vierailija
/img-s3.ilcdn.fi/21b1d47aeb1ca97ddb1fbd8b514f0cfa991a6e9c3049aa66e5c33d3893103f38.jpg)
Joe Biden löytyi
Kaaokseen ajautunut demokraattipuolue ei kelpuuta Bidenia johtajakseen, kertoo amerikkalaismedia.



"Koska republikaanipuolueella on nyt hallussaan koko liittovaltion johto – presidentti, edustajainhuone ja senaatti – Trump saa aikaan paljon ja nopeasti. Republikaanit ovat täysin Trumpin hallinnassa."![]()
Joe Biden löytyi
Kaaokseen ajautunut demokraattipuolue ei kelpuuta Bidenia johtajakseen, kertoo amerikkalaismedia.www.iltalehti.fi
TRUMP
mää luulen että trump tekee saman kuin putin aikoinaan eli valituttaa kakkosmiehensä dzeidiin presidentiksi ja johtaa valtiota tämän keulakuvan selän takaaDemokraatit kyllä mokasivat pahasti kun eivät heti Bidenin kauden alussa alkaneet groomata tulevaa suurta johtajaa. Kun vaalikampanja alkoi, oli jo myöhäistä, vaikka Bidenin höperyys teki uudelleenvalinnan mahdottomaksi. Nyt puolue on sitten jälleenrakennusmoodissa ja sitähän ei tiedä miten kauan siinä menee. Ehtivätkö edes seuraaviin pressanvaaleihin mennessä saamaan pakkansa kasaan? On heillä sentään se etu, että istuva presidentti ei voi enää asettua ehdolle.
Moni julkisuuden henkilö on jo paennut maasta dystopian takia.mä
mää luulen että trump tekee saman kuin putin aikoinaan eli valituttaa kakkosmiehensä dzeidiin presidentiksi ja johtaa valtiota tämän keulakuvan selän takaa
En yhtään ihmettele. Meno on kuin suoraan the Handmaid's Talesta.Moni julkisuuden henkilö on jo paennut maasta dystopian takia.