Olin äitiyslomalla, joka tosin loppujen lopuksi venähti vuosiksi kotiäitinä.
Minulla oli paljon projekteja joista yksi oli sisustaminen. Sisustin meidän makuuhuonetta vanhan tyyliseksi. Tähän kuului muun muassa antiikkipiironki johon etsin kuumeisesti supivaa rokokoo tuolia. Vihdoin sitten löytyi juuri passeli joka sopi täydellisesti, se oli kuolinpesästä. Sain tietää tästä myöhemmin. Siitä päivästä lähtien kun tuoli meille tuli niin lasten päiväuniaikaan havahduin joka päivä outoihin ääniin. Äänet kuuluivat kodin perimmäisestä huoneesta jota käytimme varastona. Äänet saattoivat olla tyyliin kiinni menevä kaapin ovi, metallisten tikkaiden räminä jne. Erikoinen näköhavainto oli sellainen, että ovi liikkui itsestään kiinni tai auki! Olin täydessä paniikissa välillä vaikka koira eikä kissa reagoineet mitenkään! Yritin pysyä vahvana ja välillä olin niin touhuissani että unohdin koko asian. Samaan aikaan myös nuorin tyttäremme yhtenä iltana iltasadun jälkeen sanoi että ”äiti tuossa on muumilaakson mörkö” ja osoitti ohitseni hämärää oven suuta. Ei siinä mitään onneksi näkynyt!!!
Yöllä tytön pallero könysi meidän viereen nukkumaan, mitä ei yleensä tehnyt. Muistaa kyllä asian vieläkin! Tässä yks ilta siitä juteltiin.
Kävi mielessä, että tuliko henki tuolin mukana meille kylään!

Meillä hyvin harvoin oli hiljaista ja öisin nukuttiin niin en kiinnittänyt tähän aina huimiota, mutta ne päiväuniajat! Sydän kurkussa täällä tärisin, sen muistan! Ja kirosin elukoita kun he eivät reagoineet mitenkään - suojelukoulutettu koira vielä…vaikka mitäpä se nyt olis voinut tehdä!

Purra ilmaa?
