Hei ap
Jos sulla on joskus aikaa niin kannattaa selailla netin keskustelupalstoja hakusanoilla huono äiti-tytär suhde... taustat ja tapahtumat hieman vaihtelee ihmisillä, mutta huomaat että et todellakaan ole yksin ongelman kanssa, et yhtään liioittele, etkä vain kuvittele pahaa mieltä jonka tilanne sinussa aiheuttaa.
En nyt omaa "tarinaa" kerro sen enempää, ei sillä ole niin väliä, mutta varmaa perimmäinen ongelma on sama..
Itse kun olen miettinyt "mitä teen", ja millä perusteilla, kestänkö vaan hampaat irvessä "lapsen edun nimissä oikeutettuna isovanhempiin jne, yritänkö aina uudestasn selvittää ja pyytää anteeksi (asioissa jotka eivätvole minun anteeksi pyydettäviä, ja sitäkin olen miettinyt pitäisikö isovampien huono käytös sietää ja lapsen kanssa vaan koittaa lyödä leikiks mummon törkeydet, verukkeella että onhan meissä kaikissa omat huonot puolemme ja tosi ystävyyskinhän punnitaan siknä kuinka pystyy olla toisen tukena huonollakin hetkellä .... blaablaablaa
Itse olen tullut siihen loppuajatukseen isovanhempien ja lapsen suhteen
- Ensin pitää olla välit minun kanssa (edes) asialliset, sitten vasta on mummo oikeutettu lapsenlapseen.
Tämä siis edellyttää asiallista kohtelua minun suuntaan. ei lyödä luuria korvaan. Pidetään lupaukset. Ei haukuta minua, lastani, perhettäni, ystäviäni. Ei pidetä mykkäkouluja (meillä kun ne on voinutvkestää puolikin vuotta). Lasta hoidettaessa tehdään niinnkuin minä tai mieheni sanoo. Ei huudeta tai piilovittuilla minulle. Ei mollata minua.
Ja miksi tämä?
- vaikka mummo olisi kuinka ihana lapsenlapselle, niin en halua että lapseni oppii että sukulaiselle, omalle perheelle voi ylipäätään käyttäytyä noin. En aio suostua siihen, että lapseni pääsee aitiopaikalta seuraamaan ja oppimaan ettei minua, hänen äitiään tarvitse kunnioittaa millään tapaa. Äiti-tytärsuhde voi pahimmillaan olla vakavaa väkivaltaa (ilman fyysisyyttä). Pahaa mieltä, itkua, stressiä, ahdistusta, asioiden vatvomista mielessä yöstä ja vuodesta toiseen. Kaikista tapahtumista tulee vaan ahdistusta ja pahaa mieltä kun joutuu miettimään onko mummo nyt kutsuttu "oikein", tuleeko se vai ei, voiko joku hänelle suuttunu sukulainen tulla sit ollenkaan, kohdellaanko häntä nyt oikein, onko kiitetty tulenisesta tarpeeks monta kertaa, kuuletko vuoden vai kahden päästä miten huonosti taas oli kohdeltu... Pahaa mieltä sinulle vaikka kaikkesi yrität, ja pahaa mieltä mummolle kun häntä ei taaskaan arvostettu.
Olen myös valmis tämän kertomaan lapselleni, jos joskus olemme siinä tilanteessa että hän joskus kysyy että onko hänellä toinenkin mummo.
Ei se ole väärin, valitettavaa toki jos tilanne niin kärjistyy, laittaa ne välit poikki. Kohtuus kaikessa, myös ihmissuhteissa. Välien ollessa poikki sitä saattaa huomatakin kuinka onnellinen sitä voikin olla ilman sitä mustaa pilveä sielä takaraivossa.
.