Haaveena vauva 2025

Meijän alkioista kumpikaan ei jatkanut kehitystään. Mitä todennäköisimmin en ilmeisesti omilla soluillani voi saaha ikää biologista lasta. Lahjasolut kuulemma seuraava vaihtoehto. Ite oon hyvinkin avoin ja valmis lahjasoluhoitoihin, miehelle kun otin asian puheeksi niin muuttui ääni täysin kellossa. Mihinkään ei enää osannut vastata ja ainoa mitä hänestä sain ulos oli että mihi sulla on kiire
Ymmärtäisin jos ois kyse hänen solujensa korvaamisesta mutta nyt kuiten oli puhe mun soluista
Turhauttaa ja masentaa.

Ihanaa viikonlopun oottelua kaikille
Olen pahoillani. Ehkä sun mies tarvii aikaa. Ystävälle oli kova paikka, kun vaihtoehtona oli enää lahjasolut. Paljon pyöri kysymyksiä mielessä.

Olen kiitollinen, kun olen päässyt seuraamaan läheltä niin itsellistä raskautta kuin myös adoptiota. Rakkaita ne lapset ovat ja kovin toivottuja. Matkalla on kuitenkin jokainen joutunut pohtimaan ja keskustelemaan mielen päällä olevat asiat..
 
  • Tykkää
Reactions: hermoilija_
Meijän alkioista kumpikaan ei jatkanut kehitystään. Mitä todennäköisimmin en ilmeisesti omilla soluillani voi saaha ikää biologista lasta. Lahjasolut kuulemma seuraava vaihtoehto. Ite oon hyvinkin avoin ja valmis lahjasoluhoitoihin, miehelle kun otin asian puheeksi niin muuttui ääni täysin kellossa. Mihinkään ei enää osannut vastata ja ainoa mitä hänestä sain ulos oli että mihi sulla on kiire
Ymmärtäisin jos ois kyse hänen solujensa korvaamisesta mutta nyt kuiten oli puhe mun soluista
Turhauttaa ja masentaa.

Ihanaa viikonlopun oottelua kaikille

Voimia ja haleja sinne. 😊Varmasti miehelläsikin pyörii päässä paljon kaikkea. Ehkä hän tarvii aikaa ensin, että saa asian käsiteltyä yksin ja vasta sitten pystyy puhumaan sinulle
 
  • Tykkää
Reactions: hermoilija_
Tuumpahan tänne avautumaan, vaikka ihan suoranaisesti aiheeseen liitykkään. Tänään töissä eri yksikössä työskentelevä mieshenkilö kysyi koska pääsen töistä pois.. Automaattisesti ajattelin kellonaikaa, mut toki hämmentävää et mitä se häntä kiinnostaa. Kyseessä ei ollut mikään isku yritys tai mitään muutakaan siihen viittaavaa. Kerroin monelta pääsen kotia jolloin vastuas tuli eihän sitä tarkoittanut vaan kun sinähän olet raskaana niin sitä hän tässä kyselee.. Hämmennyin suuresti, sanoin vain nopeasti että en ole raskaana ja tiedän kyllä varsin hyvin miltä näytän. Mikä lisää hämmennystä vielä lisää, hän oli myös ensimmäinen kysyjä joka osasi myös sanoa anteeksi. Keneltäkää en ole koskaan saannut vielä anteeksi pyyntöä perään. Äsken juuri katselin peilin edestä miten suuri vatsa on taas, miten pömpöllään se on ja kuinka turvonnus se on. Tiedän, näytän aivan siltä että olen raskaana, mutta tiedän myös sen että en ole raskaana. Kauhulla odotan kesää ja tulevia kesätyöntekijöitä. Sen tiedämme miten uteliaita ja loukkaavia sanoja toisilta voi yllättäin saada. Monesti olen käynnyt vasta väittelyitä siiitä et olenko vai enkö ole raskaana, mikä myös tuntuu pahalta. Kesä tulee ja vaatteet vähenee, ahdistaa mihin telttaan sitä voi pukeutua ettei kukaan kiinnittäisi vatsaan huomiota, joka kesäinen ongelma. Valitettavasti sellaisia vaatteita ei ole olemassa mitkä istuisivat päälleni. Koen että olen lähes lauta, ei minulla ole muotoja vain suuri turvonnut vatsa. Keho häpeä on suuri. Ylipainoinen en ole, mutta kaikki mikä kertyy, kertyy vatsaan. Tisseihin ei tule mitään. Ruumiinrakenne muuten hoikka, mutta valtava vatsa piinaa.

Huomenna soitan meidän naistenpolille ja kyselen miten on, onko asia ratkennut. Voimmeko saada siirrettyä hoidot KYS. Jos me ei saada siirtoa niin meille tehdään ainoastaan inseminaatioita. Varmaan ehdotetaan yhä edelleen lahjasoluja. Joku niistä mainitsikin aiemmin. Meillä oli se, et alkuun itselläni oli ajatus et kai me sit mennään lahjasoluihin, mut nyt kun on ollut aikaa miettiä niin ei mua se houkuta. Halu olisi suuri saada omilla soluilla aikaseksi. Puolisohan sen suoraa meilläkin torppasi, kun itse olin jo ajatuksia pohjustanut mielessäni et mennään käymää lahjasoluneuvonnassa. Onhan se outoa et oot toisen kanssa, mut et voi saada hänen kanssaan lasta vaan joku muu on siinä hommassa niin sanotusti mukana. Puoliso juurikin ilmaisi asian vähän tuohon suuntaan. Eihän lapsessa ois ku häntä ja jotain muuta.. En arvaa vielä ottaa uusiksi puheeksi lahjasoluja, molemmilla piinaa epävarmuus niiden suhteen. Isälleni kun kerroin huonosta tilanteestamme niin hän torppasi myös et elkää vielä menkö lahjasoluihin. Ootte yrittäneet niin vähän aikaa (4kk vaille 2 vuotta) ja onhan teillä aikaa. Mihinkäs teillä on kiirre nyt. Toki ymmärrän päätös on meidän kahden välinen eikä isäni sanomisilla kuulu olla mitään väliä. Isäni kävi tuputtamaan mitä erillaisimpia luontaistuotteita, et kyllä niillä saadaan lapsi aikaiseksi.

Nega se oli tänä aamunakin. Testattu, koska syönnyt aspiriinia. Kahdesti pukannut päälle äärimmäisen huonoaoloa, joten oon nyt tuudittunut siihen et aspiriini aiheuttaa sen. Postauksesta tuli pitkä ja epäselvä, mut eräänlainen toivottoman ihmisen purkautuminen, joten anteeksi!
 
VAUVA 2025

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää. Plussanneet siirtyvät YA-listalta plussanneiden listalle (muista ilmoittaa kun haluat siirtyä).

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★★

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi

@Saaga86 ★ 06/21 ★ 2.
@Kellyz ★09/21 ★ 3. (1. yhteinen)
@hermoilija_ ★ 12/21 ★ 1. yhteinen
@Dinaas ★ 03/22 ★ 1. ★ kkm 07/23
@Mollama ★ 5/22 ★ 3. ★ 3x km -23
@RLiisukka ★ 08/22 ★ 1. ★ ku 2/23
@heltsuli ★ 08/22 ★ 1.
@haaveillen ★ 11/22 ★ 1.
@rimpsukka84 ★ 03/23 ★ 3.
@Min204 ★ 03/23 ★ 2.
@Frija ★ 05/23 ★ 1.
@Tyyn3 ★ 05/23 ★ 1. yhteinen
@Päivänsäde84 ★ 05/23 ★ 6.
@Masunen ★ 06/23 ★ 2.
@burkei ★ 07/23★ 1.
@Noups ★ 8/23 ★ 2.
@pineapplee ★ 09/23 ★ 3. (1. yhteinen)
@Puolijalopeura ★ 10/23 ★ 1.
@Cara-mel ★ 01/24 ★ 3.
@Liilja ★ 01/24 ★ 4.
@jauhopeukalo ★ 02/24 ★ 2. (1. yhteinen)
@Andune ★ 02/24 ★ 2.
@Aronia88 ★ 04/24 ★ 3.
@Mötti ★ 04/24 ★ 3. (1. yhteinen)
@madddie ★ 4/24 ★ 3.

★★★★★★★★★★★★★★★

18.4.2024 torstai

Nimi ★ Kiertopäivä

@Puolijalopeura kp 42/26-32
@rimpsukka84 kp 35/31
@heltsuli kp 30/29-36
@haaveillen kp 28/25-28
@Min204 kp 22/23-30
@Liilja kp 21/30-34
@Andune kp 19/28-30
@Päivänsäde84 kp 18/26-29
@Cara-mel kp 17/24-27
@Tyyn3 kp 17/32-38
@Aronia88 kp 14/26
@jauhopeukalo kp 8/28
@Dinaas kp 8/27-33

★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat
Nimi ★ DPO

@heltsuli DPO 11
@haaveillen DPO 11
@Min204 DPO 10
@Andune DPO 4
@Tyyn3 DPO 3
@Cara-mel DPO 1
@Aronia88 DPO 0

★★★★★★★★★★★★★★★

Plussanneet
Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★ plussa <3
 
Tuumpahan tänne avautumaan, vaikka ihan suoranaisesti aiheeseen liitykkään. Tänään töissä eri yksikössä työskentelevä mieshenkilö kysyi koska pääsen töistä pois.. Automaattisesti ajattelin kellonaikaa, mut toki hämmentävää et mitä se häntä kiinnostaa. Kyseessä ei ollut mikään isku yritys tai mitään muutakaan siihen viittaavaa. Kerroin monelta pääsen kotia jolloin vastuas tuli eihän sitä tarkoittanut vaan kun sinähän olet raskaana niin sitä hän tässä kyselee.. Hämmennyin suuresti, sanoin vain nopeasti että en ole raskaana ja tiedän kyllä varsin hyvin miltä näytän. Mikä lisää hämmennystä vielä lisää, hän oli myös ensimmäinen kysyjä joka osasi myös sanoa anteeksi. Keneltäkää en ole koskaan saannut vielä anteeksi pyyntöä perään. Äsken juuri katselin peilin edestä miten suuri vatsa on taas, miten pömpöllään se on ja kuinka turvonnus se on. Tiedän, näytän aivan siltä että olen raskaana, mutta tiedän myös sen että en ole raskaana. Kauhulla odotan kesää ja tulevia kesätyöntekijöitä. Sen tiedämme miten uteliaita ja loukkaavia sanoja toisilta voi yllättäin saada. Monesti olen käynnyt vasta väittelyitä siiitä et olenko vai enkö ole raskaana, mikä myös tuntuu pahalta. Kesä tulee ja vaatteet vähenee, ahdistaa mihin telttaan sitä voi pukeutua ettei kukaan kiinnittäisi vatsaan huomiota, joka kesäinen ongelma. Valitettavasti sellaisia vaatteita ei ole olemassa mitkä istuisivat päälleni. Koen että olen lähes lauta, ei minulla ole muotoja vain suuri turvonnut vatsa. Keho häpeä on suuri. Ylipainoinen en ole, mutta kaikki mikä kertyy, kertyy vatsaan. Tisseihin ei tule mitään. Ruumiinrakenne muuten hoikka, mutta valtava vatsa piinaa.

Huomenna soitan meidän naistenpolille ja kyselen miten on, onko asia ratkennut. Voimmeko saada siirrettyä hoidot KYS. Jos me ei saada siirtoa niin meille tehdään ainoastaan inseminaatioita. Varmaan ehdotetaan yhä edelleen lahjasoluja. Joku niistä mainitsikin aiemmin. Meillä oli se, et alkuun itselläni oli ajatus et kai me sit mennään lahjasoluihin, mut nyt kun on ollut aikaa miettiä niin ei mua se houkuta. Halu olisi suuri saada omilla soluilla aikaseksi. Puolisohan sen suoraa meilläkin torppasi, kun itse olin jo ajatuksia pohjustanut mielessäni et mennään käymää lahjasoluneuvonnassa. Onhan se outoa et oot toisen kanssa, mut et voi saada hänen kanssaan lasta vaan joku muu on siinä hommassa niin sanotusti mukana. Puoliso juurikin ilmaisi asian vähän tuohon suuntaan. Eihän lapsessa ois ku häntä ja jotain muuta.. En arvaa vielä ottaa uusiksi puheeksi lahjasoluja, molemmilla piinaa epävarmuus niiden suhteen. Isälleni kun kerroin huonosta tilanteestamme niin hän torppasi myös et elkää vielä menkö lahjasoluihin. Ootte yrittäneet niin vähän aikaa (4kk vaille 2 vuotta) ja onhan teillä aikaa. Mihinkäs teillä on kiirre nyt. Toki ymmärrän päätös on meidän kahden välinen eikä isäni sanomisilla kuulu olla mitään väliä. Isäni kävi tuputtamaan mitä erillaisimpia luontaistuotteita, et kyllä niillä saadaan lapsi aikaiseksi.

Nega se oli tänä aamunakin. Testattu, koska syönnyt aspiriinia. Kahdesti pukannut päälle äärimmäisen huonoaoloa, joten oon nyt tuudittunut siihen et aspiriini aiheuttaa sen. Postauksesta tuli pitkä ja epäselvä, mut eräänlainen toivottoman ihmisen purkautuminen, joten anteeksi!
Ei tarvii anteeksi pyydellä. Aina välillä on tarve purkaa tuntemuksia, varsinkin näin puolianonyyminä.

Aina se on ikävää, jos joku kommentoi toisen kehoa. Ei tämäkään mitenkään edes kysynyt ensin, että oletko raskaana, vaan heti oletti niin.😅 Ei saisi välittää muista tai muiden kommenteista. Siinä on itsellänikin paljon opittavaa, varsinkin oman kropan suhteen. Entäpäs muilla?
 
VAUVA 2025

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää. Plussanneet siirtyvät YA-listalta plussanneiden listalle (muista ilmoittaa kun haluat siirtyä).

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★★

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi

@Saaga86 ★ 06/21 ★ 2.
@Kellyz ★09/21 ★ 3. (1. yhteinen)
@hermoilija_ ★ 12/21 ★ 1. yhteinen
@Dinaas ★ 03/22 ★ 1. ★ kkm 07/23
@Mollama ★ 5/22 ★ 3. ★ 3x km -23
@RLiisukka ★ 08/22 ★ 1. ★ ku 2/23
@heltsuli ★ 08/22 ★ 1.
@haaveillen ★ 11/22 ★ 1.
@rimpsukka84 ★ 03/23 ★ 3.
@Min204 ★ 03/23 ★ 2.
@Frija ★ 05/23 ★ 1.
@Tyyn3 ★ 05/23 ★ 1. yhteinen
@Päivänsäde84 ★ 05/23 ★ 6.
@Masunen ★ 06/23 ★ 2.
@burkei ★ 07/23★ 1.
@Noups ★ 8/23 ★ 2.
@pineapplee ★ 09/23 ★ 3. (1. yhteinen)
@Puolijalopeura ★ 10/23 ★ 1.
@Cara-mel ★ 01/24 ★ 3.
@Liilja ★ 01/24 ★ 4.
@jauhopeukalo ★ 02/24 ★ 2. (1. yhteinen)
@Andune ★ 02/24 ★ 2.
@Aronia88 ★ 04/24 ★ 3.
@Mötti ★ 04/24 ★ 3. (1. yhteinen)
@madddie ★ 4/24 ★ 3.

★★★★★★★★★★★★★★★

19.4.2024 perjantai

Nimi ★ Kiertopäivä

@Puolijalopeura kp 43/26-32
@rimpsukka84 kp 36/31
@heltsuli kp 31/29-36
@Min204 kp 23/23-30
@Liilja kp 22/30-34
@Andune kp 20/28-30
@Päivänsäde84 kp 19/26-29
@Cara-mel kp 18/24-27
@Tyyn3 kp 18/32-38
@Aronia88 kp 15/26
@jauhopeukalo kp 9/28
@Dinaas kp 9/27-33
@haaveillen kp 2/25-28

★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat
Nimi ★ DPO

@Min204 DPO 11
@Andune DPO 5
@Tyyn3 DPO 4
@Cara-mel DPO 2
@Aronia88 DPO 1

★★★★★★★★★★★★★★★

Plussanneet
Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★ plussa <3
 
Viimeksi muokattu:
On se karua luettavaa, omakannan teksti. Tekstiin on kirjoitettu ''kaksi IVF-stimulaatiota tehty Ovumia. Molemmissa heikko vaste. Ensimmäinen vaihdettiin IUI-hoitoon. Toinen IVF-stimulaatio isolla FSH-annoksella, punktiossa vain yksi ovum, joka ei hedelmöittynyt. Ei siirtoa. S-AMH tulos matala 0.15.
Arvioitu, että potilas tarvitsee hoitoja luovutusmunasoluilla, ja yhteisymmärryksessä potilaan kanssa päädytty tekemään lähete potilaasta KYS lapsettomuushoitojen jatkoja varten. Potilaalle siis tehty kaksi IVF-stimulaatiota, yhtään hedelmöittynyttä ovumia ei ole saatu.''

Itse olen nyt koko aika kuvitellut et meidän tilanne on se, et hoitoja on tehty yksi IUI ja yksi IVF. Ensimmäinen IVF muuttui IUI. Onko se nyt tuon lukeman perusteella pääteltävä et niitä IVF on tehty kaksi vaikka on lopuksi mennyt IUI? Nämähän on kuitenkin kaksi erilaista toimenpidettä vaikkakin molemmat on tultu gonal-f pistoksilla. Tekstistä jää mulle tunne, et meille vain tuputetaan lahjasoluhoitoja. Käyköhän meille niin ettei enään kuopiossakaan saada ivf hoitoja? Lähetyksen kiirreellisyys luokka yli 30 päivää. Menee varmaan pitkälle kesää pääsemisemme.

Diagnoosi: Primääri lapsettomuus
 
Tuumpahan tänne avautumaan, vaikka ihan suoranaisesti aiheeseen liitykkään. Tänään töissä eri yksikössä työskentelevä mieshenkilö kysyi koska pääsen töistä pois.. Automaattisesti ajattelin kellonaikaa, mut toki hämmentävää et mitä se häntä kiinnostaa. Kyseessä ei ollut mikään isku yritys tai mitään muutakaan siihen viittaavaa. Kerroin monelta pääsen kotia jolloin vastuas tuli eihän sitä tarkoittanut vaan kun sinähän olet raskaana niin sitä hän tässä kyselee.. Hämmennyin suuresti, sanoin vain nopeasti että en ole raskaana ja tiedän kyllä varsin hyvin miltä näytän. Mikä lisää hämmennystä vielä lisää, hän oli myös ensimmäinen kysyjä joka osasi myös sanoa anteeksi. Keneltäkää en ole koskaan saannut vielä anteeksi pyyntöä perään. Äsken juuri katselin peilin edestä miten suuri vatsa on taas, miten pömpöllään se on ja kuinka turvonnus se on. Tiedän, näytän aivan siltä että olen raskaana, mutta tiedän myös sen että en ole raskaana. Kauhulla odotan kesää ja tulevia kesätyöntekijöitä. Sen tiedämme miten uteliaita ja loukkaavia sanoja toisilta voi yllättäin saada. Monesti olen käynnyt vasta väittelyitä siiitä et olenko vai enkö ole raskaana, mikä myös tuntuu pahalta. Kesä tulee ja vaatteet vähenee, ahdistaa mihin telttaan sitä voi pukeutua ettei kukaan kiinnittäisi vatsaan huomiota, joka kesäinen ongelma. Valitettavasti sellaisia vaatteita ei ole olemassa mitkä istuisivat päälleni. Koen että olen lähes lauta, ei minulla ole muotoja vain suuri turvonnut vatsa. Keho häpeä on suuri. Ylipainoinen en ole, mutta kaikki mikä kertyy, kertyy vatsaan. Tisseihin ei tule mitään. Ruumiinrakenne muuten hoikka, mutta valtava vatsa piinaa.

Huomenna soitan meidän naistenpolille ja kyselen miten on, onko asia ratkennut. Voimmeko saada siirrettyä hoidot KYS. Jos me ei saada siirtoa niin meille tehdään ainoastaan inseminaatioita. Varmaan ehdotetaan yhä edelleen lahjasoluja. Joku niistä mainitsikin aiemmin. Meillä oli se, et alkuun itselläni oli ajatus et kai me sit mennään lahjasoluihin, mut nyt kun on ollut aikaa miettiä niin ei mua se houkuta. Halu olisi suuri saada omilla soluilla aikaseksi. Puolisohan sen suoraa meilläkin torppasi, kun itse olin jo ajatuksia pohjustanut mielessäni et mennään käymää lahjasoluneuvonnassa. Onhan se outoa et oot toisen kanssa, mut et voi saada hänen kanssaan lasta vaan joku muu on siinä hommassa niin sanotusti mukana. Puoliso juurikin ilmaisi asian vähän tuohon suuntaan. Eihän lapsessa ois ku häntä ja jotain muuta.. En arvaa vielä ottaa uusiksi puheeksi lahjasoluja, molemmilla piinaa epävarmuus niiden suhteen. Isälleni kun kerroin huonosta tilanteestamme niin hän torppasi myös et elkää vielä menkö lahjasoluihin. Ootte yrittäneet niin vähän aikaa (4kk vaille 2 vuotta) ja onhan teillä aikaa. Mihinkäs teillä on kiirre nyt. Toki ymmärrän päätös on meidän kahden välinen eikä isäni sanomisilla kuulu olla mitään väliä. Isäni kävi tuputtamaan mitä erillaisimpia luontaistuotteita, et kyllä niillä saadaan lapsi aikaiseksi.

Nega se oli tänä aamunakin. Testattu, koska syönnyt aspiriinia. Kahdesti pukannut päälle äärimmäisen huonoaoloa, joten oon nyt tuudittunut siihen et aspiriini aiheuttaa sen. Postauksesta tuli pitkä ja epäselvä, mut eräänlainen toivottoman ihmisen purkautuminen, joten anteeksi!
Tilannettasi täältä seuranneena, on hyvä, että pystyt johonkin purkamaan mieltä ja ajatuksia. Se on todella tärkeää työtä tässä prosessissa! 💕

Todella ikävää, että olet joutunut kuulemaan kommentointia kehostasi. Itse en ole onneksi ulkopuolisilta saanut kommentointia, mutta itse koen usein, että mahani näyttää kuin olisin tukevasti raskaana. Aamulla herään vatsa mukavasti litteänä, mutta lasillinen vettä ja sit onki jo loppupäivän turvonnut, ja ilta eritoten pahin. Ite pukeudun just ton vatsan takia usein A-linjasiin mekkoihin tai tiukempi alaosa ja väljempi yläosa. Koen, että ne on sopivimmat vaatteet omalle kropalle.
 
  • Tykkää
Reactions: jauhopeukalo
Vaikka tääl mennää vast dpo 4, niin usko raskauteen on nolla toissa yön perusteella. Oon kokenut lähestulkoon jokaisessa kierrossa muutama yö ovulaation jälkeen yöhikoilua/unettomuutta, ja oon jo noista oireista päätellyt, ettei tärpännyt. Netistä luin, että estrogeenitasojen lasku aiheuttaa noita oireita, ja estrogeenitasot rupee laskemaan, jos munasolu ei hedelmöity.
 
Täälläkin yksi "valeraskausmaha". Yksi naapuri kysyi, että saako jo onnitella ja mä kysyin, että minkä takia. Mulla tai lapsella oli ollut just synttärit ja en ees heti tajunnut, mistä kyse. Välillä huomannut muiden katselevan vatsanseutua. Mulla on ollut aina pyöreyttä vatsassa ja oon saanut raskauskommentteja jo ennen ekaa raskauttakaan.

Piinapäivistä pahimmat meneillään. Kovasti tekis mieli testata. Ouran lukemat ei selkeästi aiheuta toivottomuutta. Mut toivon ja pelon vuorottelu on vaan niin piinaavaa.

Toivottavasti meillä on pian oikeat raskauspallot mukana.
 
vierailija
On se karua luettavaa, omakannan teksti. Tekstiin on kirjoitettu ''kaksi IVF-stimulaatiota tehty Ovumia. Molemmissa heikko vaste. Ensimmäinen vaihdettiin IUI-hoitoon. Toinen IVF-stimulaatio isolla FSH-annoksella, punktiossa vain yksi ovum, joka ei hedelmöittynyt. Ei siirtoa. S-AMH tulos matala 0.15.
Arvioitu, että potilas tarvitsee hoitoja luovutusmunasoluilla, ja yhteisymmärryksessä potilaan kanssa päädytty tekemään lähete potilaasta KYS lapsettomuushoitojen jatkoja varten. Potilaalle siis tehty kaksi IVF-stimulaatiota, yhtään hedelmöittynyttä ovumia ei ole saatu.''

Itse olen nyt koko aika kuvitellut et meidän tilanne on se, et hoitoja on tehty yksi IUI ja yksi IVF. Ensimmäinen IVF muuttui IUI. Onko se nyt tuon lukeman perusteella pääteltävä et niitä IVF on tehty kaksi vaikka on lopuksi mennyt IUI? Nämähän on kuitenkin kaksi erilaista toimenpidettä vaikkakin molemmat on tultu gonal-f pistoksilla. Tekstistä jää mulle tunne, et meille vain tuputetaan lahjasoluhoitoja. Käyköhän meille niin ettei enään kuopiossakaan saada ivf hoitoja? Lähetyksen kiirreellisyys luokka yli 30 päivää. Menee varmaan pitkälle kesää pääsemisemme.

Diagnoosi: Primääri lapsettomuus
Mielestäni tuossa sanotaan vain, että ivf-stimulaatioita on tehty kaksi, niin kuin onkin. Mutta ivf-hoitoja teille on tehty vain yksi.
Jos amh on matala, on vaste ivf-hoidoille usein aika huono, ja voi olla että siksi teille ei nyt haluta niitä tässä vaiheessa enää tehdä. Matala amh ei kuitenkaan todennäköisesti kerro munasolujen laadusta mitään – ja laatuun voi vaikuttaa.

Onpa teillä töissä tökeröä porukkaa. Ota yhteyttä hr:ään, kenenkään ei tarvitse joutua kuuntelemaan kommentteja ulkonäöstään työpaikalla.
 
Hei! Liityn uutena mukaan, meillä ennestään yksi 2v lapsi ja nyt toinen toiveissa.❤Meillä tuli tärppi maaliskuun alussa, kierto on ollut viimeksi 43 päivää ja edelliset menkat oli 9.2. ja tein positiivisen testin 12.3. joka kuitenkin haaleni ja sitten alkoi vuotoa pienesti ja 21.3. kunnon vuoto jolloin hcg oli vain 69 ja viikkoja n. 4+ jotain ja ultrassa näkyi vain paksuuntunut limakalvo 10 mm ja vähän jotain materiaalia pohjalla ja munasarjat siistit eikä nestettä missään jolloin diagnoosi oli keskemeno. Noh, tässä on vuodellut enemmän ja vähemmän ja oletin et menkat alko viime pe mut oli niukat ja kerran holahti enemmän. No tein nyt sitten eilen kun tuli 4 viikkoa tuosta ultrasta niin polin antaman testin joka olikin hämmästykseksi kirkas positiivinen.. Yhdyntöjä ei ole keskenmenon jälkeen ollut, ainoat kerrat on ollut helmikuun lopussa ka maaliskuun alussa.. Maanantaina pääsen vasta ultraan ja verikokeeseen, että katsotaan mikä tämä homma nyt on. Pientä pistelyä/jomottelua on vasemmalla ja pientä vuotoa pyyhkiessä tulee haaleaa.. pelko kohdunulkoisesta on SUURI kun pelkään että räjähtää kohta jos on munajohtimessa kun viikkoja edellisistä menkoista laskettuna olisi 9+ jotain.. Onko muilla kokemuksia?o_O
 
VAUVA 2025

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää. Plussanneet siirtyvät YA-listalta plussanneiden listalle (muista ilmoittaa kun haluat siirtyä).

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★★

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi

@Saaga86 ★ 06/21 ★ 2.
@Kellyz ★09/21 ★ 3. (1. yhteinen)
@hermoilija_ ★ 12/21 ★ 1. yhteinen
@Dinaas ★ 03/22 ★ 1. ★ kkm 07/23
@Mollama ★ 5/22 ★ 3. ★ 3x km -23
@RLiisukka ★ 08/22 ★ 1. ★ ku 2/23
@heltsuli ★ 08/22 ★ 1.
@haaveillen ★ 11/22 ★ 1.
@rimpsukka84 ★ 03/23 ★ 3.
@Min204 ★ 03/23 ★ 2.
@Frija ★ 05/23 ★ 1.
@Tyyn3 ★ 05/23 ★ 1. yhteinen
@Päivänsäde84 ★ 05/23 ★ 6.
@Masunen ★ 06/23 ★ 2.
@burkei ★ 07/23★ 1.
@Noups ★ 8/23 ★ 2.
@pineapplee ★ 09/23 ★ 3. (1. yhteinen)
@Puolijalopeura ★ 10/23 ★ 1.
@Cara-mel ★ 01/24 ★ 3.
@Liilja ★ 01/24 ★ 4.
@jauhopeukalo ★ 02/24 ★ 2. (1. yhteinen)
@Andune ★ 02/24 ★ 2.
@Aronia88 ★ 04/24 ★ 3.
@Mötti ★ 04/24 ★ 3. (1. yhteinen)
@madddie ★ 4/24 ★ 3.

★★★★★★★★★★★★★★★

20.4.2024 lauantai

Nimi ★ Kiertopäivä

@Puolijalopeura kp 44/26-32
@rimpsukka84 kp 37/31
@heltsuli kp 32/29-36
@Min204 kp 24/23-30
@Liilja kp 23/30-34
@Andune kp 21/28-30
@Päivänsäde84 kp 20/26-29
@Cara-mel kp 19/24-27
@Tyyn3 kp 19/32-38
@Aronia88 kp 16/26
@jauhopeukalo kp 10/28
@Dinaas kp 10/27-33
@haaveillen kp 3/25-28

★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat
Nimi ★ DPO

@Min204 DPO 12
@Andune DPO 6
@Tyyn3 DPO 5
@Cara-mel DPO 3
@Aronia88 DPO 2

★★★★★★★★★★★★★★★

Plussanneet
Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★ plussa <3
 
Hei! Liityn uutena mukaan, meillä ennestään yksi 2v lapsi ja nyt toinen toiveissa.Meillä tuli tärppi maaliskuun alussa, kierto on ollut viimeksi 43 päivää ja edelliset menkat oli 9.2. ja tein positiivisen testin 12.3. joka kuitenkin haaleni ja sitten alkoi vuotoa pienesti ja 21.3. kunnon vuoto jolloin hcg oli vain 69 ja viikkoja n. 4+ jotain ja ultrassa näkyi vain paksuuntunut limakalvo 10 mm ja vähän jotain materiaalia pohjalla ja munasarjat siistit eikä nestettä missään jolloin diagnoosi oli keskemeno. Noh, tässä on vuodellut enemmän ja vähemmän ja oletin et menkat alko viime pe mut oli niukat ja kerran holahti enemmän. No tein nyt sitten eilen kun tuli 4 viikkoa tuosta ultrasta niin polin antaman testin joka olikin hämmästykseksi kirkas positiivinen.. Yhdyntöjä ei ole keskenmenon jälkeen ollut, ainoat kerrat on ollut helmikuun lopussa ka maaliskuun alussa.. Maanantaina pääsen vasta ultraan ja verikokeeseen, että katsotaan mikä tämä homma nyt on. Pientä pistelyä/jomottelua on vasemmalla ja pientä vuotoa pyyhkiessä tulee haaleaa.. pelko kohdunulkoisesta on SUURI kun pelkään että räjähtää kohta jos on munajohtimessa kun viikkoja edellisistä menkoista laskettuna olisi 9+ jotain.. Onko muilla kokemuksia?
hui! onpa erikoisen kuuloinen tilanne 😳 tsemppiä paljon ensiviikkoon!
 
  • Tykkää
Reactions: rimpsukka84

Mietin että onko sinne kohtuun kuiten voinu jäädä jotain raskausmateriaalia? 🤔 että se erittäisi sitä hormonia vielä 🤔
 
Tsemppiä @hermoilija_ , ehkä miehesi tosiaan tarttee aikaa käsitellä asiaa. Onhan se iso juttu kuitenkin, vaikka loppupeleissä ei rakkauden määrään lastakohtaan vaikuta.
Ja @heltsuli , voi hyvää päivää mitä kusipäitä siellä töissä tullut vastaan. Oon tosi pahoillani. Ylipäänsä ulkonäön epäasiallinen kommentointi loukkaa saati sit kun niin herkkä asia siellä taustalla. 🙁

Täällä ovis tänään. 🤩 Pelkäsin aluks että tuleekohan taaskaan ovista, kun kipuja ei kuulunut mutta iltapäivällä tuli oviskivut ihan rytinällä. Ollaan tehty vauvaa urakalla viimeset 3 iltaa, vielä tänään tai huomenna aamulla jos jaksaa. Ja sit sormet ja varpaat ristiin, että onnistuis. 🙏🏼
 
  • Tykkää
Reactions: Min204
  • Vau!
Reactions: aida91 ja tähkä94
Hei! Liityn uutena mukaan, meillä ennestään yksi 2v lapsi ja nyt toinen toiveissa.❤Meillä tuli tärppi maaliskuun alussa, kierto on ollut viimeksi 43 päivää ja edelliset menkat oli 9.2. ja tein positiivisen testin 12.3. joka kuitenkin haaleni ja sitten alkoi vuotoa pienesti ja 21.3. kunnon vuoto jolloin hcg oli vain 69 ja viikkoja n. 4+ jotain ja ultrassa näkyi vain paksuuntunut limakalvo 10 mm ja vähän jotain materiaalia pohjalla ja munasarjat siistit eikä nestettä missään jolloin diagnoosi oli keskemeno. Noh, tässä on vuodellut enemmän ja vähemmän ja oletin et menkat alko viime pe mut oli niukat ja kerran holahti enemmän. No tein nyt sitten eilen kun tuli 4 viikkoa tuosta ultrasta niin polin antaman testin joka olikin hämmästykseksi kirkas positiivinen.. Yhdyntöjä ei ole keskenmenon jälkeen ollut, ainoat kerrat on ollut helmikuun lopussa ka maaliskuun alussa.. Maanantaina pääsen vasta ultraan ja verikokeeseen, että katsotaan mikä tämä homma nyt on. Pientä pistelyä/jomottelua on vasemmalla ja pientä vuotoa pyyhkiessä tulee haaleaa.. pelko kohdunulkoisesta on SUURI kun pelkään että räjähtää kohta jos on munajohtimessa kun viikkoja edellisistä menkoista laskettuna olisi 9+ jotain.. Onko muilla kokemuksia?o_O
Tsemppiä piinaavaan tilanteeseen ja toivottavasti ultrassa jo näkyisi kunnolla. Tuo vuotelu ja jomottelu ei kuulosta kyllä hyvältä.

Itselläni on vastaava kokemus vuoden takaa. Silloin ei ultrassa rv 6 näkynyt kuin paksu limakalvo, mutta sain seuranta-ajan parin viikon päähän. Vuotelu alkoi jo rv 4 ja jatkui koko ajan, mutta oli kuukautisvuotoa niukempaa. Jomottelua oli myös toisella puolella ja hcg nousu alhainen, vaikka neuvolalääkärin mielestä oli ok. (Tätä en ymmärtänyt silloin kyseenalaistaa, mutta selvittelin myöhemmin niin eihän se ollut normaali.) Ennen seuranta-ultraa alkoi kunnon vuoto ja limakalvo oli melkein vuotanut pois, joten ei muuta kuin kotiin odottamaan negatiivista raskaustestiä. 5 viikkoa tuosta oli edelleen positiivinen, joten soitin neuvolaan ja pääsin naistenpolille ultraan ja siellä löytyi lopulta munanjohtimesta pieni pallero, joka oli jo kuihtumassa. Hcg seurannalla mentiin siitä loppuun asti, kunnes oli alle 5.
Ei siis ehtinyt revetä eikä ollut mitään järkyttäviä kipuja, mutta todella piinaavat 3 kuukautta kunnes kaikki oli ohi.
 
Eilen lähdin käymään päivystyksessä kun jomotusta oli vasemmalla ja aloin pelätä jos onkin jossain missä pääsee repeämään kun viikkojakin jo sen verran paljon, ensin otettiin hcg joka oli melkein 3000 mutta kohdusta ja muualta ei mitään löydy ultrattiin sisältä ja ulkoa, jäin osastolle ja kohta ultrataan uudestaan jos se raskaus jostain löytyisi ja sit katsotaan jatkoa eteenpäin. Oletettavasti metotreksaatti piikin antavat nyt alkuun eli kohdunulkoista nyt epäillään vahvasti.. Toivon vaan et löytyy ja tämä asia saadaan päätökseen mahdollisimman pian:rolleyes:
 
VAUVA 2025

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää. Plussanneet siirtyvät YA-listalta plussanneiden listalle (muista ilmoittaa kun haluat siirtyä).

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★★

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi

@Saaga86 ★ 06/21 ★ 2.
@Kellyz ★09/21 ★ 3. (1. yhteinen)
@hermoilija_ ★ 12/21 ★ 1. yhteinen
@Dinaas ★ 03/22 ★ 1. ★ kkm 07/23
@Mollama ★ 5/22 ★ 3. ★ 3x km -23
@RLiisukka ★ 08/22 ★ 1. ★ ku 2/23
@heltsuli ★ 08/22 ★ 1.
@haaveillen ★ 11/22 ★ 1.
@rimpsukka84 ★ 03/23 ★ 3.
@Min204 ★ 03/23 ★ 2.
@Frija ★ 05/23 ★ 1.
@Tyyn3 ★ 05/23 ★ 1. yhteinen
@Päivänsäde84 ★ 05/23 ★ 6.
@Masunen ★ 06/23 ★ 2.
@burkei ★ 07/23★ 1.
@Noups ★ 8/23 ★ 2.
@pineapplee ★ 09/23 ★ 3. (1. yhteinen)
@Puolijalopeura ★ 10/23 ★ 1.
@Cara-mel ★ 01/24 ★ 3.
@Liilja ★ 01/24 ★ 4.
@jauhopeukalo ★ 02/24 ★ 2. (1. yhteinen)
@Andune ★ 02/24 ★ 2.
@Aronia88 ★ 04/24 ★ 3.
@Mötti ★ 04/24 ★ 3. (1. yhteinen)
@madddie ★ 4/24 ★ 3.

★★★★★★★★★★★★★★★

21.4.2024 sunnuntai

Nimi ★ Kiertopäivä

@Puolijalopeura kp 45/26-32
@rimpsukka84 kp 38/31
@heltsuli kp 33/29-36
@Min204 kp 25/23-30
@Liilja kp 24/30-34
@Andune kp 22/28-30
@Päivänsäde84 kp 21/26-29
@Cara-mel kp 20/24-27
@Tyyn3 kp 20/32-38
@Aronia88 kp 17/26
@jauhopeukalo kp 11/28
@Dinaas kp 11/27-33
@haaveillen kp 4/25-28

★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat
Nimi ★ DPO

@Min204 DPO 13
@Andune DPO 7
@Tyyn3 DPO 6
@Cara-mel DPO 4
@Aronia88 DPO 3

Yhteistyössä