Haaveena vauva 2024

Meillä meni ensimmäisen "hoito-vuoden" osalta vuosi aikaa ja pari tuhatta euroa rahaa hukkaan, koska menimme vain kokeneelle gynekologille jolla osaamiskuvauksessa myös lapsettomuusongelmista kokemusta. Hänen tutkimukset ja selitykset olivat pintapuolisia ja hoitona turhia lääkkeitä joihin ei ollut aidosti tarvetta - asiakkaana ei tälläisia osannut siinä vaiheessa edes kyseenalaistaa.

Tällä kokemuksella valitsisin suoraan lapsettomuusasioihin opiskelleen ja lapsettomuushoitojen kanssa päivittäistyötä tekevän naistenlääkärin. Emme suosittele F-klinikkaa yli vuoden kokemuspohjalta useammasta lääkäristä, mutta Dextra Ruoholahtea voimme suositella vahvasti - siellä useita osaavia lääkäreitä ja monessa lapsettomuushaasteessa alan johtava osaaminen ja monipuolisimmat hoitokeinot ja kustannustehokkaasti asiakasta huomioiden.

Lisäksi kertoisi heti alkuun lääkärille, että haluaa kustannustehokkaasti tutkimukset ja perusselvitykset oman jaksamisen vuoksi odotellessa kunnalliselle hoitoon pääsyä.
Lisätieto yksityiseltä kuunnellaan ja huomioidaan myös ainakin HUS:illa.

Itse emme kunnalliselle ole jaksaneet jonottaa.

Meillä on rahaa mennyt tähän projektiin valtavasti, mutta olemme ajatelleen asian niin, että lapset maksaa ja lapsettomuus se näköjään vasta maksaakin...
Huumoria on pakko viljellä <3
Kiitos kokemuksen jakamisesta! Juuri tuon rahan takia ei yksityiselle lapsettomuusklinikalle viitsitä mennä, vaikka sieltä tosiaan saisi nopeammin apua. Täytyy nyt koittaa malttaa se muutama kuukausi odotella. Tuntuu välillä vaan niin hullunkuriselta, että toiset maksaa itsensä kipeäksi asiasta, joka on ihan luonnollista ja ilmaista useimmille.
 
vierailija
Niinpä. Lääkkeisiin meni ilman Kela-korvausta 1100€ ja sitten vielä hoidot päälle. Lopputulema on 50/50 joten ei rahallakaan kaikkea saa. Vielä jännitetään saatiinko rahalle vastinetta.
 
Hei ja tervehdys kaikille!

Ilmoittautuisin mukaan piinailijoihin. Toiveissa olisi raskautuminen, yritys vasta aloitettu, nyt 4 kk menty ilman ehkäisyä.

4 aiempaa raskautta, joista 3 terveenä syntynyttä lasta ja yksi tuulimunaraskaus.

Tämä toiveissa nyt oleva olisi 2.yhteinen lapsi nykyisen mieheni kanssa.

Ovistestejä en oo vielä harkinnut ostavani. Mulla on ikä sen verran haasteena tässä, että mahdollisuudet raskaaksi tulemiseen on senkin puolesta aika pienet. Mutta en lannistu vielä. Aina on toivoa.

T.Eloveenatar
 
Kp 10 ja ei mitään uutta.. iloitsen piinailijoiden puolesta ja toivon et saatais jo heinäkuisia listoille. Mulla edellinen 31 päivänen kierto tai kemiallinen mikä lie olikaan jäi vaivaamaan. Nyt kun en tiedä onko kierto se 27 päivää lyhyimmillään vai 31 päivää. Mut ei se auta. Ikä 39 tässä painaa. Mutta yritetään ottaa nyt kaikki irti ainakin sinne ensi viikon keskiviikkoon kp 18 asti.
 
  • Tykkää
Reactions: Masunen
Kuinka nopeaa se ovulaatio tulee siitä kun on saanut plussan testiin? 🤔 mie sain sen siis eilen mutta tänään aamupäivästä testiviiva oli vieläkin tummempi. Tunsin aika kovaa, polttelevaa kipua alamahassa nyt tänään illasta niin mietin voiko olla jo ovulaatio? Aiemmin olen samanlaisen kivun rekisteröiny ovulaatioksi mutta nyt mietin voiko se noin nopeaa tulla.. 🤔🤔
 
Kuinka nopeaa se ovulaatio tulee siitä kun on saanut plussan testiin? mie sain sen siis eilen mutta tänään aamupäivästä testiviiva oli vieläkin tummempi. Tunsin aika kovaa, polttelevaa kipua alamahassa nyt tänään illasta niin mietin voiko olla jo ovulaatio? Aiemmin olen samanlaisen kivun rekisteröiny ovulaatioksi mutta nyt mietin voiko se noin nopeaa tulla..
Muistelisin jostain lukeneeni, että ovis olis noin vuorokauden kuluttua positiivisesta testituloksesta.🤔
 
Kuinka nopeaa se ovulaatio tulee siitä kun on saanut plussan testiin? mie sain sen siis eilen mutta tänään aamupäivästä testiviiva oli vieläkin tummempi. Tunsin aika kovaa, polttelevaa kipua alamahassa nyt tänään illasta niin mietin voiko olla jo ovulaatio? Aiemmin olen samanlaisen kivun rekisteröiny ovulaatioksi mutta nyt mietin voiko se noin nopeaa tulla..
Clear bluen sivuilla lukee että ovis olis positiivisesta testistä 24-36 tunnin kuluttua. 🤔
Mulla jo dpo10 ja negatiivinen testattu. Eli en aio enää testailla tässä kierrossa vaan alan odotella menkkoja ja uutta kiertoa. Jos ottais greippimehun ens kiertoon, vaikka en usko että se kauheasti vaikuttaakaan. Mun mielestä tässä yrittämisessä paras aika on oviksen aika kun saa yrittää ”tehdä” vauvaa konkreettisesti, ja sitten se vaihe kun voi alkaa odotella oireita dpo 6 eteenpäin.🥳
 
Clear bluen sivuilla lukee että ovis olis positiivisesta testistä 24-36 tunnin kuluttua.
Mulla jo dpo10 ja negatiivinen testattu. Eli en aio enää testailla tässä kierrossa vaan alan odotella menkkoja ja uutta kiertoa. Jos ottais greippimehun ens kiertoon, vaikka en usko että se kauheasti vaikuttaakaan. Mun mielestä tässä yrittämisessä paras aika on oviksen aika kun saa yrittää ”tehdä” vauvaa konkreettisesti, ja sitten se vaihe kun voi alkaa odotella oireita dpo 6 eteenpäin.
Niinhän se vissiin onkin, mutta mietin että tein testin maanantaina viiden aikaan ja ovis tuntui tiistaina neljän aikaan. ja tosiaan tiistaina aamulla ovistesti oli tumma.. 🤔
 
VAUVA 2024

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää. Plussanneet siirtyvät YA-listalta plussanneiden listalle (muista ilmoittaa kun haluat siirtyä).

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★★

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi

@W.we ★ 11/15 ★ 1.
@Heinis2017 ★ 11/19 ★ 2.
@Saaga86 ★ 06/21 ★ 2.
@K3rttuli ★ 08/21 ★ 1.
@aida91 ★ 09/21 ★ 1.
@Eadni1992 ★ 10/21 ★ 1.
@hermoilija_ ★ 12/21 ★ 1.
@Korkkeli ★ 02/22 ★ 1.
@Mamiks ★ 02/22 ★ 4.
@Dinaas ★ 03/22 ★ 1. ★ kkm 07/23
@heltsuli ★ 08/22 ★ 1.
@meinaas ★ 08/22 ★ 3. ★ kkm 10/22
@RLiisukka ★ 08/22 ★ 1. ★ ku 02/23
@haaveillen ★ 11/22 ★ 1.
@imsos ★ 11/22 ★ 1.
@marik91 ★ 11/22 ★ 1. yhteinen
@Samovaari ★ 12/22 ★ 4. (1. yhteinen)
@lenkkitossut ★ 12/22 ★ 1.
@alessiina ★ 02/23 ★ 1.
@Liilja ★ 02/23 ★ 4.
@Cherrymint ★ 03/23 ★ 6. (1. yhteinen)
@rimpsukka84 ★ 03/23 ★ 3.
@ireh ★ 04/23 ★ 1.
@pikkuhaave ★ 04/23 ★ 2.
@Vohvelitohveli ★ 04/23 ★ 2.
@burkei ★ 05/23★ 1. yhteinen
@Päivänsäde84 ★ 05/23 ★ 6.
@Frija ★ 05/23 ★ 1.
@esparsetti ★ 06/23 ★ 3.
@syksynsävel_ ★ 06/23 ★ 1.
@Cara-mel ★ 06/23 ★ 3.
@nonnaam ★ 06/23 ★ 1.
@Masunen ★ 06/23 ★ 2.
@tamuli ★ 06/23 ★ 1.
@pikkukakkonen24 ★ 07/23 ★ 2.
@Miima81 ★ 07/23 ★ 4.
@Leonida ★ 08/23 ★ 2.
@heidisofia ★ 08/23 ★ 2. (1. yhteinen)
@idapieni ★ 08/23 ★ 2.
@Noups ★ 08/23 ★ 2.
@Jonna_83 ★ 10/23 ★ 4.
@Sunsetcoast ★ 10/23 ★ 1.
@tesssa__ ★ 11/23 ★ 3.


★★★★★★★★★★★★★★★

1.11.2023 keskiviikko

Nimi ★ Kiertopäivä ★

@heltsuli kp 32/28
@Noups kp 27/25-28
@meinaas kp 25/28-34
@tesssa__ kp 25/27
@Heinis2017 kp 22/27-29
@Jonna_83 kp 22/26-28
@rimpsukka84 kp 22/?
@Cara-mel kp 19/24-27
@heidisofia kp 18/28-32
@Sunsetcoast kp 18/26-30
@aida91 kp 17/25-28
@Cherrymint kp 17/26
@Dinaas kp 13/27-33
@Leonida kp 11/28-29
@tamuli kp 11/27
@syksynsävel_ kp 10/28
@marik91 kp 10/28-31
@Masunen kp 9/24-28
@Frija kp 7/28-30
@esparsetti kp 6/32
@pikkuhaave kp 5/30
@Päivänsäde84 kp 4/25-31

★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat
Nimi ★ DPO


@Noups DPO 14
@meinaas DPO 11
@heltsuli DPO 10
@Jonna_83 DPO 10
@Cara-mel DPO 8
@Mamiks DPO 7
@aida91 DPO 3
@rimpsukka84 DPO 1

★★★★★★★★★★★★★★★

Plussanneet
Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★ plussa <3


@Hattaja ★ 03/23 ★ 3. ★03/23
@Selis ★ 11/21★ 4. (1. yhteinen) ★ 04/23
@Babyhaaveissa ★ 11/22 ★ 2. ★ 04/23
@pikkukirppu15 ★ 01/23 ★ 3. ★ 04/23
@Summer2 ★ 05/23 ★ 3. ★ 05/23
@cordola89 ★ 02/22 ★ 1. ★ 05/23
@Mimerkki ★ 06/21★3. (1.yht)★ kkm x3★ 05/23
@ekapikkunen ★ 01/23 ★ 1. ★ km 02/23★ 05/23
@minttuni ★ 06/22 ★ 2.★ 05/23
@Kyfi ★ 01/21 ★ 5. ★ 05/23
@vauvakuume7 ★ 08/22 ★ 7.★ kkm 03/23 ★ 06/23
@Rapujellona ★ 05/2023 ★ 1. ★ 06/23
@Peanutbuttercup ★ 09/22 ★ 1. ★ 06/23
@tiipanen ★ 03/22 ★ 1. ★ 06/23
@laikkuvehka ★ 04/23 ★ 5. ★ 06/23
@Eswe ★ 05/23 ★ 1. ★ 07/23
@Haavejuttu ★ 06/23 ★ 2. ★ 07/23
@pieni_toive ★ 01/14 ★ 3. ★ ku, km x2, rk ★ 07/23
@Naatuska90 ★ 06/23 ★ 2. ★ 08/23
@Tiukuna ★ 08/22 ★ 2. ★ ku+km 10/22 ★ 08/23
@zatzat ★ 05/23 ★ 1. ★ 09/23
@iloksi ★ 10/20 ★ 3. ★ 09/23
@suunnaton lentäjä ★ 03/23 ★ 1. ★ 09/23
@Karvakorvat ★ 06/23 ★ 2. ★ 09/23
 
Viimeksi muokattu:
Täällä negaa testattu tänäänkin, ja todennäkösesti tänään vielä muuttuu kp1. Vahvistuvaa tiputtelua havaittavissa 🙄 Mutta kumman oireeton luteaalivaihe oli kaikkineen, aattelin jo että olisi tietänyt hyvää, mutta eipä sittenkään 🙈

Plussatuulia teille muille, laittakaahan marraskuun plussanneiden lista pöhisemään, kun lokakuussa puhdas nolla plussannutta listalla 😃
 
Kuinka nopeaa se ovulaatio tulee siitä kun on saanut plussan testiin? mie sain sen siis eilen mutta tänään aamupäivästä testiviiva oli vieläkin tummempi. Tunsin aika kovaa, polttelevaa kipua alamahassa nyt tänään illasta niin mietin voiko olla jo ovulaatio? Aiemmin olen samanlaisen kivun rekisteröiny ovulaatioksi mutta nyt mietin voiko se noin nopeaa tulla..
Mä oon tätä kans miettinyt monesti ja on tullut googlailtua. Lähteestä riippuen vastaus on 12-48h mitä oon itse suomeksi ja enkuksi löytänyt googlesta 😅
Sanoisin, että on hyvin mahdollista että tuo sun kipu alavatsassa on ollut ovis!
 
Mulla pitäis tänään alkaa menkat, mutta ei näy ei. Rusehtavaa pientä vuotoa oli dpo9-11, jonka jälkeen ei mitään. Yleensä tiputtelee ihan kunnon vuotoon asti eikä tuu tälläsiä välipäiviä. Tänään ois dpo14, jos ovis tapahtu silloin ku oletin. Raskaustestit negaa.
Pms oireita oon kans ootellut, eilen alkoi päänsärky ja tänään ahdistaa ja mieli ihan maassa 😔 et josko ne menkat lähipäivinä tulisi ja pääsis uuteen kiertoon. Mietin, että oiskohan tää voinu olla ovuloimaton kierto, kun sen verran outo on ollut 🤔 mut venähtääkö kierto silloin aina tosi pitkäksi vai voiko menkat alkaa suht ajallaan?
 
  • Tykkää
Reactions: Browneye2023
Täällä sivusta kommentoin tuota raskausoire/olo tuntemuksia.

Kaksi ekaa onnistunutta raskautta: tissit turposi ja verisuonet ilmestyi pinnalle ennen kuin testasin. Tuosta päättelin, että nyt on täytynyt tärpätä koska ikinä ennen ei tuollaista ollut ollut. Lievää pahoinvointia rv6+. Muuten hyvin oireetttomat raskaudet, toki sitten myöhemmin vatsan kasvun myötä muita pieniä.

Kaksi keskenmennyttä: ei oireita ja minulle tyypillinen tiputtelukin alkoi normaalisti ennen kuukautisia. Silti rtesti plussaa. Tiputtelusta jo päättelin, että kaikki ei ole varmastikaan hyvin, vaikka keltarauhashormoni oli tukena.

Nyt meneillään oleva raskaus (15+): ei mitään oireita, ei tiputteluakaan. Tosin ajattelin, että keltarauhashormoni pitää edelleen vuodon pois vaikka olin sen jo lopettanut. Tein raskaustestin ajatuksella että nyt menkat varmasti alkaa. Yllätys oli melkoinen kun testiin piirtyi vahva viiva sinä päivänä kun menkkojen olisi pitänyt alkaa. Tähän mennessä kaikki on ollut ja mennyt hyvin, eikä oireita ole vieläkään mitkä viittaisi vain raskauteen.

Vaikka itekin kaikkia mahdollisia oireita yritin seurailla ja tästäkin meneillään olevasta olin varma, että kesken menee kun ei samoja oireita ollut mitä onnistuneissa. Mutta niin vaan nuo oireet ja oireettomuus voi vaihdella.
 

Yhteistyössä