Häiritseekö sinua, jos toinen ei kerro asioistaan?

["vieras"]

Ei häiritse, enkä tosin kysele ihmisiltä henkilökohtaisia asioita. Jos kertoo ok, mutta mielellään saa jättää kertomatta. Itseasiassa kuulen töissä niin riittävästi ihmisten asioita ettei vapaa-ajalla kaipaa kenenkään mitään avautumista.
En itsekään kerro asioitani muille, minulla on tarkka raja siinä mitä kerron ja kenelle. Enkä pidä siitä, että joku utelee ja kyselee kerron jos kerron.

 

["mie"]

Tässä voi olla monta syytä siihen, miksi ei vastaa. Joko
- ei itsekään tiedä
- syy on sellainen, josta kysyjä loukkaantuisi eikä halua valehdellakaan
- syy on sellainen, ettei vielä halua kertoa (esim epäily jostain sairaudesta), koska ei halua tarpeettomasti huolestuttaa toista

Joskus on helpompi olla hiljaa, jos ei ole mitään hyvää sanottavaa.

...paitis sitten jos se hiljaisuus vaan jatkuu ja jatkuu, menee vuosi, menee kaksi. Jos ja kun nyt tuosta seksistä puhutaan. Tämä tuli joskus koettua. Kun toinen ei voinnut avautua asiasta - alussa annoin jutun olla kun hän totesi ettei halua aiheesta puhua kun on vaikea. Mutta kun tilanne vaan jatkui. Epäilin milloin mitäkin.Sairautta, jopa sitä että mieheni on ehkä homoseksuaali tietämättää. Syytin myös itseäni paljon, milloin omasta käytöksestä milloin ulkonäöstäni. Hankasin ja hankasin selluliittigeeliä kankkuihin... koitin aina näyttää vieheättävältä...mitä milloinkin.

Toki ihmisellä saa olla yksityisyys parisuhteessa. Mutta silloin jos hiljaisuus alkaa häiritä kumppani, olisi kyettävä aukeamaan. Meillä tilanne johti viimein siihen että minun oli vaan pakko lähteä. Rakastin miestäni. Mutta en voinnut elää siinä hiljaisuudessa joka seksin osalta oli meidän ylle laskeutunut.

 

[Keittiönoita]

Mietin tätä, kun on tullut muutama sellainen hetki että olen ollut hetken hiljaa kun jotain on kysytty. Olen "keräillyt itseäni" tai kuumeisesti miettinyt, mitä sanoa. Mutta varmasti minusta on näkynyt, että kysymys on ollut liian henkilökohtainen.

Kiitos vastanneille.

Mä joudun tekemään tätä nykyisin lähes päivittäin. Olemaan tarkkana siitä, mitä sanon tai mitä ajatuksiani tai tunteitani ilmaisen ilmein tai elein. Kun mun kylkeäni vihlaisee oikein kovaa, mun on pidettävä naamani peruslukemilla, jotta en säikäytä läheisiäni ajattelemaan "nyt sillä taas verisuoni repesi". Mulla on ajatuksia, jotka vaivaavat mua itseänikin, mutta en mä voi niistä kenellekään läheiselleni puhua. Huolestuisivat ihan turhaan. Joten päätin käydä tyhjentämässä päätäni eilen työterveyspsykologille, jotta en säikyttelisi rakkaitani. Minä voin ihan hyvin, tulevaisuuteni näyttää valoisalta, mutta mun on käytävä tietyt asiat läpi ennenkuin voin jättää kokemani taakseni. Läheiset ja varsinkaan puoliso ei ole terapeutti ja olen aika tyytyväinen siihen, ettei mulla tällä hetkellä ole menossa seurustelusuhdettakaan. Sitten joskus taas, mutta ei nyt.

 

["vieras"]

Jos vaikka kysyt jotain henkilökohtaisempaa, eikä toinen vastaa siihen, häiritseekö tämä sinua? Pidätkö enemmän avoimista ihmisistä, riittääkö sinulla kiinnostus omista asiostaan vaikenevaan ihmiseen?

Mä en taida paljon kysellä. Jos hyvä kaveri ei kerro mitään niin onhan se hieman häiritsevää. Yleensä tiedän tärkeimmät. Ihmisten intiimiasiat ei kiinnosta. Mitään suhdevuodatuksia en myöskään halua kuunnella. En myöskään kerro omista asioistani kuin pääpiirteet.
Jos vaikka kaverin suhteessa menee huonosti niin voi toki sanoa, että on vähän hankala vaihe nyt, mutta perusteellista avutumista en viitsi kuunnella. Mulla on kaveri jonka suhdevuodatukset joudun tylysti keskeyttämään, eikä siltikään tajua että ei kiinnosta.
Eli vähemmän on parempi. Puoliso kertoo mitä tahtoo, mun ei tarvitse kaikkea tietää.

 

[Keittiönoita]

[QUOTE="mie";28448542]...paitis sitten jos se hiljaisuus vaan jatkuu ja jatkuu, menee vuosi, menee kaksi. Jos ja kun nyt tuosta seksistä puhutaan. Tämä tuli joskus koettua. Kun toinen ei voinnut avautua asiasta - alussa annoin jutun olla kun hän totesi ettei halua aiheesta puhua kun on vaikea. Mutta kun tilanne vaan jatkui. Epäilin milloin mitäkin.Sairautta, jopa sitä että mieheni on ehkä homoseksuaali tietämättää. Syytin myös itseäni paljon, milloin omasta käytöksestä milloin ulkonäöstäni. Hankasin ja hankasin selluliittigeeliä kankkuihin... koitin aina näyttää vieheättävältä...mitä milloinkin.

Toki ihmisellä saa olla yksityisyys parisuhteessa. Mutta silloin jos hiljaisuus alkaa häiritä kumppani, olisi kyettävä aukeamaan. Meillä tilanne johti viimein siihen että minun oli vaan pakko lähteä. Rakastin miestäni. Mutta en voinnut elää siinä hiljaisuudessa joka seksin osalta oli meidän ylle laskeutunut.[/QUOTE]
Ymmärrän tuon, mutta joskus voi olla yksinkertaisesti niin, että seksuaaliseen haluttomuuteen ei ole mitään syytä. Jos toinen sitä syytä tivaa tai edes odottaa, niin mitä silloin pitäisi vastata? Korkeintaan voi sanoa syyksi "en tiedä", mutta riittääkö se kysyjälle?

 

[Phoebsi]

Mä joudun tekemään tätä nykyisin lähes päivittäin. Olemaan tarkkana siitä, mitä sanon tai mitä ajatuksiani tai tunteitani ilmaisen ilmein tai elein. Kun mun kylkeäni vihlaisee oikein kovaa, mun on pidettävä naamani peruslukemilla, jotta en säikäytä läheisiäni ajattelemaan "nyt sillä taas verisuoni repesi". Mulla on ajatuksia, jotka vaivaavat mua itseänikin, mutta en mä voi niistä kenellekään läheiselleni puhua. Huolestuisivat ihan turhaan. Joten päätin käydä tyhjentämässä päätäni eilen työterveyspsykologille, jotta en säikyttelisi rakkaitani. Minä voin ihan hyvin, tulevaisuuteni näyttää valoisalta, mutta mun on käytävä tietyt asiat läpi ennenkuin voin jättää kokemani taakseni. Läheiset ja varsinkaan puoliso ei ole terapeutti ja olen aika tyytyväinen siihen, ettei mulla tällä hetkellä ole menossa seurustelusuhdettakaan. Sitten joskus taas, mutta ei nyt.

Ymmärrän oikein hyvin sinua.

Minulla on käynyt vain hassusti niin, että toisiaan tuntemattomat ihmiset ovat kyselleet samoja asioita: lapsuudenperheestäni, taustastani muutenkin... ja äitienpäivän alla tietysti äidistäni. Aihe jos toinenkin on kipristänyt mielessä ja kysymykset ovat tulleet yllättäen, tilanteissa joissa olen tuntenut olevani jotenkin suojaton omalta muuriltani. Olen omaksi hämmästyksekseni ollut hiljaa; osaan puhua kuin papupata ei-niin-tärkeistä aiheista, toiset pökerryksiin ja saanut ihmiset unohtamaan, että mitä olivatkaan kysymässä. Tämän olen tehnyt kohteliaisuudesta, tavallaan. Mutta nyt en edes yrittänyt olla kohtelias, vaan vaikenin.

Sama tunne on, jos joku kysyy tulevaisuuden suunnitelmistani. Niitä tietysti on useita, mutta en halua jakaa niitä. Olen saanut nenilleni unelmien jakamisesta, aivan kuin toteamus että "lääkärin ammatti olis kiva" olisi lupaus, että minusta tulee lääkäri. Ja sama toteamus on myöhemmin ollut oikeutus pilkkaan, että ei sinusta sitten mitään lääkäri tullut, muahahah.

 

["mie"]

Ymmärrän tuon, mutta joskus voi olla yksinkertaisesti niin, että seksuaaliseen haluttomuuteen ei ole mitään syytä. Jos toinen sitä syytä tivaa tai edes odottaa, niin mitä silloin pitäisi vastata? Korkeintaan voi sanoa syyksi "en tiedä", mutta riittääkö se kysyjälle?

Riitti jonkin aikaa. Mutta toki jossain vaiheessa, kun tilanne oli ollut jo päällä pidempään kerroin kuinka aihe häiritsee minua. Ymmärrän senkin että hän ei itsekään luultavammin tiennyt miksi. Mutta mielestäni parisuhteessa täytyisi kyetä kuitenkin siihenkin että selvittelee itsensä kanssa aihetta sen sijaan että vastaus on vaan sille läheiselle "en tiedä". Jollei muuten niin sitten vaikka ammattilaisen avulla.

Elämä on, eihän sille mitään mahda. Mutta ei kenenkään loputtomiin pidä loppujen lopuksi odottaa toisen avautumistakaan - vallankin kun tuli joskus olo että toinen vain halusi lakaista ongelman selvittämisen sijaan maton alle. Enää en voisi lähteä parisuhteeseen jossa on "salaisuuksien" verhoja. Kaverisuhteet erikseen, mutta parisuhteessa pitää uskaltaa avata sieluaan paljon syvemmälle, niissä kipeissäkin asioissa.

 

[Phoebsi]

[QUOTE="vieras";28448572]Mä en taida paljon kysellä. Jos hyvä kaveri ei kerro mitään niin onhan se hieman häiritsevää. Yleensä tiedän tärkeimmät. Ihmisten intiimiasiat ei kiinnosta. Mitään suhdevuodatuksia en myöskään halua kuunnella. En myöskään kerro omista asioistani kuin pääpiirteet.
Jos vaikka kaverin suhteessa menee huonosti niin voi toki sanoa, että on vähän hankala vaihe nyt, mutta perusteellista avutumista en viitsi kuunnella. Mulla on kaveri jonka suhdevuodatukset joudun tylysti keskeyttämään, eikä siltikään tajua että ei kiinnosta.
Eli vähemmän on parempi. Puoliso kertoo mitä tahtoo, mun ei tarvitse kaikkea tietää.[/QUOTE]

Minä olen kuunnellut suhdeavautumisia, mutta se on aihepiiri johon en oikein osaa tai uskalla mitään sanoa. Viime talvena kuuntelin erään avautumista seksielämästään, ja se oli tarpeeksi pitkäksi aikaa.

Ainoastaan todella hyvän ystäväni suhdekiemuroista avasin suuni talvella ja nyt keväällä uudestaan, tunsin, että oli se hetki sanoa mitä moni muukin ajatteli moisesta menosta. Että syteen tai saveen, pakko se on ääneen sanoa

 

[Mythago]

Mulla ei juuri oo tätä ongelmaa. Ihmiset avautuu mulle helposti, ihan tuntemattomatkin

En edes muista milloin olisin viimeksi kärsinyt tuollaisesta. Toisaalta en oo ollut pitkään aikaan parisuhteessa, ehkä olisin sitten tiedonhaluisempi

 

[Keittiönoita]

Ymmärrän oikein hyvin sinua.

Minulla on käynyt vain hassusti niin, että toisiaan tuntemattomat ihmiset ovat kyselleet samoja asioita: lapsuudenperheestäni, taustastani muutenkin... ja äitienpäivän alla tietysti äidistäni. Aihe jos toinenkin on kipristänyt mielessä ja kysymykset ovat tulleet yllättäen, tilanteissa joissa olen tuntenut olevani jotenkin suojaton omalta muuriltani. Olen omaksi hämmästyksekseni ollut hiljaa; osaan puhua kuin papupata ei-niin-tärkeistä aiheista, toiset pökerryksiin ja saanut ihmiset unohtamaan, että mitä olivatkaan kysymässä. Tämän olen tehnyt kohteliaisuudesta, tavallaan. Mutta nyt en edes yrittänyt olla kohtelias, vaan vaikenin.

Sama tunne on, jos joku kysyy tulevaisuuden suunnitelmistani. Niitä tietysti on useita, mutta en halua jakaa niitä. Olen saanut nenilleni unelmien jakamisesta, aivan kuin toteamus että "lääkärin ammatti olis kiva" olisi lupaus, että minusta tulee lääkäri. Ja sama toteamus on myöhemmin ollut oikeutus pilkkaan, että ei sinusta sitten mitään lääkäri tullut, muahahah.

Musta on ihan ymmärrettävää, että olet ollut tuolloin hiljaa. On hienoa, jos pystyy tuossa tilanteessa heittämään nokkelan kommentin, mutta harva pystyy. Valitettavasti maailma on aika raadollinen ja ihmiset eivät aina niin lojaaleja toisilleen, joten on hyvä miettiä sitäkin, kenelle kertoo. Ettei sitten tule just noita väärin tulkintoja ja sen myötä pahimmassa tapauksessa vähättelyä tms.

Mä itse kuuntelen ihan mielelläni muiden murheita, koska koen silloin voivani auttaa toista. Ja mussa asuu edelleen se pieni sairaanhoitaja, jonka suu pysyy kiinni. Mutta tiedostan sen, että mitä läheisemmästä ihmisestä on kysymys, sitä parempi hänen olisi - ainakin tietyissä asioissa - avautua jollekin muulle kuin mulle. Ts en voi olla lasteni, puolisoni, siskoni tai vanhempieni terapeutti, koska olen liian läheinen heidän kanssaan.

 

["hituke"]

[QUOTE="vieras";28447965]Jos pitää erikseen kysyä, niin... minusta on hassua, jos joku kyselee niin henkilökohtaisia, että pitää jättää vastaamatta. Tai siis minä kyllä tasan tiedän, kenelle haluan asioistani puhua ja missä vaiheessa sen teen. Jos joku ei malta odottaa sitä, että luotan tarpeeksi, niin ikävää.[/QUOTE]

Mun yksi kaveri oli semmoinen ettei osannut lukea tätä rajaa. Tuntui inhottavalta! Hän on tosi avoin, mä taas en halua kaikkea kertoa, esim mieheni asioista. Varsinkin, kun tämä (ex) ystävä on kova puhumaan asioita eteenpäin... lopulta välit viileni kun hän kysyi useamman kerran yhtä asiaa jota en halunnut kertoa, ja jouduin sanomaan useamman kerran että sori mutten halua puhua tästä.

 

[BootyPeppi]

Kyllä pidän avoimista ihmisistä enemmän, tosin en juuri kysele mitään, annan toisen avautua mieluummin.

 

["vieras"]

Miksi pitää kysellä niin henkilökohtaisia, että toinen on mieluummin vastaamatta. Minusta on parempi odottaa todella henkilökohtaisten asioiden kohdalla, että niistä kerrotaan eikä alkaa tentata.

 

[Bitch]

Ei häiritse. Itse en luota juuri keneenkään niin paljoa että haluaisin avautua omista asioistani joten ei mullekaan tarvitse avautua.

 

[Lentokala]

Ei varsinaisesti häiritse, mutta pidän enemmän avoimista ihmisista.
Niitä ystäväpiirissäni lähinnä onkin.

 

[joopajoojo]

Häiritsee. Haluan ympärilleni avoimia ihmisiä, joiden kanssa minun on helppo olla ja voidaan puhua ilman tabuja kaikesta mitä elämässä tapahtuu ja mistä on mitäkin mieltä.
Minulla on kyllä käytöstapoja ja sosiaalista pelisilmää, eli en yleensä kyselekään sellaista, mihin toinen ei mielestäni voisi avoimesti vastata.

Olen kokeillut ystävyyttä sulkeutuneempien kanssa, mutta ei se oikein ole luonnistunut. Heitä on ahdistanut minun avoimuuteni ja vastavuoroisuuden vaatimus, minua taas yksipuolisuus asioiden jakamisessa ja salaileminen jutuissa, joissa minusta ei ole mitään salailun arvoista. Tarkoitan siis, että minulle tulee hölmö ja loukattu olo, jos jälkeenpäin on selvinnyt joku juttu, minkä minusta olisi ihan hyvin voinut sanoa heti ja suoraan. Sellainen hämmennys, että miksi tuo toinen ei voinut tuotakaan sanoa, eikö se luota, oliko jostain loukkaantunut, kuvitteleeko etten osaa olla empaattinen?

Arvostan kyllä sulkeutuneita ihmisiä jotenkin, kun heillä on jotain mihin itse en pysty edes halutessani. Ovat mukavia tuttavia ja seuraa silloin tällöin, mutta ystäviä emme voi olla.

 

["vieras"]

Moni tälläinen, joka ei kerro omista asioistaan juurikaan mitään, on sairalloisen utelias kuitenkin muitten asioista, joten se häiritsee, että utelee koko ajan jostain, muttei puhu kuitenkaan omistaan.

 

["vieras"]

Ei häiritse. Minä olen juuri noita ihmisiä, jotka eivät halua omista asioista kaikille kertoa. Paremminkin häiritsee sairaan uteliaat ihmiset, joille pitäisi kaikki mahdollinen aina kertoa.

 

[Moraalinvartija]

En yleensä ole kamalan kiinnostunut muiden asioista. Jos ystävä haluaa avautua, toki kuuntelen ja kerron mielipiteitäni. Silloin saatan jotain kysyäkin, mutta joka tapauksessa ystävä on jo ilmaissut halunsa keskustella aiheesta.

Uteleminen on vastenmielistä. Miellyttävä keskustelu etenee omalla painollaan ilman tunkeilevia kysymyksiä, vaikka aihe olisi henkilökohtainen ja arkakin.

 

["vieras"]

Ei hairitse jos toinen ei kerro asioistaan enka yleensa henkilokohtaisuuksia kysy muilta kuin todella hyvilta ystavilta ja heiltakin vain jos koen etta haluavat kertoa. Itse olen melko yksityinen tietyista asioista ja esim parisuhde asioita en liiemmin jaa muuta kuin paapiirtein tai joskus saatan luotettavalle henkilolle jostain askarruttavasta asiasta mainita. En tykkaa tallaisista 'avoimista' ihmisista jotka jakavat kaiken puolisoilleen mukaan lukien muiden asiat, yksi entinen hyva ystavani kertoi kaikki minun henkilokohtaiset jututkin miehellensa ja en todellakaan ilahtunut kun taman mies joskus mainitsi jotain omalle miehelleni mita ei olisi mitaan muuta kautta voinut tietaa. Samoin tama henkilo levitteli ystaviensa asioita hyvin vapaasti muille ystavilleen vaikka olisi pyydetty olemaan kertomatta tyyliin, 'En saisi kertoa mutta plaa plaa...' Ei tarvitse varmaan ihmetella miksi ystavyys jai.

 

["moivaan"]

Kerron nyt niistä ihmisistä joiden kanssa olen useimmiten vapaa-ajalla ja koulussa. Koulussa heillä on jotain 'niin salaisia asioita' joita pitää lähteä kertomaan toiselle toiselle puolelle jalkapallokenttää. Hetken kuluttua he kutsuvat loputkin sinne ja lähteevät kävelemään kauemmas. Eivätkä sitten tule luokseni takaisin. Jään aina näin välituntisin yksin. En tiedä mitä pitäisi tehdä. Toinen on sitten Se että jos istutaan tai seistään jossain ringissä niin he alkavat nauramaan ja sanovat:"entäs Se vee...." oon siinä tilanteessa sillee että en ole olemassa. Ärsyttää vaan olla sillei Joo en ole olemassa kun en ymmärrä mistä he puhuvat.

 

["..."]

Jos vaikka kysyt jotain henkilökohtaisempaa, eikä toinen vastaa siihen, häiritseekö tämä sinua? Pidätkö enemmän avoimista ihmisistä, riittääkö sinulla kiinnostus omista asiostaan vaikenevaan ihmiseen?

No yleensä aika Tylsää seuraa sellainen ihminen on, joka ei kerro mitään elämästään. Itselläni on yksi tällainen tyyppi, ja muuten on kyllä ihan ok ja hauskakin, mutta hieman outoa, että hän ei koskaan puhu mistään henkilökohtaisesta. Väistämättä siinä suhde jää aika kylmäksi.

 

["..."]

Ihmiset usein miettivät ihan liikaa sitä, että mitähän minusta ajatellaan, eivätkä siiksi uskalla puhua mitään. Yleensä toisia ihmisiä ei juuri edes kiinnosta toisten asiat, kunhat vain jutustelevat. Ja niitä joita kiinnostaa ja jotka juttuja eteenpäinkin jauhavat, keksivät niitä juttuja enivei. Itse en jaksa enää välittää yhtään, että "mitähän kukakin mistäkin ajattelee."