V
vierailija
Vieras
Ihania uutisia Marik91! Toivottavasti pieni pysyy matkassa ja saisitte parhaan joululahjan.
ON: Vaikka juuri pääsin täällä sanomasta että ollaan jätetty kolmosen yritys hamaan tulevaisuuteen, niin kummasti sitä vaan alkoi taas aika madella, kun otollisten päivien läheisyydessä oli peitonheilutusta ihan sattumalta ja nyt mietin dpo:ta... En siis seuraile ovulaatiota, mutta sellaista erityisen voimakasta panetusta ehti pari päivää olla tuossa ja se hyödynnettiin. Katsoin nyt jälkikäteen Flo'sta että ennustettu ovis ois vasta tulevana viikonloppuna, eli vajaan viikon myöhemmin kun mitä tuosta panetuksesta oisin voinut päätellä. Muistelen myös että sellaista ovikseen viittaavaa kuplantunnetta oli muniksissa myös, mutta en mihkään kirjannut ylös tosiaan, niin voi olla että mieli tekee tepposia jälkikäteen. Mulla on kierto heitellyt 30-36pvää tässä että kai se voisi ollakin nyt tuollainen aikaisempi ovulaatio. Niin että saa tässä taas jännätä, tai ehkä tunnen oikean oviksen sitten vasta viikonloppuna ja tämä kaikki oli omaa luulotautia vain.
Sillä lailla mielenterveydellisesti huono vaihtoehto itselleni tämä ehkäisemättömyys ja "saa tulla jos on tullakseen"-menetelmä, kun koko ajan on kuitenkin vähän varuillaan jos yllätysraskauden mahdollisuus on. Mutta sehän ois positiivinen ylläri, joka otettaisiin vastaan tietenkin.
-Kattikas