häämenu, pääruokana keitto. Mitä mieltä olette?

  • Viestiketjun aloittaja morsian
  • Ensimmäinen viesti
Herkkusuu
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Herkkusuu:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Herkkusuu:
Miksi keittoja saa haukkua ja olettaa niiden olevan sitä alinta tasoa, mutta liharuoille ei saa tehdä samoin?
Eiköhän jokaisella ole oikeus siihen omaan mielipiteeseen. Nämä ketjut on ihan älyttömiä, joissa kysytään mielipidettä ja sitten suututaankin kun ei mielipiteet miellytä.
Omaan mielipiteeseen on jokaisella oikeus. Mutta jos ihmisen mielipide on, että liharuoka on automaattisesti juhlavaa ja hienoa ja keitto automaattisesti arkista, minä voin ilmaista oman mielipiteeni: kyseinen henkilö ei taida kovin paljon ruoanlaitosta tietää.
Kuka täällä on sanonut, että asia menee automaattisesti noin? Ei oikein aina jaksa ymmärtää näitä, jotka lukee ilmeisesti rivien välistä olemattomia.
En jaksa laskea, mutta arvioni mukaan toistakymmentä ihmistä on tyrmännyt ajatuksen keitosta pääruokana, koska "keitto on liian arkista", "tulee liikaa sotkua" tai "nälkä ei lähde". Useampi kuin yksi ihminen on myös viitannut siihen, kuinka häissä pitää olla liharuokaa, koska liharuoka on juhlavaa. Mielestäni näissä lausunnoissa on jo jonkinmoista yleistyksen makua.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
mä ainaki ilmoittaisin kutsussa jotenki et tarjolla soppaa, ettei sit tarvisi vieraiden rutkuttaa ruuasta!
Niin sen menun voipi laittaa hääkutsun mukaan. Ilmeisen hyvä idea, kun lukee tätäkin ketjua! Voipi sitten itse päättää lähteekö keittohäihin vai ei. Parasta pysyäkkin kotoina jos on noin ronkeli kun eräät!

vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Herkkusuu:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Herkkusuu:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Herkkusuu:
Miksi keittoja saa haukkua ja olettaa niiden olevan sitä alinta tasoa, mutta liharuoille ei saa tehdä samoin?
Eiköhän jokaisella ole oikeus siihen omaan mielipiteeseen. Nämä ketjut on ihan älyttömiä, joissa kysytään mielipidettä ja sitten suututaankin kun ei mielipiteet miellytä.
Omaan mielipiteeseen on jokaisella oikeus. Mutta jos ihmisen mielipide on, että liharuoka on automaattisesti juhlavaa ja hienoa ja keitto automaattisesti arkista, minä voin ilmaista oman mielipiteeni: kyseinen henkilö ei taida kovin paljon ruoanlaitosta tietää.
Kuka täällä on sanonut, että asia menee automaattisesti noin? Ei oikein aina jaksa ymmärtää näitä, jotka lukee ilmeisesti rivien välistä olemattomia.
En jaksa laskea, mutta arvioni mukaan toistakymmentä ihmistä on tyrmännyt ajatuksen keitosta pääruokana, koska "keitto on liian arkista", "tulee liikaa sotkua" tai "nälkä ei lähde". Useampi kuin yksi ihminen on myös viitannut siihen, kuinka häissä pitää olla liharuokaa, koska liharuoka on juhlavaa. Mielestäni näissä lausunnoissa on jo jonkinmoista yleistyksen makua.
Minäpä jaksoin ja 1 ihminen on sanonut että lihaa sen olla pitää ja toinen ehdotti palapaistia. Ja tämä on määrä kun ollaan kuudennella sivulla. Ehkä hitusen yleistystä sinulta :D
 
Ja kaiken lisäksi kumpikaan näistä ei maininnut juhlavuutta :D
 
Milla
Syötte just sitä mitä itse haluatte tarjota. Meillä oli lihakeitto ja leipä voilla ja kaikki kehuivat ruokaa. Sanoivat et pitkästä aikaa oli häissä kunnon ruokaa! :D Ja oli kyllä hyvää keittoa. Meillä tosin sitten panostettiin kahvipöytään ihan eritavalla. Oli jos jonkinlaista suolasta ja makeaa :)
 
mulle..
..tulee keittoruuista juhlissa aina hautajaiset mieleen. Täällä päin varsinkin liha- tai lohikeitto on hautajaisruokaa. Mutta kukin tavallaan. Jos lisukkeita hankkii tuohon paljon hinta kyllä nousee samaan kuin muussakin ruuassa.
 
höh
ehkä siihen väkimääräkin vaikuttaa, ja budjetti. On eri asia, jos on 75 häävierasta tai sitten 250 vierasta. Vähän menis rahaa, jos olis 250 hlölle seitsemää sorttia tarjolla, kakut ja iltapalat päälle..
OLKAA ILOISIA, ETTÄ TEIDÄT EDES KUTSUTAAN HÄIHIN!!!
Se ei aina ole mikään itsestäänselvyys, varsinkaan isoissa suvuissa...
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja mulle..:
..tulee keittoruuista juhlissa aina hautajaiset mieleen. Täällä päin varsinkin liha- tai lohikeitto on hautajaisruokaa. Mutta kukin tavallaan. Jos lisukkeita hankkii tuohon paljon hinta kyllä nousee samaan kuin muussakin ruuassa.

ja meilläpäin hautajaisissa on ruokana karjanlapaisti :)
 
pk
Keitto on hyvä, tosin itse tykkään enemmän liha- tai lohikeitosta.. Mutta itse päätätte.

Miksi muuten kysyt mielipidettä täältä? Muuttaisitko mieltäsi, jos moni sanoo, että ei kuulosta hyvältä?
 
Herkkusuu
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Herkkusuu:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Herkkusuu:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Herkkusuu:
Miksi keittoja saa haukkua ja olettaa niiden olevan sitä alinta tasoa, mutta liharuoille ei saa tehdä samoin?
Eiköhän jokaisella ole oikeus siihen omaan mielipiteeseen. Nämä ketjut on ihan älyttömiä, joissa kysytään mielipidettä ja sitten suututaankin kun ei mielipiteet miellytä.
Omaan mielipiteeseen on jokaisella oikeus. Mutta jos ihmisen mielipide on, että liharuoka on automaattisesti juhlavaa ja hienoa ja keitto automaattisesti arkista, minä voin ilmaista oman mielipiteeni: kyseinen henkilö ei taida kovin paljon ruoanlaitosta tietää.
Kuka täällä on sanonut, että asia menee automaattisesti noin? Ei oikein aina jaksa ymmärtää näitä, jotka lukee ilmeisesti rivien välistä olemattomia.
En jaksa laskea, mutta arvioni mukaan toistakymmentä ihmistä on tyrmännyt ajatuksen keitosta pääruokana, koska "keitto on liian arkista", "tulee liikaa sotkua" tai "nälkä ei lähde". Useampi kuin yksi ihminen on myös viitannut siihen, kuinka häissä pitää olla liharuokaa, koska liharuoka on juhlavaa. Mielestäni näissä lausunnoissa on jo jonkinmoista yleistyksen makua.
Minäpä jaksoin ja 1 ihminen on sanonut että lihaa sen olla pitää ja toinen ehdotti palapaistia. Ja tämä on määrä kun ollaan kuudennella sivulla. Ehkä hitusen yleistystä sinulta :D
Eikös heti ekalla sivulla joku totea, että "keitto ei tietenkään ole niin juhlava kuin pihvi". Luemmekohan me samaa keskustelua?
 
Mä en vaan pysty käsittää et ketkä menee häihin ruuan takia?Että saadaan tosissaa moooonta sivua vääntöä aikaseks siitä et mikä nyt on juhlavaa ja mikä ei..Eikö sinne häihin mennä juhlistamaan vastavihittyä paria ja niiden onnea eikä hanuriaan levittää ruokakattilan ääreen?

Ja se joka nyt tulee sanomaan että pitää olla gourme ruuat kun panostaahan vieraatkin niin ei se soppakaan kuulkaas ilmaista ole..Jotkut vaan tykkää tehdä omannäköiset juhlat, ruokia myöten.
 
ap
en tiedä miten yleistä tämä on Suomessa, mutta sen verran mitä olen nyt noita amerikkalaisia hääohjelmia katsonut, niin kyllä vaan nuo hienojen ravintoloiden gourmet-annokset ovat todella pienen näköisiä. Saako sellaisesta itsensä kylläiseksi, vaikkakin olisi alkuruoka ja jälkiruoka vielä lisäksi? :) ei ole mahdollisuutta santsatakaan kun annos tuodaan lautasella nenän eteen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:

Pointtihan on nimenomaan siinä ettei gourmet ravintolaan mennä nälkäisenä, vaan sinne mennään vaan nautiskelemaan..Ei ahtamaan kitaa täyteen niinku kotona tehää.. ;)
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja Maira:

aivan niin :) eli periaatteessa siis häihinkään ei pitäisi olla pääpointtina mennä ahtamaan kitaa täyteen, vain nautiskelemaan ;D
 
En jaksanut lukea koko ketjua mutta minulle kyllä maittaisi ja kelpaisi. Mitä hääpari tahtoo, se olkoon niin eikä ole mun oikeus valittaa siitä. Kerran olen häistä tultuaini vieraillut mäkkärissä vaikka ihan kunnon (saksalainen) häämenu olikin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Maira:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
en tiedä miten yleistä tämä on Suomessa, mutta sen verran mitä olen nyt noita amerikkalaisia hääohjelmia katsonut, niin kyllä vaan nuo hienojen ravintoloiden gourmet-annokset ovat todella pienen näköisiä. Saako sellaisesta itsensä kylläiseksi, vaikkakin olisi alkuruoka ja jälkiruoka vielä lisäksi? :) ei ole mahdollisuutta santsatakaan kun annos tuodaan lautasella nenän eteen.
Pointtihan on nimenomaan siinä ettei gourmet ravintolaan mennä nälkäisenä, vaan sinne mennään vaan nautiskelemaan..Ei ahtamaan kitaa täyteen niinku kotona tehää.. ;)

aivan niin :) eli periaatteessa siis häihinkään ei pitäisi olla pääpointtina mennä ahtamaan kitaa täyteen, vain nautiskelemaan ;D
Aivan, mutta sanoppa se näille joitten mielestä pöytien pitäis notkua herkuista vaan sen takia että he näkevät sen vaivan että tulevat paikalle... :p Mä sanoisin siinä kohtaa et jääkää kotiin... :D
 
hyvin sanottu :) rivien välistä vain saa sellaisen käsityksen että olen ihan täysin epäkelpo morsian kun edes kuvittelen tämmöistä. Tosia-asia on se etten halua kovasti stressata menun, enkä minkään muunkaan suhteen. Lähinnä vieraat ovat läheisiä ystäviämme ja lähimmät sukulaiset.. kyseessä siis mukavaa yhdessäoloa ja illanviettoa. Hyvän (en sano ruuan merkeissä, kun olen kritiikkiä niin paljon saanut) juoman merkeissä :)
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja ei kiitos:
Alkuperäinen kirjoittaja Herkkusuu:
Omaan mielipiteeseen on jokaisella oikeus. Mutta jos ihmisen mielipide on, että liharuoka on automaattisesti juhlavaa ja hienoa ja keitto automaattisesti arkista, minä voin ilmaista oman mielipiteeni: kyseinen henkilö ei taida kovin paljon ruoanlaitosta tietää.
Minä en ole ainakaan sitä mieltä, että vain liharuoka olisi juhlavaa. Mutta minusta keitot on arkisia ja that's it.

t. omasta halustaan ammattia vaihtanut kokki
Oli varmaan ihan aiheellista vaihtaa ammattia:(
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja mulle..:
..tulee keittoruuista juhlissa aina hautajaiset mieleen. Täällä päin varsinkin liha- tai lohikeitto on hautajaisruokaa. Mutta kukin tavallaan. Jos lisukkeita hankkii tuohon paljon hinta kyllä nousee samaan kuin muussakin ruuassa.
Meilläpäin karjalanpaisti on hautajaisruokaa???
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Maira:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Maira:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
en tiedä miten yleistä tämä on Suomessa, mutta sen verran mitä olen nyt noita amerikkalaisia hääohjelmia katsonut, niin kyllä vaan nuo hienojen ravintoloiden gourmet-annokset ovat todella pienen näköisiä. Saako sellaisesta itsensä kylläiseksi, vaikkakin olisi alkuruoka ja jälkiruoka vielä lisäksi? :) ei ole mahdollisuutta santsatakaan kun annos tuodaan lautasella nenän eteen.
Pointtihan on nimenomaan siinä ettei gourmet ravintolaan mennä nälkäisenä, vaan sinne mennään vaan nautiskelemaan..Ei ahtamaan kitaa täyteen niinku kotona tehää.. ;)

aivan niin :) eli periaatteessa siis häihinkään ei pitäisi olla pääpointtina mennä ahtamaan kitaa täyteen, vain nautiskelemaan ;D
Aivan, mutta sanoppa se näille joitten mielestä pöytien pitäis notkua herkuista vaan sen takia että he näkevät sen vaivan että tulevat paikalle... :p Mä sanoisin siinä kohtaa et jääkää kotiin... :D

hyvin sanottu :) rivien välistä vain saa sellaisen käsityksen että olen ihan täysin epäkelpo morsian kun edes kuvittelen tämmöistä. Tosia-asia on se etten halua kovasti stressata menun, enkä minkään muunkaan suhteen. Lähinnä vieraat ovat läheisiä ystäviämme ja lähimmät sukulaiset.. kyseessä siis mukavaa yhdessäoloa ja illanviettoa. Hyvän (en sano ruuan merkeissä, kun olen kritiikkiä niin paljon saanut) juoman merkeissä :)
Näin sen kuuluu mennäkkin!Niin meni meilläkin vaikka oli "vaan" surkeeta keittoo, kaikki oli tyytäväisiä ja juhlat oli oikein onnistuneet... :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
hyvin sanottu :) rivien välistä vain saa sellaisen käsityksen että olen ihan täysin epäkelpo morsian kun edes kuvittelen tämmöistä. Tosia-asia on se etten halua kovasti stressata menun, enkä minkään muunkaan suhteen. Lähinnä vieraat ovat läheisiä ystäviämme ja lähimmät sukulaiset.. kyseessä siis mukavaa yhdessäoloa ja illanviettoa. Hyvän (en sano ruuan merkeissä, kun olen kritiikkiä niin paljon saanut) juoman merkeissä :)
Teidän häät kuulostavat juuri hyvältä, älä välitä näistä "kulinaristeista" täällä. Meilläkin oli rento hääillallinen lähimpien ystävien ja sukulaisten kesken ja ihanaa oli.

Mukavia hääjärjestelyjä sinne, ja ei tosiaan tarvi stressata =)
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja Phoebsi:

Kiitoksia kovasti! :)
 
juu
Täällä meilläpäin juhlaruoka on usein kermainen lohikeitto tai esim. karjalanpaisti, perunat jne. Lisäksi esim. karjalanpiirakat ja munavoi, graavilohi, leikkeleet, leipiä...
Kermainen kanakeitto ois musta ihan jees, leikkeleitä ja leipiä lisäksi.
 
Yhteistyössä