Hätähousut himotestaajat ja haamuviivoja osa 2

Apua, mulla on tuoresiirron jälkeinen pp7 (dpo 9), tein eilen aamulla First signal 10 testin, josta sain roskishaamun, tein testin aamupissasta ja töistä tullessa testiin oli kuivahtanut hieman punertava roskishaamu.

Tänään tein iltapäivällä 2,5 tuntia rakossa olleesta pissasta RFSU 50 testin (ei ollu muita kotona saatavilla) ja musta siihen tuli viivanpaikka, jossa on hieman väriä, jotain 25 min. testin tekemisestä (sitähän voi tulkita ad 30 min.) ja kuivuttuaan viivanpaikka erottuu hieman selvemmin.

Pakko oli polkasta apteekkiin ostaan lisää testejä (!) ja tein äsken ½ tuntia rakossa olleeesta virtsasta Prediction earlylla punertavan haamun! Viiva ei tullut ihan 5 min, mutta reilusti alle 10 minuutissa tuli. Touhottajana olin jo repinyt ohjelapun, joten en muista kuinka kauan kyseistä testiä saa tulkita!

Kyseessä on mun elämäni ensimmäinen oikea värillinen haamu, 7 inseminaation ja yhden ivf:n jälkeen, me saatiin vaan kaksi huonolaatusta (4-luokka VL:n luokituksessa, fragmentoituneita) alkiota, jotka säälistä laitettiin kohtuun... Voisko olla käyny niin hyvä tuuri, että ne reppanat tai toinen olis kiinnittyny? Yritän laittaa myöhemmin kuvaa tänne, jotta saisin tulkinta-apua, kamerasta loppu akku (tietysti just nyt..). Pregnylistä (5000 iu) on 11 vuorokautta, joten ei luulis sen enää näkyvän, ainakaan ennen ei ole näkynyt tyyliin 8 vrk päästä herkilläkään testeillä.

Mulla oli jo keskiviikkona (pp4, dpo 6) sellanen tunne että nyt alko jotain tapahtua, kun illalla 2-3 tunnin ajan tuntu sellasia nopeita teräviä vihlasuja, koko torstain menkkamaista painon tunnetta ilman polttelua ja nyt sen jälkeen kohtu tuntuu jotenki oudolta, sellasta kirvelyä tai kaiherrusta sillä suunnalla ja ajoittaisia nopeita teräviä vihlasuja (langanvetoja?)... Voin kyllä kuvitellakin kaiken, mä NIIN toivon, että siellä olis joku *huokaus* Mut mulla on jotenki ihan oudosti sellanen TUNNE, että oon raskaana!
 
"Hätähousu himotestaaja"... Niinhän mä olen, eli en pystynyt odottamaan tietenkään sinne maanantaille vaan dippasin äsken uuden.. Kuva ilman muokkausta P7yWjR - Image - Aijaa.com ja muokattuna QaEnyl - Image - Aijaa.com. Tuo ei enään voi olla vain viivanpaikka, eihän?! :whistle:

Redwing blackbird: Kuullostaisi kyllä siltä, että siellä ainakin pikkuinen yrittää tarrata kiinni! Oireetkin kuullostais lupaavalta.. Toivotaan näin:heart: Ja yritähän pistää tänne kuvaa niin tiiraillaan yhdessä!
 
Maire82 mielestänoi toi on jo selkee plussa!!! :D Onnea!!!
Nutturuu Kyllähän siinä jotain punaista näkyy!!! Toivotaan et lähtee vahvistumaan!!!
Redwing blackbird Kuulostaa kyllä plussalta!! Eikä Pregnylin pitäis enää näkyä. Itelläni tais hävitä 8. päivän kohdalla viivat :) Laitahan kuvaa tulemaan!!!
 
Ihania haamulaisia täällä! Vahvistumisia toivon kovin teidän testeillenne! :rolleyes::heart:
Itse olen jäänyt vähän takataustalle seurailemaan, mutta jokapäivä täällä käyn kurkkimassa teidän testiloisia! =)
Itsellä menossa dpo7-8. Olen pystynyt olemaan rapistelematta kertaakaan. Ens perjantaina odotellaan ämmästä saapuvaks! :saint:
 
+
Tällaiset tuli testattua ehkä päivän etuajassa (kierto ei ole säännöllinen):
Ensimmäinen testi RFSU:lla, jolla oli hailakka haamua - näkyi hieman selvemmin livenä kuin kuvassa:

CiuSpM - Image - Aijaa.com

Toinen muutaman tunti myöhemmin (varmistus) Clear Bluella:
N6xu5z - Image - Aijaa.com

Huomenna tai parin päivän päästä viimeistään varmistus Clear Bluen digitaalisella

Tämän lisäksi on noin 9 päivän ajan jomottanut päivittäin oikean munasarjan kohdalta - mietin ennen testausta, että onkohan kyse jostain munasarjakystästä, mutta taitaa kyse ollakin keltarauhasen toiminnasta :) ainakin näin toivotaan.
 
Viimeksi muokattu:
*Mur-Mur*: Mä todella toivon, että on!:heart: Sekavin tuntein tässä nyt, kun tänään aamusti tein uuden ja en osaa sanoa onko eilisestä vahvistunut.. Vaikka tiedän, ettei se voi edes kauheasti eilisestä vahvistua.. Varsinkin kun pissa ei rakossa kauan kerennyt olemaan kun aamuyöllä heräsin vessaan.

Tässä vielä kuva tämän päiväsestä katso liitettä 18723,

onkohan vahvistunut yhtään:confused: Hiukan epäselvä kuva kyllä kun kännykällä otettu. Näkeekö kukaan edes mitään?? : /

Daysleeper: Heh, varovaiset kiitokset!:heart: Toivottavasti mahdollinen kyytiläinen pysyy matkassa mukana, eikä ole kemiallinen taas..
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: *mur-mur*
^ Kyllä minä ainaki näen Välli punasta tuossa viimosessa kuvassa :heart: toivotaan että tarraa lujasti kiinne :rolleyes:

Muistelen että viime kierrossa jännättiin samaan aikaan.. onneksi oot jo tuossa vaiheessa, minä en oo edes ovista bongannu ja nyt kp24 :headwall:

Niin ja onnea myös kaikki muut plussista!! puhalletaan lisää plussa tuulta ++++++:whistle: ja paljon!!
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Välli
Pippuri85 mistä asti olet testaillut ovista? Ja minkä pituinen kiertosi yleensä on? =)
Mä oon ihan sekasin. En oo koskaan saanut tämmösiä haamulaisia mitä tänään olen saanut. Näin vahvoja ja punertavia meinaan. Kun ajattelee että nyt sain vangittua kuvaan ja laitan tänne niin näyttääkin hailummalta kun livenä :headwall::vampire: Miehenikään ei joutunut käänteleen testejä ollenkaan! :vampire:
Oireitakin kyllä on olevinaan. Lämmöt pysynyt 37.1.. Yleensä loppukierrossa 36,8. Mutta pessimisti olen edelleen.......... :vampire:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Välli;28430068:

Viime kierto oli tasan 30, mutta se oli eka luomu pillereiden jälkeen. ja oviksen bongasin kp16 sillon.. nyt kyllä tulee kahta viivaa testiin mutta ei siltikään vielä oo voinu plussaksi tulkita :headwall: mulla on aina ollu pitkää kiertoa, mutta tikuttanu en oo oviksia ennen, terot oottais apteekissa ja ajattelinki ne huomenna alottaa että sais katkastua kierron. Kuopuksen plussasin pitkästä kierrosta, mahto olla kp58 kun tein plussa testin. Tummimman viivan sain kp21 ja oisin voinu luulla plussaksi, mutta sitte taas tulin toisiin aatoksiin ku ei se päihittäny kontrollia. plaah :snotty: niin ja alotin tikuttamisen kp12
 
Pippuri85, sullahan on samat testit kuin mullakin eikä mulle ainakaan ole koskaan tullut vain yhtä viivaa. Olikos sulla PCO tai PCOS? Mulla jälkimmäinen, LH-liikaeritys voi tietenkin mun kohdalla selittää jatkuvan kaksiviivaisuuden :) Mutta siis olen ymmärtänyt ettei ole mitenkään tavatonta että ovistestiin tulee kaksi viivaa vaikkei ovista juuri silloin olisikaan.
 
Ei ainakaan oo diagnosoitu koskaan PCOta tai PCOSta.. siis juu kyllä on tullu aina oikeestaan kaks viivaa, hyvin hailakoita vaan ja nyt ihmetyttää ku on kuitenki niin tummia :O
 
Välli Siellähän näkyypunertava haamu!! <3 Toivottavasti nyt vahvistuu vahvistumistaan eikä käy niinkuin viime kierrossa! Ja kyllä tuo mun mielestä on selkeempi haamu kuin silloiset sulla! :)

Minä täällä pähkään et millon uskaltais testata..tänään on dpo 6 tai 7. En siis tikuttanu ovista niin en tiiä varmaksi! Parit pc:t olis kaapissa..mutta sinne taitavat vielä jäädäkin! ;)
 
  • Tykkää
Reactions: Välli
Alkuperäinen kirjoittaja Välli;28430068:
Pippuri85 mistä asti olet testaillut ovista? Ja minkä pituinen kiertosi yleensä on? =)
Mä oon ihan sekasin. En oo koskaan saanut tämmösiä haamulaisia mitä tänään olen saanut. Näin vahvoja ja punertavia meinaan. Kun ajattelee että nyt sain vangittua kuvaan ja laitan tänne niin näyttääkin hailummalta kun livenä :headwall::vampire: Miehenikään ei joutunut käänteleen testejä ollenkaan! :vampire:
Oireitakin kyllä on olevinaan. Lämmöt pysynyt 37.1.. Yleensä loppukierrossa 36,8. Mutta pessimisti olen edelleen.......... :vampire:
On ihan normaalia ettei noita haamulaisia saa oikein kameralla vangittua, näkyvät tänne siirreltynä t o s i heikosti.:(
..siulla aika pienet dpo päivät..ja kyllä taitaa niin olla että pikkinen - ainahin yrittää kovasti tarrata..näen nimittäin haamuisen haamuista.:heart:

  • Tykkää
Reactions: Välli
*Mur-Mur*: Mä todella toivon, että on!:heart: Sekavin tuntein tässä nyt, kun tänään aamusti tein uuden ja en osaa sanoa onko eilisestä vahvistunut.. Vaikka tiedän, ettei se voi edes kauheasti eilisestä vahvistua.. Varsinkin kun pissa ei rakossa kauan kerennyt olemaan kun aamuyöllä heräsin vessaan.

Tässä vielä kuva tämän päiväsestä katso liitettä 18723,

onkohan vahvistunut yhtään:confused: Hiukan epäselvä kuva kyllä kun kännykällä otettu. Näkeekö kukaan edes mitään?? : /

Daysleeper: Heh, varovaiset kiitokset!:heart: Toivottavasti mahdollinen kyytiläinen pysyy matkassa mukana, eikä ole kemiallinen taas..
Kyllä siellä haamuplussa näkyy:heart: odotellaanpa rauhassa viivan vahvistumista - kuten mainitsitkin, ei päivässä viiva oikein vielä vahvistu kun kiertokaan ei täysi ja pisun vahvuuskin on ratkaisevassa asemassa.:)
 
Viimeksi muokattu:
*Mur-Mur*: No hyvä etten ole ainut ketä siinä näkee.. :whistle: Mieskin jopa näki sen! Tosin sanoi, että on todella haalea, mutta näki kumminkin.. Joo tälläinen hätähousu ei haluisi yhtään odotella, tiedät varmaan tunteen.. Heh.

Niin ja mulla tuli eilen saunassa hiukan maitoa!! Eikös se voi olla yksi raskausoire, onko kenelläkään kokemusta?? Mulla siis esikoinen nyt 8kk ja imetyksen olen lopettanut kun hän oli 3kk, koska maito loppui.. Nyt alko jännittää vielä enemmän! Hui :ashamed:
 
Yhteistyössä