“Hallituspuolueet ovat myyneet lopullisesti sielunsa”

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Vaikuttaa siltä, että hallituspuolueet ovat myyneet lopullisesti sielunsa työnantajien ja elinkeinoelämän edustajille. Hallituspuolueet suhtautuvat epäoikeudenmukaisesti työntekijöiden ja työttömien aseman turvaamiseen yhteiskunnassa. Työttömyys- ja sosiaaliturvan heikentäminen tulee lisäämään köyhyyttä tässä maassa.

Maan hallituksella on ratkaisun avaimet käsissään. Nyt vaikuttaa siltä, että poliittista johtajuutta halutaan käyttää pelkästään työnantajien ja elinkeinoelämän intressien turvaamiseksi. Hallitus on romuttamassa suomalaisen työmarkkinamallin.

Toimenpiteiden vaikutukset ovat kauaskantoisia ja ne tulevat vaikeuttamaan tulevia työehtosopimusneuvotteluja sekä lisäämään levottomuutta työmarkkinoilla.
 
Etsi itsellesi töitä ja pääset köyhyydestäsi eroon.
 
vierailija
Suomi on vakavassa tilanteessa. Taloustilanne synkkenee, velkaantuminen kiihtyy ja työttömyys kasvaa. Maan hallitus on vielä kaiken kukkuraksi omalla toiminnallaan ajanut työmarkkinat historialliseen kaaokseen. Valitun politiikan hintalappu tulee olemaan kansantaloudelle ja isänmaan tulevaisuudelle kammottava.

Vaikeina hetkinä kansan katseet kohdistuvat johtaviin päätöksentekijöihin. Onko heillä kykyä ja halua luotsata maa yhtenäisenä läpi tyrskyjen? Vai keskittyvätkö he jatkuvalla vastakkainasettelun lietsonnalla jakamaan yhteiskuntaa entistä enemmän kahtia? Valtiovarainministeri Riikka Purra on totisesti oman toimintatapansa valinnut.

Ministeri Purra on halunnut karnevalisoida pieni- ja keskituloisten arjen kurjistamisen. Pelkästään tänä vuonna hallituksen politiikka lisää lapsiperheköyhyyttä asiantuntijoiden mukaan 17 000 lapsella. Tällaista politiikkaa valtiovarainministeri retostelee sakset kädessä hymyillen. Saksien heiluttelun ohella ministeri on kunnostautunut leikkuulautoja kaupitellessa.

Saattaa se osa-aikatyötä tehnyt lapsiperheellinen ihmetellä, että kun työttömyysturvan purrastaminen leikkaa puolet hänen toimeentulostaan, niin mistä tämä saksikäsi Riikka oikein ilmestyi? Voiko hän olla se sama henkilö, joka ennen vaaleja lupasi, että pienituloisilta leikkaaminen ei perussuomalaisille käy?

Näillä historiallisen suurilla leikkauksilla luvataan kymmeniä tuhansia uusia työpaikkoja. Ongelma vain on siinä, että hallituksen matematiikassa työtön työllistyy, kun hänen asumistukeaan leikataan. Seuraavaksi tämä sama henkilö työllistyy uudestaan, kun hallitus leikkaa hänen työttömyysturvaansa. Vielä kolmannen kerran sama henkilö työllistyy, kun lapsikorotukset poistetaan.
Epäoikeudenmukaiseen leikkausten vastapainoksi hallitus on onneksi sentään keventänyt verotusta. Toisin kuin leikkaukset, historiallisen suuret veronkevennykset hallitus kohdisti 14 000 euroa kuukaudessa tienaaville. Eli ministereiden tuloluokkaan. Kelpaa Purran hankkia uudet Fiskarsit!
 
vierailija
Aikanaan toivoin, että persujen vaikutus näkyisi muiden puolueiden maahanmuuttopolitiikassa. Kävikin niin, että persujen suosio onnistui lähes militarisoimaan Kokoomuksen talouspolitiikan. Maahanmuutosta ei kukaan jaksa enää kantaa huolta. Se peli on jo persujenkin mielestä menetetty.
 
vierailija
Suomi on vakavassa tilanteessa. Taloustilanne synkkenee, velkaantuminen kiihtyy ja työttömyys kasvaa. Maan hallitus on vielä kaiken kukkuraksi omalla toiminnallaan ajanut työmarkkinat historialliseen kaaokseen. Valitun politiikan hintalappu tulee olemaan kansantaloudelle ja isänmaan tulevaisuudelle kammottava.

Vaikeina hetkinä kansan katseet kohdistuvat johtaviin päätöksentekijöihin. Onko heillä kykyä ja halua luotsata maa yhtenäisenä läpi tyrskyjen? Vai keskittyvätkö he jatkuvalla vastakkainasettelun lietsonnalla jakamaan yhteiskuntaa entistä enemmän kahtia? Valtiovarainministeri Riikka Purra on totisesti oman toimintatapansa valinnut.

Ministeri Purra on halunnut karnevalisoida pieni- ja keskituloisten arjen kurjistamisen. Pelkästään tänä vuonna hallituksen politiikka lisää lapsiperheköyhyyttä asiantuntijoiden mukaan 17 000 lapsella. Tällaista politiikkaa valtiovarainministeri retostelee sakset kädessä hymyillen. Saksien heiluttelun ohella ministeri on kunnostautunut leikkuulautoja kaupitellessa.

Saattaa se osa-aikatyötä tehnyt lapsiperheellinen ihmetellä, että kun työttömyysturvan purrastaminen leikkaa puolet hänen toimeentulostaan, niin mistä tämä saksikäsi Riikka oikein ilmestyi? Voiko hän olla se sama henkilö, joka ennen vaaleja lupasi, että pienituloisilta leikkaaminen ei perussuomalaisille käy?

Näillä historiallisen suurilla leikkauksilla luvataan kymmeniä tuhansia uusia työpaikkoja. Ongelma vain on siinä, että hallituksen matematiikassa työtön työllistyy, kun hänen asumistukeaan leikataan. Seuraavaksi tämä sama henkilö työllistyy uudestaan, kun hallitus leikkaa hänen työttömyysturvaansa. Vielä kolmannen kerran sama henkilö työllistyy, kun lapsikorotukset poistetaan.
Epäoikeudenmukaiseen leikkausten vastapainoksi hallitus on onneksi sentään keventänyt verotusta. Toisin kuin leikkaukset, historiallisen suuret veronkevennykset hallitus kohdisti 14 000 euroa kuukaudessa tienaaville. Eli ministereiden tuloluokkaan. Kelpaa Purran hankkia uudet Fiskarsit!
Verovapaa ay-mafia...
 
vierailija
Suomessa nähtiin viime vuonna ennätyksellinen piikki maahanmuutossa.

Suomeen muutti viime vuonna ennakkotietojen mukaan 71 918 henkeä, mikä on tilastohistorian suurin määrä.

Onhan tosin taas kokoomus ja persut hallituksessa kuten vuonna 2015.

Uusi Suomi: ”Katsoin Ruotsin dataa ja yllätyin” – Maahanmuuttotilanne ”kääntynyt täysin toisinpäin”
21.3.2024 https://www.uusisuomi.fi/uutiset/us/0f712985-8098-483d-8718-865257bb6d7b
”Ruotsi ja Tanska ovat jo paljon aikaisemmin lähettäneet paljon maahanmuuttokriittisempää signaalia maailmalle”, pohtii aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI:n kehitysjohtaja Janne Antikainen.
 
vierailija
Verovapaa ay-mafia...
Oikeisto ei halunut lähdeveroa, koska se olisi koskenut myös oikeiston ja elinkeinoelämän omia säätiöitä ym. yhteisöjä. Saavat siis edelleen huudella Kojomosta 😁

IS: Etujärjestöt lobbaavat kiivaasti Sdp:n ajamaa uutta veroa vastaan – Antti Rinne: ”Jostakin täytyy rahaa löytää”
"Sdp uskoo, että lähdeverolla saataisiin valtion kirstuun rahaa vuosittain 400 miljoonaa. EK:n ja Finanssiala ry:n mukaan vero lisäisi korotuspainetta työeläkemaksuihin.

EK, Keskuskauppakamari, Perheyritysten liitto ja Suomen Yrittäjät ovat vedonneet hallitusneuvotteluihin osallistuviin puolueisiin, jotta Sdp:n ajamaa viiden prosentin lähdeveroa ei toteutettaisi.

Myös Finanssiala ry vastustaa kiivaasti lähdeveroa, joka takoisi Sdp:n mukaan valtion kirstuun joka vuosi 400 miljoonaa euroa.

Lähdevero koskisi institutionaalisten sijoittajien ohella yleishyödyllisiä yhdistyksiä, säätiöitä ja ammattiliittoja."
 
Mites luulet ay-mafian rahoittavan laittomat lakkonsa jos sen tuloista häviää verollepanon jälkeen neljännes ja muistetaan se ettei Kojamo jaa tänä vuonna osinko ollenkaan ja luultavasti ei ensi vuonnakaan?
 
EKokoomusmafia aiheutti lakot historiallisen työläisvihamielisellä politiikallaan asettumalla elinkeinoelämän/työnantajajärjestöjen rinnalle ideologisesti, ja aiheuttaa myös taantuman ja työttömyyden kasvun 2008-2019 "menetetyn vuosikymmenen" oikeistojohtoisen leikkauspolitiikan toisinnolla, joka aiheutti jättivelkaantumisen 106,4 mrd euroa, jättityöttömyyden 500 000, 500 000 ilmaistyöntekijää, 700 000 suomalaisen köyhyyden, työläisten palkkojen, ostovoiman sekä Suomen BKT:n erkautumisen Pohjoismaisesta tasosta.

BKT:n kasvu 2008-2019:

Ruotsi: 22 %
Tanska: 15 %
Norja: 14 %
Suomi: 4 %

Keskuskauppakamarin Juho Romakkaniemi kertoo asian faktaksi:

Nyt OrpoPurra toteuttaa samaa tuhopolitiikkaa, mutta turbovaihteella. Työttömyys kasvaa ja velkaa otetaan ennätyksellisesti ainakin 60 mrd euroa. Päälle työmarkkinakaaos, sosiaaliturvakaaos, SOTE-kaaos ja 100 000 uutta toimeentulotukiasiakasta sekä lähes 20 000 uutta lapsiköyhää THL:n ja SOSTE:n mukaan.

Pitäisikö jo tehdä niitä kilpailukykyä ja aidosti työllisyyttä parantavia uudistuksia, jotka eivät ole "menetetyn vuosikymmenen" oikeistopolitiikan toisontoja jotka tämän ovat aiheuttaneet?
 
vierailija
Saa nähdä kauanko edes pystytään yleisestä tessistä neuvottelemaan, paikallisen sopimisen lisäämisellä viedään tessiltä sitovuus ja työnantajat määrittävät jatkossa palkat ja työehdot omissa yrityksissään.
 
vierailija
"Puolustan hyvinvointioikeusvaltiota ja sopimusyhteiskuntaa sekä pienituloisten ja työttömien oikeutta sosiaaliturvaan järjestäytyneenä ammattityöläisenä, entä mihin sinä perustat aivopiereskelysi?"
Hyvinvointioikeusvaltiota puolustetaan tekemällä töitä, ei lakkoilemalla eikä elämäntapatyöttömyydellä.
Et vastannut itse kysymykseen. SINUN statuksesi ja tekosyysi propagoida tuhopolitiikan puolesta?
 
Yhteistyössä