Muistan kun 1990-luvun lamavuosina kerroin työpaikallani kuulleeni uutisen, että työttömyys on 15 %. Esimieheni oikaisi, että tokkopa vain. Asia vieläkin kaivelee. Mikä oli todellinen luku niinä vuosina? Yleiset kansan tunnelmat olivat raskaat, ja perheessäni oli paljon surua omaisten ja tuttavien takia.
Elin kuin sumussa päivä kerrallaan ohjelmalla vaikka en vielä silloin hakeutunut vertaistukiryhmään puolisoni päihdeongelman takia. Ei siihen aikaan yleisesti kirjoitettu ja puhuttu olemassa olevista palveluista. Asioista puhuttiin kuiskutellen, ja vinkatiin tiskin alta ohimennen. Tavallaan kaipaan niitä vuosia. Olin super-energinen voimapakkaus. Maailmani luhistui ympärilläni, ja löysin itsestäni uusia voimia kuin fantasiaelokuvan roolihahmo. Myöhemmin jäin nettikoukkuun Soneran Ellit, sitten Annan palstoille. Tälle palstalle pöllähtämiseni oli elämäni suurin erehdys.
1990-luvun alkuvuosina minulla ei ollut internettiä, ja pienten lasten äitinä sain olla onnellinen, että minulla oli vakituinen valtion virka. Wikipedia kertoo, että olin kuin olinkin oikeassa.
Lamaa edelsi vuonna 1990 alkanut
taantuma. Lisäksi
Suomen taloudelle äärimmäisen tärkeä
Neuvostoliiton vientikauppa supistui vuoden 1991 ensimmäisellä puoliskolla yli 60 prosenttia.
[1] Suomen työttömyysaste oli ollut ennätyksellisen alhainen vuoden 1990 lopussa, jolloin aktiivisia työnhakijoita oli ollut vain reilut 3 prosenttia työvoimasta. Heidän määränsä nousi 7 prosenttiin vuoden 1991 loppuun mennessä, 12 prosenttiin vuoden 1992 loppuun mennessä ja 16 prosenttiin vuoden 1993 loppuun mennessä.
[2][4] Työttömien määrä oli suurimmillaan vuonna 1994, jonka jälkeen se laski hitaasti aina vuoteen 2009 asti.
[5][6] Työvoimahallinnon tilastoima työttömien kokonaismäärä nousi 19 prosenttiin vuonna 1994. Lamalla oli talouden lisäksi syvä vaikutus myös kulttuuriin, politiikkaan ja yleiseen ilmapiiriin.
[7][8] Suomen työttömyysaste ei ole palannut vieläkään lamaa edeltäneelle tasolle
