Hävettää pikkuneidin seurassa

Hei!

Meidän neit täyttää marraskuussa neljä vuotta. Reilu kolmivuotiaaksi hän oli minun, eli äitinsä kanssa kotona, kunnes meni perhepäivähoitoon.

Hän on aina ollut omissa oloissaan viihtyvä. Leikkipuistoon jos mennään, niin hän leikkii ainoastaa yhden lapsen kanssa tai sitten yksinään. Isommissa ryhmissä hän ei touhua.

Jos joku vieras lapsi tulee lähelle, hän rupeaa vinkumaan ettei tykkää lapsesta, osoittelee häntä sormella ja liimautuu minuun kiinni. Välillä alkaa ihan itkemään, jos joku lapsi tulee lähelle. Tai jos menemme vaikka uimaan ja siellä on muita lapsia, niin sekin on kauheaa. Yleensäkään hän ei tykkää kenestäkään lapsesta (niin hän sanoo), hän ei halua, että kenelläkään muulla on syntymäpäivät, eikä kukaan muu ei saisi saada lahjoja kuin hän. Hänellä on pikkusisko 1v 10kk ja he tappelevat ihan koko ajan! Hän ei todellakaan ole keskipiste ja saa kaikkea mitä haluaa.

Tänään olimme naapurin lapsen syntymäpäivillä ja ne olivat kaverisynttärit. Kaikki muut lapset tulivat sinne ilman vanhempia, mutta hän ei jäänyt sinne yksin, vaikka kyseessä oli tutut ihmiset ja 10 muuta tenavaa. Minun piti sitten roikkua hänen mukanaan. Piiloutui koko ajan minun taakse ja ruokapöydässäkin minun olisi pitänyt olla hänen vieressään. Sitten hän ei enää kestänyt olla pöydässä, vaan lähti yksin leikkimään leikkejä, kun muut lapset jäivät sinne. Minulle hän ilmoitti, että ei saa olla tytön syntymäpäivät, eikä saa olla kynttilöitä kakussa, yms. Minulla paloi pinna ja lähdimme kotiin.

Minusta tuntuu, että tämä kaikki alkoi kun hän meni keväällä hoitoon. Aivan älyttömästi kiinni minussa. Kyllä hän ymmärtää kun selitän hänelle asioita ja sitten lupaa olla taas nätisti. Kovalla kurilla ja uhkailulla olen häntä saanut vähän toppuuteltua. Onko kenelläkään muulla tämmöistä?
 
Jaa, enpä ole moisesta syrjäytyneisyydestä kuullutkaan... olin itse lapsena arka ja en halunnut leikkiä isossa porukassa jos kauheesti riehuttiin mutta en nyt ihna tollanen ollut enkä oo kuullut kenenkään puhuvan et lapsi ois noin syrjäänvetäytyvä. Ootko totuttanu lasta muihin lapsiin kun oli kotihoidossa? vai olitteo aina vaan kahestaan tai yhden ja saman tutun lapsen kanssa? Mun mielestä toi alkaa vaikuttaan jo tosi oudolta ja vähän pelottavaltakin...millanen aikuinen lapsesta kasvaa jos se ei siedä ketään muuta kun itsensä??? Toivottavasti saatte asioihin muutosta pian! :hug:
 
Alkuperäinen kirjoittaja suzyco:
Jaa, enpä ole moisesta syrjäytyneisyydestä kuullutkaan... olin itse lapsena arka ja en halunnut leikkiä isossa porukassa jos kauheesti riehuttiin mutta en nyt ihna tollanen ollut enkä oo kuullut kenenkään puhuvan et lapsi ois noin syrjäänvetäytyvä. Ootko totuttanu lasta muihin lapsiin kun oli kotihoidossa? vai olitteo aina vaan kahestaan tai yhden ja saman tutun lapsen kanssa? Mun mielestä toi alkaa vaikuttaan jo tosi oudolta ja vähän pelottavaltakin...millanen aikuinen lapsesta kasvaa jos se ei siedä ketään muuta kun itsensä??? Toivottavasti saatte asioihin muutosta pian! :hug:
No onkohan kuitenkaan noin vakavasta asiasta kyse :eek: Ja ap:Mä odottaisin vaan että tuo menis ihan itsestään ohi.
Meillä oli tuo nuorempi tyttö aikasemmin itsekseen viihtyvä, ei halunnut mennä leikkipuistoon jos oli vieraita lapsia, ujosteli/pelkäs.
Ja kylään mennessäkin mun oli kannettava hänet eteisestä peremmälle. Ja puhui vaan tutuimmille.
Noh, nyt kesällä on muuttunu sen verran että leikkii muitten pihan lasten kanssa ja vieraammillekin aikuisille juttelee.
 
Minä kans odotan, että aika tekee tehtävänsä. Minun mielestäni tyttöni ei siis varsinaisesti ole ujo, hän juttelee paljon aikuisten kanssa-vieraidenkin. Puhua pölpöttää puhelimessa mummien ja ukkien yms. kanssa. Ongelmana on vain tämä, ettei mene ryhmäleikkiin ja uusien lapsien osoittelu ja torjuminen. Perhepäivähoitajan kanssa olen jutellut, ja siellä neiti leikkii ihan ok muiden kanssa. Olen hakenut päiväkotipaikkaa, jospa se jatkossa auttaisi...
 
Saattaa olla hänelle rankkaa olla hoidossa,kun on jo sen ikäinen että ymmärtää asioita,mm. sen että pikkusisko saa nyt sinut päiviksi. Vai käsitinkö oikein,oletko siskon kanssa kotona? Kieltämättä tuokin tuli mieleen että onko ollut paljon vain aikuisten seurassa,silloin lapsi saattaa käyttäytyä noin.
Tsemppiä,mä uskon että tasaantuu kun hoito tulee tutuksi!
 
Prinsessa-06: Molemmat neidit ovat hoidossa, olleet siis viime keväästä asti. Juttelin hoitotädille asiasta, ja hän oli ihan tarkoituksella seurannut, miten käyttäyttyy isommassa porukassa, niin ei mitään ongelmaa. Luulen, että hän haluaisi vain jotenkin omia minut itselleen, yritän nyt enemmän tyrkkiä häntä touhuamaan isänsä kanssa...
 
Taitaa tyttö vain hakea äidiltä huomiota =) :heart: . Kyllä varmaan menee ajan kanssa ohi, mutta ymmärrän että on rankkaa. On varmaan ollut isot muutokset kun on tullut pikkusisko ja sitten ovat menneet tarhaan, saattaa olla että pelkää äidin "katoavan". Paljon tsemppiä teille.
 
Meillä on ollut 2,5v pojan kohdalla samaa käytöstä, kun kavereita on kylässä. Olen ajatellut, että se on tutustumisen vaihe matkalla yhteisleikkeihin. Nyt aloitellaan leikkitoimintapaikalla Ryhmiksessä 2pv/vko 3,5h per kerta juuri siksi, että oppii, että toisten kanssa on hauskempaa leikkiä yhdessä kuin pelkästään äidin. "Ei saa tyytö ottaa, ei saa poika katsoa, ei haluu tyttö.." jnejne. Sitähän se meillä on. Kyllä se ohi menee, kun lämpenee, niin teilläkin! Koita vaan viedä lasta toisten muksujen pariin- se on palvelus lapselle vaikka omaa hermoa kiristää!
 

Yhteistyössä