Pojallani ja hänen avovaimollaan on vuoden vanha tyttö. Odotusaika meni ihan hyvin, eikä mitään ongelmia suhteissa ollut.
Kun lapsi syntyi, muutama viikko meni, nähtiin lasta ja vielä ristiäisiinkin päästin mieheni kanssa osallistumaan.
Sitten nuoripari alkoi suunnitella ja hankkia uutta kotia niin siihen loppui lähes kokonaan lapsen näkeminen. Aina oli jotain muuta menoa , muita vieraita jne...
Vähän siinä koitin pojaltamme kysyä mikä on homman nimi, niin sanottiin että miniä ei tykkää kun minä olen neuvonut lapsen hoidossa.
Olenhan minä joskus sanonut että tuttipulloa ei kannattaisi antaa sänkyyn vaan syöttää lapsi sylissä ja laittaa sitten sänkyyn ja että asunnon portaisiin pitää varmaan laittaa portti ennenkuin lapsi oppii liikkumaan.
Luulen kyllä että kaikki mammat(myös miniän oma äiti) joskus antavat samanlaisia neuvoja tai vinkkejä, joita ovat itse aikanaan saaneet. Ovatko ne kenties vanhanaikaisia neuvoja?
Olemme tarjoutuneet lapsenvahdiksi ja hakemaan lasta lenkille, jos ei kyläily käy, mutta sekin on niin vaivalloista. Lapsi välillä jopa tulee kuumeeseen, kun pitäisi hakea lenkille.
Miniän oma perhe on kyllä saanut hoitaa ja pitää yötä ja sellaista, meille sitä ei ole suotu.
Olen välillä koettanut kauttarantain pojalle puhua, mutta hän ei ehkä huomaa että se on todellista hätää meille, enkä minä halua millään tavalla painostaa koska en missään nimessä halua lapsen vanhempien riitelevän tästä keskenään.
Silloin harvoin kun käyvät kylässä miniä istuu lapsen vieressä lattialla ja vahtii sitä niin, ettei pääse edes kunnolla syliin ottamaan, saati sitten itseään mammaksi kutsumaan lapselle joka vähintääkin vierastaa joka kerta, jos ehkä kerran kuussa nähdään. Välimatkaa on alle 30 km. Mieheni kärsii myös tilanteesta ja on sitä mieltä että meidän pitäisi kutsua miniän vanhempia kylään että se olis jotenkin siitä kiinni, mutta mä en oikein ymmärrä sitäkään... Ja sitten hän vielä syyllistää että minulla ei mene miniän kanssa hyvin. :/
Koska en tiedä mikä mättää, en pysty tilannetta korjaamaan.
Antakaa joku neuvoja miten käsitellä miniää, koska ei anoppikaan ole pelkästään paha, vaan yrittäisi jos annettaisiin mahdollisuus. Minähän haluan vain olla mamma lapsenlapselle ja viettää silloin tällöin aikaa hänen kanssaan.
Kokemusta on kuitenkin kolmen lapsen verran minullakin.
Kun lapsi syntyi, muutama viikko meni, nähtiin lasta ja vielä ristiäisiinkin päästin mieheni kanssa osallistumaan.
Sitten nuoripari alkoi suunnitella ja hankkia uutta kotia niin siihen loppui lähes kokonaan lapsen näkeminen. Aina oli jotain muuta menoa , muita vieraita jne...
Vähän siinä koitin pojaltamme kysyä mikä on homman nimi, niin sanottiin että miniä ei tykkää kun minä olen neuvonut lapsen hoidossa.
Olenhan minä joskus sanonut että tuttipulloa ei kannattaisi antaa sänkyyn vaan syöttää lapsi sylissä ja laittaa sitten sänkyyn ja että asunnon portaisiin pitää varmaan laittaa portti ennenkuin lapsi oppii liikkumaan.
Luulen kyllä että kaikki mammat(myös miniän oma äiti) joskus antavat samanlaisia neuvoja tai vinkkejä, joita ovat itse aikanaan saaneet. Ovatko ne kenties vanhanaikaisia neuvoja?
Olemme tarjoutuneet lapsenvahdiksi ja hakemaan lasta lenkille, jos ei kyläily käy, mutta sekin on niin vaivalloista. Lapsi välillä jopa tulee kuumeeseen, kun pitäisi hakea lenkille.
Miniän oma perhe on kyllä saanut hoitaa ja pitää yötä ja sellaista, meille sitä ei ole suotu.
Olen välillä koettanut kauttarantain pojalle puhua, mutta hän ei ehkä huomaa että se on todellista hätää meille, enkä minä halua millään tavalla painostaa koska en missään nimessä halua lapsen vanhempien riitelevän tästä keskenään.
Silloin harvoin kun käyvät kylässä miniä istuu lapsen vieressä lattialla ja vahtii sitä niin, ettei pääse edes kunnolla syliin ottamaan, saati sitten itseään mammaksi kutsumaan lapselle joka vähintääkin vierastaa joka kerta, jos ehkä kerran kuussa nähdään. Välimatkaa on alle 30 km. Mieheni kärsii myös tilanteesta ja on sitä mieltä että meidän pitäisi kutsua miniän vanhempia kylään että se olis jotenkin siitä kiinni, mutta mä en oikein ymmärrä sitäkään... Ja sitten hän vielä syyllistää että minulla ei mene miniän kanssa hyvin. :/
Koska en tiedä mikä mättää, en pysty tilannetta korjaamaan.
Antakaa joku neuvoja miten käsitellä miniää, koska ei anoppikaan ole pelkästään paha, vaan yrittäisi jos annettaisiin mahdollisuus. Minähän haluan vain olla mamma lapsenlapselle ja viettää silloin tällöin aikaa hänen kanssaan.
Kokemusta on kuitenkin kolmen lapsen verran minullakin.