Haaveena vauva 2023

Hei taas, käyn täällä aika-ajoin lueskelemassa kuulumisia. Onnea siis plussanneille ja pahoittelut uuteen kiertoon joutuneille❤

Meillä ei siis vieläkään ole yritys alkanut, mutta usein se on mielessä ja onkin kiva käydä aina välillä täällä kurkkimassa teidän kuulumisia. :) Meillä oli alunperin tarkoitus "antaa tulla jos tullakseen" tässä kesän jälkeen, mutta hieman vielä itse kipuilen sen kanssa miten tulisin jaksamaan kun esikoinen on niin nuori vielä (juuri täyttänyt 1v), eikä ole ollut mitenkään ehkä helpoimmasta päästä vaikka aivan valloittava ihana pieni ihminen onkin!
Sen myös tiedän, että toisen lapsen kyllä haluaisin jos sellainen meille suodaan, lähinnä ajankohta on vielä vähän hakusessa koska uskaltaisi aloittaa yrittämään..🤭 ei sekään ole sanottu, että tärppi tapahtuisi nopeasti.

Mites teillä muilla joilla on jo ennestään pikkuisia tai useampia lapsia? Onko teillä joku ajatus siitä mikä olisi ihanteellinen ikäero lapsille tai onko sillä teille ylipäänsä merkitystä? Tai pohtiiko joku muu näitä asioita myös, että miten se oma jaksaminen sitten kahden kanssa?

Toivottavasti ok, että hieman täällä höpisen aiheen vierestä kun en vielä varsinaisesti ole täällä yrityksessä mukana, mutta hengessä kylläkin!😊
 
Mä olen miettinyt ikäeroa aika paljon myös, mutta ehkä enemmän toisesta näkökulmasta. En olisi jaksanut toista lasta pienellä ikäerolla ja olemattomalla tukiverkolla. Vasta viime vuosina, lapsen kasvaessa, olen edes voinut ajatella, että jospa sittenkin ❤ esikoinen on nyt 8 ja uskon, että olisi innoissaan pikkusisaruksesta. Tosin haasteitakin varmasti on, jos joutuu luopumaan jostain saavutetuista eduista kuten jakamattomasta huomiosta 😀🥰

Mielenkiintoista olisi kuulla lisää näkökulmia ja kokemuksia aiheesta 🤩
 
Mä olen miettinyt ikäeroa aika paljon myös, mutta ehkä enemmän toisesta näkökulmasta. En olisi jaksanut toista lasta pienellä ikäerolla ja olemattomalla tukiverkolla. Vasta viime vuosina, lapsen kasvaessa, olen edes voinut ajatella, että jospa sittenkin esikoinen on nyt 8 ja uskon, että olisi innoissaan pikkusisaruksesta. Tosin haasteitakin varmasti on, jos joutuu luopumaan jostain saavutetuista eduista kuten jakamattomasta huomiosta

Mielenkiintoista olisi kuulla lisää näkökulmia ja kokemuksia aiheesta
Niin tämäkin myös varmasti iso elämänmuutos kun lapsi jo kasvanut, ja oppinut elämään ainoana pikkuisena ja kaiken huomion keskipisteenä🥰 Toisaalta varmasti myös sitten on hyvä ja reipas apuri! Ja saisit myös varmasti vanhempanakin irti vauva-arjesta ihan eri tavalla kun toinen lapsi ei enää tarvitse niin intensiivistä huomiota ja huolenpitoa kun vaikkapa pieni taapero.😍
 
Tervetuloa uusille! ❤
Pahoittelut @mamma41 😔
@Kuumeilija40 mä kokeilen! Ennen kuukautisia pehmenee ja laskeutuu alas ja nyt raskaana pysyi napakkana ja nousi ylös 😄

Ikäeroa pohdittu täälläkin, mulla vanhin muuttaa jo pian pois kotoa ja kuopus nyt noin vuoden eli ikäeroa tulee nuorimpaan +1v8kk jos kaikki menee hyvin. Hurjan pieni ikäero mutta jotenkin se tuntuu oikealta, vaikka samalla kipuilen sen kanssa kun toi pienin muru joutuukin niin äkkiä kasvamaan isoksi 🥺 Itsellä ikäkin alkaa tulla vastaan niin senkään puoleen en halunnut enempää odotella.
Meillä vanhimpien ja kuopuksen ikäerot oli paljon isommat kuin sinulla @eeveon mutta uskon että sinulla isompi vaan olisi innoissaan pienestä ❤ Toki luonne määrää tässä aika paljon 😄

Tänään dpo14 https://aijaa.com/75TQly 🥺❤
Eli periaatteessa kai 4+0 mutta neuvola taitaa sen sit laskea kuukautisista eli 3+5. Eikai sillä päivällä parilla niin väliä 😄
 
Viimeksi muokattu:
Ikäerokeskusteluun on vaikeampi kommentoida, kun haaveissa vasta ensimmäinen lapsi. Uskon kuitenkin, että monenlaisella kombolla homma toimii varmasti! 😊

Itsellä ensi viikolla ensimmäistä kertaa tilanne, että täytyisi testailla päivöä/kahta ennen menkkojen alkua jo mahdollista tärppiä.

Toimiiko pregcheck ennakkoon hyvin vai onko syytä ostaa jotain muuta merkkiä?

Pelkään, että tipun aika korkealta jälleen. Huonoa fiilistä lisää, että seuraava ovulaatio jää hyödyntämättä. Toisaalta talletukset on tässä kierrossa osuneet kai ihan kohdilleen.. tai mistä sitä tietää. Jotenkin naivisti uskon, että todennäköisemmin raskaus "yllättää" kun sitä ei ajattele ja ei ajattele sen onnistuvan. Sen vuoksi tässä kierrossa kun oon rakentanut kunnon kuvitelmia, uskon ettei tärppi voi käydä. En tiedä, onko koko pohdinnassa mitään järkeä vai onko se vaan omaa vinoa ajattelua..😅
 
@Jenn-a 😍 ja @Oliivi3 viivat näkyy hyvin edelleen!

Ikäkeskusteluun oma yhden lapsen toiveen näkökulmasta harmittaa eniten se, että koska meillä vaan venyy tämän esikoisen kohdalla, niin ikäero nuorimpiinkin serkkuihin ehtii kasvaa (ja sisarukset kertoneet heidän lapsiluvun olevan täysi).. just kun viikonloppuna näki miten kivaa oli muilla serkuilla keskenään, niin harmittaa tietysti. Ehkä jos saadaan joskus oma, niin se on sitten lellivauva ja on monta hoitajaa.

Kilometrimittaisen viestin lopuksi vielä mainittava ehdottaman mielikuvitukselliset nippailut ja kuukautiskivut näin dpo5 🤭😉 ens torstai on niiiiiiin kaukana!!
 
Meillä toiveissa alle 2v ikäero edelliseen, poika nyt 10kk. Mun edelliset lapset 1v7kk ikäerolla ja se oli tosi hyvä, helppoja lapsia ja nyt tytöstä (5v) ja pojasta (6v) paljon seuraa toisilleen 😊 Leikit sujuu ja samoja kavereita tästä omalta kadulta.
Miehen isommat kolme lasta noin 2v ikäerolla toisiinsa ja se on isompienkin kohdalla näyttänyt toimivan hyvin.

Nyt kun mun keskimmäinen on 5v niin tuntuu, että taas jaksais ihan hyvin kaksi pientä tässä, eli tärppiä odotellessa 😉
 
Oliko se muuten niin @VeijariLaama , että sut sai siirtää plussanneisiin 😍? Voisin katsoa jos olisin huomenna ajoissa listaa päivittämässä (tai jos @Wintersun jaksaa muokata).

@Sipiriina tsemppiä piinailuun, olisipa teidän vuoro :)!

@kANaNdA toivottavasti siellä kanssa tärppi :)!

Mun täytyy sanoa kaikista kohdunnapukka keskusteluista, että mä en ikinä ole onnistunut tunnustelemaan sitä (no en oo liikoja yrittänytkään). Mut mulla on oikeesti ihan mahdottomat nakkisormet, enkä usko että niillä edes ylettyisin. Nuorempana kun käytin kuukuppia niin sekin "imeytyi" niin syvälle, että en enää saanut otetta ja jouduin pyytää exää vetämään sen pois (ja siis antenni oli paikoillaan) 😳😆. Tää kohdunnapukka homma jäänee siis omalla kohdalla täydeksi mysteeriksi 😏
 
Ikäerokeskusteluun on vaikeampi kommentoida, kun haaveissa vasta ensimmäinen lapsi. Uskon kuitenkin, että monenlaisella kombolla homma toimii varmasti! 😊

Itsellä ensi viikolla ensimmäistä kertaa tilanne, että täytyisi testailla päivöä/kahta ennen menkkojen alkua jo mahdollista tärppiä.

Toimiiko pregcheck ennakkoon hyvin vai onko syytä ostaa jotain muuta merkkiä?

Pelkään, että tipun aika korkealta jälleen. Huonoa fiilistä lisää, että seuraava ovulaatio jää hyödyntämättä. Toisaalta talletukset on tässä kierrossa osuneet kai ihan kohdilleen.. tai mistä sitä tietää. Jotenkin naivisti uskon, että todennäköisemmin raskaus "yllättää" kun sitä ei ajattele ja ei ajattele sen onnistuvan. Sen vuoksi tässä kierrossa kun oon rakentanut kunnon kuvitelmia, uskon ettei tärppi voi käydä. En tiedä, onko koko pohdinnassa mitään järkeä vai onko se vaan omaa vinoa ajattelua..😅
Mä testasin Dpo8 alkaen pregcheckillä ja sain haamuista haamuimman ja dpo9 alkaen jo silminnähtävän. Joten itsellä ainakin toimi 😊
 
  • Tykkää
Reactions: kANaNdA
Hei taas, käyn täällä aika-ajoin lueskelemassa kuulumisia. Onnea siis plussanneille ja pahoittelut uuteen kiertoon joutuneille❤

Meillä ei siis vieläkään ole yritys alkanut, mutta usein se on mielessä ja onkin kiva käydä aina välillä täällä kurkkimassa teidän kuulumisia. :) Meillä oli alunperin tarkoitus "antaa tulla jos tullakseen" tässä kesän jälkeen, mutta hieman vielä itse kipuilen sen kanssa miten tulisin jaksamaan kun esikoinen on niin nuori vielä (juuri täyttänyt 1v), eikä ole ollut mitenkään ehkä helpoimmasta päästä vaikka aivan valloittava ihana pieni ihminen onkin!
Sen myös tiedän, että toisen lapsen kyllä haluaisin jos sellainen meille suodaan, lähinnä ajankohta on vielä vähän hakusessa koska uskaltaisi aloittaa yrittämään..🤭 ei sekään ole sanottu, että tärppi tapahtuisi nopeasti.

Mites teillä muilla joilla on jo ennestään pikkuisia tai useampia lapsia? Onko teillä joku ajatus siitä mikä olisi ihanteellinen ikäero lapsille tai onko sillä teille ylipäänsä merkitystä? Tai pohtiiko joku muu näitä asioita myös, että miten se oma jaksaminen sitten kahden kanssa?

Toivottavasti ok, että hieman täällä höpisen aiheen vierestä kun en vielä varsinaisesti ole täällä yrityksessä mukana, mutta hengessä kylläkin!😊
Meillä käydään jaksamisesta keskustelua melkein joka kuukausi. Tai lähinnä mies epäröi enemmän miten jaksetaan. Oltais haluttu 3v ikäero mutta kohtalo näköjään tuli peliin kun tärppiä ei näy. Täällä taas vaihteeksi se tilanne päällä että pari viikkoa sitten oli vähän väsyneempi päivä taas ja mies totesi että "miten kuvittelet että jaksetaan kahden kanssa". Ilmeisesti hänen mielestään toisesta olisi meille enemmän rasitetta kuin esikoiselle iloa ja seuraa koko elämäksi 🙄 Saa nähdä miten käy tulevan oviksen viikon päästä, jääkö se nyt tosissaan hyödyntämättä, muuttaako tuo tuuliviiri mieltään taas vai mitä tehdään 😏
 
  • Tykkää
  • Rakkaus
Reactions: Nokare ja Cara-mel
Ikäeroista, meillä on tänä vuonna 1v, 3v, 6v, 9v, 10v ja 12v. Muiden ikäerot on olleet ihan 👌🏻 paitsi toi vuoden ikäero, ne jaksaa vieläkin tapella joka päivä, aivan kaikesta. 🤣

Eilen tuli taas nostatettua vauvakuumetta, kun pesin ja laitoin turvakaukalon eteenpäin kaverille. Katsottiin isompien lasten kanssa kuvia, kun nuorin tuli kotiin siinä pienenä 2,5kilosena rääpäleenä. 💕

Eilen myös ostettiin uusi vaaka, ja totesin, että ehkä pitäisi painoakin saada alemmas, ennen raskautumista. 🙈😅
 
Mulla kyllä ollut ihan samoja huolia @Nokare… Meidän esikoinen tosiaan kanssa nyt 1v 1kk ja meillä aikeissa alkaa yrittää toista elo-syyskuussa. Kyllä se vähän mietityttää, että miten sitä jaksaa. Tän yhenkin kanssa välillä ihan voimat loppu.:ROFLMAO: Mut sit toisaalta me ollaan koko ajan tiedetty et halutaan ainakin kaksi lasta ja sellasella ikäerolla et heistä olis seuraa toisilleen.

Eniten mua ehkä toistaiseksi stressaa se, että miten mä jaksan esikoista hoitaa raskausajan jos tulee samanlainen pahoinvointi kun hänestä oli rv 18 saakka. Oksentelin joka päivä ja veto oli niin poissa, et mietin sillon etten oikeesti enää edes halua sen takia lapsia lisää.:sick:
 
  • Tykkää
Reactions: Nokare ja Tiukuna
Kuinka moni on addiktoitunut raskaustestien teossa ? 🤭. Siis mä tunnustan että mulla on addiktio. Oon koukussa raskaustestien tekoon. Vaikka tietää että raskauden mahdollisuus on häviävän pieni niin silti pitää testata. Oon huomannut saman myös ovistesteissä testaan mahdollisimman aikaisin ja monta kertaa päivässä. Jos kuitenkin olisi raskaus alkanut niin testaan liian aikaisin mutta silti toivon että näkyisi edes joku viiva. Huomasin että prechekin testiin tulee aika törkeä viivan paikka. Tein sen meinaan äsken 😂. Joo mahdollinen dpo on todella alhainen mutta himo iski taas.
 
Kuinka moni on addiktoitunut raskaustestien teossa ? 🤭. Siis mä tunnustan että mulla on addiktio. Oon koukussa raskaustestien tekoon. Vaikka tietää että raskauden mahdollisuus on häviävän pieni niin silti pitää testata. Oon huomannut saman myös ovistesteissä testaan mahdollisimman aikaisin ja monta kertaa päivässä. Jos kuitenkin olisi raskaus alkanut niin testaan liian aikaisin mutta silti toivon että näkyisi edes joku viiva. Huomasin että prechekin testiin tulee aika törkeä viivan paikka. Tein sen meinaan äsken 😂. Joo mahdollinen dpo on todella alhainen mutta himo iski taas.
Hep 👋 Mä kokeilin josko saisin venytettyä raskaustestin liian aikasta uittamista ovistestin uittamisella ovisplussan jälkeenkin. Toki mulla oli kans tieteellinen koe menossa että alkaako ovistestit tummuu loppukierrossa. No ne loppu kesken ja sitten pitiki alkaa jo raskaustestejä tekee 😅 Pääsin siis dpo8 asti kunnes tein ekan pc n.

Yritän jälleen ennätystä ja jopa ilman ovistikkuja. Dpo9 tavoite. Sinne on vielä pitkä matka😩
 
Mulla on tosi kummallista pistos vasemman munasarja kohdin. Siis melkein ku oviskipuja, mutta kp4 vasta.

Törmäsin muuten useaankin juttuun missä kokeiltu kuukuppia koti inssissä. Ajattelin nyt kun tosiaan tulee pitkä väli hedelmällisten päivien aikaan niin vois käyttää kuukuppia silloin lauantaina,nyt kun mä vihdoin sitä opettelin käyttämään. En menetä siinä mitään, ainoastaan yritän tosiaan olla menettämättä yhtäkään uimaria reisille 🤭😆 On ollut Suomessakin myynnissä hedelmällisyyskuppi tai vastaava vissiin 2020-21 mutta ei saa enää. Ja sekin on silikonia ollut. Tosin siinä se kuppiosa oli matalampi, että kuukupin kanssa saa seistä päällään melkein että tavara valuu oikeaan osoitteeseen 🙈
Ootteko kuullut jonkun tutun tekevän näin? Oliko apua?
 
  • Tykkää
Reactions: vauvakuume7
Voi apua..

Mulla on nyt kp 27/25 menossa, dpo 13. Testi tänään nega. Tai pc liuskassa näkyi kyllä testiajalla tosi haalee viiva, mutta kuivasta testistä sitä ei oikeen erottanut enää juurikaan. Oireita on iso liuta, tissit tosi kipeät, vihloo ja jomottelee sekä paineluarat. Kohdunnapukka on ylhäällä, ehken normaalia ylempänä. Menkkajomotusta ollut nyt ainakin 4 päivää, välillä repäsee häpyluuhun ja nivusiin. Alaselkä outo ja kipeä.

Onko toivo menetetty ihan tyysti tältä kierrolta kun vieläkin testit vaan nega? 😭

Vai millon on vielä mahollista saaha plussa myöhäisimmillää.. Oviksen kyllä tikutin.. esikoisesta plussasin kuitenkin jo dpo 9
 
Kiitos kysymästä @Hopeanopea täällä ollaan edelleen plussana ja kuten @Wintersun sanoi käytiin eilen varhaisultrassa ja siellä näkyi katkaravulla syke 😍

Ikäeroista. Tässä kun ekaa toivotaan niin en osaa sanoa mitään siitä millaista ikäeroa haluttais tai halutaanko, mutta mun ja pikkuveljen vajaan kolmen vuoden ikäeron muistan olleen vähän liikaa, että meistä olisi oikeasti ollut leikkikavereita toisillemme. Oikeastaan ollaan ruvettu tuleen toimeen vasta aikuisiällä 😅 MUTTA tämä on varmasti täysin riippuvaista yksilöistä, kiinnostuksen kohteista, muusta perheestä jne...

Kohdunnapukka on jäänyt mullekin ihan mysteeriksi. Yritin kerran sitä tunnustella nii onnistuin raapaisemaan kynnelle johonkin sillee että tuntui vähän ikävältä 🙈 Niin totesin sitten että ehkä tää napukka jää mulle joksikin omaksi atlantikseksi 🤣

Ihanaa kun on taas tullut uutta väkeä! On niin kiva lueskella taustalla kun täällä on niin hyvä kuhina 🤩
 
Testaamisesta, jos mulla olis raskaustestejä kotona niin tietäisin, että en malttaisi olla testaamatta. Mutta en halua käyttää energiaa siihen, että koittaa pakottaa itsensä olemaan testaamatta, joten helpompi vaan kun ei ole testejä kotona. Lisäksi itsellä huomasin viime kierrossa, että se aikainen testaaminen oli vähä turhauttavaa. Saa negan -> harmittaa -> miettii, miksi testasi niin aikaisin -> miettii mitkä mahdollisuudet plussaan vielä ja google laulaa milloin vielä nega myöhemmin plussa -> testaa uudestaan ja aloita sama ajatusketju. Mut siis en mitenkään tarkoita, että aikainen testaaminen olisi väärin tms. Lähinnä olen kallistumassa siihen, että se ei sovi itselle. Sillei ehkä epäloogista, että rakastan katsoa muiden kuvia ja koittaa nähdä onko niissä haamu vai ei 😅🙈. Että hyvä vaan, että osa testaa aikaisin ;) .
 
Onnea ja tarrasukkia @Oliivi3 ja @Jenn-a ! Hyvin on viivat/testit vahvistuneet!

Kuinka moni on addiktoitunut raskaustestien teossa ? . Siis mä tunnustan että mulla on addiktio. Oon koukussa raskaustestien tekoon. Vaikka tietää että raskauden mahdollisuus on häviävän pieni niin silti pitää testata. Oon huomannut saman myös ovistesteissä testaan mahdollisimman aikaisin ja monta kertaa päivässä. Jos kuitenkin olisi raskaus alkanut niin testaan liian aikaisin mutta silti toivon että näkyisi edes joku viiva. Huomasin että prechekin testiin tulee aika törkeä viivan paikka. Tein sen meinaan äsken . Joo mahdollinen dpo on todella alhainen mutta himo iski taas.
En tiedä onko addiktio mutta en ole enää malttanut olla käyttämättäkään joka kierrossa. 🙈 Ovistestejäkin olen melkein joka kierrolla käyttänyt. Nyt tosin ne on lopuillaan ja päätin että en enää osta lisää. Näyttäisi siltä että LH-piikki tulee aika säännöllisesti kp 14-16 välillä, niin ei ole oikeastaan enää tarvetta testaamiselle. Raskaustestejä tulen vielä käyttämään kun haluan olla varma että alkoa uskaltaa käyttää.

Pregcheckeistä sen verran että en ole vieläkään saanut niillä viivan paikkaa, enkä kyllä täälläkään ole sellaisia nähnyt, vaikka joku on ollut näkevinään. Mutta on se kai mahdollista!
 
Mut saa siirtää plussanneissiin ja ottaa pois kiertolistalta ❤ https://aijaa.com/NFQSnG
(en saa värejä toimimaan).
Tulenpahan takaisin jos huonosti käy. Toivon niin kovin että moni tulisi perässä maaliskuisiin, tai ylipäätään plussaa toivon ihan jokaiselle haaveilijalle ❤ Edelleen sanon sen, tää ryhmä on Parhautta ❤ Erityisesti @Wintersun sä jaksat tsempata kaikkia, otat kaikki huomioon tasaisesti ja pidät yllä hyvää ryhmähenkeä!
Ja kiitos @Millis86 vielä onnitteluista ❤
 
Kiitos 🤩
Onnea odotukseen! ❤



Tää on ihan totta! Nyt kun itellä tiedossa suurinpiirtein kauanko lääkkeen lopetuksesta menee menkkojen alkuun, niin tietää olla testaamatta turhaan. Ainoastaan sitten jos jäisi menkat tulematta. Mut sama juttu, jos testejä on kotons niin aivan varmasti testasin!

@neahenriikka aina on mahdollisuus vaikka aiemmassa raskaudessa olisikin aiemmin saanut plussan!

@Mamiks mä oon ainakin kuullut tuota kuukuppia käytettävän. Itse mietin sitä, että kerääkö se vaan sen siemennesteen, kun siittiöthän ampaisee sieltä matkaan samantien ja se neste valuu.
Mutta tuskin siitä haittaakaan on!

Kp 16
Mulla iski eilen sellainen olo, että ovis on ihan lähellä. Päivällä testi oli sen näköinen et lähipäivinä.
Illalla olikin jo tosi paljon vahvistunut niin, että 5min sisällä ei vielä plussaa mut n. 30min kyllä. Ja nyt aamusta sit plussa. Eilen alkoi myös eggikset ja mulla aiemmin ollut ovisplussapäivänä ja ovispäivänä eggikset joten epäilen vahvasti et tänään on dpo 0. Muutkin oireet viittaisi siihen.
Joo mä siis itsekin mietin et onks siinä sit mitään ideaa kuitenkaan, mutta esim jos selviäis että olisi hitaita kavereita ni sit vois kokeill kyllä.
 

Yhteistyössä