hain apua ja kadun sitä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja henni
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

henni

Vieras
hei!kirjoitin vähän aikaa sitten siitä, että olen syvästi uupunut ja normaalit askareet tuntuu rasittavilta jne. päivät tuntuvat välillä vaikeilta pienen huutavan vauvan kanssa.. tätä rataa. no siis neuvolasta ohjattiin soittamaan kriisikeskukseen, ja sinne soitettuani sieltä tuli täti katsomaan tilannetta. totesi että varmasti väsynyt ja masentunut olen eikä tilanne ole yllättävä... sanoi että ottavat yhteyttä neuvolaan ja puhuvat tarkemmin asiasta.
sitten neuvolasta soitettiin että he ovat ottaneet yhteyttä johonkin sosiaalitoimeen ja lastenvalvojaan, kyselivät että mitenkäs vauvani jaksaa, ja että lastenvalvoja ottaa yhteyttä lähipäivinä.
puhelun jälkeen jäi sellainen maku, että luulevatko he että minä olisin tehnyt vauvalleni jotain tai että vauvani ei olisi turvassa kanssani?! tuli tosi paha mieli! en kaipaa ulkopuolista epäilyä että olisin huono äiti lapselleni, sillä rakastan lastani enkä häntä koskaan satuttaisi! SIIS:miksi ihmeessä he ottivat yhteyttä lastenvalvojaan?

Enkö saa olla väsynyt äiti ilman että pahoinpitelen tai kohtelen kaltoin omaa lastani?? Putosin kärryiltä ja koko avun hakeminen kaduttaa syvästi!
 
halaus!!!!

Toivottavasti nyt tämä lastenvalvoja jne on vaan nimike ihanalle ihmiselle joka oikeasti osaa auttaa sinua. Ei se välttämättä tarkoita mitään pahaa. Ehkäpä teidän neuvolasssa ei ollut ketään jolla olisi ollut aikaa perehtyä teidän juttuun ja he siirtivät sen vaan muualle. Esim. meidän neuvolassa me ei päästy kunnolla vauvan kanssa tarkastuksiin kun heillä oli niin kiire ja kaikkea muuta häslinkiä, siirrettiin vaan kolme kertaa aikaa viikolla eteenpäin. Tyttö täyttää nyt 3kk ja ollaan käyty neuvolassa vain pari hassua kertaa, outoa. Mutta meiltä pyydettiin kyllä anteeksi huonoa palvelua. :D

Itsekin olin tosi poikki, varsinkin kun synnytys oli hiukan hankala ja toipuminen siitä kesti aika pitkään. Vieläkin välillä kärsin vihlonnoista (jotka ovat kuulumma ok), kiitos episiotomian ja imukuppisynnytyksen (ikävä kyllä ilman sitä ei olisi tyttö syntynyt).

Kysy vaan reilusti ja suoraan neuvolasta (soita vaikka puhelinajalla) että mitä tämä asia tarkoittaa ja vastaukseksi ei riitä että sitten se selviää. Vaadi hyvää palvelua!!!!
nyt varmasti tuntuu että kaikki menee päin prinkkalaa mutta kyllä se siitä (klisee, tiedän). Itselläni ainakin kun olin väsynyt ja poikki niin kaikki tuntui niin pahalta, ihan sama mikä tahansa.

 
Ikävä kyllä ja voi. Tuon takia kirjoitin itsekkin siihen ketjuun, että vältä kynsin ja hampain sossua.

Voi itku sentään! Eikö todella saa ÄITI keskusteluapua! ilman lastensuojelua!

Avun hakeminen on hyvä mutta se ohjautuu ilmeisesti AINA väärään osoitteeseen.

No katso mitä tapahtuu. Korosta että kaikki on hyvin. Mutta kaipaat keskusteluapua! oman itsesi takia.

Voi kun osaisin enemmän auttaa. Mutta minimoi kaikki apu mitä sossusta tulee. Korosta ETTET tarvitse perhetyöntekijöitä, palavereita, jne. Ja sitä että olet kaikin tavoin toki ""yhteistyökykyinen"".

Ja korosta ettei vauvalla ole ""hätää"". Vaan juuri elämäntilanteesta johtuen haluat keskusteluapua, jotta väsymys, masentuneisuus ja kaikki normaalin lisäksi saat käsiteltyä menneisyyden asioita.

Jos ei muuta vaihtoehtoa ole niin kerro että kaikki on hyvin, ja jaksat nyt loistavasti, etkä ole enää masentunut!

Olen vahvasti sitä mieltä että lastensuojeluihmisistä kannattaa pysyä KAUKANA!!!!
 
Keskustele lastenvalvojan kanssa asiallisesti. Kerro, mikä on tilanne ja MILLAISTA APUA TARVITSET. Kaikki toiminta tähtää siihen, että tuetaan sinun jaksamistasi lapsen kanssa. Lapsen ottamista pois ei tarvitse pelätä turhaan, siihen pitää olla todella vankat perusteet.

En tiedä lohduttaako tämä, mutta kerron nyt kuitenkin. Pojallemme nousi vuosi sitten pehmyt pahka päähän, hän oli silloin kahden kuukauden ikäinen. Hädissämme kiikutimme lapsen sairaalaan, jossa pahkaa kävi ihmettelemässä parin päivän sisään neljä eri lastenlääkäriä. JOKAINEN lääkäri tiedusteli vaivihkaa, onko varmaa, että lapsi ei ole pudonnut mistään ja katseli valvomisesta ja huolesta sekopäistä äitä tarkkaavaisesti ""sillä silmällä"". Tiedän, että miettivät myös, olinko pahoinpidellyt lastani. Voi että se suututti ja itketti. Mutta tiedän, että heidän oli virkansa puolesta pakko miettiä kaikkia vaihtoehtoja. (Olen itse myös sellaisessa ammatissa, että joudun tarvittaessa ottamaan yhteyttä lastensuojeluviranomaisiin.)

Summa summarum: Viranomaiset ovat virkansa puolesta tarkkoja. Mutta sinulla on oikeus vaatia sellaista apua, mitä tarvitset. Sinä ja lapsesi olette asiakkaita, joten pidä kiinni oikeuksistasi.

Tsemppiä!
 
juu no tosiaan soitin äsken tuonne neuvolaan ja kyselin tarkemmin että mitä ihmettä... puhuivat tosiaan jostain lastenvalvojasta ja lastensuojeluliitosta. Sanoin että asiat vauvani kanssa ovat todellakin OK.. neuvolantätsy silti sanoi että sosiaalitoimelta voisin saada konkreettista apua. Olen ihan pyörälläni päästä, ovatkohan silti käsittäneet asian väärin.
HÖH! no pitänee odotella sitä lastenvalvojan yhteydenottoa ja katsoa sitten, eihän tässä mitään hätää nimittäin vauvalla ole, tulkoot vaikka tarkistamaan! Mutta en silti olisi halunnut joutua mihinkään lastensuojelun jonotuslistalle arvioitavaksi kun hain itselleni keskusteluapua uupumukseen.. HOHHOIJAA!!!! ens kerralla pidän suuni ummessa neuvolassa.
 
Mitä haittaa soossusta ja lastenvalvojasta voi olla? Lasta ei varmaan noin vain oteta huostaan. Asiasta sen enempää tietämättä kuvittelisin, että sieltä voisi saada tukiperheen, kodinhoitoapua tai muuta tarpeellista...
 
Eihän ne nyt ole sulta lastasi mihinkään viemässä. Tulevat käymään ja juttelemaan ja sosiaalitoimistosta sos.työntekijä tulee teille sitten auttelemaan päivittäisissä askareissa ja juttukaveriksi.

Huono vertaus, mutta samaan tyyliin kuin vieroitushoidosta päässeille tullaan kotiin ohjaamaan päihteettömän elämän alkuun.
Tietenkään he eivät sinulle päihteettömyyttä opeta, mutta sitä arkipäivästä selviämistä.

Todella joskus tuntui vauvan kanssa, että eikö mulla enää muuta ole ja apua olisi kaivannut. Onneksi äitini ja muita ystäviä asuu täsä lähellä ja tulivat kyllä pyytämättäkin.
 
Tarkoittaisiko tuo mainitsemasi ""lastensuojeluliitto"" vaikka Mannerheimin lastensuojeluliittoa, heillähän on lastenhoitajia jotka voivat tulla tarvittaessa kotiin auttamaan (sekä lapsen hoidossa että muissa asioissa)?

Konkreettisella avulla voidaan tarkoittaa myös kodinhoitoapua, kaupassakäyntiä ja näitä muita joita ei välttämättä jaksa yksin tehdä kun on väsynyt.

Uskon ja toivon että saat apua omaan oloosi, älä huoli, eivät he lastasi vie!
 
Eikö se ole jo nähty että ei kannata mennä neuvolaan valittamaan väsymystä tms..en minä ainakaan menisi vaikka olisin kuinka uupunut,pyytäisin vaikka jostain lähipiiristä apua ennemmin.neuvolatäditkin on viranomaisia eikä varmasti ole mitään vaitiolovelv.on se sitten mukavaa kun rupeavat kyttäämään että tiedä vaikka se äiti pimahtaa kohta..
että mistä sitten oikesti apua?..
toiv.kohdallasi on kyse jostain muusta!!
 
Nyt rauhotut!!
Sossun kautta tosiaan tulee se konkreettinen apu esim. kodinhoitaja jos tarvii.
Itselläni kun oli lapset pieniä joista toinen vaikeasti vammainen niin juuri lastenvalvojan kautta apu järjestettiin. Ei tarvii sit maksaa siitä ylimääräsestä avusta vaan se tulee kunnan puolesta.
 
Ihan varmasti sosiaalipuolelta tulee henkilö sinua auttamaan, jotta jaksaisit paremmin lapsesi kanssa. Heidän työnsä tarkoitus on ehkäistä sellainen tilanne että uuvut niin pahasti että lapsesi jouduttaisi ottamaan huostaan. Siis ennaltaehkäisyä, sinun ja lapsesi parhaaksi. On se yhteiskunnalle halvempaa auttaa tässä vaiheessa jottei tarvitse mitään radikaalimpaa tehdä tulevaisuudessa.

Sinuna en olisis yhtään huolissani vaan ottaisin kaiken avun vastaan. Kannattaa etukäteen miettiä minkälaista se apu voisi olla, niinkuin joku mainitsikin kaupassa käymistä, kodinhoitoa tai vauvan hoivaa silläaika kun sinä käyt esim suihkussa.

Hyvää toipumista!
 
Ensinnäkin, sinulla on oikeus olla vihainen. Kyllä minäkin haluaisin tietää, mitä minun selkäni takana touhutaan.

Olen itse sairaanhoitaja ja tuollainen toiminta neuvolalta ihmetyttää. En kylläkään ole ollut neuvolassa töissä, mutta vähän oudolta kuulostaa terveydenhoitajan toiminta. Miksi sinulle ja koko perheellesi ei ole järjestetty yhteistä palaveria, jossa olisitte keskustelleet asioista. Sinun selkäsi takana on soitettu sosiaalitoimeen ja keskusteltu lastensuojeluvalvojalle. Luulisi, että sinulle olisi pitänyt ensin selittää, että miksi sosiaalitoimeen otetaan yhteyttä ja mitä sinä siitä hyödyt.

No, minä olen samanlainen kuin sinä, eli en halua toisten puuttuvan omiin asioihini ja siksi minullakin nousi karvat pystyyn. Konkreettinen apu lastensuojeluliitolta olisi varmasti hyväksi, sillä kyllähän äidin väsymys ja masentuneisuus vaikuttaa jollain tapaa lapseen. Itse olin todella väsynyt lapsen ollessa pieni ja vain kitkuttelin päivästä toiseen. Sitä on niin supisuomalainen, ettei voi antaa periksi ja pyytää apua. Yrittää esittää urheaa muille ja sitten suljettujen seinien sisällä kaikki paha olo purkautuu. Oikein kauhulla muistelen, miten hoisin vauvaani kuin aave joinakin päivinä. Ei siinä lapsi saanut kunnollista vuorovaikutussuhdetta äitiinsä. No onneksi poika alkoi nukkumaan vähän paremmin ja levättyäni olin kuin uusi ihminen.

Toivottavasti miehesi tukee sinua 100 prosenttisesti. Yhdessähän te tiedette perheenne tilanteen ja selviätte tästä vaikeasta ajasta eteenpäin. Jos te pystytte yhdessä näyttämään ulkopuolisille, että lapsen hyvinvointi on teille kaikkein tärkeintä, niin asiat ovat hyvin. Sinun täytyy tämän kaiken keskellä hyväksyä se, että sinun pahaolosi pitää saada pois, jotta koko perhe voi paremmin. Vaikka sanoit, ettet enään ikinä puhu asioistasi neuvolassa niin ainakin minä arvostan sinun yhteydenottoasi neuvolaan tosi paljon. Liian paljon käy niin, että äidit esittävät neuvolassa jotain muuta kuin on todellisuus. Minua ainakin hävettää, että olen esittänyt voimakasta vaikka oikeasti olisin halunnut huutaa, että olen väsynyt enkä jaksa enään. Tsemppiä.

 
Neuvolassa toimivat hassusti kun eivät etukäteen selittäneet sulle mitä tekevät. Kumminkin, niin kuin täällä on sanottu, sossusta saa sitä konkreettista apua. Neuvolasta saa vain neuvoja, niillä ei ole työntekijöitä joiden tehtävä olis vaikkapa tulla kotiin auttamaan siivoamisessa. Mutta sossun kautta sellaisia saa. Lastenvalvoja on kamala virkanimitys ja hänen työhön kuuluu niitä ääritapauksiakin, mutta ylipäätään lapsiin liittyvät asiat. Selität lastenvalvojalle yhtä järkevästi kun täälläkin olet selittänyt, millainen tilanne on, ja kyllä he sitten tajuavat, että vauvan hoito on sulla hallinnassa, vaikka kaipaatkin tukea jaksamiseen.
 
Mun yksinhuoltajakaveri sai juuri sossun tms. kautta avukseen kodinhoitajan kahdesti viikossa muutamaks tunniks. Mukava täti ihminen, jonka voipi laittaa sitten mielensä mukaan siivoamaan, laittamaan ruokaa tai muksun kanssa ulos. Kaveri käyttää tätiä lähinnä muksun ulkoiluseurana, jotta saa itse tehtyä kotona hommia tai otettua vaikka päikkärit.
 
Hei!

Sanoin jo siinä ensimmäisessä ketjussa, että sossua ei tarvitse suotta pelätä. Neuvolasta olisivat toki saaneet kertoa sinulle etukäteen että sosiaalitoimeen otetaan yhteyttä ja myös perustella se.

Sosiaalitoimen kautta sinulla on kuitenkin mahdollisuus tuohon konkreettiseen apuun. kerrot vain niinkuin asiat ovat: ettei lapsella ole hätää, mutta sinä olet väsynyt ja kaipaat keskusteluapua menneisyyden tapahtumien vuoksi.

Itse tosiaan toimimme kehitysvammaisen lapsen tukiperheenä. Lapsi käy meillä yhtenä viikonloppuna kuussa, jotta vanhemmilla on aikaa muuhunkin kuin lapsensa hoitamiseen. Ihana lapsi, mutta kovin työläs ;) Tukiperheen tai kodinhoitoapua sossun kautta saattaa saada, joskus siitä saattaa joutua itsekin maksamaan hivenen. sosiaalitoimen kautta ohjataan myös mahdollisesti muualle, esim terapiaan.

Olet ilmeisestikin ihan ensimmäistä kertaa sossun kanssa tekemisissä. Heillä, kuten muillakin viranomaistahoilla (myös neuvolassa) on paitsi vaitiolovelvollisuus, myös velvollisuus seurata lapsen etua. Näin siksi ettei lapsi pysty ajamaan omia asioitaan. He siis toki tarkkailevat sinua suurennuslasin kanssa, jotta voisivat saada kuvaa siitä että oletko vaaraksi lapsellesi. Sinä tiedät ettet ole, mutta he eivät voi sitä vielä tietää.

Lastenvalvojan käynti kuullostaa varmasti pelottavammalta kuin mitä se oikeasti on. Halaus ja voimia!
 
mä olen itse ollut töissä kodinhoitajana ja meillä on ollut joskus asiakkaina pienten lasten äitejä, jotka ovat kärsineet esim. synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. On käyty sit hoitamassa lasta, syöttämässä, ulkoilemassa ym. ja autettu kotiaskareissa. Äiti on saanut levätä. Eli se neuvolantätsyn tarkoittama apu voi olla ihan tälläistäkin, mutta kun on kyseessä äiti ja pieni lapsi, niin asiat vain viedään eteenpäin lastensuojelun kautta.
Tsemppiä!!
 
Tässä tapauksessa vanha sanonta ""tieto lisää tuskaa"" ei kyllä pidä paikkansa.
Itse ainakin olisin halunnut tietää, mihinkä toimenpiteisiin neuvola ja viranomaiset tämänkaltaisissa tapauksissa yleensä ryhtyvät.
Mielestäni olisi ollut fiksua neuvolantädiltä sinulle asiaa hieman valottaa.
Ei tämänkaltainen meininki kyllä ainakaan äideen taakkaa kevennä.
Päinvastoin.
Perse edellä puuhun, noista vanhan kansan viisauksista, pätee tämmöseen toimintaan.

Voimia sulle. Soita sinne neuvolaan ja kerro, että jatkossa olisit kiinnostunut kuulemaan sinua ja lastasi koskevista toimenpiteistä. Noin ihan vaan viattomasti suomenkielellä vaikka kerrottuna.
Ettei tarvitse koko ajan miettiä, että kukakohan ovelle seuraavaksi koputtaa.

Mää en kyllä välttämättä luota aina noiden neuvolaihmisten(kään) terveen järjen käyttöön.
Eräskin hölösuu tuttava vastaili neuvolan alkokyselyyn rehelliseen tapaansa että juu kyllä sitä viina vaan on ihanaa ja otettua on tultu.
No kuinkas kävikään.
Rehellinen rouva laitettiin sitten alkoholineuvontaan ja tarkkailuun koko raskauden ajaksi.
Ettei vaan nääs sattus mamma maistamaan.
Ja kyse siis on ihan normaalista ei ongelmaisesta immeisestä.
Helkutti, mä olisin ainakin tossa vaiheessa rasvannut itelleni köyttä.
Ja vähä sille neuvolantädille kanssa..
Siinä sen näkee, että ei ne tosijuopot siellä ilmeisesti mitään kerro.
Minä en aikankaan ;))))

Tulipas tilitettyä.
Mutta ap onkin onneksi saanut jo ihan hyviäkin vastauksia muilta mammoilta.

 
Toivottavasti saat sitä apua.. Mulle kävi niin että kriisihoitaja lupasi antaa yhteystietoni eteenpäin että olisivat ottaneet yhteyttä mutta monta viikkoa oon jo odottanut.. Onneks olo on jo paljon parempi ja jaksan taas.. Tsemppiä ja voimia.. Ota kaikki apu vastaan mitä tarjotaan.. Se on vaan vauvalle hyväksi..
 

Yhteistyössä