Haaveena vauva 2024

Täällä alkoi aika pian menkkojen päättymisen jälkeen kunnon limat ja nyt mietin, että vaikka kierto oli pari päivää "normaalia" pidempi, niin onko kroppa muuten sitten tavallisessa aikataulussa. Kuukautiskalenteri näyttää ovista ens viikonloppuna kun meillä on viikonloppuvieraita mutta täytyy koittaa sitten viikolla hyödyntää mahdollisimman hyvin.

Jossain kohtaa mullekin tuli mieleen, että pitäisikö koittaa "skipata" tämä kierto ja tähdätä alkuvuoteen, mutta puolisokin on joulukuinen ja itse olen syntynyt marraskuussa, niin eipä tuo haittaisi. Mulla on myös tullut vähän pelkoa, että kun esikoinen tuli niin helposti ja kaikki meni hyvin, niin nyt toinen ei tulekaan yhtä helpolla vaan nyt tulee ne vaikeudet ja koettelemukset. Vaikka kaiken järjen mukaan tässä ei pitäisi olla mitään todellisia syitä moiseen pelkoon.
 
Kokemuksia rfsu- ovistesteistä kellään? Kaupassa ei ollut pc-tä, niin otin noita kokeeksi. Pari pc testit vielä jäljellä, niin tein kokeeksi molemmat tänään. Rfsu ei tullut testiviivaa ollenkaan, pc:ssä kuitenkin ihan selvä viiva, vaikka nega 🤔 Molempien pitäisi olla saman herkkyisiä kuitenkin.

Odottelen ovista ehkä alkuviikolle 🤔 pc:llä saan aina noita haamuja, joten sinänsä ei haittaisi, jos rfsu näyttäisi viivaa vain oikeasti kun on aihetta, mutta onko ne muilla ollut luotettavia?
 
vierailija
Kokemuksia rfsu- ovistesteistä kellään? Kaupassa ei ollut pc-tä, niin otin noita kokeeksi. Pari pc testit vielä jäljellä, niin tein kokeeksi molemmat tänään. Rfsu ei tullut testiviivaa ollenkaan, pc:ssä kuitenkin ihan selvä viiva, vaikka nega Molempien pitäisi olla saman herkkyisiä kuitenkin.

Odottelen ovista ehkä alkuviikolle pc:llä saan aina noita haamuja, joten sinänsä ei haittaisi, jos rfsu näyttäisi viivaa vain oikeasti kun on aihetta, mutta onko ne muilla ollut luotettavia?
Eivät oikein toimi. Laitan kopion aiemmat viestistäni, jossa linkki tekemiini rfsu ja pc testeihin

Moikka!

En muista enää tunnuksiani, joten kirjoitan vierailijana.

Rfsu minulla ei toimi niinkuin pitää. Olen testannut samaan aikaan, laitan sulle kuvat niistä.
Vas. Puolella rfsu, tehty 1x päivässä paitsi kaksi viimeisintä. Toiseksi alin on aamulla ja alin aamupäivällä.
Oikealla on pregcheckit, niitä tein pari päivässä ja kaksi viimeisintä näissä myös aamulla ja aamupäivällä. Ja siis sama kierto ja rfsu +pc samasta pissasta päivällä aina.

 
  • Tykkää
Reactions: tamuli
Mielipiteitä.

Tänään kp 9 tai kp 23. Pillereiden jälkeinen tyhjennysvuoto alkoi 4 päivää lopetuksesta, sen jälkee hakee kahden viikon päästä alkoi uusi, niukempi vuoto. Ehkä jälkimmäinen oli menkat sitten.

Ovista olen testannut kerran päivässä ensimmäisestä vuodosta asti. Siihen toiseen vuotoon mennessä ei ollut mitään viivaa testissä, sen jälkeen alkanut ilmestymään viivaa ja tänään sitten viiva rupesi ilmestymään heti.
Ei ole vielä plussa, mutta voisiko olla edes lähellä?


Kannattaako jo testata kahdesti päivässä?
Itselläni usein monta päivää tuollaista viivaa, jopa läpi kierron joskus. Eli omalla kohdallani en vielä alkaisi tikuttaa tuosta kahdesti päivässä. Alan vasta sitten kun joutuu empimään onko viivat tasavahvat 😁 sit usein vielä inan siitä mulla tummunut.
 
Kokemuksia rfsu- ovistesteistä kellään? Kaupassa ei ollut pc-tä, niin otin noita kokeeksi. Pari pc testit vielä jäljellä, niin tein kokeeksi molemmat tänään. Rfsu ei tullut testiviivaa ollenkaan, pc:ssä kuitenkin ihan selvä viiva, vaikka nega Molempien pitäisi olla saman herkkyisiä kuitenkin.

Odottelen ovista ehkä alkuviikolle pc:llä saan aina noita haamuja, joten sinänsä ei haittaisi, jos rfsu näyttäisi viivaa vain oikeasti kun on aihetta, mutta onko ne muilla ollut luotettavia?
Mulla oli viime kierrossa noita rfsu:n testejä eikä tullut tasavahvoja viivoja. Laitoin tännekin niistä kuvia vertailussa pc:n kanssa.
 
  • Tykkää
Reactions: tamuli ja marik91
Täällä kp5 keskenmenon jälkeen. Alkion kehitys oli loppunut tyyliin viikolle 5 -6 ja vuoto alkoi pari viikkoa myöhemmin. 🙏 eniten tässä nyt mietityttää, että onkohan niitä kehityskelpoisia munasoluja enää ollenkaan jäljellä 🤔 toivottavasti kierto ei tästä keskenmenosta nyt kovin heittelisi; viimeksi keskenmenon jälkeen kierto taisi olla 36 päivää (yleensä 29-31). Saapa nähdä.

Tänään aika naistenpolille; ainakin varataan uusi aika sille lapsettomuuslääkärille kun viimeksi juuri pari päivää ennen tapaamista testi näytti plussaa. Sovittiin silloin, ettemme tule tapaamiselle vaan jos raskaus ei jatkuisi jostain syystä niin sitten varataan uusi aika. Jännä nähdä mitä siellä tapaamisella suunnitellaan. En tiedä tutkivatko tämän päivän käynnillä sitten muuten kun tuo tyhjennysvuotokin alkoi itsestään eli lääkkeitä ei onneksi tarvittu.

Mukavaa viikkoa kaikille! 🤩
 
Kp 27. Ei oireita raskaudesta, ei myöskään tuttuja menkkaoireita toistaiseksi. Oisko se sitten tosiaan ovuloimaton kierto. Usko raskauteen on kyllä joku 5% 😄 vaikka sinänsä järjellä ajateltuna raskaus on mahdollinen mikäli olisin tässä kierrossa ovuloinut, mutta koska en oo tuntenut oikein mitään missään vaiheessa niin en jaksa uskoa. Toisaalta on ollut yhtäkkiä paljon menoja/ohjelmaa, että on se sekin mahdollista että ei vain ole kerennyt keskittyä tarkkaileen jokaista vatsan nipsaisua ja se ovis on ihan normisti ollu ja menny. Pientä toivoa voi siis elätellä! 🥰
 
  • Tykkää
Reactions: aida91
VAUVA 2024

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää. Plussanneet siirtyvät YA-listalta plussanneiden listalle (muista ilmoittaa kun haluat siirtyä).

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★★

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi

@W.we ★ 11/15 ★ 1.
@Heinis2017 ★ 11/19 ★ 2.
@Saaga86 ★ 06/21 ★ 2.
@K3rttuli ★ 08/21 ★ 1.
@Eadni1992 ★ 10/21 ★ 1.
@hermoilija_ ★ 12/21 ★ 1.
@Korkkeli ★ 02/22 ★ 1.
@Dinaas ★ 03/22 ★ 1. ★ kkm 07/23
@RLiisukka ★ 08/22 ★ 1. ★ ku 02/23
@haaveillen ★ 11/22 ★ 1.
@imsos ★ 11/22 ★ 1.
@marik91 ★ 11/22 ★ 1. yhteinen
@Samovaari ★ 12/22 ★ 4. (1. yhteinen)
@lenkkitossut ★ 12/22 ★ 1.
@alessiina ★ 02/23 ★ 1.
@Cherrymint ★ 03/23 ★ 6. (1. yhteinen)
@rimpsukka84 ★ 03/23 ★ 3.
@Min204 ★ 03/23 ★ 2.
@ireh ★ 04/23 ★ 1.
@Vohvelitohveli ★ 04/23 ★ 2.
@burkei ★ 05/23★ 1. yhteinen
@Päivänsäde84 ★ 05/23 ★ 6.
@Frija ★ 05/23 ★ 1.
@syksynsävel_ ★ 06/23 ★ 1.
@nonnaam ★ 06/23 ★ 1.
@Masunen ★ 06/23 ★ 2.
@tamuli ★ 06/23 ★ 1.
@pikkukakkonen24 ★ 07/23 ★ 2.
@Miima81 ★ 07/23 ★ 4.
@Noups ★ 08/23 ★ 2.
@Piccolina ★ 12/23 ★ 1. yhteinen
@Liilja ★ 01/24 ★ 4.
@Mmohini ★ 01/24 ★ 3.
@Cara-mel ★ 01/24 ★ 3.
@Andune ★ 02/24 ★ 2.
@jauhopeukalo ★ 02/24 ★ 2. (1 yhteinen)


★★★★★★★★★★★★★★★

18.3.2024 maanantai

Nimi ★ Kiertopäivä


@marik91 kp 28/27-33
@Liilja kp 27/30-34
@haaveillen kp 23/25-28
@Min204 kp 18/22-30
@jauhopeukalo kp 17/?
@Päivänsäde84 kp 16/25-31
@Andune kp 12/28-30
@tamuli kp 12/24-27
@Cara-mel kp 10/24-27
@Noups kp 9/26-28
@Frija kp 5/28-30
@rimpsukka84 kp 5/31
@Dinaas kp 4/27-33

★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat
Nimi ★


@Min204 DPO 5
@Cara-mel DPO 0

★★★★★★★★★★★★★★★

Plussanneet
Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★ plussa <3


@Hattaja ★ 03/23 ★ 3. ★03/23
@Selis ★ 11/21★ 4. (1. yhteinen) ★ 04/23
@Babyhaaveissa ★ 11/22 ★ 2. ★ 04/23
@pikkukirppu15 ★ 01/23 ★ 3. ★ 04/23
@Summer2 ★ 05/23 ★ 3. ★ 05/23
@cordola89 ★ 02/22 ★ 1. ★ 05/23
@Mimerkki ★ 06/21★3. (1.yht)★ kkm x3★ 05/23
@ekapikkunen ★ 01/23 ★ 1. ★ km 02/23★ 05/23
@minttuni ★ 06/22 ★ 2.★ 05/23
@Kyfi ★ 01/21 ★ 5. ★ 05/23
@vauvakuume7 ★ 08/22 ★ 7.★ kkm 03/23 ★ 06/23
@Rapujellona ★ 05/23 ★ 1. ★ 06/23
@Peanutbuttercup ★ 09/22 ★ 1. ★ 06/23
@tiipanen ★ 03/22 ★ 1. ★ 06/23
@laikkuvehka ★ 04/23 ★ 5. ★ 06/23
@Eswe ★ 05/23 ★ 1. ★ 07/23
@Haavejuttu ★ 06/23 ★ 2. ★ 07/23
@pieni_toive ★ 01/14 ★ 3. ★ ku, km x2, rk ★ 07/23
@Naatuska90 ★ 06/23 ★ 2. ★ 08/23
@Tiukuna ★ 08/22 ★ 2. ★ ku+km 10/22 ★ 08/23
@zatzat ★ 05/23 ★ 1. ★ 09/23
@suunnaton lentäjä ★ 03/23 ★ 1. ★ 09/23
@Karvakorvat ★ 06/23 ★ 2. ★ 09/23
@Leonida ★ 08/23 ★ 2. ★ 11/23
@pikkuhaave ★ 04/23 ★ 2. ★ 11/23
@tesssa__ ★ 11/23 ★ 3. ★ 11/23
@Jonna_83 ★ 10/23 ★ 4.★ 11/23
@meinaas ★ 08/22 ★ 3. ★ kkm 10/22 ★ 12/23
@heidisofia ★ 08/23 ★ 2. (1. yhteinen) ★ 12/23
@Nelly31 ★ 11/23 ★ 2. ★ 12/23
@nobelius ★ 06/22 ★ 4. ★ 12/23
@Mamiks ★ 02/22 ★ 4. ★ 12/23
@Sunsetcoast ★ 10/23 ★ 1. ★ 12/23
@aninna ★ 11/23 ★ 2. ★ 12/23
@__PikkuMyy__ ★ 08/23 ★ 2. ★ 01/24
@idapieni ★ 08/23 ★ 2. ★ 01/24
@muumimamma__ ★ 10/23 ★ 3. ★ km 11/23 ★ 01/24
@viivaviivi ★ 07/23 ★ 7. ★ km 11/23★ 01/24
@aida91 ★ 09/21 ★ 1. ★ 01/24
@sarlei ★ 10/23 ★ 3. ★ 02/24
@ykslokki ★ 12/23 ★ 4. lapsi, 1. yhteinen ★ kkm -16, tuntematon ku -23 ★ 02/24
@mamarski ★ 11/23 ★ 2. ★ 02/24
@esme94 ★ 09/23 ★ 1. ★ km 12/23 ★ 03/24
 
Mukavaa viikkoa täältäkin kaikille ❤

@rimpsukka84 hyvä että teillä nyt aika sinne tänään ja asiat etenee, toivottavasti kaikki hyvin ja kierto tasaantuisi nopeasti km:n jäljiltä. Tsemppiä ❤

@Liilja täällä kans nyt kp 28, mutta ei juuri tuntemuksia mihinkään suuntaan, ja usko raskautumiseen olematon, vaikka oviksen aikaan kyllä hääräiltiin eli ajoitus oli kohdillaan. Rinnat vähän kipeytyneet, eiköhän ne menkat sieltä ala, Flo ennustaa keskiviikolle niitä saapuvaksi ja aikalailla siihen ne osuiskin jos vertaa siihen milloin oviksen bongasin 😊

Huomenna meen labraan verikokeille ja keskiviikkona pyritään se miehen näyte ottamaan ja viemään labraan. Toivottavasti onnistuu kun vaan kerran viikossa on se mahdollista viedä, ettei lykkäänny ens viikkoon. Kiva nähdä, mitä nuo verikokeiden arvot on mulla, ja miltä rautavarastot näyttää. Niitä odotellessa 😊
 
Kellään kokemuksia ylipitkästä kierrosta?
Ovuloimaton kierto? Vai tuliko ovis supermyöhään tai mahdollisesti kaksi kerta??

Täällä kiertopäivä 49 menossa jo...
Milloin olette soittaneet gynelle vastaavassa tilanteessa?

Niin ja raskaustestit tietty negaaaaa
 
Kellään kokemuksia ylipitkästä kierrosta?
Ovuloimaton kierto? Vai tuliko ovis supermyöhään tai mahdollisesti kaksi kerta??

Täällä kiertopäivä 49 menossa jo...
Milloin olette soittaneet gynelle vastaavassa tilanteessa?

Niin ja raskaustestit tietty negaaaaa
Juu täällä👋🏻
Viimeistä ennen kolme edellistä olleet omaan kiertoon nähden ylipitkiä: 38,42,44. Normaali kierto 31 pvää. Ainakin kahdessa noista epäilen vahvasti ovuloineeni vasta kp28-30 välillä. Oli limoja, haluja ja toisessa sain tikutettua ovisplussankin.

Mikä sun normaalin kierron pituus on? Entä tunnistatko ovulaation oireita, kuten limoja?
Anteeksi jos olet niistä jo kertonut täällä, en nyt millään saa päähäni 😅

Ja tuosta gynestä, niin suosittelen kyllä käymään, jos epätietoisuus huolettaa. Ehkä ne menkat jopa alkaa sen seurauksena. Mulla kävi yhdessä pitkässä kierrossa niin et alkoi just mehiläisen vessassa😂
 
Siis mä tulin töistä kotiin ja jotenkin tuli semmonen olo, että teenpäs raskaustestin kuitenkin nyt. Normaalisti olisin jo pari päivää hulluna testaillu

Ni ei juma, tähän tuli haalee viiva. Oon ihan epäuskoinen et voiko tää olla totta ja onko tää nyt oikeesti plussa vihdoin

Nyt kp 28 ja DPO 12-13.

eikä 😍 viivahan se siellä. 🎉 onnea! Toivotaan vahvistumista. Olipas toivoa antava uutinen 💗

onko ollut mitään oireita? 😃
 
Siis mä tulin töistä kotiin ja jotenkin tuli semmonen olo, että teenpäs raskaustestin kuitenkin nyt. Normaalisti olisin jo pari päivää hulluna testaillu

Ni ei juma, tähän tuli haalee viiva. Oon ihan epäuskoinen et voiko tää olla totta ja onko tää nyt oikeesti plussa vihdoin

Nyt kp 28 ja DPO 12-13.

Eikä 😲 onnea ja toivotaan pysyvää viivaa. Ihan selvänähän tuo jo näkyy. 🥰♥
 
  • Rakkaus
Reactions: Min204 ja marik91
Kiitos😍❤ Nyt ku alkaa pahin shokki ja epäusko helpottaa, ni oon niin onnellinen! Kunhan vaan kaikki menis hyvin ❤ Hauskaa, et juuri kun päästiin lapsettomuustutkimuksissa eteenpäin. Tein vielä illalla 2,5h pidätyksellä toisen testin ja viivahan siinäkin ❤🥹

Oireita tosiaan ei juuri ole ollut, lievää päänsärkyä viime päivinä ja rinnat muutaman päivän arat ja turvoksissa, tosin ne muutenkin oireina usein tässä kohtaa kiertoa. Tosin tajusin, et närästänyt joinakin päivinä, luulin et oon syöny huonosti, mua ei yleensä närästä. Ja pari päivää haissut hiki, tää oli siinä viime raskaudessa alusta asti sinne keskenmenoon saakka oireena 😅

Tässä vielä toinen testi, alempi ❤


Mulla oli vielä tänään mukamas menkkakipuja 🙈😅 tais vaa muuten juilia.
 
Viimeksi muokattu:
Siis mä tulin töistä kotiin ja jotenkin tuli semmonen olo, että teenpäs raskaustestin kuitenkin nyt. Normaalisti olisin jo pari päivää hulluna testaillu

Ni ei juma, tähän tuli haalee viiva. Oon ihan epäuskoinen et voiko tää olla totta ja onko tää nyt oikeesti plussa vihdoin

Nyt kp 28 ja DPO 12-13.

Oi mahtavaa 😍😍🥳🥳 paljon tarrasukkia mukaan! Oliko tämä siis ihan luomuna, jos olitte tutkimuksissa kuitenkin?
 
  • Rakkaus
Reactions: marik91
vierailija
1. Ivf hoito käsittää punktion, ja kaikki siitä seuraavat siirrot. Sen jälkeen vasta toine ivf jne. Pääsääntöisesti julkisella tarjotaan 3 inssiä ja 3 ivf. Joillakin on käynyt niin että neljäs inssi vie sen yhden ivf hoidon pois. Lahjasoluista en osaa sanoa. Eikä julkinen aina sitä 3 ivf edes myönnä, jos tulos on huono eikä ole "kannattavaa". Toisaalta taas jos joku ivf epäonnistuu täysin voidaan yksi ylimääräinen tarjota.

Jos lapsi saadaan jostain ivf hoidosta. On seuraavan kanssa käytössä samat 3x. Yleensä ei tarvitse enää yrittää sitä vuotta. Vaan kun on imetys lopetettu voi olla yhteydessä poliin jos on pakkasessa alkioita. Mikäli ei niin sitten ihan tk tms että saa lähetteen poliin, ellei polilta olla annettu eri ohjeita.
Siis mitä, nollaako lapsensaanti tehdyt ivf-kierrokset? Olisiko lähdettä tälle, aivan uutta tietoa minulle?
 
vierailija
Siis mitä, nollaako lapsensaanti tehdyt ivf-kierrokset? Olisiko lähdettä tälle, aivan uutta tietoa minulle?
Näin minulle ainakin on sanottu. lapsettomuushoitoja tarjotaan jos ei ole yhtään yhteistä tai yksi yhteinen lapsi. Ja jos se yksi yhteinen esimerkiksi on saatu 3. Ivf - hoidolla niin silloinhan on vielä toiset kolmet jäljellä. Kannattaa kysyä omalta polilta vielä tarkennus.
 
Mulle voi päivittää dpo0, joten piinapäivät alkakoot 💪🤩
Kiva että pääset piinailemaan @Cara-mel ! 🤩 Muistan, että oltiin syksyllä vähän samankaltaisessa tilanteessa, kun molemmilla ongelmia miehen haluttomuuden takia. Jos saan udella, mikä teillä helpotti tilannetta, että saitte yrityksen alkamaan uudestaan? Ymmärrän hyvin jos on liian yksityinen kysymys, etkä halua vastata☺. Kysyn, koska meillä nyt taukoa yrittämisestä, kun ei ole oikein mitään läheisyyttä. Halusin myös aikalisän, koska aloin olla ihan loppu piinailuun ja tunsin myös oloni yksinäiseksi tämän lapsihaaveen kanssa.
 
  • Rakkaus
Reactions: Cara-mel

Yhteistyössä