Hakisitko tällaisessa tilanteessa yksinhuoltajuutta? Mitkäköhän mahdollisuudet mulla olisi se saada?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja jj
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
J

jj

Vieras
Lapset 7v ja 8v, olen eronnut lasten isästä 5 vuotta sitten.
Isä on ennen ottanut lapsia luokseen säännöllisen epäsäänöllisesti, nyt viime tapaamisesta aikaa yli 2kk, näki lapset ennen joulua parin minuutin ajan. Tänä vuonna on pitänyt yhteyttä yhden pikaisen puhelinsoiton verran.
Elatusmaksuja ei ole maksanut yli 3 vuoteen (saan elatustukea kunnalta).

Lasten isä on sen tyyppinen ihminen että voi joissain tilanteissa ihan vittumaisuuttaan tehdä kiusaa, esim. passien hakemisessa lapsille tms. Isä asuu alle 10km päässä meistä mutta häntä ei yhtään tunnu kiinnostavan lasten kouluasiat (ei edes tiedä missä koulussa lapset ovat :() tai harrastukset.
 
mä ainakin sinuna soittelisin lastenvalvojalle ja kertoisin kuinka epäluotettava mies on. On henkisesti aika rankkaa,kun koko ajan joutuu miettii että mitä se ukko nyt suunnittelee...tai tuleeko se nyt taaskaan käymään tms.

Itse sain yksinhuoltajuuden suoraan.Olimme jo eronneet ennen kuin lapsi syntyi joten yhteishuollosta ei edes koskaan puhuttu.Lastenvalvoja kirjoitti yksinhuollon ihan "automaattisesti" minulle.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
jos ei isä huoltajuudesta halua luopua joudut hakea huoltajuutta käräjiltä

Jos isä ei halua huoltajuudestaan luopua niin luulisi hänen jotenkin heräävään edes siihen huoltajan tehtäväänsä...
Tosin tapaamisoikeudethan hänellä pysyisivät samoina huoltajuusmuodosta riippumatta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja jj:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
jos ei isä huoltajuudesta halua luopua joudut hakea huoltajuutta käräjiltä

Jos isä ei halua huoltajuudestaan luopua niin luulisi hänen jotenkin heräävään edes siihen huoltajan tehtäväänsä...
Tosin tapaamisoikeudethan hänellä pysyisivät samoina huoltajuusmuodosta riippumatta.

luulisi niin,mutta itse mainitsit,että voisi ilkeyttään ja kiusaa tehdäkseen evätä esim passin saamisen.
tästä päättelin,ettei välttämättä luopuisi huoltajuudesta.silloin joudut viemään asian käräjille yksinhuoltajuuden saamiseksi
 

Yhteistyössä