Haluaisin olla normaali

[liian outo muille]

Sitä siis haluaisin; olla normaali ihminen, jolla on normaalit sosiaaliset taidot, eikä tällainen sosiaalinen erakko, joka on vain kotona eikä osaa tutustua ihmisiin, saada ystäviä tai mitään muutakaan sellaista.

Olenpa sitten töissä tai harrastuksissa tai missä vaan, niin en vaan keksi mitään puhuttavaa kenellekään. (siis muuta kuin vain työasioita). Ja sitten vaan jään ihmettelemään, että miten muut onnistuvat luomaan ystävyyssuhteita työpaikoilla ja muuallakin, kun itse en edes tiedä, että missä vaiheessa sitä pitäisi alkaa kertomaan ja kyselemään ja puhumaan muustakin kuin vain työasioista niin, että ei vaikuttaisi tunkeilevalta ja liian uteliaalta.

Ja en edes uskalla kertoa juuri mitään itsestäni muille, koska pelkään että minua ja kiinnostuksenkohteitani pidettäisiin jotenkin omituisina ja muuta sellaista. (Ei oikein kiinnosta muuttua yleiseksi juoruilun ja ihmettelyn kohteeksi)

Ja jostain syystä muut ihmiset eivät ikinä halua tutustua minuun. Enkä tiedä mikä minussa on sellaista, mikä karkoittaa muut pois. yritän vain olla oma itseni, mutta siinä "omassa itsessäni" on ilmeisesti jotain vikaa. Ehkä olen vaan niin tylsä tyyppi, joka ei keksi ikinä mitään kiinnostavaa sanottavaa, tai onnistun sanomaan jotain typerää. (Tai sitten en sano mitään, kun alan miettimään jotain kiinnostavaa sanottavaa, ja en ehdi sanoa sitä)

Kateellisena vaan seuraan näitä normaaleja ihmisiä, jotka solmivat ystävyys- ja tuttavuussuhteita tuosta noin vaan ilman minkäänlaisia ongelmia ja jotka tietävät automaattiasesti aina mitä sanoa ja miten toimia joka ikisessä sosiaalisessa tilanteessa.

 

[vierailija]

No määritellään taas normeja.

Tai no ei sittenkään. Inhottava koko sana. Mutta oletan että haluat siis tavallaan "kuulua laumaan." Itsekkin tuntuu etten oikein saa kaveri suhteita aikaiseksi, mutta minulla on tosi hyviä yhteisöjä joihin kuulun. Lähinnä olen saman tyyppisten ihmisten seurassa. Nyt esimerkkeinä siis olen harrastelija teatterissa, jossa on paljon sosiaalisia ja rajuja persoonia, puhutaan paskaa ja kaiken maailman asioita, jopa seksistä puhutaan melko avoimesti.
Toisena esimerkkinä pyörin Twitch netti palstalla katsomassa muita suomalaisia pelaamassa videopelejä.
Kolmantena kolmen kuukauden välein käyn pelaamassa lautapelejä monien hyvien tyyppien kanssa.
Neljäntenä minulla on 3 todella hyvää ystävää, joita ilman en pystyisi elämään. Mahtavia ihmisiä, ja olemme tunteneet taaperoista asti, siksi pystymme puhumaan kaikesta.
Ja lopuksi tietenkin valtava sukuni, joka on jopa tukahduttavan sosiaalinen porukka. Kaikki tietää kaikkien asiat.

Mutta pointti on siis että jos haluat kokeilla jotakin tai pidät jostakin, etsi ihmisiä jotka pitävät samoista asioista. Hakeudu seuraan, juttua riittää ja jos tuntuu että et keksi mitään niin sano ettet keksi juttua. Monesta tuntuu siltä. Heitä pallo keskustelu kumppanille. Anna kysellä asioista. Jos et halua vastata johonkin henkilökohtaiseen, sano se suoraan. Kaikki tässä maailmassa arvostelee kaikkia. Se on ihmisluonto. Mutta älä välitä negatiivisita komenteista. Kukaan ei ole täydellinen. Itse olen varmasti kummallisimmasta päästä, mutta aina on kavereita riittänyt. Ja toivotaan että näin on jatkossakin

 

[Echo]

Sitä siis haluaisin; olla normaali ihminen, jolla on normaalit sosiaaliset taidot, eikä tällainen sosiaalinen erakko, joka on vain kotona eikä osaa tutustua ihmisiin, saada ystäviä tai mitään muutakaan sellaista.

Olenpa sitten töissä tai harrastuksissa tai missä vaan, niin en vaan keksi mitään puhuttavaa kenellekään. (siis muuta kuin vain työasioita). Ja sitten vaan jään ihmettelemään, että miten muut onnistuvat luomaan ystävyyssuhteita työpaikoilla ja muuallakin, kun itse en edes tiedä, että missä vaiheessa sitä pitäisi alkaa kertomaan ja kyselemään ja puhumaan muustakin kuin vain työasioista niin, että ei vaikuttaisi tunkeilevalta ja liian uteliaalta.

Ja en edes uskalla kertoa juuri mitään itsestäni muille, koska pelkään että minua ja kiinnostuksenkohteitani pidettäisiin jotenkin omituisina ja muuta sellaista. (Ei oikein kiinnosta muuttua yleiseksi juoruilun ja ihmettelyn kohteeksi)

Ja jostain syystä muut ihmiset eivät ikinä halua tutustua minuun. Enkä tiedä mikä minussa on sellaista, mikä karkoittaa muut pois. yritän vain olla oma itseni, mutta siinä "omassa itsessäni" on ilmeisesti jotain vikaa. Ehkä olen vaan niin tylsä tyyppi, joka ei keksi ikinä mitään kiinnostavaa sanottavaa, tai onnistun sanomaan jotain typerää. (Tai sitten en sano mitään, kun alan miettimään jotain kiinnostavaa sanottavaa, ja en ehdi sanoa sitä)

Kateellisena vaan seuraan näitä normaaleja ihmisiä, jotka solmivat ystävyys- ja tuttavuussuhteita tuosta noin vaan ilman minkäänlaisia ongelmia ja jotka tietävät automaattiasesti aina mitä sanoa ja miten toimia joka ikisessä sosiaalisessa tilanteessa.

Mä olin parikymppisenä tuommoinen. En tiedä susta mutta ajattelin ehkä turhan vakavasti ja turhan isoja asioita (siis ei ne itse asiat turhia olleet) ja pidin naisten höpötyksiä osittain turhina.

Kiinnostaako sua muiden arkiasiat? Se että Pirrellä on uusi kampaus, mitä parturia käyttää, paljonko maksoi, entä miten Jaana on parantunut kun oli pari viikkoa keuhkokuumeessa, onko muut ottanu influenssapiikin, miks itse ei, entäs kun itse meinas liukastua jalkakäytävällä kun ei oo hiekoitettu jne.

Ihmisten puheet koostuu usein pienistä arkisista jutuista. Jos ne ei kiinnosta itseä niin voi opettaa itseään kiinnostumaan niistä. Sit niistä kiinnostuu itsestään.

Sosiaaliset taidot on kuin lihas, sitä pitää treenata. Ei niin että se olisi vain tyhjän löpinää tai loputonta small talkia ilman tunnetta, mutta siihen oppii niin, että siitä tulee osa itseä. Sit niistä tulee tärkeitä.

 

[feger]

Se on se introverttius (kuka muu inhoaa tuota käsitettä?)
joka vaivaa myös minua. Irl ei vaan pysty kommunikoimaan samalla tavalla, mitä tällä tavalla etänä. Olen aika vähäsanainen tavattaessa, vaikka tykkäänkin enimmäkseen ihmisten seurasta. Joskus patistan ja potkin itseäni liikkeelle ja sovin tapaamisia, kun on tuo koiraharrastus, niin sitä kautta löytyy samanhenkistä porukkaa.

 

[vierailija]

Se on se introverttius (kuka muu inhoaa tuota käsitettä?)
joka vaivaa myös minua. Irl ei vaan pysty kommunikoimaan samalla tavalla, mitä tällä tavalla etänä. Olen aika vähäsanainen tavattaessa, vaikka tykkäänkin enimmäkseen ihmisten seurasta. Joskus patistan ja potkin itseäni liikkeelle ja sovin tapaamisia, kun on tuo koiraharrastus, niin sitä kautta löytyy samanhenkistä porukkaa.

Täälläkin introvertti joka vielä on erityisherkkä
Pidän ihmisistä ja seurasta, mutta väsyn kovasti esim. juhlissa tai muissa tilanteissa joissa pitää olla sosiaalinen. Niiden jälkeen saa suunnilleen kaatua sänkyyn ja nauttia hiljaisuudesta.
Hälinässä ahdistun.

Välillä on hankala keksiä puheenaiheita, mutta kyllä sitä aina jokusen sanan suustaan saa. Mutta koskaan en ole se joka pälättää taukoamatta.

En mä tästä mitenkään kärsi, olen hyväksynyt itseni tällaisena kuin olen. Se helpottaa tosi paljon.

 

[.....]

Kuten echo hyvin sanoi, sitä on vain harjoiteltava, toisten enemmän kun toisten.

Eikä sinun tarvitse keksiä väkisin mitään keskustelunaiheita; puhu siitä toisesta. Kaikki ovat kiinnostuneita itsestään, joten helpoin jutunaihe ja aloitus tutustumiselle, on kysyä jotain siihen toiseen liittyvää. Mitäs tykkäsit eilisestä x-jutusta, tiedätkö jotain hyviä lounaspaikkoja tässä lähellä, missä päin asut jne jne.

 

[ap.]

Mä olin parikymppisenä tuommoinen. En tiedä susta mutta ajattelin ehkä turhan vakavasti ja turhan isoja asioita (siis ei ne itse asiat turhia olleet) ja pidin naisten höpötyksiä osittain turhina.

Kiinnostaako sua muiden arkiasiat? Se että Pirrellä on uusi kampaus, mitä parturia käyttää, paljonko maksoi, entä miten Jaana on parantunut kun oli pari viikkoa keuhkokuumeessa, onko muut ottanu influenssapiikin, miks itse ei, entäs kun itse meinas liukastua jalkakäytävällä kun ei oo hiekoitettu jne.

Ihmisten puheet koostuu usein pienistä arkisista jutuista. Jos ne ei kiinnosta itseä niin voi opettaa itseään kiinnostumaan niistä. Sit niistä kiinnostuu itsestään.

Sosiaaliset taidot on kuin lihas, sitä pitää treenata. Ei niin että se olisi vain tyhjän löpinää tai loputonta small talkia ilman tunnetta, mutta siihen oppii niin, että siitä tulee osa itseä. Sit niistä tulee tärkeitä.

Tuosta kyllä osui aika paljon omalle kohdalle. Ja ei tuo arkipäivän kuulumisten ja juttujen kertominen ja kyseleminen vielä mitään, mutta yritä siinä nyt sitten uutena osallistua keskusteluun, kun suurin osa keskustelunaiheista käsittelee muiden ihmisten kuulumisia - siis sellaisten, joita et tunne, ja joita et kenties ole edes tavannut.

Ja sitten vaan tuntuu siltä, että eihän minulla ole mitään sanottavaa mistään, mistä muut ovat kiinnostuneita.

 

[Sama täällä!]

Hei! Missä päin asut? Minkä ikäinen olet?

 

[Echo]

Tuosta kyllä osui aika paljon omalle kohdalle. Ja ei tuo arkipäivän kuulumisten ja juttujen kertominen ja kyseleminen vielä mitään, mutta yritä siinä nyt sitten uutena osallistua keskusteluun, kun suurin osa keskustelunaiheista käsittelee muiden ihmisten kuulumisia - siis sellaisten, joita et tunne, ja joita et kenties ole edes tavannut.

Ja sitten vaan tuntuu siltä, että eihän minulla ole mitään sanottavaa mistään, mistä muut ovat kiinnostuneita.

Jahas, eli sun töissä naiset juoruaa muista ihmisistä jotka ei ole paikalla. Mut ei kai ne sitä koko päivää tee? Kai siellä on yhteisiä puheenaiheita?

Sen huomasin nuorena että joskus pitää hienovaraisesti vaan ängetä johonkin keskusteluun, jos se ei ole selkeästi kahden ihmisen välinen.
Eli opin sen että ei vaan sen seurapiirien suihkaajan/työpaikan bilehirmun jutut ja elämä ole pelkästään arvokkaita ja mielenkiintoisia, vaan on annettava itsellekin ja omille jutuille arvo.

Meidän alueen mammakahvilassa ei koskaan saisi suunvuoroa jos sitä puheenvuoroa ei välillä ota.

 

[ap.]

Jahas, eli sun töissä naiset juoruaa muista ihmisistä jotka ei ole paikalla. Mut ei kai ne sitä koko päivää tee? Kai siellä on yhteisiä puheenaiheita?

Sen huomasin nuorena että joskus pitää hienovaraisesti vaan ängetä johonkin keskusteluun, jos se ei ole selkeästi kahden ihmisen välinen.
Eli opin sen että ei vaan sen seurapiirien suihkaajan/työpaikan bilehirmun jutut ja elämä ole pelkästään arvokkaita ja mielenkiintoisia, vaan on annettava itsellekin ja omille jutuille arvo.

Meidän alueen mammakahvilassa ei koskaan saisi suunvuoroa jos sitä puheenvuoroa ei välillä ota.

Täytyy myöntää, että tuota suunvuoron ottamista pitäisi opetella. Sitä vaan jotenkin tunnen olevani epäkohtelias idiootti, joka tunkee mukaan muiden keskusteluihin, kun koitan sanoa jotain. (vaikka oikeastihan taidan olla epäkohteliaampi, kun en sano mitään).

Ja mistä sitten johtuukin, niin ei sitä muiden (arkipäiväisiäkään) juttuja pidä tylsinä, mutta sitten kun pitäisi itse sanoa jotain, niin tuntuu siltä, että kaikki mitä sanoo on ihan pohjattoman tylsää.

 

[vierailija]

Meillä opetettiin TKK:n viestinnän kurssilla tekniikka, jolla voi keskustella kenen tahansa kanssa mistä tahansa asiasta, jos molemmat vain haluavat keskustella. Eli aina kun toinen sanoo jotain, etsi siitä jotakin, johon voit tarttua, ja jatka siitä. Äläkä koskaan vastaa pelkästään kyllä tai ei, vaan vastaamalla pidemmällä lauseella tarjoat keskustelukumppanille jotakin, mihin hän puolestaan voi tarttua ja jatkaa keskustelua siitä. Kun on hetken aikaa keskustellut tällaista tyhjää small talkia, löytyy yleensä jokin sellainenkin keskustelunaihe, joka oikeasti kiinnostaa molempia. Jos taas keskustelukumppanisi vastailee sinulle yksisanaisesti, häntä ei huvita keskustella ja voit siirtyä seuraavaan keskustelukumppaniin.

Joillekin keskustelutaito tulee luonnostaan, ja sitten joillekin se pitää erikseen opettaa. Minä opin sen tuolla yhdellä tunnilla, jolla se käytiin läpi, ja sen jälkeen ei ole ollut minkäänlaista ongelmaa sillä saralla, vaikka siihen asti olinkin siitä kärsinyt vuosikausia. Miksei näitä opeteta jo peruskoulussa?

 

[9mmm]

Sitä siis haluaisin; olla normaali ihminen, jolla on normaalit sosiaaliset taidot, eikä tällainen sosiaalinen erakko, joka on vain kotona eikä osaa tutustua ihmisiin, saada ystäviä tai mitään muutakaan sellaista.

Olenpa sitten töissä tai harrastuksissa tai missä vaan, niin en vaan keksi mitään puhuttavaa kenellekään. (siis muuta kuin vain työasioita). Ja sitten vaan jään ihmettelemään, että miten muut onnistuvat luomaan ystävyyssuhteita työpaikoilla ja muuallakin, kun itse en edes tiedä, että missä vaiheessa sitä pitäisi alkaa kertomaan ja kyselemään ja puhumaan muustakin kuin vain työasioista niin, että ei vaikuttaisi tunkeilevalta ja liian uteliaalta.

Ja en edes uskalla kertoa juuri mitään itsestäni muille, koska pelkään että minua ja kiinnostuksenkohteitani pidettäisiin jotenkin omituisina ja muuta sellaista. (Ei oikein kiinnosta muuttua yleiseksi juoruilun ja ihmettelyn kohteeksi)

Ja jostain syystä muut ihmiset eivät ikinä halua tutustua minuun. Enkä tiedä mikä minussa on sellaista, mikä karkoittaa muut pois. yritän vain olla oma itseni, mutta siinä "omassa itsessäni" on ilmeisesti jotain vikaa. Ehkä olen vaan niin tylsä tyyppi, joka ei keksi ikinä mitään kiinnostavaa sanottavaa, tai onnistun sanomaan jotain typerää. (Tai sitten en sano mitään, kun alan miettimään jotain kiinnostavaa sanottavaa, ja en ehdi sanoa sitä)

Kateellisena vaan seuraan näitä normaaleja ihmisiä, jotka solmivat ystävyys- ja tuttavuussuhteita tuosta noin vaan ilman minkäänlaisia ongelmia ja jotka tietävät automaattiasesti aina mitä sanoa ja miten toimia joka ikisessä sosiaalisessa tilanteessa.

sä mietit liikaa tuttua hommaa ja välillä pingotan mut olin esim eilen tuolla maalaamassa ja sit yhen naisen kaa aloin juttelees ku mulla saattaa välillä pingottaa ja mua jännitti toi eka kerta niin plajon et en oikein nukkunu yhtään ja se et voii silläkin oli samoi ongelmii sit puhuttiin et välillä mieli urautuu siihen et tekee kaiken rutiininomaisesti ja uusien juttujen kokeilu jää kun on jo turvallinen olo sit vähän sivuttiin musa juttui ja seuraavalla kerralla ku maalaataan jos ei liikaa siinä vieressä porukkaa aijon kysyy et mitä se tekee siinä päivä askareissaan sitten et mitkä on kuviot meillä oli sama ongelma et ylianalysoidaan välillä liikaa eli mä oo huomannu ku lähtee noista ongelmista ja noista liikeellee hommasta tulee jotenkin het rehellisempi sit sopivasti kevyitä aiheita ja jonkun kaa ne natsaa paremmin ja tulee sydämmeen kevyempi olo niin voi puhua ihan mistä vaan huh mua halutti puhuu just sen kaa ku sillä koru nenäs ja muutenkin vähän sellanen et vaikutti oma tyyliselle se alko kyseleen ni oli helpomp sit avautuu samalla ku naureskeli omii syherryksii se sano et oispa vaan helppoa ku vetelis vaan mut se olikin ammattikoulut käynny ja saannu opetuksii mää en vapaata tyyliä ..
kyllä ihmisten jo aikuisten pitäisi sano oet toi ei tuntunu hyvälle tai jotain niin elä liika ajattele etukäteen mitä voit sanoo annat vaan sydämme nviiä ite unohdan to nsaman kyl välillä ja sit pingotan harjottele vaik täällä netissä keskustelemista ja sitku löydät niitä omai juttui joita pidät tärkeänä puhua niin siihen tulee sellasta aitoo lämpöö joka rentouttaa ehkä tai noin se toimii sillonkun ideaali tilanne ihan automaattisesti treenausta vaan avaudu rohkeesti niistä oudoista asioista siit itte tykkään ku sa ihmtellä mitä se on ja sellasta ssaa uutta juttua toinekin

 

[AivanSama]

Täytyy myöntää, että tuota suunvuoron ottamista pitäisi opetella. Sitä vaan jotenkin tunnen olevani epäkohtelias idiootti, joka tunkee mukaan muiden keskusteluihin, kun koitan sanoa jotain. (vaikka oikeastihan taidan olla epäkohteliaampi, kun en sano mitään).

Ja mistä sitten johtuukin, niin ei sitä muiden (arkipäiväisiäkään) juttuja pidä tylsinä, mutta sitten kun pitäisi itse sanoa jotain, niin tuntuu siltä, että kaikki mitä sanoo on ihan pohjattoman tylsää.

Mietit aivan liikaa sitä, mikä on kohteliasta tai mikä epäkohteliasta. Ole ihan vaan oma itsesi. Sillälailla saat lähipiiriisi ihmisiä, jotka tykkää sinusta siksi, että olet sellainen kuin olet.
Jos susta tuntuu itsestäsi, että olet pohjattoman tylsä, niin mitä sitten? Mitä sitten, jos olisitkin. Sinä olet kuitenkin sinä. Et sä voi päättää muiden puolesta mitä ne sinusta ajattelee, eikö niin?

 

[vierailija]

Minusta ketjun aloittaja ei ole pelkästään normaali, vaan hienotunteinen ja tahdikas ihminen. Hän miettii toisten tunteita ja hänellä on tilannetajua. Kunpa tuollaisia ihmisiä olisi enemmän. Todella monen mielestä sosiaaliset taidot ovat sitä, että läpätetään niitä omia asioita milloinkaan edes aidosti kohtaamatta sitä toista ihmistä jonka kanssa muka keskustellaan. Toisista juoruilu on myös ihan oma juttunsa, mitä itse pidän jotenkin junttina, vaikkakin ymmärrettävänä pienten paikkakuntien ainoana viihdykkeenä. Itse koen jollain lailla loukkaavanakin, että siinä edessä on ihminen jonka kanssa keskustella, mutta se tilaisuus toisen kohtaamiseen täytetään sillä omalla yksinpuhelulla, joka käsittelee ihmisiä joita toinen ei tunne ja jotka ei kiinnosta häntä. Tommosille ihmisille on ihan sama, onko siinä edessä ihminen vai pelkkä seinä, pääasia että saa olla itse äänessä.

Itse en iän myötä juuri enää jaksa innostua ihmisistä. Ihmiset on kaikkialla samanlaisia, samat jorinat, sama oman navan ympärillä pyöriminen. Olisi virkistävää tavata joku aloittajan kaltainen, joka yrittää keksiä aidosti sellaista sanottavaa, joka muitakin kiinnostaisi. Ja joka miettisi mitä sanoo. Häntä olisi mukava kuunnella.

 

[vierailija]

Eikä sinun tarvitse keksiä väkisin mitään keskustelunaiheita; puhu siitä toisesta. Kaikki ovat kiinnostuneita itsestään, joten helpoin jutunaihe ja aloitus tutustumiselle, on kysyä jotain siihen toiseen liittyvää. Mitäs tykkäsit eilisestä x-jutusta, tiedätkö jotain hyviä lounaspaikkoja tässä lähellä, missä päin asut jne jne.

Eivät kaikki halua kertoa toisille asioista omasta itsestään. Itse esimerkiksi ärsyynnyn uteluista tyyliin "mitä harrastat", "miten sinulla töissä menee, "miltä sinusta tuntui se ja se", "mitä teet lomalla", "mites lapset" jne. Eivät minun asiani heille kuulu.

 

[.....]

Eivät kaikki halua kertoa toisille asioista omasta itsestään. Itse esimerkiksi ärsyynnyn uteluista tyyliin "mitä harrastat", "miten sinulla töissä menee, "miltä sinusta tuntui se ja se", "mitä teet lomalla", "mites lapset" jne. Eivät minun asiani heille kuulu.

Niin, no sinua nyt ei kiinnosta tutustua toisiin ihmisiin, ap:tä kiinnostaa. Kyllä ne työ/harrastuspaikkojen tai minkä tahansa tilanteen yrmyt yleensä sen verran hyvin tunnistaa, että tuskin ap:kään niihin tuhlaa aikaansa.

 

[vierailija]

Nii siis mitä pahaa on siinä että vihaa ihmisiä?
Ihmiset on tylsiä (99%) ja smalltalk paskaa. Hakeudu ihmisten seuraan joista todella pidät.
Tunnistan tuon halun ja tarpeen kuulua porukkaan ja olla normaali mutta let's face it ei me kaikki olla. Jos nyt oikeesti haluat muuttaa juttujasi niin hyviä vinkkejä sait edellä.