Tyttö (9 v) ja pikkuveli (6v) olivat nukkumaan laittamassa iltasella,tein omia askareita vielä keittiössä ja kuulin kun tyttö alkoi laulaa ns.isojen poikien lauluja aivan viattomasti,kuin se olisi ollut jänis istui maassa,yritin mennä rauhallisesti (vaikka päässä kihisi) ovelle ja kysyin,että mistä tuollainen laulu on peräisin,tyttö kertoi,että naapurin pojalta ja ilmeisesti hänen siskokin oli kyseistä "biisiä" esittänyt.Voi vitsi,että raivostuttaa,lapset ovat tietty silmät pyöreinä,että mitä siinä on kummallista tai kiellettyä,totta vie kun eivät ymmärrä mistä on kyse.Tuntuu,että jos kiinnittää liikaa huomiota,niin silloinhan ne juuri rupeavat entistä enemmän kiinnostumaan mistä on kyse.Aion sanoa kyseiselle pojalle,kunhan vain näen sen tuolla ulkosalla.Miten te olette esittäneet lapsillenne,jos ilmennyt vastaavia ns.aikuisten juttuja tms.Mietin aina miten suhtautua,olen itse kasvatettu siinä ikäluokassa,jossa ei puhuttu edes kuukautisista saatikka muista jutuista.Omia en halua niin pimennossa kasvattaa,mutta en kyllä halua,että 10 v tiedetään kaikki elämän kuviot A:sta - Ö:hön.Kertokaa.
Haluais suojata lapset maailman pahuudelta,mutta...
- Viestiketjun aloittaja magdalena
- Ensimmäinen viesti
Sama täällä. Mie olen kanssa varmaan jotenkin just tässä asiassa "ylivarovainen" äiti...en tykkää, että esikoinen (7v) laulelee mitään "hel***** paha maailma, äiti juo, isä hakkaa...." - tyyppisiä lauluja, eikä meillä niitä onneksi ole laulettukaan. Eikä niitä kyllä kuunnella radiostakaan....
Olen aina miettinyt, kun eräällä ystävälläni on lapsia, ja siellä lauletaan kaikenlaiset esim. PMMP: n ränkytykset laidasta laitaan ja ollaan sitä mieltä, että pitäähän lasten saada laulaa....
Toinen asia on nämä lööpit. Niiltä haluaisin ja lastani suojella, miltä mahtaa tulevasta ekaluokkalaisesta tuntua, kun hän lukee: ISÄ TAPPOI ÄIDIN... voi pienessä päässä kulkea aika monta ajatusta.
Olen aina miettinyt, kun eräällä ystävälläni on lapsia, ja siellä lauletaan kaikenlaiset esim. PMMP: n ränkytykset laidasta laitaan ja ollaan sitä mieltä, että pitäähän lasten saada laulaa....
Toinen asia on nämä lööpit. Niiltä haluaisin ja lastani suojella, miltä mahtaa tulevasta ekaluokkalaisesta tuntua, kun hän lukee: ISÄ TAPPOI ÄIDIN... voi pienessä päässä kulkea aika monta ajatusta.
Mä näen asian niin, että se mitä lapsuus oli meidän aikana, ei ole valitettavasti mahdollista omien lastemme kanssa-sen perään on turha haikailla ja siihen asioita verrata. Tietotulva on mieletön. Tämä masiina on pahimmasta päästä esimerkkinä siitä. Aikuisuuden vastuu ja läsnäolo on entistä tärkeämpää. Ei lasta vahingoita mielestäni laulun renkutukset (vaikka teksti olisi rajumpaakin, kiroamista en suvaitse). Kyllä ennen vanhaankin kielen käyttö oli melkoisen roisimpaa. Kyllä ennenkin puukko heilui ja henkiä lähti. Silti minuakin pelottaa lööppien vaikutus lapsiini. Tuleeko lapsille niiden kautta sellainen mielikuva, että maailmassa on vain pahaa? Vai mitä? Seksi on jokapäiväinen käsite lasten television katselunkin aikaan...jne. Lista on tosiaan loputon.
Kuka on hukassa? Minusta me vanhemmat. Minä en ole ollut lapsuudessani tekemisissä tällaisten asioiden kanssa. En tiedä miten suhtautua tietotulvaan, jota toisaalta tulee kaikesta suunnasta, myös terveestä suunnasta enemmän kuin oman lapsuuteni aikana. Esim. tietokone on tullut elämääni vasta aikuisiässä. Mikä pelottaa ja siirränkö minä alitajuisesti omaa (ehkä turhaakin pelkoani) lapsiini?
Ei kärpäsestä kannata tehdä härkästä. Tärkein lähtökohta lapselle on aikuisen turva. Kun pelottava asia tulee vastaan, pitää saatavilla olla aikuinen, joka käsittelee lapsen kanssa pelottavaa asiaa pelkäämättä itse. Ei tietotulvaa voi välttää, vaikka toki on hyvä rajoittaa median yms käyttöä ja esim. valvoa sivustoja, joita lapsi netissä käyttää.
Tärkeintä mielestäni on se, että aikuinen vastaa lapselle VAIN SIIHEN MITÄ LAPSI KYSYY. Liian usein moni sortuu kertomaan sen ohella paljon mielestään muutakin tärkeää. Se on minusta se, mikä alkaa lasta pelottaa ja on liiallista tietotulvaa. Kun vastaa rauhallisesti ja mahdollisimman yksinkertaisesti lapsen esille tuomaan asiaan, saa lapsikin pysyä turvallisella mielellä.
Mulle konkreettinen esimerkki tästä tuli oman elämän kautta. Aikanaan kun esikoisellani oli ikä, johon liittyi kova kuoleman pelko, olin kovin ahdistunut. Tilanne oli mulle uusi (vaikka aihe vanha). Selitin asiaa lapselleni niin hyvin kuin taisin, mutta pelko jatkui. Yhtenä iltana lapseni tuli luokseni ja sanoi:äiti, mua ei pelota enää kuolema. Siihen minä tietenkin, että hienoa, miten se tunne meni ohi. Silmät kirkkaina rakas pieni ihmiseni sanoi minulle:"no, kun isi sanoi mulle, että kuolema on luonnollinen asia"
niinpä niin...kunhan emme sotkeudu omiin pelkoihimme...
Kuka on hukassa? Minusta me vanhemmat. Minä en ole ollut lapsuudessani tekemisissä tällaisten asioiden kanssa. En tiedä miten suhtautua tietotulvaan, jota toisaalta tulee kaikesta suunnasta, myös terveestä suunnasta enemmän kuin oman lapsuuteni aikana. Esim. tietokone on tullut elämääni vasta aikuisiässä. Mikä pelottaa ja siirränkö minä alitajuisesti omaa (ehkä turhaakin pelkoani) lapsiini?
Ei kärpäsestä kannata tehdä härkästä. Tärkein lähtökohta lapselle on aikuisen turva. Kun pelottava asia tulee vastaan, pitää saatavilla olla aikuinen, joka käsittelee lapsen kanssa pelottavaa asiaa pelkäämättä itse. Ei tietotulvaa voi välttää, vaikka toki on hyvä rajoittaa median yms käyttöä ja esim. valvoa sivustoja, joita lapsi netissä käyttää.
Tärkeintä mielestäni on se, että aikuinen vastaa lapselle VAIN SIIHEN MITÄ LAPSI KYSYY. Liian usein moni sortuu kertomaan sen ohella paljon mielestään muutakin tärkeää. Se on minusta se, mikä alkaa lasta pelottaa ja on liiallista tietotulvaa. Kun vastaa rauhallisesti ja mahdollisimman yksinkertaisesti lapsen esille tuomaan asiaan, saa lapsikin pysyä turvallisella mielellä.
Mulle konkreettinen esimerkki tästä tuli oman elämän kautta. Aikanaan kun esikoisellani oli ikä, johon liittyi kova kuoleman pelko, olin kovin ahdistunut. Tilanne oli mulle uusi (vaikka aihe vanha). Selitin asiaa lapselleni niin hyvin kuin taisin, mutta pelko jatkui. Yhtenä iltana lapseni tuli luokseni ja sanoi:äiti, mua ei pelota enää kuolema. Siihen minä tietenkin, että hienoa, miten se tunne meni ohi. Silmät kirkkaina rakas pieni ihmiseni sanoi minulle:"no, kun isi sanoi mulle, että kuolema on luonnollinen asia"
niinpä niin...kunhan emme sotkeudu omiin pelkoihimme...
Olen samoilla linjoilla kuin luomulehmä, eli vastaa silloin kun lapsi kysyy.
Mutta kyseisessä tilanteessa toimisin seuraavasti: Kävisin lapsen kanssa läpi joitain asioita joita laulu sisältää ja kertoisin sitä kautta miksi sellaisten laulujen laulaminen ei ole suotavaa. Esim. Poikani oli kuullut kavereilta että vit.u on hyvä kirosana. Kerroin että sana on solvaava sana tytön/naisen pimpistä ja sitä käyttävät vain ihmiset jotka eivät osaa arvostaa muita ihmisiä. Sanoin myös että vaikka muut niin sanoisivat ei meidän perheessä tehdä mitään niin tyhmää. Poika oli silloin 8 vuotias ja lakkasi heti viljelemästä moista sanaa. Sanoi vain että hän ei halua että häntä pidetään tyhmänä.
Eli totuus on monta kertaa parempi herättelijä kuin totuuden siloittelu. Ja tyttäresi alkaa olla sen ikäinen että asioita pitäisi pikku hiljaa alkaa valottaa. Meillä poika on saman ikäinen ja murrosiän oireita alkaa jo tulla ja se herättää keskusteluja. Esim. alapään karvoitus on kirvoittanut jo monta keskustelua sukupuoliasioista vaikka mieleltään poika on vielä aivan lapsi. Poika kyseleekin jo että miten kikkeli ja pimppi liitetään yhteen ja miksi sitä tehdään muulloinkin kuin lasten hankinnassa. Eli vastailen pojan kysymyksiin vähän samaan tyyliin kuin kysymykseen miksi tytöt hyppäävät hyppynarua jne. Olen siis ottanut linjan että kärpäsestä ei tehdä härkästä ja sukupuoliasiat luonnollisia, mutta sisällytän aina pienen ripauksen sukupuolivalistusta ja kerron että yhdyntää harrastetaan vasta kun rakastaa toista. Meillä on käsitelty pojan kysymyksien pohjalta jo ehkäisy asioita ja sukupuolitauteja. Ihan yksityiskohtaisesti en kaikkeen tietenkään vastaa, koska jotain mystiikkaa saa niissä asioissa olla ja olenkin monta kertaa sanonut tungetteleviin kysymyksiin että se on pariskunnan yhdessä päätettävä asia eikä niitä muille kerrota. Mutta perus asioita olen kertonut ja antanut luettavaksi oman vanhan kirjani "mistä vauvat tulevat". Mutta asioissa on edetty juuri sillä nopeudella kun lapseni on ollut valmis tietoa käsittelemään. Poika on pohdiskellut nyt paljon asiaa ja uskon että kun sukupuolielämän aika koittaa on hän sen verran kypsä että ymmärtää huolehtia sekä omasta että kumppaninsa terveydestä. Nykypäivä kun on niin erilainen kuin oman nuoruuteni aika. Minun nuoruudessani esim. hiv oli juuri rantautunut suomeen eikä todellista tartuntavaaraa ollut, mutta nykyään sen voi saada keneltä tahansa.
Tämä maailma on muuttunut niin monessa asiassa. On tullut kännykät, tietokoneet, digikamerat ym. joten meidän vanhempien pitää vain sopeutua nykyajan ongelmiin ja etsiä ratkaisuja sen sijaan että kieltäisi kaiken uuden käytön ja opiskelun. Meillä lapset ovat saaneet viisi vuotiaina kännykät, mutta kännykän käytöstä ja siihen liittyvistä ongelmista on keskusteltu ja lasten kännyköitä käytetään vain yhteyden pitoon ja matkoilla pelaamiseen. Puhelin laskut ovat alle 2?/kk. Kannattaa siis mieluummin opettaa lapset tämän päivän tavoille kuin estää heitä oppimasta.
Mutta kyseisessä tilanteessa toimisin seuraavasti: Kävisin lapsen kanssa läpi joitain asioita joita laulu sisältää ja kertoisin sitä kautta miksi sellaisten laulujen laulaminen ei ole suotavaa. Esim. Poikani oli kuullut kavereilta että vit.u on hyvä kirosana. Kerroin että sana on solvaava sana tytön/naisen pimpistä ja sitä käyttävät vain ihmiset jotka eivät osaa arvostaa muita ihmisiä. Sanoin myös että vaikka muut niin sanoisivat ei meidän perheessä tehdä mitään niin tyhmää. Poika oli silloin 8 vuotias ja lakkasi heti viljelemästä moista sanaa. Sanoi vain että hän ei halua että häntä pidetään tyhmänä.
Eli totuus on monta kertaa parempi herättelijä kuin totuuden siloittelu. Ja tyttäresi alkaa olla sen ikäinen että asioita pitäisi pikku hiljaa alkaa valottaa. Meillä poika on saman ikäinen ja murrosiän oireita alkaa jo tulla ja se herättää keskusteluja. Esim. alapään karvoitus on kirvoittanut jo monta keskustelua sukupuoliasioista vaikka mieleltään poika on vielä aivan lapsi. Poika kyseleekin jo että miten kikkeli ja pimppi liitetään yhteen ja miksi sitä tehdään muulloinkin kuin lasten hankinnassa. Eli vastailen pojan kysymyksiin vähän samaan tyyliin kuin kysymykseen miksi tytöt hyppäävät hyppynarua jne. Olen siis ottanut linjan että kärpäsestä ei tehdä härkästä ja sukupuoliasiat luonnollisia, mutta sisällytän aina pienen ripauksen sukupuolivalistusta ja kerron että yhdyntää harrastetaan vasta kun rakastaa toista. Meillä on käsitelty pojan kysymyksien pohjalta jo ehkäisy asioita ja sukupuolitauteja. Ihan yksityiskohtaisesti en kaikkeen tietenkään vastaa, koska jotain mystiikkaa saa niissä asioissa olla ja olenkin monta kertaa sanonut tungetteleviin kysymyksiin että se on pariskunnan yhdessä päätettävä asia eikä niitä muille kerrota. Mutta perus asioita olen kertonut ja antanut luettavaksi oman vanhan kirjani "mistä vauvat tulevat". Mutta asioissa on edetty juuri sillä nopeudella kun lapseni on ollut valmis tietoa käsittelemään. Poika on pohdiskellut nyt paljon asiaa ja uskon että kun sukupuolielämän aika koittaa on hän sen verran kypsä että ymmärtää huolehtia sekä omasta että kumppaninsa terveydestä. Nykypäivä kun on niin erilainen kuin oman nuoruuteni aika. Minun nuoruudessani esim. hiv oli juuri rantautunut suomeen eikä todellista tartuntavaaraa ollut, mutta nykyään sen voi saada keneltä tahansa.
Tämä maailma on muuttunut niin monessa asiassa. On tullut kännykät, tietokoneet, digikamerat ym. joten meidän vanhempien pitää vain sopeutua nykyajan ongelmiin ja etsiä ratkaisuja sen sijaan että kieltäisi kaiken uuden käytön ja opiskelun. Meillä lapset ovat saaneet viisi vuotiaina kännykät, mutta kännykän käytöstä ja siihen liittyvistä ongelmista on keskusteltu ja lasten kännyköitä käytetään vain yhteyden pitoon ja matkoilla pelaamiseen. Puhelin laskut ovat alle 2?/kk. Kannattaa siis mieluummin opettaa lapset tämän päivän tavoille kuin estää heitä oppimasta.
Joo, olen samaa mieltä, että maailma muuttuu Eskoseni, mutta se suodattaminen on silti miusta tosi tärkeetä. Uutisista tulee ajoittain ihan kamalia kuvia - verisiä ruumiita lojuu pitkin katuja ym. vastaavaa. Ohjelmat pursuavat seksiä, ihan parhaaseen katseluaikaankin, eikä ainakaan kolmosen Huuma mitenkään kerännyt pisteitä sillä, että suorassa lähetyksessä kirottiin niin maan perusteellisesti. Se on kuitenkin ns. perheohjelma, jota monet pienet lapset katsovat.....
En mie halua estää lastani oppimasta mitään, mutta silti mieleenikään ei tullut hankkia kännykkää lapselle 5-vuotiaana, koska hän ei sitä tarvitse. Se on eri juttu, jos tosiaan lapsi sellaista tarvitsee. Mie olen aina naapurin pihalle juossut lastani sieltä hakemaan, ja/tai yhteydenpitoa on harrastettu naapureiden ja ystävien välillä aikuisten kesken.
Miusta lapsen ei tarvitse kuulla kaikkia aikuisten juttuja vierestä, koska lapsi ei ole kykenevä hahmottamaan kuulemaansa kuitenkaan... joku loppujen lopuksi aivan viaton lausahdus saattaa herättää vaikka mitä ajatuksia lapsen päässä....
Eli miun pointti varmaan on se, että kuka lasta suojelee, jos ei omat vanhemmat. Mie en ole mielestäni mitenkään hirvittävän niuho, mutta tietyt rajat haluan pitää, ja lastani suojella. Varovainen olen kyllä, ja se on miusta hyvä. Ennemmin vaikka hiukka yli, kuin että lapselle tulee se olo, että kukaan ei välitä. Vähän kaikkea - niin kai se Arvo Ylppökin sanoi! =)
En mie halua estää lastani oppimasta mitään, mutta silti mieleenikään ei tullut hankkia kännykkää lapselle 5-vuotiaana, koska hän ei sitä tarvitse. Se on eri juttu, jos tosiaan lapsi sellaista tarvitsee. Mie olen aina naapurin pihalle juossut lastani sieltä hakemaan, ja/tai yhteydenpitoa on harrastettu naapureiden ja ystävien välillä aikuisten kesken.
Miusta lapsen ei tarvitse kuulla kaikkia aikuisten juttuja vierestä, koska lapsi ei ole kykenevä hahmottamaan kuulemaansa kuitenkaan... joku loppujen lopuksi aivan viaton lausahdus saattaa herättää vaikka mitä ajatuksia lapsen päässä....
Eli miun pointti varmaan on se, että kuka lasta suojelee, jos ei omat vanhemmat. Mie en ole mielestäni mitenkään hirvittävän niuho, mutta tietyt rajat haluan pitää, ja lastani suojella. Varovainen olen kyllä, ja se on miusta hyvä. Ennemmin vaikka hiukka yli, kuin että lapselle tulee se olo, että kukaan ei välitä. Vähän kaikkea - niin kai se Arvo Ylppökin sanoi! =)
Kyllä toki meilläkin suodatetaan ja sanotaan lapsille että eivät saa katsoa jos tulee jotain lapsille sopimatonta ohjelmaa. Meillä ei tosin juuri telkkari kiinnosta ketään perheenjäsentä joten harvoin joutuu sanomaan. Mutta jos telkkarista sattuu tulemaan jotain mikä ei lapsille sovi ja sattuvat näkemään, niin siitä keskustellaan. Meillä lapset on tottuneet keskustelemaan ja kysymään kaikista asioista ja se on herättänyt positiivista huomiota kaikissa tuttavissani. Eli jos meillä lapselle tulee turvaton olo niin he kyllä tulevat keskustelemaan asiasta kuin asiasta ja tietävät että me emme hätkähdä mitään asiaa. Kyllä lapsi oppii vaistoamaan mitkä keskustelun aiheet ovat vanhempien mielestä hyväksyttyjä ja mitkä eivät. Se mitä tarkoitin esimerkeilläni oli, että koita luoda lapsellesi turvallinen ja hyväksyvä ilmapiiri puhua asiasta kuin asiasta. Se kantaa hedelmää varmasti tulevaisuudessakin.
Mitä kännykkään tulee, niin kyllä, meillä oli tarpeen kännykät jo silloin viisi vuotiaana. Voi sitä kutsua vanhempien laiskuudeksikin, mutta lasten turvaksi me ne ostimme. Lasten reviiri kun on meillä ollut siitä lähtien kolmen kadun alueella ja kavereita näillä kolmella kadulla on yhteensä 24 ja kulkevat porukassa pihalta pihalle riippuen mitä milloinkin haluavat tehdä. Lähde siinäkin sitten juoksemaan kolmen kadun vartta ja huutelemaan lasta kun jonnekin pitäisi lähteä tai tulla syömään. Monta kertaa myös soitan ja kysyn missä ovat ja mitä tekevät jos en heitä näe. Ja lapsilla on ilmoitusvelvollisuus jos vaihtavat kaveria. Silloin tiedän että leikit eivät ole päättyneet riitaan tai muuhun jossa tarvittaisiin aikuisen tukea. Itse teen vuorotyötä ja mies reissuhommia joten yhteydenpito lasten kanssa on paljon helpompaa ja jos hätä tulee niin lapsi saa apua. Esim. Lapset olivat lintuja bongaamassa viereisessä metsässä ja kaveri loukkasi jalkansa, tyttäreni 6 v soitti minut paikalle ja kaveri sai avun. En näe mitään pahaa kännykän käytössä kun lapset tietävät mihin sitä käytetään. Mutta tuttavallani on ollut ongelmia lastensa kanssa jotka saivat kännykkänsä yli kymmenen vuotiaana. Se oli niin hieno juttu että saldorajat (20?) naukuivat jo ensimmäisen viikon jälkeen. Ja vaikka kännykät ovat olleet lapsilla jo 2 vuotta ei tilanne juuri ole parantunut vaikka sanktioita on langetettu. Meillä kännykät ovat niin tylsä juttu jo että lapset eivät halua kantaa niitä mukana kuin pakko tilanteissa. Esim. Kouluun ei poika halua enää kännykkää ottaa mukaan. Tytär (7v eskarilainen) halusi ottaa turvaksi jos koulumatkalla joku isompi vaikka kiusaa. Pari kertaa kuitenkin vain soitti ja pyysi tulemaan vastaan kun oli kerännyt niin paljon kukkia ettei jaksanut itse niitä kantaa. Mutta puhelin toi turvallisuuden tunteen ja tytär siis valitsi mieluummin kävelyn kuin taksikyydin. Ja mielestäni monella tapaa oli parempi näin.
Mutta siihen ensimmäiseen asiaan jota tuossa ensimmäisessä viestissä murehdit. Luuletko tosiaan että sille pojalle huutaminen auttaisi paremmin kuin omalle tyttärellesi puhuminen? Tulee toinen poika tai tyttö ja kertoo jotain vielä härskimpää... Sanotko taas hänelle että tuollaisia ei saa puhua? Sillä tavalla saat juosta tyttäresi edellä lopun elämääsi ja yrittää estää häntä kuulemasta tiettyjä asioita. Loputon kierre. Jossain vaiheessa tyttäresi vaikenee kun huomaa että aina kun joku härski asia tulee esille niin äiti toimii näin ja "häpäisee" hänet joka kerta. Meidän vain pitäisi oppia siirtymään vähitellen lastemme edestä heidän taakseen. Eli suojelijoista tukijoiksi. Tämä vaihe kestää koko murrosiän ajan ja pitää edetä askel kerrallaan. Sinulle on selvästi tullut vaihe jolloin on ensimmäisen askelen aika. Niitä askelia tulee tästä lähtien koko ajan lisää ja iän karttuessa suurempia ja radikaalimpia. Siksi suosittelen että tarjoat vaikka jäätelön tytölle ja keskustelet siinä ohimennen lauluun liittyvistä kohdista ja kysyt mitä hän oikein ymmärtää moisesta laulusta. Ja kannattaa kertoa rehellisesti sieltä kilteimmästä päästä joka sekin varmasti jo hätkähdyttää tytärtäsi ja tyttäresi ei sen jälkeen laulele tätä laulua ainakaan aikuisten kuullen. Lasten kesken tapahtuviin asioihin kun on paljon vaikeampi vaikuttaa, mutta jos lapsi huomaa jonkun asian jotakuta loukkaavaksi niin tuskin sitä tieten tahtoen enää tekee. Samalla voit sanoa tyttärellesi että jos tulee asioita joita ei ymmärrä mitä ne tarkoittavat, niin voi tulla aina kysymään. Vielä voit saada keskusteluyhteyden ja rakentaa tulevaisuutta. Lastemme reviirit auttamatta kasvavat ja heille tulee eteen asioita joihin emme voi vaikuttaa. Täytyy vain yrittää sopeutua lastemme ympärillä kasvavaan maailmaan. Se ei tarkoita sitä että lapsilla ei olisi rajoja ja rakkautta, vaan sitä että vastaamme lastemme tarpeisiin siitä huolimatta että lastemme tarpeet ovat erilaiset kuin omamme. Meiltä kyllä löytyy rajat ja rajattomasti rakkautta, ja perheemme säännöt ovat tiukempia kuin suurimmalla osalla, mutta kerromme lapsillemme aina miksi emme anna heidän tehdä tiettyjä asioita. Ja aina kertomiseen sisältyy viesti että rakastamme heitä niin paljon että emme halua heidän toimivan vastaavalla tavalla enää etteivät aiheuttaisi itselleen hallaa. Tämä on toiminut tähän asti kerrassaan loistavasti ja uskon sen toimivan tulevaisuudessakin. Ja siinä tukijoiksi siirtymesessä on tärkeää, että meistä ei kuitenkaan tule lastemme kavereita vaan pysymme vanhempina ja he tietävät että annamme tukea ja neuvoja silloin kun he sitä tarvitsevat, vielä aikuisenakin. Ja muista että yhdeksänvuotias alkaa olla jo murrosiän kynnyksellä eikä ole enää mikään pikkulapsi vaikka pieni vielä onkin, mutta suurimmalla osalla lapsista alkaa murrosikä 9-10 vuotiaana joko fyysisellä tai psyykkisellä puolella. Itse muistan että 10 vuotiaana leikin barbeilla ystäväni kanssa hyvin seksuaalisia leikkejä. Meillä oli Kenit ja barbit sukupuoliyhteydessä lähes joka leikissä. Leikit jätin hyvin pian sen jälkeen ja pojat alkoivat kiinnostaa. Kropaltani olin kovin kehittymätön mikä harmitti koska jo 12 vuotiaana olin hyvinkin lemmen kipeä. Olin täysin tietämätön kaikesta mitä kropassani tapahtui enkä ymmärtänyt että tunne oli kiihottumista ja häpeilin itseäni yksin omassa huoneessanikin. En tiennyt mitä orgasmi tarkoittaa saatika sitten mitään anatomiastani. Kaikki se lisäsi ahdistusta ja aloin käyttäytyä sen mukaisesti. Eli psyykkisellä puolella murrosikäni alkoi jo 10 vuotiaana ja menkat alkoivat vasta 13 vuotiaana. Ole siis valmis keskustelemaan jo 9 vuotiaasi kanssa jotta et jää junasta liian aikaisin.
Mitä kännykkään tulee, niin kyllä, meillä oli tarpeen kännykät jo silloin viisi vuotiaana. Voi sitä kutsua vanhempien laiskuudeksikin, mutta lasten turvaksi me ne ostimme. Lasten reviiri kun on meillä ollut siitä lähtien kolmen kadun alueella ja kavereita näillä kolmella kadulla on yhteensä 24 ja kulkevat porukassa pihalta pihalle riippuen mitä milloinkin haluavat tehdä. Lähde siinäkin sitten juoksemaan kolmen kadun vartta ja huutelemaan lasta kun jonnekin pitäisi lähteä tai tulla syömään. Monta kertaa myös soitan ja kysyn missä ovat ja mitä tekevät jos en heitä näe. Ja lapsilla on ilmoitusvelvollisuus jos vaihtavat kaveria. Silloin tiedän että leikit eivät ole päättyneet riitaan tai muuhun jossa tarvittaisiin aikuisen tukea. Itse teen vuorotyötä ja mies reissuhommia joten yhteydenpito lasten kanssa on paljon helpompaa ja jos hätä tulee niin lapsi saa apua. Esim. Lapset olivat lintuja bongaamassa viereisessä metsässä ja kaveri loukkasi jalkansa, tyttäreni 6 v soitti minut paikalle ja kaveri sai avun. En näe mitään pahaa kännykän käytössä kun lapset tietävät mihin sitä käytetään. Mutta tuttavallani on ollut ongelmia lastensa kanssa jotka saivat kännykkänsä yli kymmenen vuotiaana. Se oli niin hieno juttu että saldorajat (20?) naukuivat jo ensimmäisen viikon jälkeen. Ja vaikka kännykät ovat olleet lapsilla jo 2 vuotta ei tilanne juuri ole parantunut vaikka sanktioita on langetettu. Meillä kännykät ovat niin tylsä juttu jo että lapset eivät halua kantaa niitä mukana kuin pakko tilanteissa. Esim. Kouluun ei poika halua enää kännykkää ottaa mukaan. Tytär (7v eskarilainen) halusi ottaa turvaksi jos koulumatkalla joku isompi vaikka kiusaa. Pari kertaa kuitenkin vain soitti ja pyysi tulemaan vastaan kun oli kerännyt niin paljon kukkia ettei jaksanut itse niitä kantaa. Mutta puhelin toi turvallisuuden tunteen ja tytär siis valitsi mieluummin kävelyn kuin taksikyydin. Ja mielestäni monella tapaa oli parempi näin.
Mutta siihen ensimmäiseen asiaan jota tuossa ensimmäisessä viestissä murehdit. Luuletko tosiaan että sille pojalle huutaminen auttaisi paremmin kuin omalle tyttärellesi puhuminen? Tulee toinen poika tai tyttö ja kertoo jotain vielä härskimpää... Sanotko taas hänelle että tuollaisia ei saa puhua? Sillä tavalla saat juosta tyttäresi edellä lopun elämääsi ja yrittää estää häntä kuulemasta tiettyjä asioita. Loputon kierre. Jossain vaiheessa tyttäresi vaikenee kun huomaa että aina kun joku härski asia tulee esille niin äiti toimii näin ja "häpäisee" hänet joka kerta. Meidän vain pitäisi oppia siirtymään vähitellen lastemme edestä heidän taakseen. Eli suojelijoista tukijoiksi. Tämä vaihe kestää koko murrosiän ajan ja pitää edetä askel kerrallaan. Sinulle on selvästi tullut vaihe jolloin on ensimmäisen askelen aika. Niitä askelia tulee tästä lähtien koko ajan lisää ja iän karttuessa suurempia ja radikaalimpia. Siksi suosittelen että tarjoat vaikka jäätelön tytölle ja keskustelet siinä ohimennen lauluun liittyvistä kohdista ja kysyt mitä hän oikein ymmärtää moisesta laulusta. Ja kannattaa kertoa rehellisesti sieltä kilteimmästä päästä joka sekin varmasti jo hätkähdyttää tytärtäsi ja tyttäresi ei sen jälkeen laulele tätä laulua ainakaan aikuisten kuullen. Lasten kesken tapahtuviin asioihin kun on paljon vaikeampi vaikuttaa, mutta jos lapsi huomaa jonkun asian jotakuta loukkaavaksi niin tuskin sitä tieten tahtoen enää tekee. Samalla voit sanoa tyttärellesi että jos tulee asioita joita ei ymmärrä mitä ne tarkoittavat, niin voi tulla aina kysymään. Vielä voit saada keskusteluyhteyden ja rakentaa tulevaisuutta. Lastemme reviirit auttamatta kasvavat ja heille tulee eteen asioita joihin emme voi vaikuttaa. Täytyy vain yrittää sopeutua lastemme ympärillä kasvavaan maailmaan. Se ei tarkoita sitä että lapsilla ei olisi rajoja ja rakkautta, vaan sitä että vastaamme lastemme tarpeisiin siitä huolimatta että lastemme tarpeet ovat erilaiset kuin omamme. Meiltä kyllä löytyy rajat ja rajattomasti rakkautta, ja perheemme säännöt ovat tiukempia kuin suurimmalla osalla, mutta kerromme lapsillemme aina miksi emme anna heidän tehdä tiettyjä asioita. Ja aina kertomiseen sisältyy viesti että rakastamme heitä niin paljon että emme halua heidän toimivan vastaavalla tavalla enää etteivät aiheuttaisi itselleen hallaa. Tämä on toiminut tähän asti kerrassaan loistavasti ja uskon sen toimivan tulevaisuudessakin. Ja siinä tukijoiksi siirtymesessä on tärkeää, että meistä ei kuitenkaan tule lastemme kavereita vaan pysymme vanhempina ja he tietävät että annamme tukea ja neuvoja silloin kun he sitä tarvitsevat, vielä aikuisenakin. Ja muista että yhdeksänvuotias alkaa olla jo murrosiän kynnyksellä eikä ole enää mikään pikkulapsi vaikka pieni vielä onkin, mutta suurimmalla osalla lapsista alkaa murrosikä 9-10 vuotiaana joko fyysisellä tai psyykkisellä puolella. Itse muistan että 10 vuotiaana leikin barbeilla ystäväni kanssa hyvin seksuaalisia leikkejä. Meillä oli Kenit ja barbit sukupuoliyhteydessä lähes joka leikissä. Leikit jätin hyvin pian sen jälkeen ja pojat alkoivat kiinnostaa. Kropaltani olin kovin kehittymätön mikä harmitti koska jo 12 vuotiaana olin hyvinkin lemmen kipeä. Olin täysin tietämätön kaikesta mitä kropassani tapahtui enkä ymmärtänyt että tunne oli kiihottumista ja häpeilin itseäni yksin omassa huoneessanikin. En tiennyt mitä orgasmi tarkoittaa saatika sitten mitään anatomiastani. Kaikki se lisäsi ahdistusta ja aloin käyttäytyä sen mukaisesti. Eli psyykkisellä puolella murrosikäni alkoi jo 10 vuotiaana ja menkat alkoivat vasta 13 vuotiaana. Ole siis valmis keskustelemaan jo 9 vuotiaasi kanssa jotta et jää junasta liian aikaisin.
yritetty antaa lasten olla lapsia, mutta ei olla jätetty ikäviäkään asioita pimentoon. Murkuikään mennessä vastaan on tullut läheisten sairaudet, kuoleman pelko, isoja onnettomuuksia niin Suomessa kuin maailmalla. Telkkaa ei ole suljettu uutisten ajaksi, mummin syöpää ei ole hyssytelty lapsilta. Omaa pahaa mieltäni olen itkenyt myös lasteni nähden selittäen toki, mistä se johtuu. Aikoja sitten työssäni kohtasin nuoren perheen, jonka äiti ihan tosissaan sanoi, että nyt kun on vauva, ei voi enää riidelläkään. Ei hyvänen aika, eivät lapset ole este normaalille elämälle.
Olen sitä mieltä, että kun kotona puhutaan ja keskustellaan paljon, kun lapsia ei karsinoida osastolle "lapsi ei ymmärrä tarpeeksi, hänelle ei kerrota sitä tätä ja tuota", niin ulkopuolinen informaatiotulvakaan ei hämmennä niin paljon.
Olen sitä mieltä, että kun kotona puhutaan ja keskustellaan paljon, kun lapsia ei karsinoida osastolle "lapsi ei ymmärrä tarpeeksi, hänelle ei kerrota sitä tätä ja tuota", niin ulkopuolinen informaatiotulvakaan ei hämmennä niin paljon.