Haaveena vauva 2024

Heipähei!

Uskaltaudun mukaan keskusteluun. Kaikkien aiempien raskauksien kohdalla olen aina lukenut palstaa, seurannut yrittäjiä ja samoilla viikoilla menijöitä ja ikään kuin stalkkerina "oppinut tuntemaan" monta nimimerkkiä, mutta en ole koskaan rekisteröitynyt enkä edes vieraana kirjoittanut. Nyt on kaikki muukin niin erikoista että päätin tämänkin askeleen ottaa

Minä olen 37-vuotias ja minulla on pitkäaikaisen kumppanini kanssa 3 lasta synt. -14, -17 ja -20. Suhdekuvioni poikkeaa tavanomaisesta sillä olen polyamorinen, ja nyt haaveillaan toisen, uudemman kumppanini kanssa yhteisestä lapsesta. Hänellä on ennestään yksi lapsi. Jännitystä tuo elämien yhteensovittaminen, sillä emme toistaiseksi asu kumppanini kanssa yhdessä, vaan meillä on n. 100 km välimatkaa. Pitkäaikaisen kumppanini ja nykyisten lasteni isän kanssa elämme lähisuhteessa. Hänen kanssaan lapsilukuni on täynnä, ja olinkin jo ilmoittautunut sterilisaatiojonoon, kun elämä heitti uuden sielunkumppanin reitilleni ja koko pakka meni hetkeksi sekaisin. N. vuoden verran on lapsenhankkimista pohdittu ja pyöritelty monelta kantilta, ja nyt on sen aika. Sterilisaatio toistaiseksi jäissä siis

Sinällään polysuhde ei eroa sellaisista monosuhteista joissa pariskunnalla on lapsia edellisistä liitoista. Meillä vaan ne "edelliset suhteet" ovat yhä olemassa Toivottavasti vastaanotto täällä palstalla on avoin ja hyväksyvä, nämä asiat kun toisinaan tuppaavat herättämään ulkopuolisissa yllättävän vahvoja tunteita.

Raskaushistoriassa on jokunen käänne minullekin ehtinyt matkaan. Koin keskeytyneen keskenmenon ekan ja tokan lapsen välissä v. -16, ja nyt kesällä -23 tulin jälkiehkäisystä huolimatta uudelle kumppanilleni raskaaksi. Silloin jouduimme toden teolla pohtimaan, mitä teemme, mutta koimme että aika ei vielä ollut kypsä yhteiselle lapselle. Päädyimme murhemielin keskeytykseen, jossa sitten kävikin ilmi, että minulla oli hyvin harvinainen tuntemattomassa paikassa oleva kohdunulkoinen raskaus. Hcg meni koko ajan viikkojen mukaisissa viitearvoissa, mutta raskautta ei vain löydetty mistään. Tämä oli tavallaan lohdullista, sillä keskeytyspäätös otti todella koville, mutta sitten vastuu siitä ikään kuin otettiin meiltä pois, kun raskaus ei kuitenkaan olisi ollut elinkelpoinen.

Sinnikäs tämä muukalainen kuitenkin oli, kun jälkiehkäisystä huolimatta tarttui kyytiin eikä edes suostunut poistumaan ensimmäisestä metotrekstaattipistoksesta, vaan vaati kaksi. Siitä seurasi 3 kk "karenssi" uudelle raskaudelle. Nyt on kulunut reilu 5 kk viimeisestä pistoksesta ja päätös yhteisestä lapsesta näissä olosuhteissa on kypsynyt valmiiksi. Siispä yritys on alkanut.

Olen aina raskautunut ns kertalaakista, mutta toki ikää on koko ajan enemmän, joten en halua tuudittautua uskoon että niin onnellisesti kävisi nytkin. Nyt mennään kierrossa kp 17/~28. Vaikka lasken yrityksen alkaneeksi tästä kierrosta, niin raskaus ei ole kovin todennäköinen sillä raskauden mahdollistava ilottelu oli jo noin viikkoa ennen ovulaatiota eikä sen jälkeen ole uusittu. Hilpeän vainoharhainen voi toki silti olla

Listalle voi lisätä:

ykslokki * ya 12/23 * 4. lapsi, 1. yhteinen * kkm -16, tuntematon ku -23
Saanko kysyä, et mikä ajatus teillä on sit kun vauva saapuu maailmaan, et miten teidän asumiskuviot menevät? Jatkatko nykyisen lähikumppanin kanssa asumista vai suunnitteletteko yhteenmuuttoa tai jotain muuta systeemiä kun nyt pitkä välimatka? Heräs mielenkiinto kun kirjoitit suhdetilanteestasi ja itsellä ei lähipiirissä polyamorisia suhteita, ja kun kirjoitit ettette toisen kumppanin kans ainakaan vielä asu yhdessä 😊 Pahoittelut jos kysymys on tunkeilevia, kerrot mitä haluat jakaa jos haluat 😁 Oon kans huomannu esim joitain polyamorisissa suhteissa elävien henkilöiden someja seuratessani, et aihe herättää hyvin voimakkaita mielipiteitä ihmisillä. Yks tosi mielenkiintoinen tili instassa naisella jolla kaksi puolisoa ja avoimesti kirjoittaa suhteista ja myös kipuilun aiheista ja vaikeista tunteistakin. Niin usein saa aika jyrkkääkin palautetta ja mielipiteitä ihmisiltä. En ymmärrä miten kenenkään muun tapa elää voi herättää joissakin ihmisissä niin vahvaa tuomitsemista ja kyseenalaistamista, jos oma ajatusmaailma ei kohtaa, kaikilla meillä on oikeus elää elämäämme niin, kuin sen itse rakennamme. Ei sen pitäisi olla keneltäkään pois ja itse en kyllä jaksaisi nähdä päänvaivaa muiden valinnoista 😁
 
  • Tykkää
Reactions: Dinaas ja ykslokki
Moikka kaikille ja hurjasti onnea nyt plussanneille!❤ Edelleen käyn tääl lueskelemassa kuulumisia, ei ole vieläkään luottoa ettei tämä oma menisi kesken. Kävin ultrassa torstaina ja siellä näkyi alkio oikeassa paikassa 2,9mm kokoinen ja hento syke, helpotti hieman oloa.


Ja tosiaan mun omat laskut piti paikkansa ovulaatiosta ja alkio vastasi hedelmöittymisen mukaan kokoa eli oli 5+6 oli sillo ultrassa. Tosta laskin että plussasin sen ekan haamun jo 3+2. Todennäköisesti käyn vielä parin viikon päästä uudestaan tarkistamassa että kaikki hyvin 😭.


Paljon Tsemppiä yrittäville, tarrasukkia plussanneille ja hyvää uuttavuotta!
 
Saanko kysyä, et mikä ajatus teillä on sit kun vauva saapuu maailmaan, et miten teidän asumiskuviot menevät? Jatkatko nykyisen lähikumppanin kanssa asumista vai suunnitteletteko yhteenmuuttoa tai jotain muuta systeemiä kun nyt pitkä välimatka? Heräs mielenkiinto kun kirjoitit suhdetilanteestasi ja itsellä ei lähipiirissä polyamorisia suhteita, ja kun kirjoitit ettette toisen kumppanin kans ainakaan vielä asu yhdessä Pahoittelut jos kysymys on tunkeilevia, kerrot mitä haluat jakaa jos haluat Oon kans huomannu esim joitain polyamorisissa suhteissa elävien henkilöiden someja seuratessani, et aihe herättää hyvin voimakkaita mielipiteitä ihmisillä. Yks tosi mielenkiintoinen tili instassa naisella jolla kaksi puolisoa ja avoimesti kirjoittaa suhteista ja myös kipuilun aiheista ja vaikeista tunteistakin. Niin usein saa aika jyrkkääkin palautetta ja mielipiteitä ihmisiltä. En ymmärrä miten kenenkään muun tapa elää voi herättää joissakin ihmisissä niin vahvaa tuomitsemista ja kyseenalaistamista, jos oma ajatusmaailma ei kohtaa, kaikilla meillä on oikeus elää elämäämme niin, kuin sen itse rakennamme. Ei sen pitäisi olla keneltäkään pois ja itse en kyllä jaksaisi nähdä päänvaivaa muiden valinnoista
Kun asiallisesti kysyy niin en koe ollenkaan tungettelevaksi 😊

Toiveena meillä olisi asua yhdessä tai ainakin lähempänä, jotta kahden kodin välillä liikkuminen olisi helpompaa. Kumppanillani on siis myös toinen kumppani, jonka kanssa hänellä on 10 v. lapsi. Asumiskuvioita rajoittaa mm. nämä kummankin koululaiset, ja siksi hätäisiä liikkeitä asumiskuvioiden uudelleenjärjestelyissä ei voida tehdä.

Lähikumppanini kanssa meillä on 16 vuotta kestänyt suhde, joka on elänyt ja muuttunut vuosien varrella moneen otteeseen, ja nyt on pohdittu sitäkin, jos asuisimmekin esim. osa-aikaisesti erillämme, mutta niin lähellä, että lapsemme eivät kokisi sitä vaikeaksi. Ei helppoja juttuja nämä. Tärkeintä monisuhteisuudessa on avoin kommunikaatio, jotta tiedetään mitä kukin tahtoo.

Konkreettisesti yhteinen lapsi uuden kumppanin kanssa tarkoittaisi sitä, että kumppanini asuisi meillä X-määrän päiviä viikossa / joitain viikkoja kerrallaan, miten se sitten parhaiten saadaankaan rullaamaan. Kumppanini tulevat hyvin toimeen keskenään, vaikka siis heillä ei ole mitään suhdetta toisiinsa 😅 Tämä on usein tärkeä tähdentää, ettei polyna eläminen (välttämättä!) tarkoita sitä että kaikki ovat suhteessa kaikkien kanssa. Minulle suhteeni ovat aina kahdenvälisiä, ja arjen sujuvuuden takaamiseksi riittää, että kumppanit sietävät toisiaan.

Joskus auttaa ymmärtämään se, kun vertaan tilannettani esimerkiksi siihen, että monosuhteessa toinen tekee reissutyötä jossa on poissa vaikkapa aina 3 viikkoa kerrallaan, ja sitten kotona toiset kolme. Joo siinäkin joku kysyy, eikö ole raskasta kun kumppani on poissa - on, mutta se on "normaalia" ja hyväksyttävää, kun poissaolon syy on työ eikä toinen parisuhde. Tai vastaavasti on ihan ok, että lapset reissaavat vuoroviikoin kahden kodin väliä, mutta jos AIKUISET tekisivät niin, niin herttinen ei sovi ollenkaan!

Monokulttuuri on juurtanut meihin monia aika hullujakin käsityksiä, joiden kyseenalaistaminen saattaa aiheuttaa pelkoa ja johtaa siksi räyhäämiseen. Tästä on kokemusta ihan oman suvunkin sisällä...

Minulle tärkeitä kysymyksiä ovat seuraavat: onko minulla monta ystävää? On. Rakastanko heistä jotakuta enemmän kuin toista? En. Onko joltakulta ystävältäni pois se, että rakastan myös toista ystävää ja nautin hänen seurastaan ja ajasta hänen kanssaan? Ei. Onko yksi ystävyyssuhde vähemmän merkityksellinen, jos minulla on myös toinen ystävyyssuhde? Ei.
Vaihda nyt "ystävän" tilalle sana "lapsi". Muuttuuko tilanne? Ei.
Vaihda sitten tilalle sana "kumppani". Mitä tapahtuu? Minulle, ei mitään.

Jokainen suhde on arvokas ja siinä on omat juttunsa. Aika on resurssi joka vähenee, rakkaus ei.
 
Hei vaan kaikki! Hetken palstaa seurailleena liityn myös keskusteluun ja listoille 🤗 Ensimmäinen raskaus alkoi ensimmäisestä kierrosta ja naiivisti kuvittelin että tämä toinenkin onnistuisi nopeaan. Nyt yk 5 menossa ja toivo raskautumisesta alkaa hiipua 😞 Täytän pian 35 ja pohdinnassa että milloin sitä kannattaa mennä hoitoihin, jos lasta ei pian ala kuulumaan.

Tänään tein negatiivisen testin, ei edes haamua, ja vaikka tulos harmittaa niin en taida uskaltaa tänään juoda kuohuvaa uv kunniaksi, jos kuitenkin olisi raskaana 🤔

Yritys aloitettu 08/23
2. lapsi
DPO 10
Kp 25/28-30
 
VAUVA 2024

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää. Plussanneet siirtyvät YA-listalta plussanneiden listalle (muista ilmoittaa kun haluat siirtyä).

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★★

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi

@W.we ★ 11/15 ★ 1.
@Heinis2017 ★ 11/19 ★ 2.
@Saaga86 ★ 06/21 ★ 2.
@K3rttuli ★ 08/21 ★ 1.
@aida91 ★ 09/21 ★ 1.
@Eadni1992 ★ 10/21 ★ 1.
@hermoilija_ ★ 12/21 ★ 1.
@Korkkeli ★ 02/22 ★ 1.
@Dinaas ★ 03/22 ★ 1. ★ kkm 07/23
@heltsuli ★ 08/22 ★ 1.
@RLiisukka ★ 08/22 ★ 1. ★ ku 02/23
@haaveillen ★ 11/22 ★ 1.
@imsos ★ 11/22 ★ 1.
@marik91 ★ 11/22 ★ 1. yhteinen
@Samovaari ★ 12/22 ★ 4. (1. yhteinen)
@lenkkitossut ★ 12/22 ★ 1.
@alessiina ★ 02/23 ★ 1.
@Liilja ★ 02/23 ★ 4.
@Cherrymint ★ 03/23 ★ 6. (1. yhteinen)
@rimpsukka84 ★ 03/23 ★ 3.
@Min204 ★ 3/23 ★ 2.
@ireh ★ 04/23 ★ 1.
@Vohvelitohveli ★ 04/23 ★ 2.
@burkei ★ 05/23★ 1. yhteinen
@Päivänsäde84 ★ 05/23 ★ 6.
@Frija ★ 05/23 ★ 1.
@syksynsävel_ ★ 06/23 ★ 1.
@nonnaam ★ 06/23 ★ 1.
@Masunen ★ 06/23 ★ 2.
@tamuli ★ 06/23 ★ 1.
@pikkukakkonen24 ★ 07/23 ★ 2.
@Miima81 ★ 07/23 ★ 4.
@idapieni ★ 08/23 ★ 2.
@Noups ★ 08/23 ★ 2.
@__PikkuMyy__ ★ 08/23 ★ 2.
@Sunsetcoast ★ 10/23 ★ 1.
@muumimamma__ ★ 10/23 ★ 3. ★ km 11/23
@sarlei ★ 10/23 ★3.
@aninna ★ 11/23 ★ 2.
@Piccolina ★ 12/23 ★ 1. yhteinen
@ykslokki ★ 12/23 ★ 4. lapsi, 1. yhteinen ★ kkm -16, tuntematon ku -23



★★★★★★★★★★★★★★★

31.12.2023 sunnuntai

Nimi ★ Kiertopäivä


@aninna kp 33/33
@Sunsetcoast kp 32/26-30
@heltsuli kp 26/28-36
@Cherrymint kp 25/26
@__PikkuMyy__ kp 25/28-30
@aida91 kp 24/25-28
@Min204 kp 24/22-30
@S0nj4 kp 23/?
@Heinis2017 kp 21/27-29
@Masunen kp 16/24-28
@tamuli kp 16/27
@Dinaas kp 16/27-33
@syksynsävel_ kp 15/28
@Frija kp 14/28-30
@Noups kp 14/26-28
@Päivänsäde84 kp 14/25-31
@rimpsukka84 kp 12/30
@muumimamma__ kp 8/28-30
@haaveillen kp 4/25-28
@marik91 kp 3/27-33

★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat
Nimi ★ DPO


@Sunsetcoast DPO 10
@__PikkuMyy__ DPO 10
@Cherrymint DPO 9
@aida91 DPO 9
@Min204 DPO 9
@Frija DPO 5
@Dinaas DPO 3
@Masunen DPO 2
@heltsuli DPO 0

★★★★★★★★★★★★★★★

Plussanneet
Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★ plussa <3


@Hattaja ★ 03/23 ★ 3. ★03/23
@Selis ★ 11/21★ 4. (1. yhteinen) ★ 04/23
@Babyhaaveissa ★ 11/22 ★ 2. ★ 04/23
@pikkukirppu15 ★ 01/23 ★ 3. ★ 04/23
@Summer2 ★ 05/23 ★ 3. ★ 05/23
@cordola89 ★ 02/22 ★ 1. ★ 05/23
@Mimerkki ★ 06/21★3. (1.yht)★ kkm x3★ 05/23
@ekapikkunen ★ 01/23 ★ 1. ★ km 02/23★ 05/23
@minttuni ★ 06/22 ★ 2.★ 05/23
@Kyfi ★ 01/21 ★ 5. ★ 05/23
@vauvakuume7 ★ 08/22 ★ 7.★ kkm 03/23 ★ 06/23
@Rapujellona ★ 05/2023 ★ 1. ★ 06/23
@Peanutbuttercup ★ 09/22 ★ 1. ★ 06/23
@tiipanen ★ 03/22 ★ 1. ★ 06/23
@laikkuvehka ★ 04/23 ★ 5. ★ 06/23
@Eswe ★ 05/23 ★ 1. ★ 07/23
@Haavejuttu ★ 06/23 ★ 2. ★ 07/23
@pieni_toive ★ 01/14 ★ 3. ★ ku, km x2, rk ★ 07/23
@Naatuska90 ★ 06/23 ★ 2. ★ 08/23
@Tiukuna ★ 08/22 ★ 2. ★ ku+km 10/22 ★ 08/23
@zatzat ★ 05/23 ★ 1. ★ 09/23
@iloksi ★ 10/20 ★ 3. ★ 09/23
@suunnaton lentäjä ★ 03/23 ★ 1. ★ 09/23
@Karvakorvat ★ 06/23 ★ 2. ★ 09/23
@Leonida ★ 08/23 ★ 2. ★ 11/23
@pikkuhaave ★ 04/23 ★ 2. ★ 11/23
@tesssa__ ★ 11/23 ★ 3. ★ 11/23
@Jonna_83 ★ 10/23 ★ 4.
★ 11/23
@meinaas ★ 08/22 ★ 3. ★ kkm 10/22 ★ 12/23
@heidisofia ★ 08/23 ★ 2. (1. yhteinen) ★ 12/23
@Nelly31 ★ 11/23 ★ 2. ★ 12/23
@nobelius ★ 06/22 ★ 4. ★ 12/23
@Mamiks ★ 02/22 ★ 4. ★ 12/23
 
Viimeksi muokattu:
Tää on ihan pimeetä. Mulla oli tuossa aiemmissa kierroissa häikkää, joten en ihan suurta tarkkuutta ajatellut löytäväni aiemmista laskelmista. No, mun normaalisti pitkällä kierrolla oonkin tälläkertaa jo nyt lähellä ovista näin aikaisin (kp16/35), ja sitä ei kyllä voi olla huomaamatta. vähänkin, kun aattelen miekkosta, oon ihan hyrräilemässä. Sääli vaan, että ei nyt sitten tässä kuussa päästä näkemään otollisena aikana. En kumminkaan viitsi sille valittaa, ettei koe painetta, kun ei ole sen syy. Mut ehkä te ymmärrätte: harmittaa! ...ja p*nettaa.
 
Hei vaan kaikki! Hetken palstaa seurailleena liityn myös keskusteluun ja listoille Ensimmäinen raskaus alkoi ensimmäisestä kierrosta ja naiivisti kuvittelin että tämä toinenkin onnistuisi nopeaan. Nyt yk 5 menossa ja toivo raskautumisesta alkaa hiipua Täytän pian 35 ja pohdinnassa että milloin sitä kannattaa mennä hoitoihin, jos lasta ei pian ala kuulumaan.

Tänään tein negatiivisen testin, ei edes haamua, ja vaikka tulos harmittaa niin en taida uskaltaa tänään juoda kuohuvaa uv kunniaksi, jos kuitenkin olisi raskaana

Yritys aloitettu 08/23
2. lapsi
DPO 10
Kp 25/28-30
Tsemppiä tosi paljon! <3
Ymmärrän tosi hyvin ton pelon tosta, kun ei heti tärppääkään. Mäkin oon ensisynnyttäjäksi vähän mielenkiintoisen ikäinen (39), ja vaikka ei kyllä yhtään muuten tunnu siltä, jännittää, miten mahtaa käydä onnistumisen suhteen. :unsure:
 
Ihanaa vuoden 1 päivää jokaiselle❤ onnea plussista ja tsempit piinapäiviin ❤
Jostain syystä piinalistalla dpo laahaa jäljessä tänään mulla jo dpo 12, Tein nega testit dpo 9 ja 10 nyt en ole vielä testannut ja entiedä jaksanko pettyä enään näihin negoihin vai odotanko vaan vuotoa, outo olo jotenkin, välillä tekis mieli pistää ajatuksista sivuun koko homma ja toisaalta mitään muuta taas ei pysty ajattelemaankaan😅 plussatuulia jokaiselle❤
 
Minkälaisessa elämäntilanteessa kanssahaaveilijat elävät? Töissä, opinnoissa, kotona? Kuinka paljon elämäntilanteenne on vaikuttanut päätökseen yrittää raskautta, onko se kenties aikaistanut/siirtänyt myöhemmäksi yrittämistä? Pidempään yrittäneillä tilanne on toki erilainen, eikä tässä kai kukaan muukaan voi aikatauluttaa raskautta Kiinnostaa kuitenkin taustapohdinnat raskauden yrittämiselle!

Itse teen yrittäjänä fyysisesti erittäin raskasta ja myös riskialtista työtä, jonka jatkamista mahdollinen raskaus tulee mutkistamaan. Kropan lisäksi myös mieli tahtoo olla väsynyt, joten mahdollinen äitiysloma houkuttelee siinäkin määrin, että työstä saisi taas breikin. Aiemmat lapset ovat rytmittäneet työuraa, mutta välillä mietin sitäkin, miten rikkonaiselta cv:ni näyttää, kun äitiysvapaiden jälkeen on yleensä aina ollut uudet tuulet - tiettyjä palveluita myyvänsä yrittäjänä kun ei ole mitään vakkaripaikkaa johon palata, vaan ainakin osa yhteistyökumppaneista vaihtuu aina toisiin. Vaikka en kokonaan ole ollutkaan töistä poissa kuin ehkä 4-6 kk per lapsi, ja sitten taas osittain alkanut tehdä töitä.

En haluaisi sisaruksille kovin suuria ikäeroja. Nyt on lapset n. kolmen vuoden välein, ja jos raskaus onnistuu kohtalaisen nopeasti, tulee ikäeroa pienimmille reilut neljä vuotta. Mutta olisihan silti vanhimmalla ja nuorimmalla ikäeroa jo 10 v... Ajattelen myös, että itseni on helpompi pysyä tässä "pikkulapsiputkessa" nyt kun tähän on tottunut. Isompien lasten kanssa murheet on toisenlaiset, mutta ehkä se perusarki kuitenkin vähän helpompaa. Laskin myös, minkä ikäinen olisin silloin kun viimeisin todennäköisesti muuttaisi kotoa pois, ja meinasi tulla pieni ikäkriisi Nuoremmaksi tässä ei tulla, joten siksikin aika olisi kutakuinkin nyt.
Meillä isoin syy toisen lapsen yrittämiseen on ikä. Mä oon 41 ja mies 45. Ja toisaalta haluan vauvavuoden pois alta, koska se pelottaa mua ekan lapsen vauvavuoden jälkeen. Tosin nyt ei ole samassa asunnon myyntiä ja uuden remppaa, vain taapero vm. -21 ja tavallinen arki.
 
Ja hyvää uutta vuotta 2024! Tuokoon se mukanaan rauhaa, levollisuutta, positiivisia testejä ja hehkuvan hyvinvoivia raskauksia! ❤

Nc ennustaa kuukautiset alkamaan 3.1. ja Oura haitaria 4.-8.1. Olen nyt tiukasti linjalla, että en testaa, enkä mieti, aika kyllä näyttää. Uskon, että tulen vielä raskaaksi. Ja data kyllä kertoo myös, kun näin on tapahtunut. Pää on ollut flunssan jälkeen kovin kipeästi turvoksissa, joten ei ole paljon paljon muuta miettinyt. Toki myös särkylääkettä popsinut. Pientä painetta alavatsassa nyt. Mut viime kiertojen jälkeen ei se välttämättä kerro yhtään mistään mitään. 🤷
 
Hyvää Uutta Vuotta kaikille! Vielä on useampia mahdollisuuksia saada vauva vuodelle 2024.👶

Päivitystä meidän tilanteeseen...
Viime yönä ilotulitusten yltyessä annettiin taas mahdollisuus uuden elämän alulle. 🎆💕
Oon niin onnellinen kun saan siirtyä tähän vaiheeseen, jossa ihan käytännössä voi jännittää ja alkaa haaveilemaan kahdesta viivasta!😭❤❤
 
Kuinka valeraskaana ihminen voikaan olla 🫨 Kp 21/~28, ja tässä kierrossa ainut tärppimahdollinen lempikerta oli kp 10. Ovuloin yleensä melko tarkasti kp 14, jos on tuloillaan 28 päivän kierto, ja kp 13, jos on 27 päivän kierto. Joitain pidempiä kiertoja on välillä, mutta 27-29 väliä pääsääntöisesti liikutaan. Luteaalini on siis sen 14 vrk. Joten nyt lienee dpo 7.

Ovulaatio-oireeni ovat aika selkeät (hullu himo ja erityisen liukas ajokeli 🤭), nyt tosin intouduin tilaamaan tikkujakin ensi kiertoon. Saapahan tehdä jotain mikä tuntuu hyödylliseltä. Ja välimatkan vuoksi voidaan joutua vähän kikkailemaan ja järjestämään panotreffit, jos otollinen aika ei osukaan itsestään sellaiseen aikaan jolloin ollaan saman katon alla, niin siksikin koin ovulaatiotikut hyödyllisiksi. Näin näppärästi sitä perustelee kuumeilukäytöksen itselleen 🤣

Tärppiin on siis tässä kierrossa hyvin ohut teoreettinen mahdollisuus, jos miehen siittiöt ovatkin supersankareita ja säilyvät hengissä sen 3-4 vrk. Meidän aiempi raskaus (joka keskeytyspäätöksen jälkeen osoittautuikin tuntemattomaksi kohdunulkoiseksi) alkoi kertalaakista kp 13. Nyt on koko ajan kaikenlaisia oireita, paineentunnetta ja nipistelyä. Aiemmissa raskauksissa olen ollut levollisen varma raskaudesta jo ennen testiä, nyt tuntuu lähinnä siltä että tulen hulluksi 😅

Harmikseni löysin laatikosta yhden raskaustestinkin, jota käyn vähän väliä tuijottelemassa ja uskottelemalla itselleni että siihen pissiminen on aivan turhaa tässä kierrossa. Ainakaan vielä näillä dpo:lla. Mutta jos parin päivän päästä kuitenkin pissisi, ihan vähän ja ihan omaksi ilokseen...
 
  • Tykkää
Reactions: Mamiks ja aida91
Ihanaa uutta vuotta 2024 kaikille!
Vihdoin ollaan sen vuoden puolella kun voin toivoa olevani raskaana 😍 kesällä tosissaan tarkoitus jättää ehkäisy pois, joten en kuulu tähän ketjuun edes mutta vauvakuumeissani taustailen täällä koko ajan ja jännäilen kaikkien puolesta!
Onnittelut plussanneille ja ennenkaikkea @Mamiks todella suuret onnittelut! ❤
Täällä siis viides pieni haaveissa, kuopus alle vuoden vielä ja ikääkin vähän vajaa 40 jo..
 
Hei kaikille ja hyvää vuoden ensimmäistä!

Muutaman kuukauden ketjua lukeneena ja vielä useamman vauvakuumeilleena olen iloinen, kun pääsen vihdoin liittymään porukkaan, ehkä jopa hieman varkain (tästä enemmän alla.)

Taustaa: Meillä on mieheni kanssa ollut viime kuukausina puhetta, kuinka ”lupa ensimmäisen lapsen yritykselle” voisi alkaa tämän vuoden keväänä. Taustalla työkuvioita, lisäksi mies ollut enemmän jarruna asiassa. Hän haluaa kumminkin lapsia itsekin, ja tietoisesti olemme jättäneet ehkäisyn pois jo vuosi sitten (varmoja päiviäni hyödyntäen.) Ollaan molemmat jo yli 30-vuotiaita, joten siinäkin mielessä lapsiasia ajankohtainen.

Näin ollen meidän yk1 olisi pitänyt alun perin starttailla vasta maalis-huhtikuun tienoilla, mutta saattoipa käydä nyt niin, että makkarissa jumpattiin juuri ovulaation aikoihin. Joulukuun kiertoni oli nimittäin kummallinen. Menkkojen piti alkaa jouluaattona, mutta ovat vain loistaneet poissaolollaan tähän päivään (nyt kp38.) Raskaustestin tein viimeksi perjantaina. Tikutin ovulaation kp16, joten siinä mielessä pitäisi kyllä jo helottaa testissä, jos olisi matkaan joku tarttunut.

Olin kumminkin oireillut jos jollain tapaa jouluviikolta asti, joten päätin testauttaa raskauden lisäksi ovulaation uudemman kerran perjantaina 30. pvä iltapäivästä. No selvää plussaahan se näytti! Eli veikkaan nyt, että mulla jäi viimeisin vuoto välistä, ja uusi lh-huippu oli 29.–30.12. välisenä yönä - tasan kolme viikkoa edellisestä lh-huipusta. 31.12. aamulla lh oli jo laskenut. Vuodon väliin jäämisen voisi selittää kova hetkellinen stressi, jota koin joulukuun alkupuolella.

En osaa yhtään sanoa, onko tämä tyypillinen ovulaation väli, jos vuotoa ei tulekaan? En muista onko koskaan jäänyt välistä sitten urheiluvuosien.

Seksin viemme usein loppuun asti menkkojen alla, joten olemme tässä tehneetkin talletuksia tietämättämme juuri dpo-1–dpo1 välisenä aikana. Kerroin asiasta miehelleni ovisplussan saatuani, ja hän totesi, että testataan sitten kunnolla, josko uuden vuoden taika tekee tepposensa (kun liemi tavallaan jo lattialla🤭)

(En tiedä onko tämä kaikki loppujen lopuksi vaan hormonien sekoilua vai mitä, mutta nyt siis jännäilen kuinka käy. Kiertoni on ollut pääosin säännöllinen 31 pvää.)

Jos vauva ilmoittaisi tulostaan jo nyt, niin se on sitten tarkoitettu niin💕

Eli minut saa lisätä listalle hieman hämmentävillä spekseillä:

Yritys aloitettu 12/23 / Yk1
1. Lapsi
DPO 1
Kp39/28–34

muoks: tänään onkin jo kp39
 
Viimeksi muokattu:
Täällä nega testattu dpo 9 😕 Eipä kyllä odotuksetkaan korkealla olleet, kun oli vaan 1 mahdollinen yrityskerta siinä oikeaan aikaan. Mutta ainahan sitä toivoo! Onkohan mahdollista että vielä muuttuis plussaksi, vai oliskohan dpo 9 jo jotain näkyvissä, jos olis tärpännyt? 🙈
Kauhea flunssa päällä niin olo on kehno jo senkin puolesta. Viime päivinä on kovasti nippaillut alavatsalla ja maha ollut tosi turvonnut. Mutta ei näistä tiedä ikinä, kun pms-oireet niin samanlaisia kuin raskausoireet 😅
 
Täällä kysymässä taas mielipidettä/ohjetta tulkintaan 🤭 kasasin muutamat kuvat. Eilen iski illalla aika jäätävät kivut lantion seudulle, ja ne jatkui koko yön. Aamulla herätessä oli edelleen kipuja, mutta keskemmällä. Aloin pohtimaan, olisko ollut justii oviskipuja. Tänään siis kp16/28. Tikut näyttäneet tälle:


Oisko se ovis ollut eilen? Eli hedelmällisimmät päivät on....

Hyvää uutta vuotta kaikille 🩷
 
  • Rakkaus
Reactions: rimpsukka84
Täällä kysymässä taas mielipidettä/ohjetta tulkintaan kasasin muutamat kuvat. Eilen iski illalla aika jäätävät kivut lantion seudulle, ja ne jatkui koko yön. Aamulla herätessä oli edelleen kipuja, mutta keskemmällä. Aloin pohtimaan, olisko ollut justii oviskipuja. Tänään siis kp16/28. Tikut näyttäneet tälle:


Oisko se ovis ollut eilen? Eli hedelmällisimmät päivät on....

Hyvää uutta vuotta kaikille 🩷
Ovisplussa on voinut olla periaatteessa jo tuon kp13-14 välissä eli oviskipuja varmasti voinu olla nuo kivut ❤🙏 mulla ovisplussa on jo ennen tuota ihan tumminta testiviivaa. Jostaki syystä vähempikin hormonimäärä saa ovisjutut käyntiin ja silti saattaa viiva vahvistua. Itse sain viime kierrossa tummimman viivan ja siitä alle 12h niin hirveät oviskivut iski 😅
 
  • Tykkää
Reactions: syksynsävel_
Ovisplussa on voinut olla periaatteessa jo tuon kp13-14 välissä eli oviskipuja varmasti voinu olla nuo kivut ❤🙏 mulla ovisplussa on jo ennen tuota ihan tumminta testiviivaa. Jostaki syystä vähempikin hormonimäärä saa ovisjutut käyntiin ja silti saattaa viiva vahvistua. Itse sain viime kierrossa tummimman viivan ja siitä alle 12h niin hirveät oviskivut iski 😅
Okei okei, mielenkiintosta! 🤔 no, saapa nähdä. Jos ei tästä kierrosta tärppää, vois napata kans lisäksi sit digin ens kiertoon. Vaikka toivon, ettei tarvii enää testailla näitä, mieluummin niin päin 🤭✨
 
  • Rakkaus
Reactions: rimpsukka84
Hei kaikille ja hyvää vuoden ensimmäistä!

Muutaman kuukauden ketjua lukeneena ja vielä useamman vauvakuumeilleena olen iloinen, kun pääsen vihdoin liittymään porukkaan, ehkä jopa hieman varkain (tästä enemmän alla.)

Taustaa: Meillä on mieheni kanssa ollut viime kuukausina puhetta, kuinka ”lupa ensimmäisen lapsen yritykselle” voisi alkaa tämän vuoden keväänä. Taustalla työkuvioita, lisäksi mies ollut enemmän jarruna asiassa. Hän haluaa kumminkin lapsia itsekin, ja tietoisesti olemme jättäneet ehkäisyn pois jo vuosi sitten (varmoja päiviäni hyödyntäen.) Ollaan molemmat jo yli 30-vuotiaita, joten siinäkin mielessä lapsiasia ajankohtainen.

Näin ollen meidän yk1 olisi pitänyt alun perin starttailla vasta maalis-huhtikuun tienoilla, mutta saattoipa käydä nyt niin, että makkarissa jumpattiin juuri ovulaation aikoihin. Joulukuun kiertoni oli nimittäin kummallinen. Menkkojen piti alkaa jouluaattona, mutta ovat vain loistaneet poissaolollaan tähän päivään (nyt kp38.) Raskaustestin tein viimeksi perjantaina. Tikutin ovulaation kp16, joten siinä mielessä pitäisi kyllä jo helottaa testissä, jos olisi matkaan joku tarttunut.

Olin kumminkin oireillut jos jollain tapaa jouluviikolta asti, joten päätin testauttaa raskauden lisäksi ovulaation uudemman kerran perjantaina 30. pvä iltapäivästä. No selvää plussaahan se näytti! Eli veikkaan nyt, että mulla jäi viimeisin vuoto välistä, ja uusi lh-huippu oli 29.–30.12. välisenä yönä - tasan kolme viikkoa edellisestä lh-huipusta. 31.12. aamulla lh oli jo laskenut. Vuodon väliin jäämisen voisi selittää kova hetkellinen stressi, jota koin joulukuun alkupuolella.

En osaa yhtään sanoa, onko tämä tyypillinen ovulaation väli, jos vuotoa ei tulekaan? En muista onko koskaan jäänyt välistä sitten urheiluvuosien.

Seksin viemme usein loppuun asti menkkojen alla, joten olemme tässä tehneetkin talletuksia tietämättämme juuri dpo-1–dpo1 välisenä aikana. Kerroin asiasta miehelleni ovisplussan saatuani, ja hän totesi, että testataan sitten kunnolla, josko uuden vuoden taika tekee tepposensa (kun liemi tavallaan jo lattialla)

(En tiedä onko tämä kaikki loppujen lopuksi vaan hormonien sekoilua vai mitä, mutta nyt siis jännäilen kuinka käy. Kiertoni on ollut pääosin säännöllinen 31 pvää.)

Jos vauva ilmoittaisi tulostaan jo nyt, niin se on sitten tarkoitettu niin

Eli minut saa lisätä listalle hieman hämmentävillä spekseillä:

Yritys aloitettu 12/23 / Yk1
1. Lapsi
DPO 1
Kp38/28–34

Tervetuloa mukaan! 😊 Kiertojuttuihin en osaa sanoa mitään, kun seurailen niitä itse Ouralla niin ei tarvitse miettiä.

Onhan folaatti/foolihappo jo käytössä? 😊
 
Tervetuloa mukaan! Kiertojuttuihin en osaa sanoa mitään, kun seurailen niitä itse Ouralla niin ei tarvitse miettiä.

Onhan folaatti/foolihappo jo käytössä?
Kiitos 😊Niin Oura mittaa puolestasi ruumiinlämpöä, ja sen avulla pidät kirjaa kierrostasi? En ole itse lämmöillä seurannut, mutta vois olla kyllä hyvä idea tuokin.

Juu, foolihappoa napsittu jo muutaman kuukauden. Muita lisäravinteita mulla ei toistaiseksi ole, mutta pyrin syömään monipuolisesti.
 
  • Rakkaus
Reactions: Min204
Kiitos 😊Niin Oura mittaa puolestasi ruumiinlämpöä, ja sen avulla pidät kirjaa kierrostasi? En ole itse lämmöillä seurannut, mutta vois olla kyllä hyvä idea tuokin.

Juu, foolihappoa napsittu jo muutaman kuukauden. Muita lisäravinteita mulla ei toistaiseksi ole, mutta pyrin syömään monipuolisesti.
Meillä meni eka kesken ja syynä saattoi olla folaatin puute. 🙄 Siksi se käy aina mielessä, kun joku aloittaa yrittämisen.

Mulla on ollut Oura 5v. Yhdistän Ouran datan Natural cycles appiin, joka antaa vielä lisätietoa. Tykkään datasta. 😁 Näyttää selkeästi ovulaation ja myös ajan kanssa raskauden.
 
  • Tykkää
Reactions: EvAnnu

Yhteistyössä