tietenkään teidän puolesta ole kivaa. En tiedä miten näistä peloista pääsisi. Minuakin on siis peloteltu pienenä. Olen myös pienikokoinen, 158/55. Enhän mitenkään pärjäisi miehelle. Järki yrittää muistuttaa miten paljon ihmiset lenkkeilevät yksin pimeälläkin ja kuinka vähän tuollaista tapahtuu. Ikävää "d" että miehesi haukkuu sinua.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Jos sulla on noin pahoja pelkoja ap niin oletko miettinyt hakevasi niihin apua? Terapia voisi auttaa. Tuollaiset fobiat rajoittavat liikaa elämää.

Olen miettinyt kyllä. En vain tiedä mihin ottaa yhteyttää tai pääsisinkö edes terapiaan. Yksityiseen ei ole varaa.
 
Vaikka kuinka yritän järkeistää niin ei se vaan mene ohi ja monesti mielessäni huolehdin esim.kavereistani jos tiedän baarista yksin kävelevän kotiin tai aivan vaan lenkillä päivällä, että eikö niitä pelota ja jos joku tekee heille jotain....isoäiti ei koskaan puhunut vanhempien kuullen noita juttuja ja muistan ne puheet todella ahdistavina ja pelottavina..samoin juuri humalaiset miehet pelottaa, ja toki naisetkin jos oikein ovat agressiivisia...jouduinpa tässä vielä kerran humalaisen miehen ahdistelemaksi/seuraamaksi kaupassa vaikka oli muitakin, kukaan ei kuitenkaan puuttunut tilanteeseen ja tilanne sai ahdistumaan vielä enemmän..
 
Kuulostaa kyllä oikeilta fobioilta tai ahdistuneisuushäiriöltä. Suosittelisin hakemaan apua paikkakuntasi mielenterveystoimistosta, josta varmasti osataan ohjata eteen päin. Tai edes paikallisesta terveyskeskuksesta ellet tiedä mielenterveystoimistoa. Mtt:ssa on vain alan ihmisiä töissä, joten sikäli parempi paikka.

Pieni lääkitys yhdessä kognitiivisen terapian kanssa voisi auttaa sinua. Lääke vie katastrofiajatuksilta pahimman puhdin pois ja kognitiivisessa terapiassa nimenomaan pyritään kohtaamaan pelot oikeasti, mutta turvallisesti. Pelkosi rajoittavat arkielämää eli ne eivät enää ole "tavallisia", vaikka hyvin monilla onkin näitä suhteettomia pelkoja. Pelkääminen kuluttaa hirveästi energiaa ja vie siten elämästä aivan turhaan iloa ja mukavaa toimintaa. Olen itse todella arka ihminen, mutta olen saanut avun em. hoidoista. Voimia ja jaksamista sinulle!
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Kuulostaa kyllä oikeilta fobioilta tai ahdistuneisuushäiriöltä. Suosittelisin hakemaan apua paikkakuntasi mielenterveystoimistosta, josta varmasti osataan ohjata eteen päin. Tai edes paikallisesta terveyskeskuksesta ellet tiedä mielenterveystoimistoa. Mtt:ssa on vain alan ihmisiä töissä, joten sikäli parempi paikka.

Pieni lääkitys yhdessä kognitiivisen terapian kanssa voisi auttaa sinua. Lääke vie katastrofiajatuksilta pahimman puhdin pois ja kognitiivisessa terapiassa nimenomaan pyritään kohtaamaan pelot oikeasti, mutta turvallisesti. Pelkosi rajoittavat arkielämää eli ne eivät enää ole "tavallisia", vaikka hyvin monilla onkin näitä suhteettomia pelkoja. Pelkääminen kuluttaa hirveästi energiaa ja vie siten elämästä aivan turhaan iloa ja mukavaa toimintaa. Olen itse todella arka ihminen, mutta olen saanut avun em. hoidoista. Voimia ja jaksamista sinulle!

Miten mainitsitkin katastrofiajatukset. Minulla on niitä PALJON. Ja todellakin rajoittavat elämää. Täytyypä ottaa yhteyttä tuonne mielenterveystoimistoon. Kiitos sinulle.
 
Osta pienikokoinen hälytin jota pidät esimerkiksi kädessäsi ja voit tarvittaessa heti laukaista hälyttimen. Maksaa vain muutaman euron ja luulisin että kovaääninen hälytysääni karkoittaisi tunkeilijan.
 

Yhteistyössä