Toggle sidebar

Haluaisin "karata" omasta elämästäni

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "varpunen"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
[QUOTE="varpunen";27387469]Vammaistuki päättyy juuri ja täytyisi jaksaa hakea jatkoa. Pahimpaan aikaan kun lapsi oli sängyssä ja pyörätuolissa (puoli vuotta) olin myös omaishoitaja. Itse kuitenkin rakennettiin rampit, kaiteet sun muut. Vanhempani hoitivat päivällä etten joutunut jäämään työttömäksi. Välillä valvoin yötäpäivää, mutta pahinta oli niiden kipujen vierestä seuraaminen.. :( en voi edes ajatella sitä aikaa itkemättä :( Elämä heitti kerralla täysin häränpyllyä. Nyt tilanne tuon sairauden suhteen suht hyvä, mutta uusiutuminen pelottaa, yritän olla sitä miettimättä.
Vaivat ovat tällä hetkellä niin epämääräisiä ja tutkimuksen alla etten voi hakea omaishoitajuutta. Lisäksi kunnassani ei toistaiseksi enää myönnetä uusia omaishoitajuuksia (säästöt).
Lisäksi nämä elämän muut haasteet joihin nyt ei tietenkään voi valtiolta tukia saada.[/QUOTE]

Tuo on niin tuttua monessa kunnassa. Vaikka lain mukaan kriteerit omaishoidontuelle täyttyisivät, niin moni kunta kieltäytyy säästösyistä maksamasta niitä. Mutta jos sun lapsella täyttyy ne ehdot jossain vaiheessa, niin kannattaa ehdottomasti hakea sitä tukea uudelleen, ja jos tulee kielteinen päätös niin valituskirjettä vaan kehiin.
Omaishoidontuki pitäisi kokonaan siirtää Kelalle, siellä on yhtenäiset kriteerit, eikä niin kirjavaa menettelyä kuin eri kunnilla.
 
[QUOTE="vieras";27386837]Jos läheisiä pitää hyysätä niin paljon, että oma jaksaminen vaaraantuu ja ei osaa sanoa ei tai olla tapaamatta heitä, vaan pitää karata ulkomaille, niin sitten pieni matka paikkakunnan mielenterveystoimistolle on varmaan paikallaan. Matkaile sitten oikeasti, kun olet siinä kunnossa, että se on lomailua.[/QUOTE]

Ja siellä joku paikallinen kermaperse kuuntelee ja ymmärtää. Valtaisalla elämänkokemukselaan. Apu=0.
 
Joo, joskus tuntuu siltä. Miehen on hankala löytää töitä, lapsi on erityislapsi joka on rakas mutta rasittava. Omat ongelmat päälle, liian kallis asunto eikä halvempaa löydy jne. Joskus haaveilen että kävelen johonkin junaan, jään pois kun huvittaa ja kävelen sen kunnan sossuun + asuntotoimistoon.
 
Joo, kyllä välillä tekisi mieli juosta ja lujaa. Tai tehdä jotain muuta lopullista, mutta koskaan en sellaista tee. lapsi on se asia joka pitää minut täällä, lapselleni en sellaista lapsuutta halua mikä minulla oli. Siitä päätöksestä pidän kynsin ja hampain kiinni.
Ja ei, aina ei jaksa. Itse aina ajatellut että kohta helpottaa, että tämäkin vaihe elämässä menee ohi aikanaan. Olen jotenkin vain jaksanut kituuttaa eteenpäin. Mies jo välillä puhui että haluaa eron, hän oli väsynyt jo pelkämään mitä seuraavaksi tulee. Yhdestä murheesta kun pääsee seuraava odottaa jo kulman takana.
Mutta vaikka kuinka olen kuvitellut että jaksan jotenkin, pakko on selvitä, niin tuli se seinä vastaan minunkin jaksamisessa. ensin tuli ahdistuskohtauksia, sitten kerran töissä romahdin kokonaan. En vain enää jaksanut, olin ihan loppu. Siitä sitten lääkärin kautta psykiatriseen sairaalaan, siellä meni pari kuukautta. Nyt opettelen tätä koti elämää uudelleen, keskusteluapua saan tiheämpään kuin aikaisemmin ja lääkkeitä menee useampi entisten lisäksi. Sairaalassa ei ollutkaan niin kamalaa mitä olin pelännyt, menen kyllä uudestaan jos tarve vaatii.
Mitä olen oppinut: Minun ei tarvitse jaksaa kaikkea yksin. Jos en itse ole kunnossa kuinka voin huolehtia vielä muistakin, on opittava pysähtymään ja huolehtimaan myös siitä lähimmästä ihmisestä eli ITSESTÄ. siitä ei kukaan muu huolehdi kuin SINÄ ITSE.
Mutta tsemppiä sinulle, älä polta itseäsi loppuun. Aloita asioiden selvittely yksi kerrallaan, jaa asia osiin ja tee ne kun tunnut että jaksat, mutta muista huolehtia itsestäsi. Kyllä asiat selkiintyy aikanaan. Virtuaali halaus sinulle.
 
Alkuperäinen kirjoittaja astrolabe:
Olen kerran karannutkin. Tästä tosin aikaa lähes päivälleen 14 vuotta. Toivon, että siihen ei enää tartte turvautua, vaan jos haluaa ottaa aikaa itselleen, voi tehdä sen suunnitellusti ja niin, että kotona tietävät minne olen lähtenyt. :p
Click to expand...

Oletko kirjoittanut tästä Vauva-lehden palstalle? Muistan, kun siellä kirjoitti joku nimettömänä, että oli karannut Suomesta Yhdysvaltoihin ja heti tuli sinut tästä mieleen nyt, kun vastasit tähän ketjuun.
 
[QUOTE="varpunen";27387053]Tässä suurimmat:
Itse sairaistuin ensin työuupumukseen, yksi perheen jäsen sairasti kaksi kertaa syövän, lapseni sairastui sairauteen johon liittyy TODELLA kovat kivut ja liikuntakyky lähti (hoidin kotona sänkyyn ja välillä oli sairaalassa puoli vuotta), lapseni sairastui epilepsiaan (ilmeisesti sairastanut jo pitkään), sairauden jälkeen kärsi posttraumaattisesta häiriöstä ja yritti itsemurhaa, nyt kärsii oudoista epämääräisistä neurologisista oireista joille etsitään syytä.
Itse pelkään itselläni puhkeamassa olevan reuman. En vain saa mentyä lääkäriin. Työnantaja vihjailee, ettei saisi käydä lääkärissä kun se tulee niin kalliiksi, voin kuulemma joutua vaihtamaan työpaikkaa..

En osaa varmasti selittää kuinka uuvuttavaa tämä aika on ollut. Ei varmaan aukena tuota listaa lukiessa..:([/QUOTE]

:hug: Kuulostaa kyllä todella stressavalta. Mutta ajattele miten karkaamisesi stressaisi läheisiäsi..ja varmasti ajatteletkin.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa