haaveista totta, haihatteluako?

[vierailija]

Mä oon vajaa 40 ja kolmen lapsen äiti. Olen eläny 15 vuotta lapsilleni ja perheelleni.Tehnyt työtä mitä en edes haluaisi tehdä, mut on ollut "pakko" saada leipä pöytään. Olen unohtanut itseni kokonaan, en jaksa mitää koska työ kuormittaa elämää niin paljon ja kotityöt..On paljon tätä kuuluisaa mettyötä.stressi kiire ja ahdistus, siinä päällimäiset tunteet viimesen 15 ajalta.Toki sinne mahtuu paljon hyvääki ja onnelisia hetkiä. Mä kävin keskustelua erään kaverin kanssa ja huomasin puhuvani haaveistani ja siitä miten en voi mitenkää toteuttaa niitä, koska on perhe ja tarvitaan rahaa jne. Nä edellä mainitut on kyllä totta, mutta aloin miettiä, että onko se rahan tienaaminen sen arvoista jos kotona on loppuunpalanut äiti.Olisinko onnelisempi jos oikeasti tekisin elämälleni jotain, olisiko lapseni onnellisempia. Mun työni ei edes ole mitenkää rahakasta..perusduuni minimipalkka.

Kärsin varmaa jonkisortin ikäkriisistä myös, mutta en anna sen häiritä, kriisit kuuluu elämään ja se on vaan hyväksi , näin olen päätänyt ajatella Päätin myös että aion tavoitella sitä mitä haluan, eli opsikelen haaveammattini. Se ei ole myöskään rahakasta homma, mutta on se ainakin sellaista mistä todella tykkään ja josta todella nautin. Työ missä olen parhaimmillani. Opiskeluaika on vähävaraista mutta jos mä nyt jotain haluan lapsilleni opettaa tässä elämässä, ni se on että pitää olla onnellinen ja tehdä niitä asioita mistä tulee onnelliseksi.Näin muutkin ovat onnellisia sinun ympärillä. Eniten pelkään sitä että katkeroidun ja tulen vihaiseksi vain siksi että en edes yrittänyt.

parhaimmat päätökset elämässä olen tehnyt kuunnellen sydäntä.Olen unohtanut tämän.
Toivottvasti tästä oli jotain apua jollekin..haaveista totta! vaikka se olisi pieni juttu tai iso juttu tai jotain siltä väliltä..koittakaa edes, ette menetä mitään

mukavaa päivänjatkoa kaikille!

 

[-tibis]

Nii-i. Ei elämää pidä tuhlata siihen, että huolehti vain muista ja unohtaa itse elää ja pyrkiä kohti unelmiaan.

 

[vierailija]

Jes hyvä homma!!

 

[vierailija]

Niih, elämä on sitä, mitä siitä tekee.

Mä oon 29- vuotias ja opiskellu ammatin jonka piti olla mun juttu, mutta ei ollu. Oon tehny töitä 18- vuotiaasta saakka, mutta ei nekään työt ollumun juttu.

Nyt vasta joulukuussa heräsin jostain ihme horroksesta, että oon pettyny itteeni ja siihen, kuinka oon näitten vuosien aikaan polkenu omat unelmat maanrakoon, enkä oo todella kuunnellu sisintäni, että mitä mä todella haluun. Luulin, että voin unohtaa mun unelma- alani. Päätös synty siinä kohtaa, kun tuli terveydelliset syyt, enkä voinu jatkaa työtä, jota tein. Sillon mun rakas aviomieheni sano, että mun kannattaa se unelma toteuttaa ja hän on tukena. Nyt asiat rullaa hyvää vauhtia eteenpäin, ensin työkokeilu ja sit opiskelemaan sitä, mikä on mulle noussu oikein sydämen asiaks . Jos en toteuttais tota niin tiedän, että katuisin sitä lopun ikäni ja olisin onneton.