Haaveena vauva 2025

Hyvä kun @Tyyn3 selitit asian auki Mä en kyllä tiedä, että mitä meinaa jos noin paljon heittelee. Et voisko olla että ovulaatio ei olekaan silloin kun luulet? Ovulaatiohan ei välttämättä ole ovisplussasta seuraavana päivänä, vaan voi olla pari (kolmekin?) päivää myöhemmin (vaikka yleensä ajatellaan olevan se seuraava päivä, kuten Tyyn3 sanoi). Jos kysyt joltain ammattilaiselta asiasta niin kerro täälläkin
selvät oviskivut tulee aina noin vuorokausi lh piikistä.Googlettelin tietenkin vimmatusti 😂🤷🏼‍♀️ ja tuntuu että melko normaalia että kierto hetken hakee käynnistyttyään. Eli en vielä stressaa asiasta. Kierto kokoajan lyhentynyt, kuukautiset lyhentynyt ja luteaali pidentynyt. Nyt alkoi vasta YK 4 ja aiemmat raskaudet alkanut helposti 🙏
 
joo aivan, eli oikein olen laskenut. Ehkä mulla vielä imetys tai edellinen synnytys sotkee? Toki vois jostakin kysyä onko näin isot heitot Ok.
Kuinka paljon vielä imetät? Riittävän tiheä täysimetyshän pitää ovulaation poissa ekat kuukaudet, ja esim. itsellä kierto on pysynyt tosi pitkään poissa vähemmälläkin imetyksellä, niin kuulostaisi loogiselta, että kohtuullisen runsas imetys voi vaikuttaa ovulaatioon vielä kierron käynnistyttyäkin.

Itsekin imetän vielä nuorimmaista. Kesällä olleen lyhyen, keskenmenneen raskauden aikaan vähensin imetystä 2-3 päivittäisestä kerrasta vain korkeintaan yhteen. Välillä annoin aamulla TAI illalla, nyt käytännössä joka ilta, mutta en aamuisin ollenkaan.
 
Kuinka pitkä luteaalivaihe sulla yleensä on? Sen pituus pysyy usein samana (+-1 päivä), follikulaarivaiheen pituus saattaa vaihdella. Eli jos ovis on tavallista myöhemmin, saattaa aatella et menkat on myöhässä, vaikkei ne oikeasti ole :)
No hankala sanoa sillä harvoin olen testannut, ensimmäinen kerta kuitenkin kun näin myöhään. Ennen esikoista ovis kp11/24-25.Nyt menossa toka kierto kierukan poiston jälkeen.

Tänään kp 25 eikä menkkoja ainakaan vielä näy. Tavallisesti testaisin huomenna mutta tällä kertaa taitaa olla aivan liian aikaista (huomenna DPO 7-8)
 
vierailija
Moi! Osaako joku kertoa, missasinko oviksen vai mitä tapahtuu? Aloin tikuttelemaan tiistaina, testiviiva oli haaleahko ja kävi välissä vähän tummempana, ei kuitenkaan yhtä tummana tai tummempana kuin kontrolliviiva. Tänään testiviiva oli kuitenkin tosi haalea. Oviksen pitäisi olla sovelluksen arvion mukaan maanantaina. En ole tikutellut ovista kuin vasta yhden kerran aiemmin. Kiitos jo etukäteen vastauksista!
 
Mulla kävi näin kun tein aamupissasta testit. Paremmin tulee päivemmällä, pyrin 10-22 haarukkaan. Näin oon saanut ovikset paremmin kiinni. 😊
 
Moi! Osaako joku kertoa, missasinko oviksen vai mitä tapahtuu? Aloin tikuttelemaan tiistaina, testiviiva oli haaleahko ja kävi välissä vähän tummempana, ei kuitenkaan yhtä tummana tai tummempana kuin kontrolliviiva. Tänään testiviiva oli kuitenkin tosi haalea. Oviksen pitäisi olla sovelluksen arvion mukaan maanantaina. En ole tikutellut ovista kuin vasta yhden kerran aiemmin. Kiitos jo etukäteen vastauksista!
Mulla on eri ovistestit vaikuttaneet siihen et mikä luokitellaan plussaksi ja mikä ei. Kaksi kertaa oon raskaakso tullut ja molemmilla kerroilla tikutellut jääden siihen uskoon että en ole varma tuliko ovis kun testin toinen viiva ei ollut yhtä tumma tai tummempi kuin kontrolliviiva!
 
Moi! Osaako joku kertoa, missasinko oviksen vai mitä tapahtuu? Aloin tikuttelemaan tiistaina, testiviiva oli haaleahko ja kävi välissä vähän tummempana, ei kuitenkaan yhtä tummana tai tummempana kuin kontrolliviiva. Tänään testiviiva oli kuitenkin tosi haalea. Oviksen pitäisi olla sovelluksen arvion mukaan maanantaina. En ole tikutellut ovista kuin vasta yhden kerran aiemmin. Kiitos jo etukäteen vastauksista!
Mulla tollaset viivatestit voi vaihdella just tollai, että toisena päivänä haalea ja toisena päivänä tummempi ja sit taas vaaleampi. Ja välillä voi olla tosi vaalea viel ja seuraavana päivänä onki jo yhtä tummat viivat (positiivinen) eli aika paljon voi olla heittelyä tollasis viivatesteis. Jatkaisin sinuna tikuttelua vielä, kun se voi iha yllättäen olla sit positiivinen lähipäivinä.
 
Kuinka paljon vielä imetät? Riittävän tiheä täysimetyshän pitää ovulaation poissa ekat kuukaudet, ja esim. itsellä kierto on pysynyt tosi pitkään poissa vähemmälläkin imetyksellä, niin kuulostaisi loogiselta, että kohtuullisen runsas imetys voi vaikuttaa ovulaatioon vielä kierron käynnistyttyäkin.

Itsekin imetän vielä nuorimmaista. Kesällä olleen lyhyen, keskenmenneen raskauden aikaan vähensin imetystä 2-3 päivittäisestä kerrasta vain korkeintaan yhteen. Välillä annoin aamulla TAI illalla, nyt käytännössä joka ilta, mutta en aamuisin ollenkaan.
viimisetkin imetyskerrat jäi pois viimekuussa, eli enää en imetä. Kierto käynnistyi toukokuussa kun vauva oli 11kk 😊
Tänään kp 5 ja menkat vetelee selvästi viimeisiä, hyvä 👍 jospa oviskin tulis aiemmin tällä kertaa, viimeksi tais olla kp 18, sitä ennen 20.
 
Moi! Osaako joku kertoa, missasinko oviksen vai mitä tapahtuu? Aloin tikuttelemaan tiistaina, testiviiva oli haaleahko ja kävi välissä vähän tummempana, ei kuitenkaan yhtä tummana tai tummempana kuin kontrolliviiva. Tänään testiviiva oli kuitenkin tosi haalea. Oviksen pitäisi olla sovelluksen arvion mukaan maanantaina. En ole tikutellut ovista kuin vasta yhden kerran aiemmin. Kiitos jo etukäteen vastauksista!
mulla saattaa hyvin käydä nuin että ensin muutama päivä melkein plus, sitten yllättäen ihan haaleaa, kunnes tulee se oikea plus 👍 eli jatka testailua, melkovarmasti vielä tulossa.
 
...ja nyt kuvittelen että tissit ovat arat. Vaikka esikoista odottaessa ekat pikkuriikkiset oireet alkoivat vasta rv 6-7
Miten jännittävää!

Mähän en malttanut ja kp28 niin raikas nega etten viitsinyt edes kuvaa napata. 😂 Ovistestit (ja raskaustestit) loppui, joten nyt rallattelen sinne kp40 ainakin enkä tee asialle mitään (paitsi heiluta peittoa, koska mies on lähdössä). 🤝
 
Miten jännittävää!

Mähän en malttanut ja kp28 niin raikas nega etten viitsinyt edes kuvaa napata. Ovistestit (ja raskaustestit) loppui, joten nyt rallattelen sinne kp40 ainakin enkä tee asialle mitään (paitsi heiluta peittoa, koska mies on lähdössä).
Tuo on kyllä hyvä että on oma deadline niin voi edes teoriassa unohtaa koko vauvahommaa ja keskittyä elämään 😁🙈 ehkä mä yritän stay strong ja testata aikaisintaan keskiviikkona 💪
 
vierailija
Täällä sivusta seurannut tuleepi kertomaan oireet, toukokuussa poistettiin kierukka ja nyt raskaana. Neljättä yritetty siis.

Kiertopv 18) ovistesti plussa,kovat oviskivut
Dpo1 S turvotus, pientä menkkakipua, sähköiskumainen kouristus
Dpo2 lievää menkkakipuilua, alaselkärky
Dpo3 yövuoron jälkeen vatsa sekaisin ja paha olo, nippailua kohdussa
Dpo4 ei mitään
Dpo5 ilmavaivat, kuplintaa
Dpo6 ei juuri mitään
Dpo7 kova iskias kipu ilmestyy kun salama kirkkaalta taivaalta ja jatkuu seuraavat pari päivää
Dpo8 elohiiri pitkin päivää kohdussa, raskaus testi haamujen esi isä, mies ei näe
Dpo8 9 menkkakipua, haamu
Doo 10 haamu vahvistuu,jäätävä väsymys
Doo 11 koko päivän etoo, digiin raskaana 1-2, epätodellinen olo
Doo 12, kahvi ei maistu ja hajukin saa yökkäilemään, tissit ihan helkkarin kipeät
Doo 13-14 yölliset vessa reissut herättää ja valvottaa aamuun, kuolleen rukous päivisin, hiukset rasvoittuu. Turvonnut pallo olo oviksesta saakka.

Nyt toivotaan että pieni pysyisi kyydissä.
 
Vauva 2025

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä edellisen listan päivittäjän.

Listaan tehdään päivitys postauksena kerran viikossa maanantaisin. Kuka vain voi päivittää listan. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivitetyn listan viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, muokkaa kierto- ja piinapäivät ajantasalle. Selaa viestit läpi edelliseen listaan saakka, jotta listalle tulee käyttäjien ilmoittamat päivitykset oikein. Plussanneet siirtyvät YA-listalta plussanneiden listalle; muista ilmoittaa kun haluat siirtyä.

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★★

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi

@Saaga86 ★ 06/21 ★ 2.
@Kellyz ★09/21 ★ 3. (1. yhteinen)
@hermoilija_ ★ 12/21 ★ 1. yhteinen
@Dinaas ★ 03/22 ★ 1. ★ kkm 07/23
@Mollama ★ 05/22 ★ 3. ★ 3x km -23
@RLiisukka ★ 08/22 ★ 1. ★ ku 2/23
@heltsuli ★ 08/22 ★ 1.
@haaveillen ★ 11/22 ★ 1.
@Kerttumaaria ★ 01/23 ★ 1.
@Min204 ★ 03/23 ★ 2.
@ToiveikasToivoton ★ 04/23 ★ 2.
@Frija ★ 05/23 ★ 1.
@Tyyn3 ★ 05/23 ★ 1. yhteinen
@Päivänsäde84 ★ 05/23 ★ 6.
@Henskii ★ 05/23 ★ 3.
@Masunen ★ 06/23 ★ 2.
@Miemei ★ 08/23 ★3. (1. yhteinen)
@pineapplee ★ 09/23 ★ 3. (1. yhteinen)
@Puolijalopeura ★ 10/23 ★ 1.
@Liilja ★ 01/24 ★ 4.
@Neljäshaaveena ★ 01/24 ★ 4. (1.yhteinen)
@jauhopeukalo ★ 02/24 ★ 2. (1. yhteinen)
@Mötti ★ 04/24 ★ 3. (1. yhteinen)
@madddie ★ 04/24 ★ 3.
@Niisq ★ 05/24 ★ 2.
@Minnix ★ 05/24 ★ 3.
@KolmattaKehiin ★ 05/24 ★ 3.
@taikinatonttu ★ 07/24 ★ 2.
@Keltainenkukka92 ★ 07/24 ★ 2.

★★★★★★★★★★★★★★★

26.8.2024 maanantai

Nimi ★ Kiertopäivä

@jauhopeukalo kp 42/?
@Päivänsäde84 kp 19/26-29
@Min204 kp 19/23-30
@KolmattaKehiin kp 19/28-33
@heltsuli kp 10/29

★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat
Nimi ★ DPO

★★★★★★★★★★★★★★★

Plussanneet
Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★ plussa <3

@Andune ★ 02/24 ★ 2.★ 05/24
@Aronia88 ★ 04/24 ★ 3. ★ 05/24
@rimpsukka84 ★ 03/23 ★ 3. ★ 06/24
@Noups ★ 08/23 ★ 2. ★ 06/24
@Samovaari ★ 12/22 ★ 4. ★ 06/24
@Ninzuca ★ 01/22 ★ ? ★ km 03/22 ★ 07/24
@burkei ★ 07/23 ★ 1. ★ 08/24
@possu. ★ 06/24 ★ 2. ★ 08/24
 
Mulla tais olla jommasta kummasta ihan alkuraskaudessa runsasta valkovuotoa siinä ihan alussa, en kyl muista minkä laatuista mikä siel on nyt tilanne? /kolmattakehiin
Dpo 6 ja valkovuoto enemmän nestemäistä ollut jo muutaman päivän. Muistan kanssa alkuraskaudessa (samoin kun ihan siellä synnytystä edeltävänä aikana) että oli niin kosteaa koko ajan. Nyt kuitenkin niin aikaista, että ihan normin kierron piikkiin.

En enää oikein luota mihinkään oirearvioihin, mutta väsyttää tosi kovin ja vähän päänsärkyä ollut nyt parina päivänä. Joka kiertohan sitä toivoo, että tästä nyt nappais. 😊
 
vierailija
Dpo 6 ja valkovuoto enemmän nestemäistä ollut jo muutaman päivän. Muistan kanssa alkuraskaudessa (samoin kun ihan siellä synnytystä edeltävänä aikana) että oli niin kosteaa koko ajan. Nyt kuitenkin niin aikaista, että ihan normin kierron piikkiin.

En enää oikein luota mihinkään oirearvioihin, mutta väsyttää tosi kovin ja vähän päänsärkyä ollut nyt parina päivänä. Joka kiertohan sitä toivoo, että tästä nyt nappais.
Pidetään peukkuja et nyt ois tärpännyt 👍🏻👍🏻

Mulla tosi aikaista vielä mut silti alan jo kuvitella oireita. Heh. Mieli tekee kyllä joka kerta tepposet. /kolmattakehiin
 
  • Tykkää
Reactions: Min204

Yhteistyössä